Petteri

Toivoin todella hartaasti kolmenvanhasta viisitoistavuotiaaksi kissanpentua. Sellaista kesyä, mitä pystyi pitämään sisällä. Nyt kun en ole enää jaksanut juuri välittää kissoista, sain sen kissanpennun. Näyttää nimittäin hyvin vahvasti siltä, että se jää meille. Vanhemmat suostuivat kokeilemaan ja se selvisi hengissä flunssasta ja ripulista, sillä ei ole edes rähmää silmässä, se on täysin kesy ja viimeinen etappikin on melkein saavutettu, vaikka joulu asetettiin taka-rajaksi. Nimittäin hiekkalaatikon käyttö.

Minulla oli joskus hienot visiot siitä, mitä annan sille omalle, kesylle kissalle nimeksi. Nyt vain aloin kutsua sitä Petteriksi, koska se oli ihan Petterin näköinen. Tullessaan sillä oli punainen nenä kuin kaimallaan Petteri punakuonolla, ja Petteri sopi hyvin yhteen sanan sätky kanssa (sätky-petteri). Se nimittäin tapaa sätkytellä jalkojaan nukkuessansa. Nyt sitä sanotaan jo sätkyn lisäksi ainakin pissa- ja pölhö-Petteriksi.

Petteri on ollut meillä sisällä nyt kaksi viikkoa, eli se on nyt ehkä kahdeksanviikkoinen. Tänä aikana sen silmät ovat muuttuneet sinisistä harmaiksi, se on oppinut juomaan maitoa lautaselta, leikkimään kunnolla ja viimeisin saavutus on hiekkalaatikko.

Lauantaina se ei enää yrittänyt pois hiekkalaatikolta laittaessamme sen sinne, kun näytti, että se alkaa pissata. Tänään se meni hiekkalaatikolle huoneessani ihan itse! Saattoi tosin johtua siitä, että olin estänyt Petteriä pääsemästä sen vakipissapaikalle, sohvani alle. (Tungin sen alustan täyteen tiiliskiven paksuisia kirjoja.)

Äitelle tulee mustelmia, kun Petteri imeskelee sen käsiä. Minulla se imeskelee käsiä ja korvan taustaa, kun päästän sen rastojen joukkoon. Hyvä, ettei minulle tule yhtä helposti mustelmia. Voisi olla joillain hauskaa koulussa, kun tulisin kouluun mustelma korvan alapuolella.
”Fritsu! Kukas tuon teki?”
”…Petteri…”

"Miksi et halua Wanhojen tansseihin?"

”En halua.”
”Mutta kun se on kivaa.”

Kyseessä on valinnainen kurssi. Yhtä hyvin voisin esittää vastakysymyksen, miksei kysyjillä ole vaikkapa kuvaamataidon tai filosofian kursseja. Se kuuluu minun käsitykseeni kivasta. Tanssikurssi ei niinkään. Pidän vähän outona, että tarvitaan peruste sille, ettei ota jotain kurssia. Enemmänkin tarvitsisin perusteen sille, miksi ottaisin jonkun kurssin.

Äitini kyseli tänään mikä on se perimmäinen syy, miksen halunnut sinne. Kun minulla osallistuminen ei olisi ollut edes siitä kiinni, että olisi ollut vaikeaa löytää pari. Jokin minussa vain pisti vastaan sille, että ottaisin sen kurssin.

Miksen halunnut sitä? 

Vastasin äitelle, että koska en pidä siitä häslingistä. Hän kysyi, mikä siinä ärsyttää? Koska en pidä tanssimisesta? Se oli osittainen syy. Olisin silti voinut mennä kaverini pariksi sinne siltikin.

Koska en pidä puvuista? En ole kovin innokas hommaamaan mekkoa ja yrittämään vaikuttaa hienolta. Se ei jotenkin tunnu hyvältä. Silti sekin olisi vielä hoitunut, vaikkakin vähän pitkin hampain, jos antaisin puvun tekemisen serkulleni. Takaraivostani nousi jo siinä vaiheessa, kun äite tätä kysyi yksi vastaus, mutta en oikein saanut sitä järkevästi esille aluksi ja se tuntui jotenkin vähän pöljältä. Syy on oikeastaan kengät.

Minulle on muutoinkin vaikeaa löytää sopivia kenkiä ihan arkikäyttöön ja juhlakenkiä melkein mahdotonta. Tanssikengät on katastrofi. En tykkää yhtään korosta, enkä kapeista kengistä. Juhlakengät puristavat tai lähtevät jalasta. Tanssikengillä pitäisi tanssia suunnilleen se koko päivä. Jaloissani on astuntavirhe, jota on yritetty korjata pohjallisilla. Kun sain syyn selitettyä äidilleni hän itse huomasi loput, mitä en ollut itse edes vielä tietoisesti tajunnut. Jos paino tulee kovin väärällä ja oudolla tavalla nilkalle ja rasittaa sitä, niin olisi ihme, jos olisin vielä parin tanssin jälkeen jaloillani.

Sellaisen syyn minä löysin. Myöhemmin tosin tuumin, että paskanmarjat, kyllä minä yhden päivän typeriä kenkiä olisin kestänyt, jos olisin halunnut. Mutta kun en halunnut ja se oli helppo antaa syyksi.

Eli, se mitä haluan selittää, on, että ihmiset joko haluavat ottaa sen kurssin tai sitten eivät. Neutraalia syytä tytölle jäädä pois sieltä ei sitten ilmeisesti ole. Kuten vain se, ettei satu kiinnostamaan. Pitää olla joku syvempi syy. Ainakin syy, minkä selittää muille.

Vituttaa.

Päivän kuviot

Aloitin autokoulun tiistaina. Autokoulu alkoi maanantaina. Jep, olin poissa ensimmäisen kerran, kun oli muuta menoa silloin. Hassua, että muut stressaavat autokoulusta ja minulle itse autokoulua enemmän stressiä aiheuttaa se, miten sen saa sopimaan kalenteriin. Siellä kun on jo yhtä sun toista. Pitää kerhotäteillä maanantaisin, leikkiä jotain hullua tohtoria keskiviikkoisin ja perjantaisin on yleensä nuorten ilta tai muuta vastaavaa toimintaa, johon koen joko velvollisuudekseni osallistua, tai muuten vaan.

Yhtään harrastusta en ole varsinaisesti pyrkinyt hankkimaan. Olen vain suostunut, kun joku on pyytänyt ”kun ei ole parempaakaan tekemistä”. No kivempihan näin on, kuin että nyhväisin aina kotona tylsistyneenä.

Toisinaan on välillä tunne että haluaisin jo jonnekin muualle, toisiin kuvioihin täältä käpykylästä, päästä kokeilemaan omia siipiään ja eväitään. Ideoita vähän kaikenlaiseen ja suunnitelmia löytyy, mutta sitten tulee ”ei vielä. Sitten joskus” –fiilis. Yleensä tämä vaihe seuraa järkeilyä siitä, että nyt täällä menee hyvin ja tämänhetkinen tilanne on kaikkialla OK. Kavereita ja ystäviä on. Koulu menee… no voisi se mennä paljon paskemminkin, vaikka parantamisen varaakin löytyy.

Järkeilin, että pitkällä tähtäimellä mulla näyttäisi asioiden olevan erittäin hyvin ja olen vähemmän stressaavalla pohjalla, kuin moni muu. Tämä saattaa selittää sen, miksi stressaan kaikesta vähemmän kuin muut.

Jatko-opinnot ja ammatinvalinta: Olen suuntaamassa arkkitehdiksi, panostan aineisiin, joista kuvittelen olevan hyötyä ja ne menevät ihan jees. Matikkaa voisi vielä nostaa sieltä seiskasta lähemmäs vaikka ysiä, joka minulla on kuvaamataidosta ja äidinkielestä. Jälkimmäisestä on hyötyä ainakin siihen toiseen ammattiin, josta haaveilen, nimittäin kirjailijan ammatti. Kirjailija on oikeastaan tällä hetkellä, se miksi minä ensisijaisesti haluaisin, mutta koska siihen ei ole koulutusta, enkä haluaisi sellaista, vaikka olisikin, niin opiskelen arkkitehdiksi.

Sosiaaliset suhteet: Ystäviä on ja kavereita on. En ole tietääkseni kenenkään kanssa suoranaisesti riidoissa, vaikken kaikkien kanssa tulekaan toimeen. Enkä ota siitä paineita.

Perhe: Ydinperhe. Ei mielestäni menossa suurempia kriisejä, eikä mitään hirvittävän erikoista menneisyydessäkään. Sitä kaikille perheille ominaista säätämistä. Veljellä omat ylä-asteongelmansa, isä ei tajuu, äite keksii turhia kotitöitä ja patistaa siivoamaan huonettaan. Ei mitään, mistä minulle tulisi juurikaan paineita.

Koulu: No tässä on parantamisen varaa… ainakin kun vieraita kieliä ja matikkaa tiirailee. Mutta pidän todistustani silti ihan hyvänä.

Harrastukset: Kuten tullut mainittua, niitä taitaa olla vähän liikaa, mutta kyllä ne siitä harvenee itsestään, kuten ne ovat itsestään melkein tulleetkin. Ainakin sitten kalenteri väljenee, kun autokoulu loppuu.

Päivän sana on muuten derivoimissääntö.