Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2007.

Nukkumistottumushäiriö

Välillä nukun kesällä kaksitoista tuntia ongelmitta, tai herään seitsemältä, (vaikka on loma,) joskus alkaa päivällä väsyttää kun oikaisen ja vetelen siinä samalla ajantajuni menettäneenä tunnin tirsat ja uskon nukkuneeni vain kymmenisen minuuttia. Ja sitten... kuten viime yönä, en nukkunut ollenkaan. Siis oikeasti ollenkaan.

Silloin kun olin kaikkein vähiten hereillä olin vain oudossa horroksessa, jossa tiedostin ympäristöni, mutta en jaksanut avata silmiäni vaan ajattelin omiani. Vähän kuin silloin kun on paljon kuumetta. Paitsi ilman sitä kuumetta. Sitten taas välillä olin pirteämpi, kuin monasti päivisin. Unia en nähnyt sitten ollenkaan. Pariin kertaan olin nukahtamassa, mutta sitten tuli kusihätä ja sen toimitettuani ei väsyttänyt enää ollenkaan. Toisella kerralla veljeni alkoi höpistä jotain ja koska olimme mökillä, jossa meidät erottaa kaksi verhoa ja huone puhe kuului oikein hyvin. En tiennyt puheliko se unissaan vai hereillä, enkä jaksanut välittää. Käskin vain pitää turvan kiinni.

Silti olen ollut koko päivän ihan hereillä. (No välillä kyllä väsytti, mutta pysyin hereillä automatkoillakin, mikä on minulle normaalilla vireystilallakin poikkeuksellista.) Kävimme Tampereella ostamassa tapetteja ja varaamassa valaisimet tulevaan huoneeseeni. Jos hyvin käy tulee huomenna serkku sinne mökille seurakseni.