Matolääkkeitä ja Aalo Delia

Abrahamin leikkikaverin hiekkalaatikosta löytyi tällä viikolla elämää, joten otimme asiaksemme madottaa kehvelit tänäviikonloppuna. Aiemmin olen madottanut pentuja Mirrixillä, koska sitä ei ole niin helppoa sylkeä ulos ja se on helppo sekoittaa ruokaan mukaan. Nyt kuitenkin ostin tablettimuotoista Axiluria, jonka pitäisi olla tehokkaampaa. Noin kaksi kiloiselle vintiölle annostus on puoli tablettia päivässä, kolmen päivän kuurin ajan.

Perjantaina työntäessäni ensimmäisen puolikkaan suuhun, kissa näytti hämmentyneeltä ja nieli pillerin mukisematta, kehräten koko ajan. Lauantaina se oli jo vähän paremmin valmistautunut ja sai syljettyä pillerinpuolikkaan ensin ulos. Hieroin siihen sen lempi purkkiruokaa ja lykkäsin takaisin suuhun, jolloin kissa nieli kiltisti. Ja kehräsi edelleen koko toimituksen ajan. Tänään minä olin paremmin valmistautunut ja hieroin viimeiseen tabletinpuolikkaaseen purkkiruokaa jo etukäteen. Työnsin sen kurkkuun ja pidin kissan suuta kiinni, kunnes se näytti nielaisevan. Sinne meni. Yllättävän helposti koko satsi, kissan edelleen kehrätessä. Palkintona kiltistä lääkkeenottamisesta rapsuttelin kissaa kaikkien puolikkaiden jälkeen.

Eilen kävimme ulkoilemassa leikkikaverin kanssa. Vaikka yksin Abraa onkin näyttänyt jännittävän kovasti (ja Koskilinjojen bussi on takuulla pahin hirviö ikinä), niin nyt se näytti hiffaavan ulkona leikkimisen riemut.

Jännittävän ulkoseikkailun jälkeen kepulit
olivat hyvin hellyydenkipeitä ja väsyneitä.

Olen hiljalleen totuttanut myös Aalo Delia nimen saanutta pupua näihin vintiöihin. Enimmäkseen kissat osaavat olla nätisti, mutta aina välillä Abralta näyttää unohtuvan, että kani ei oikein ymmärrä sellaisen
leikkimisen päälle, että sorrataan tassulla. Yksi ilta toin kanin sylissäni myös olohuoneeseen, joka on tähän asti ollut vain kissojen aluetta. Jossain vaiheessa kani alkoi haluta alas sylistäni (mistä se ilmoitti puremalla farkkujani) ja päästin sen kissojen riemuksi lattialle.

Kani oli kiinnostava, mutta myös melko pelottava. Ainakin silloin, kun se pomppi suoraan kohti. Enimmäkseen kissat seurasivat kania sen tutkiessa ympäristöään ja välillä painelivat karkuun kanin lähtiessä tulemaan kohti. Vaikka Abra onkin ottanut kanin melko hyvin (paremmin kuin voisin kuvitella esimerkiksi porukoideni kissan Petterin ottavan), näyttää kuitenkin olevan vielä matkaa siihen, että voisin pitää näitä edes valvotusti samassa tilassa jatkuvasti.