”Uutiset ovat ajankohtaisia vain yhden päivän”
Opiskelukuulumiset:
Tänään oli lukuvuoden ensimmäinen luentoni. Se käsitteli sarjakuvia. Kuten aina kirjallisuutta opiskellessa, ensimmäisellä luennolla pohditaan tutkimuskohteen määritelmää ja erilaisia tapoja määritellä se ja lopuksi todetaan, ettei mikään määrittelytapa ole kovin hyvä. Esimerkiksi miten määritellä sarjakuva:
1. Kuvasarja, joka kertoo tarinan:
Okei hienoa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös luolamaalaukset on luettavissa sarjakuviksi.
2. Hahmogalleria, joka pysyy samana:
Niin, missähän jatkuvassa sarjakuvassa hahmorepertuaariin ei oikeasti tulisi muutoksia matkan varrella?
3. Sarjakuva on dialogin ja kuvan yhdistelmä:
Entäs sarjakuvat, joissa ei ole tekstiä?
Loppuen lopuksi näistä kriteereistä kaikkein vähiten harmia on ehkä siitä, että hyväksymme sarjakuvia tehtäneen jo kivikaudella. Ja tämä olis siis vain yksi teoria jonka aukkoja pohdimme. Tulkaa itse kirjallisuuden kursseille, jos haluatte kuulla enemmän.
Minun myös pitäisi saada yhteys omaopettajaani, sillä minun pitäisi saada jostain humanistiselta tiedekunnalta maksusitoomus, että voin ottaa avoimen yliopiston kautta sivuaineen. Ja minun pitäisi käydä kelalla kinuamassa asumistukea, mutta opiskelijapalvelut ovat ihan tukossa, koska Vulcanalia.
Eläinkuulumiset:
Kani oli tänään jo tyytyväisen oloisena sylissäni muutaman minuutin. Kissa ei tosin arvostanut toimintaa, josta se oli jätetty ulkopuoliseksi ja se itki oven takana. Kissa itsekin sai tosin tänään spesiaalitoimintaa viedessäni sen aamulla pienelle tutkimusretkelle ulos valjaiden kanssa. Siellä oli paljon morsoja (muun muassa parkkipaikan takana, tiellä kulkeva Koskilinjojen bussi), jota piti paeta puskaan piiloon. Myös puhelimeen puhuva mies oli pelottava. Ja melkein kaikki muukin. Ulkoilmasta oli ilmeisesti parasta nauttia sylistäni ympäristöä kuikuillen. Onhan se toki kamalaa, että tassut kastuvat kostealla nurmikolla. Mitä nyt herra Silkkihansikas sisällä aina plätkyttää tassuilla omaa vesikuppiaan huvikseen.
Kanilla ei vielä ole nimeä. Minä oli päättänyt jonkun nimen ja kasvattaja on laittanut papereihin jonkun toisen nimen, mutta en tiedä sopiiko kumpikaan niistä sille. Välillä kani tuntuu Eekoolta saamaltani vulpixilta, pokemonissa, sillä sekin on varsin omapäinen ja menee nukkumaan kun aikoisi tehdä jotain tärkeää sen kanssa. Noh jää nähtäväksi. Kenties poikakaverillanikin on jotain sanottavaa asiaan.
Tänään oli lukuvuoden ensimmäinen luentoni. Se käsitteli sarjakuvia. Kuten aina kirjallisuutta opiskellessa, ensimmäisellä luennolla pohditaan tutkimuskohteen määritelmää ja erilaisia tapoja määritellä se ja lopuksi todetaan, ettei mikään määrittelytapa ole kovin hyvä. Esimerkiksi miten määritellä sarjakuva:
1. Kuvasarja, joka kertoo tarinan:
Okei hienoa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös luolamaalaukset on luettavissa sarjakuviksi.
2. Hahmogalleria, joka pysyy samana:
Niin, missähän jatkuvassa sarjakuvassa hahmorepertuaariin ei oikeasti tulisi muutoksia matkan varrella?
3. Sarjakuva on dialogin ja kuvan yhdistelmä:
Entäs sarjakuvat, joissa ei ole tekstiä?
Loppuen lopuksi näistä kriteereistä kaikkein vähiten harmia on ehkä siitä, että hyväksymme sarjakuvia tehtäneen jo kivikaudella. Ja tämä olis siis vain yksi teoria jonka aukkoja pohdimme. Tulkaa itse kirjallisuuden kursseille, jos haluatte kuulla enemmän.
Minun myös pitäisi saada yhteys omaopettajaani, sillä minun pitäisi saada jostain humanistiselta tiedekunnalta maksusitoomus, että voin ottaa avoimen yliopiston kautta sivuaineen. Ja minun pitäisi käydä kelalla kinuamassa asumistukea, mutta opiskelijapalvelut ovat ihan tukossa, koska Vulcanalia.
Eläinkuulumiset:
Kani oli tänään jo tyytyväisen oloisena sylissäni muutaman minuutin. Kissa ei tosin arvostanut toimintaa, josta se oli jätetty ulkopuoliseksi ja se itki oven takana. Kissa itsekin sai tosin tänään spesiaalitoimintaa viedessäni sen aamulla pienelle tutkimusretkelle ulos valjaiden kanssa. Siellä oli paljon morsoja (muun muassa parkkipaikan takana, tiellä kulkeva Koskilinjojen bussi), jota piti paeta puskaan piiloon. Myös puhelimeen puhuva mies oli pelottava. Ja melkein kaikki muukin. Ulkoilmasta oli ilmeisesti parasta nauttia sylistäni ympäristöä kuikuillen. Onhan se toki kamalaa, että tassut kastuvat kostealla nurmikolla. Mitä nyt herra Silkkihansikas sisällä aina plätkyttää tassuilla omaa vesikuppiaan huvikseen.
Kanilla ei vielä ole nimeä. Minä oli päättänyt jonkun nimen ja kasvattaja on laittanut papereihin jonkun toisen nimen, mutta en tiedä sopiiko kumpikaan niistä sille. Välillä kani tuntuu Eekoolta saamaltani vulpixilta, pokemonissa, sillä sekin on varsin omapäinen ja menee nukkumaan kun aikoisi tehdä jotain tärkeää sen kanssa. Noh jää nähtäväksi. Kenties poikakaverillanikin on jotain sanottavaa asiaan.
Kommentit
Lähetä kommentti