Sukupuolikas termiviidakkoveitsi

Sukupuolisuudesta puhuessa kannattaa toisinaan varoa sanojaan, sillä aihe on joillekin ihmisille herkkä ja henkilökohtainen. Sen lisäksi, ettei ole kiva ehdoin tahdoin loukata ketään, asioista puhumista helpottaa myös huomattavasti jos on niille jotain termejä. Siksi olen koostanut pienen sanaston, jota tulen käyttämään jatkossa kirjoittaessani tässä blogissa sukupuolisuudesta ja siihen liittyvistä ongelmakohdista.

Transsukupuolinen:
Henkilö, joka kokee ristiriitaa suhteessa syntymässä määriteltyyn sukupuoleen. Eli esimerkiksi henkilö, jonka kätilö on julistanut olevan tyttö, mutta joka ei koe tyttöyttä/naiseutta oikeaksi kategoriaksi omalle identiteetilleen. Tätä termiä käytetään myös muilla tavoilla, joista kerroin tarkemmin aiemmassa merkinnässäni. Tämä on kuitenkin merkitys, jossa minä käytän transsukupuolisuutta jatkossa. "Trans" latinankielisenä sanana viittaa jonkin toisella puolen tai ulkopuolella olemiseen.

Transihminen:
Yksinkertaisimmillaan ilmaistuna transsukupuoliset ja transvestiitit.

Transvestiitti:
Henkilö, jolla on useampi kuin yksi sukupuoli-identiteetti, jota hän ilmaisee.

Genderfluid:
Henkilö, jonka sukupuolinen kokemus ja ilmaisu vaihtelee ja muuttuu jatkuvasti. Tavallisesti vaihtelu tapahtuu jonkin yksilöllisen skaalan sisällä. Tälle olisi tietysti vinkeää keksiä joku suomenkielinen vastine. Sukupuolineste kuulostaa lähinnä epäilyttävältä. Sukupuolihuolimaton on yksi termi, joita jotkut genderfluidit käyttävät itsestään. Ilmaisua saattaa tosin käyttää myös jotkut muut transihmiset.

Binäärinen sukupuoli:
... on henkilöillä jotka kokevat olevansa miehiä tai naisia. Binääri viittaa sanana kaksijakoisuuteen.

» Binäärinen transsukupuolinen:
A) on mieheksi syntymässä määritelty henkilö, joka kokee olevansa nainen, eli transnainen (käytetään sukupuolenkorjausprosessin yhteydessä myös englannista tullutta lyhennettä mtf, male to female)
B) naiseksi syntymässä määritelty henkilö, joka kokee olevansa mies, eli transmies (käytetään sukupuolenkorjausprosessin yhteydessä myös englannista tullutta lyhennettä ftm, female to male)

Ei-binäärinen sukupuoli:
... on henkilöillä jotka määrittelevät sukupuoli-identiteettinsä joksikin muuksi kuin mieheksi tai naiseksi. On myös henkilöitä, jotka ilmaisevat sukupuolista kokemustaan esimerkiksi "muunsukupuoliseksi mieheksi" ja he saavat itse asiayhteydestä riippuen päättää, missä määrin he mieltävät kuuluvansa binääristen vai ei-binääristen joukkoon. Tällä hetkellä kaikki sukupuoleltaan ei-binääriset ovat minun määrittelyni mukaan myös transsukupuolisia, sillä Suomessa ei tunnusteta muita sukupuolia kuin mies ja nainen.

Ilmauksia joilla ei-binäärisesti sukupuolensa määrittävät henkilöt saattavat luonnehtia sukupuolisuuttaan: neutraali, sukupuoleton, androgyyni, muunsukupuolinen, intersukupuolinen.

AFAB:
Assigned female at birth = Määritelty syntymässä naiseksi. Suomenkielisenä vastineena käyttäisin mieluiten ilmausta "naaras", sillä sen voi nähdä viittaavan identiteetistä riippumattomaan joukkoon biologisia ominaisuuksia. Nainen, tai naiskehoinen viittaa monien transihmisten mielestä liian selkeästi siihen, että tietynlaisella identiteetillä varustetulla pitäisi olla tietynlainen keho.

AMAB:
Assigned male at birth = Määritelty syntymässä mieheksi. Suomenkielisenä vastineena käyttäisin mieluiten ilmausta "koiras", sillä sen voi nähdä viittaavan identiteetistä riippumattomaan joukkoon biologisia ominaisuuksia. Mies, tai mieskehoinen viittaa monien transihmisten mielestä liian selkeästi siihen, että tietynlaisella identiteetillä varustetulla pitäisi olla tietynlainen keho.

Estrovartalo:
Vartalo, jonka ruumiinmuotojen ja sukupuolisten tuntomerkkien muokkaantumiseen estrogeeni on ollut hallitsevana tekijänä. Tällainen on henkilöillä, jotka joko tuottavat itse kehossaan naaraille tyypillisen määrän estrogeeniä, tai joilla se on lääkityksenä sukupuoliristiriidan hoitoon.

Testovartalo:
Vartalo, jonka ruumiinmuotojen ja sukupuolisten tuntomerkkien  muokkaantumiseen testosteroni on ollut hallitsevana tekijänä. Tällainen on henkilöillä, jotka joko tuottavat itse kehossaan koiraille tyypillisen määrän testosteronia, tai joilla se on lääkityksenä sukupuoliristiriidan hoitoon.


HUOM.!
Näitä termejä siis käytän tässä blogissa kirjoittaessani aiheesta. Mikäli keskustelet itse jonkun transihmisen kanssa, on silloin häntä kutsuttava niillä termeillä, joilla hän itse toivoo itseään nimitettävän. Asiasta voi tarpeen vaatiessa myös kysyä. Väärillä termeillä kutsuminen voidaan kokea loukkaavaksi.

MINUSTA:
Itse olen tämän terminologian mukaan ei-binäärinen, genderfluid transsukupuolinen. Olen myös AFAB, määriteltävissä siis naaraaksi, ja minulla on ainakin vielä toistaiseksi estrovartalo.

Olen tässä blogissa nimittänyt itseäni lähinnä muunsukupuoliseksi, mutta yleisesti ottaen en lainkaan pahastu muistakaan ei-binäärisistä tai sukupuolineutraaleista termeistä. Veljeni taitaa edelleen pitää minua digimonina. Koska sukupuolikokemukseni liippaa välillä hyvin läheltä mieskategoriaa, niin en koe myöskään miesidentiteetille sopivaksi miellettyjä ilmauksia varsinaisesti epämiellyttäväksi. Naiseuteen liittyviä sanoja taas pyytäisin välttämään minusta puhuttaessa, sillä vieroksun syntymässä määritellyn sukupuoleni binäärikategoriaan identifikoitumista voimakkaammin kuin siihen toiseen binääriseen sukupuoleen.

Transsukupuolisuuden merkityssisällöstä

Transsukupuolisuutta ja transseksuaalisuutta käytetään lääketieteellisessä ja juridisessa määrittelyssä sukupuolenkorjausprosessin yhteydessä. Kummankin termin käytöstä on kuitenkin vääntöä heidän keskuudessaan, jotka kyseisten termien kanssa enemmän ovat joutuneet tekemisiin. Avaan tässä merkinnässä hieman, mistä on kyse ja mitä pidetään ratkaisuna.

Vanhemman termin "transseksuaalisuuden" epäsopivuudesta vallitsee jo varsin vankka yhteisymmärrys. Sukupuolikokemuksella ja seksuaalisuudella ei ole varsinaista yhteyttä, vaan kyseinen termi on suomeen huonosti istuva käännös englannin termistä. Englannin kielen "sex", kun nimittäin tarkoittaa tässä yhteydessä sukupuolta, eikä seksuaalisuutta.

Sitten mennään paljon monimutkaisemmin selitettävään termiin "transsukupuolinen". Tällä hetkellä kyseisen termin luonne on hyvin pitkälle on diagnostinen; diagnoosin f64.0 nimi on transsukupuolisuus ja se on diagnoosi, joka antaa ihmisille pääsyt kaikkiin sukupuolenkorjaushoitoihin ja juridisen sukupuolen vaihtamiseen. Kriteerit ovat HUS:in mukaan: 

DIAGNOSTISET KRITEERIT ICD-10 F64.0 TRANSSUKUPUOLISUUS 

A. Halu elää ja tulla hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana. Tavallisesti tähän liittyy toive saada kirurgista ja hormonaalista hoitoa oman ruumiin muuttamiseksi mahdollisimman samankaltaiseksi kuin toivottu sukupuoli. 

B. Transseksuaalisen identiteetin kokemus on kestänyt vähintään kaksi vuotta. 

C. Kyseessä ei ole muun mielenterveyshäiriön, esimerkiksi skitsofrenian oire tai kromosomipoikkeavuus. 

Tähän ollaan hakemassa muutosta ja on muun muassa esitetty, että diagnoosin nimeksi vaihdettaisiin "sukupuoliristiriita" ja sisältöä olisi rukattu paremmin muunsukupuolisten hoidontarpeet huomioon ottavaksi. Myös siihen ollaan hakemassa muutosta, että tarvitsee diagnoosin f64.0, jotta voi vaihtaa henkilöturvatunnuksen. Aino Mattila, Tampereen transpolin ylilääkäri, jonka kanssa itse keskustelin, oli sitä mieltä, että henkilöturvatunnus ja juridinen sukupuoli olisi yksilön ja hallintokoneiston välinen asia, eikä kuuluisi diagnostiikan piiriin. Tämä muutos siis koskisi lakia 'transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta'. Jos minulta kysytään, niin saisivat vaihtaa samalla lain nimen.

Tässä on nyt siis se ongelma, että "transsukupuolisuus" tulkitaan tällä perusteella pelkästään selkeästi kaikki korjaushoidot ja toisen hetun haluavien transmiesten ja transnaisten ominaisuudeksi - mutta diagnoosin "transsukupuolinen" tarvitsee jokainen, joka haluaa henkilöturvatunnuksen vaihdon ja/tai joitain tiettyjä osia korjaushoidoista. Joitain hoitoja on toisinaan mahdollista saada myös diagnoosilla f64.8 muu sukupuoliristiriita, mutta se tuntuu vaihtelevan. Selkeämpi ja yhteneväisempi olisi siis yksi diagnoosi "Sukupuoliristiriita", jonka diagnosoinnin yhteydessä pohdittaisiin, mitkä ovat tarpeellisia hoitoja.

Tällöin 'transsukupuolisuuden' luonne diagnostisena terminä purettaisiin. En myöskään keksi mitään sopivaa korviketta sisällölle "sukupuolenkorjausprosessissa oleva henkilö". Itse olen tähän asti käyttänyt ilmausta transsukupuolinen, mutta tiedostan sen ongelmallisuuden.

Ihmiset käsittelevät ilmausta 'transsukupuolinen' identiteettiä kuvaavana sanana, eivätkä välttämättä halua identifioitua transsukupuolisiksi, vaikka olisivat sukupuolenkorjausprosessissa. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka identifioivat itsensaä transsukupuolisiksi, vaikka eivät ole korjausprosessissa tai hakeutumassa korjausprosessiin. Kyseisiä ihmisiä on myös usein järjestelmällisesti sukupuolitettu väärin heidän koko elämänsä, joten ulkopuolinen määrittely "transsukupuolinen" saattaa tuntua jopa henkiseltä väkivallalta. Toisaalta jotain termejä olisi kuitenkin voitava käyttää ihmisjoukoista, yksittäisten ihmisten omasta identifikaatiosta huolimatta. Mikään termi on tuskin sellainen, että koko sen kuvaama ihmisjoukko kokisi sen omakseen (paitsi jos joukko on varsin pieni). Edes termiä "ihminen" eivät kaikki ihmiseksi määriteltävät olennot koe omakseen. Jotain suuntaviivoja olisi siis tehtävä julkiseen keskusteluun.

On myös oma keskustelunsa, onko tarpeellista ylipäätään kehittää omaa termiä, kun asian voi ilmaista myös sanomalla 'sukupuolenkorjausprosessissa oleva henkilö'. Itse asiassa sekin sopisi minulle aivan hyvin. Transsukupuoliselle olisi mahdollista nimittäin antaa myös laajempi merkitys, jolle olisi myös nykyisin yhteiskunnassa enemmän käyttöä.

Transsukupuolista olisi mahdollista käyttää merkityksessä "henkilö, joka kokee ristiriitaa suhteessa syntymässä määriteltyyn sukupuoleen". Transsukupuolisista siis osa saattaisi olla prosessissa ja osa ei ja käyttäisin sitä erotuksena henkilöistä, jotka eivät koe ristiriitaa syntymässä määritellyn sukupuolen kanssa. Tälle asialle pitäisin ainakin toistaiseksi tarpeellisena omaa termiä, sillä nämä asiat eivät ole kovin tuttuja suurelle osalle ihmisistä, jotka eivät itse koe sukupuoliristiriitaa. Yhteiskunnassa, jossa syntymässä määritellyn sukupuolen ei automaattisesti oletettaisi vaikuttavan suunnilleen kaikkeen ihmisessä, tällaiselle termille ei välttämättä olisikaan käyttöä.

Tässä siis yksi ehdotelma siitä, miten termiä "transsukupuolisuus" voisi käyttää.

Linnunmaitoa enpäs sano missä

Tästä piti tulla jonkinlainen hyvinvointipostaus jonka pointti olisi ollut se, että en osaa. Nyt ei kuitenkaan enää huvita kirjoittaa hammaslääkäriajan varaamisesta, korvavaikusta ja nukkumisesta. Paitsi, että on huomattavasti inhimillisempää mennä töihin seitsemään, kun on melkein kolme kuukautta opetellut kääntämään unirytmiään niin, että menisi töihin kuuteen.

Työt alkavat lähestyä loppuaan ja Oulu kutsuu jälleen. Vielä kolme päivää töitä. Olen tällä hetkellä vanhainkodilla ja siellä on tullut jo törmättyä mielenkiintoisiin tilanteisiin. Kuten rollaattorirallin harrastajaan, joka mieluummin vittuilee siivoojalle kuin sosialisoi jälkikasvunsa kanssa. (Mää varmaan ottaisin tuon vinkkinä käydä vähän harvemmin vierailemassa. Mut taidankin olla molopää.)

Sitten tuli käytyä myös ehkä viikon hämmentävin keskustelu:

- On kyllä ollut lämmintä. Järvivedetkin on kuin linnumaitoa.
- Mikä on linnunmaitoa?
- Järvivedet.
- Jaa. Kuulin väärin.
- Mitä sä kuulit?
- En mä kehtaa sanua.

Ookoo. Tämä oli jopa hämmentävämpi kuin keskustelu aseksuaalisuudesta kaverin kanssa.

Yritän huomenna saada aikaiseksi kirjoittaa uuden osan homoseksuaalisuudesta ja pedofiliasta. Mulla on ainakin lainsäädännöllinen puoli vielä käsittelemättä. Ja mun pitäisi vielä jotain vänistä tasa-arvoisesta avioliittolaistakin.

Tardis ja taas uusi maailmanloppu

Nukuin teltassa, koska oli liian kuuma.

Olin Dr. Whon (sen tummahiuksisen, jonka seikkailuita tulee tällä hetkellä Suomessa telkkarista iltapäivällä) kanssa jollain tuhoutuvalla planeetalla. Jostain mystisestä syystä tohtori ei voinut lähteä sieltä vielä, mutta minun oli välttämätöntä käydä siirtämässä Tardis hetkeksi turvaan ja tulla hakemaan häntä myöhemmin.

Mukanani oli myös joku muu, joka oli ollut vähemmän tohtorin mukana. En oikein osannut käyttää Tardiksen ohjausjärjestelmää, joten tein jotain ja toivoin parasta. Päädyimme jonnekin muualle, eikä minulla ollut aavistustakaan, miten päästä takaisin.

Uusi paikka oli jonkinlainen eteläeurooppalainen hotelli, jossa meidän oli jostain syystä liikuttava parvekkeelta toiselle halutessamme kulkea huoneesta pois.

Annas plikka jaffa

Olin eilen illalla talkootöissä yhden seuran kahviossa. Itse hommahan ei ole mitenkään ihmeellisen hienoa, jännittävää tai kamalaa. Enimmäkseen lähinnä tylsää aikoina kun ei tule asiakkaita. Mutta itse asiakkaat varmaan antoivat mulle harmaita hiuksia. Vallankin ne harmaantumaan päin olevat miehet, jotka olivat omasta mielestään ihan hirvittävän hauskoja.

Se ei itsessään edes ollut erityisen raflaavaa minunkaan mielelleni ja melkein hauskojen juttujen kuuntelemiseen ja niihin vastaamiseen mulla on nyt jo pitkä koulutus. (Lol. Elämäm koulu.) Mutta se tuntui jotenkin absurdilta, kun kaikki järjestäinsä  sanoivat plikaksi.

Suomessa on hieno, laaja valikoima sukupuolineutraaleja ilmaisuja, joita voi käyttää hyvin luontevasti; käyttäisivät niitä. Tyttö, likka, plikka (ja monet monet muut) ovat kaikki ilmaisuja, joita en ole koskaan kokenut omakseni ja minun mielestäni vaatii jo mielikuvitusta ja vaivannäköä identifioida minua sellaiseksi. Mulla oli kuumasta säästä huolimatta binderi, miesten kauluspaita ja shortsit, joiden alta pilkotti karvaiset sääret miesten sandaaleissa. Omasta mielestäni olin vähintäänkin neutraalin näköinen ilmestys.

Mutta ei. Plikka.

Vittu. Mä tiedän, tavallaan, että en kai mä voi odottaa ihmisiltä oikeaa sukupuolista identifiointia, jos mä en ole sanonut niille mitään. Mutta arvatkaa jaksanko mä selittää jokaiselle illan aikana tapaamalle kolmisenkymmenelle ukolle sukupuolisesta moninaisuudesta? Ja arvatkaa tekeekö se plikasta yhtään vähemmän sietämättömän tuntuista? Arvatkaa helpottaako se sosiaalista dysforiaa, että tietää ettei suunnilleen kukaan edes tiedä, että sun sukupuoli on olemassa.

No totta vitussa ei.

Mikä passisukupuoleni oikein kavalsi näille ihmisille? Oliko se se, että olin töissä kahviossa, joka on tietenkin naisten homma? Vai kenties ääneni? Tai näiden kahden kombinaatio? Plikoittelijat tuntuivat olevan niin hirvittävän varmoja asiastaan, kuin heidän mielessään ei olisi koskaan edes kuiskannut ajatus siitä, että en välttämättä olisikaan plikka.

Vituttaa. Ääneni olisi naiselle itsessään jo melko matala (paitsi silloin jos menen lukkoon). Mutta se on naisen ääni. Ja ihmiset identifioi mut aina, väistämättä, naiseksi tällä äänellä. Mä tosiaan tarvitsen ne testot. Äänidysforia. Se on yksi ehkä sosiaalisen puolen dysforioista pahimpia. En voi edes komentaa teinejä painumaan helvettiin meidän pihalta kuulostaen vakuuttavalta. Tuli sekin testattua eilen illalla. En tiedä eivätkö ne sitten oikein tajunneet, että kyllä mä kuulen jos ne ajavat niillä helvetin päristysperkeleillään vain meidän pihatien päähän. Vittu. Ne kuulee meidän pihasta kolmen kilometrin pääsän kiitos vesistöjen.

En halua olla kaapissa. Mutta kaikille helvetin ihmisille ulostuleminen on aivan järjettömän raskasta ja epäkiitollista hommaa.

Muoks.
En tykkää ongelmista, joten ratkaisin sen.

Fuck this shit. Jos jollekin ei kelpaa, niin olkoon.

Homoseksuaalisuus ja pedofilia perversioina osa 2

Käsittelen siis toista tapaa määritellä perversio ja pohdin sen kautta, ovatko homoseksuaalisuus ja pedofilia sellaisia. Ensimmäinen osa pohdintaa homoseksuaalisuuden ja pedofilian perversioudesta on luettavissa täältä. Syy, miksi rinnastan nämä kaksi toisiinsa löytyy puolestaan täältä.

Toinen tapa määritellä perversio, on "epätarkoituksenmukainen toiminta". Jotta voimme pohtia sitä, mikä on epätarkoituksenmukaista seksuaalisuutta, on meidän ensin pohdittava mikä on seksuaalisuuden tarkoitus.

Mikäli ainoana tarkoituksena seksuaalisuudelle pitää lisääntymistä, se tekee kaikesta ei-lisääntymiseen johtavasta seksuaalisesta toiminnasta perverssiä. Kuten esimerkiksi ehkäisystä, suuseksistä, masturbaatiosta ja lisääntymisiän ylittäneiden ihmisten seksistä. Tällä periaatteella biologisesti samansukupuolisen henkilön kanssa parittelu on perverssiä, mutta lisääntymiskykyisen lapsen kanssa seksin harrastaminen ei ole perverssiä.

Ei kuitenkaan liene mielekästä pitää lisääntymistä seksuaalisen kanssakäymisen ainoana tarkoituksena; ihmiset ja muutamat muut eläinlajit harrastavat sitä siinä määrin mielellään myös silloin kun sen ei ole tarkoitus johtaa lisääntymiseen. Mielihyvä onkin seuraava tarkoitus, jota seksuaalisuus voi palvella. Lähden seuraavassa pohdinnassa liikkeelle siitä olettamuksesta, että mielihyvä olisi seksuaalisen kanssakäymisen tarkoituksena jokaiselle osapuolelle.

Vapaaehtoinen homoseksuaalinen kanssakäyminen varsin todennäköisesti tuottaa mielihyvää ja on oletettavaa, että se tuottaa sitä molemmille osapuolille.

Jos pedofiili toteuttaa seksuaalisuuttaan esimerkiksi masturboimalla se tuottaa pedofiilille mielihyvää. Puolestaan esimerkiksi masturboimisen kieltäminen tai siitä syyllistäminen ovat perverssejä, mikäli mielihyvää pitää seksuaalisuuden tarkoituksena. Seksuaalinen kanssakäyminen lapsen kanssa on hieman kimurantimpi pohdinnan aihe. Kokeeko lapsi mielihyvää seksuaalisen kanssakäymisen seurauksena? Monet pedofiilit kovasti varmaankin haluaisivat uskoa niin, sillä se tekisi seksuaalisesta kanssakäymisestä oikeutetumpaa ja tällä periaatteella vähemmän perverssiä. Seksuaalisen kanssakäymisen on kuitenkin todettu olevan haitallista lapsen seksuaalisuuden kehittymiselle. Vaikka se siis hetkellisesti saattaisikin aiheuttaa mielihyvää, se kuitenkin haittaa mielihyvän kokemista myöhemmin. Tällöin sitä voidaan pitää perverssinä. Samalla periaatteella myös raiskausta voidaan pitää perverssinä.

Seksuaalisuuden tarkoituksena voi pitää myös suhteen lähentämistä. Homoseksuaalisessa suhteessa se ymmärtääkseni toimii samoin kuin heteroseksuaalisessa suhteessakin. Seksuaalinen kanssakäyminen alaikäisen kanssa on hieman monimutkaisempi homma. Vastentahtoinen tai pakotettu seksuaalinen kanssakäyminen ei varmastikaan lähennä suhdetta minkään ikäisenä. Lapsi tai nuori on yleensä aikuista helpompi suostutella tai pakottaa seksiin myös vastoin tämän tahtoa. En tarkasti osaa sanoa, mitä lapsen psyykkeessä tällöin tapahtuu, mutta ehkä jotain kertoo se, että hyväksikäytetyt lapset ovat usein muita ikätovereitaan sulkeutuneempia.

Äkkiseltään en keksinyt muita tarkoituksia seksuaaliselle kanssakäymiselle, vaikka niitäkin on varmasti esitetty. Jos teille tulee jotain mieleen, niin kertokaa. Sitten voidaan pohtia vähän lisää aihetta.


TL;DR:
Se onko homoseksuaalisuus tai pedofilia perverssiä riippuu siitä, mitä pitää seksuaalisen kanssakäymisen tarkoituksena.

Homoseksuaalisuus ja pedofilia perversioina osa 1

Ovatko homoseksuaalisuus ja pedofilia perversioita? Ja millä perustein ovat tai eivät ole? (Mikäli haluat tietää, miksi teen tämän rinnastuksen, suosittelen lukemaan edellisen blogimerkintäni.) Vertailen siis tässä blogimerkinnässä homoseksuaalisuutta ja pedofiliaa siitä näkökulmasta missä määrin ne ovat perversioita. Käyttämäni perversion määritelmä löytyy myös blogistani.

Perversiolle on siis kaksi määritelmää. Pohditaanpa asiaa ensiksi ensimmäisen määritelmän mukaan. Ovatko homoseksuaalisuus ja pedofilia siis häiriöitä, poikkeavuuksia normaalitilasta? Mutta mikä on normaali?

Perversio poikkeavuutena

Wikipedia antaa kolme suhteellisen relevanttia lähestymistapaa:

• tilastollisessa mielessä tavanomainen, yleinen
• lääketieteessä: tila tai kokeen tulos, joka ei viittaa sairauteen
• yhteiskuntatieteissä: normien mukainen käyttäytyminen.

Tilastoista olisi helpoin lähteä liikkeelle, joten otan sen viimeiseksi. Sen sijaan otan ensimmäiseksi yhteiskuntatieteet. Normeista sanotaan samassa lähteessä seuraavaa:

Sosiaaliset normit kuvaat vakiintuneita ja hyväksyttyjä toimintamalleja toimimiseen, pukeutumiseen, kommunikaatioon ja ulkoiseen olemukseen. Normit vaihtelevat ajan kuluessa ja ovat yleensä ikäryhmä-, sosioekonomis- tai sukupuoliriippuvaisia. Ryhmien normit eivä välttämättä ole missään tekemisissä toistensa kanssa.

 Eli normit vaihtelevat ryhmittäin ja muuttuvat ajan myötä. Joissain ryhmissä homoseksuaalisuus on vastoin normeja ja joissain - yhä useammissa - puolestaan ei. Pedofilia on vastoin useimpien ryhmien normeja. Tällä perusteella siis pedofilia enimmäkseen on perversio ja homoseksuaalisuus on ja ei ole perversio. Tämä lähestymistapa tekee perversion käytännössä mielipidekysymykseksi. Esimerkiksi kavereideni keskuudessa perussuomalaisten äänestäminen on vastoin normia. Onko perussuomalaisten äänestäjät siis perverssejä? Minusta tämä on kohtalaisen tympeä tapa määritellä asioita. Otetaanpa siis seuraava vaihtoehto.

Tila- tai kokeen tulos joka ei viittaa sairauteen. Nyt päästään takaisin siihen määrittelytapaan, jota edellisessä merkinnässä karsastin ja jonka sivuutin sillä verukkeella, etten tiedä aiheesta riittävästi. Homoseksuaalisuus on jossain vaiheessa määritelty sairaudeksi, mutta enää ei ole. Silloin sitä voitaneen pitää lääketieteellisessä mielessä normaalina. Eli ei-perverssinä. Pedofiliaa taas nykyisin pidetään sairautena, joten sitä siis ei pidetä lääketieteellisessä mielessä normaalina. Eli se olisi tällä perustein perverssiä. Sitä en sitten tiedä, millä perustein mikäkin luokitellaan sairaudeksi. Sekin vaikuttaisi olevan aika- ja kulttuurisidonnaista.

Biologisessa mielessä wikipedia sanoo sairauden viittaavan 'mihin tahansa organismin epänormaaliin, toimintaa haittaavaan tilaan'. Haittaako pedofilia toimintaa ja mitä toimintaa? Siihen en osaa vastata.

No niin, sitten viimeinen normaalin määrittelytapa. Homoseksuaalisuuden ja pedofilian tavanomaisuus. Tämän määrittelyn kanssa tulee ongelmalliseksi se, että kovin tarkkoja tilastoja vallankin pedofiilien määrästä on mahdotonta saada. Lisäksi pitäisi määritellä se, miten suuri osuudella jokin ominaisuus on oltava, jotta sitä voidaan pitää tavanomaisena. Jälleen kerran käytän laiskuuttani lähteenäni wikipediaa, jonka mukaan homoseksuaaleina itseään pitävien osuus väestöstä, nuorten keskuudessa, tutkituissa OECD-maissa on nykyisin 0,6% - 2%. Wikipedian mukaan pedofilian esiintyvyyttä väestössä ei tunneta. Toisesta lähteestä kuitenkin sain tilastoa, että 'Noin 3,3 prosenttia miehistä kertoi tunteneensa seksuaalista kiinnostusta alle 16-vuotiaisiin ja 0,2 prosenttia alle 12-vuotiaisiin'.

Tämän perusteella voisi sanoa, että seksuaalisen kiinnostuksen kohdistuminen alaikäisiin on tavallisempaa, kuin homoseksuaaliksi identifioituminen. Toisaalta pedofilian lääketieteellisen määrittelyn kattaakseen, olisi mielekkäämpää käyttää jälkimmäistä prosenttilukua, eli 0,2:ta, joka on selkeästi pienempi kuin homoseksuaaleiksi identifioituneiden määrä. Myös kysymyksenasettelu todennäköisesti vaikuttaa tilastoon erotusta kaventavasti. Homoseksuaaliksi identifioituminen ja samaan sukupuoleen seksuaalisen halun kokeminen ovat kuitenkin eri asioita ja jälkimmäinen lienee yleisempää kuin identifiointi. Tähän joukkoon nimittäin kuuluu myös esimerkiksi biseksuaalit.

Lisää erilaisia tilastoja: The Telegraph - Paedophilia is natural and normal for males, The prevalence of pedopfilia

Ehkäpä alle viittä prosenttia ei voida pitää normaalijakauman mukaisena normaalina? Tällä perustein molempia voisi pitää perverssinä.

Sitten olisi vielä se toinen ja minun mielestäni mielenkiintoisempi tapa määritellä perversio; perversio epätarkoituksenmukaisena toimintana. Koska tämä postaus on kuitenkin jo nyt kilometripostaus jätän sen seuraavaan kertaan.



YHTEENVETO:
Kulttuurillisesti riippuvista lähtökohdista käsin määriteltynä pedofiliaa pidetään todennäköisemmin perversiona, kuin homoseksuaalisuutta. Useimpien tilastojen mukaan molemmat asiat ovat "epänormaaleja" ja jos perversion haluaa määritellä sen kautta, niin molemmat ovat perversioita. Toisaalta on myös tilastoja, jotka puhusivat pedofilisten halujen tavanomaisuuden puolesta.

Homoseksuaalisuus ja pedofilia: kannattava rinnastus?

Rinnastus joka saa monet näkemään punaista ja joka vaikuttaa olevan äärimmäisen helppo tehdä. Aiempia pohdintojani samoista aiheista voi löytää blogista tägillä seksuaalisuus. Seksuaalisuus käsittää paljon muitakin puolia kuin pelkän seksuaalisen kanssakäymisen. Käsittelen kuitenkin tässä blogitekstisarjassa hyvin suureksi osaksi seksuaalista kanssakäymistä ja muita osa-alueita jotka molemmissa eniten puhututtaa.

Ensiksi minun varmaan pitäisi kertoa, miksi teen tämän rinnastuksen. Sateenkaariyhteisöt suhtautuvat hyvin torjuvasti pedofiliaa kohtaan ja virallinen totuus näyttäisi olevan, että pedofiilit ja homoseksuaalit eivät ole mitenkään rinnastettavissa toisiinsa. Tämänkaltaisen suhtautumisen näkisin olevan seurausta yleisesti tuomitsevasta ilmapiiristä pedofiliaa kohtaan. Homoseksuaalit eivät halua vertautua pedofiileihin, koska se tekisi homoseksuaalisuudesta helpommin vihattavaa.

En missään tapauksessa halua lietsoa vihaa homoseksuaaleja kohtaan. Väljästi tulkittuna olisin itsekin homoseksuaali. En tunne itse minkäänlaista seksuaalista vetoa lapsiin ja ajatus siitä tuntuu suunnilleen yhtä vastenmieliseltä, kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Siitä huolimatta pidän näiden kahden vertailua toisiinsa jokseenkin järkevänä. Vastenmielisyyttä jotain kohtaan ei voida perustellusti pitää pohjana lainsäädännölle. Oikeastaan sitä ei pitäisi minusta pitää pohjana edes mielipiteelle. Itse koen esimerkiksi vastenmielisyyttä matojen päälle astumista kohtaan. En silti ole amputoimassa jalkoja kaikilta niin tekeviltä.

Homoseksuaalisuutta ja pedofiliaa on verrattava toisiinsa, koska niitä verrataan jo nyt toisiinsa jokaisella pedofiliaa käsittelevällä palstalla. Vertailu tehdään hyvin usein nopeasti ja erittäin emotionaalisesti. Niiden vertailua ei voida kieltää ja olisi tosiasioiden vääristelyä, jos väittäisi, ettei niitä voi vertailla keskenään. Sen vuoksi niitä olisi vertailtava toisiinsa analyyttisesti ja kiihkottomasti.


Sekä homoseksuaalisuudessa että pedofiliassa on kyse seksuaalisesta kiinnostuksesta, johon ei ihminen kykene itse vaikuttamaan. Se, miten tämä seksuaalinen suuntautuminen syntyy on edelleen jokseenkin mysteeri. On löydetty yhteyttä erinäisten tekijöiden ja pedofiilisen kiinnostuksen kanssa, mutta mikään tekijöistä ei yksistään vaikuttaisi aiheuttavan pedofiliaa. Tämän vuoksi minusta on perusteltua sanoa, että molemmissa kyseessä on seksuaalinen suuntautuminen.

Näkisin rinnastuksen myös sen suhteen hedelmällisenä, että molemmat näistä on - ei edes kovin pitkä aika sitten - luokiteltu sairaudeksi. Sitä en lähde spekuloimaan, onko kyseessä sairaus; minun lääketieteellinen ymmärrykseni ei siihen riitä. Kuitenkin, mikäli kyseessä on sairaus se vaikuttaisi olevan sellaista laatua, jota ei voida parantaa. Joten on opittava elämään sen kanssa, että se on ihmisessä.

Minusta jokaisella ihmisellä on oikeus nauttia omasta seksuaalisuudestaan. Sitä on kuitenkin toteutettava tavalla, joka ei vahingoita muita. Tämän suhteen täysi-ikäisistä minkä hyvänsä sukupuolen edustajista kiinnostuneilla on huomattavasti helpompaa, kuin ihmisillä jotka ovat ensisijaisesti kiinnostuneet alaikäisistä henkilöistä. Heillekin on silti olemassa tapoja nauttia seksuaalisuudestaan, mitä käsittelen myöhemmin tässä sarjassa. Lisäksi käsittelen näiden lainsäädännöllistä puolta ja pohdin ovatko ne perversioita.


TL;DR:
Ne rinnastetaan kuitenkin toisiinsa, joten on hyvä tehdä se edes asiallisesti ja järkiperäisesti.

Kissaisä

Naapurin naaraskissa teki pennut. Naapurin alle kouluikäiset lapset katselivat pentuja ja vanhempi totesi, että ne näyttävät ihan siltä, kuin ne olisivat meidän kissamme eikä heidän kissansa pentuja. Pennut muistuttivat kieltämättä selkeästi väritykseltään vanhempieni leikkaamatonta kollikissaa. Tästä sitten seurasi seuraavanlainen keskustelu:

Minä: Ne voivat ollakin meidän kissan pentuja.
Lapsi: Mutta ne tuli meidän kissan vattasta!
Minä: Niin, mutta meidän kissa voi olla niiden isä.
Lapsi: Ai se on poikakissa?
Minä: Juu.
Lapsi: ...Muuttaako se sit meille?

Hattuhyllylle nukkumaan

Viimeyönä oli taas maailmanloppu ja zombeja. Mulla on ollut maailmanloppu melkein joka yö jo ainakin viimeisen puoli vuotta.

Tämä uni oli kuitenkin siitä mulle epätavallinen maailmanloppu-uni, että olin jatkuvasti ihmisten seurassa. En muista enää kaikkea, mutta jossain vaiheessa olimme jollain saarella. Unen lopussa kiipesimme huoneen hattuhyllyille nukkumaan, jotta zombit eivät ylettäisi meihin, jos ne sattuisivat pääsemään läpi ovesta.

Useimmiten maailmanloppu-uneni eivät ole edes erityisen ahdistavia välillä voi olla vähän jännempää, mutta enimmäkseen on melko normaali unifiilis. Ei haaveuni, eikä painajainen. Ihan vaan uni. Jossa on maailmanloppu.

Olen nähnyt myös paljon maailmanloppu-unia, mitä en ole kirjoittanut ylös. Yksi tai kaksi zombiapocalypsiakin on mukana.

Yksi zombiunista niistä sijoittui maaseudulle, jossa oli paljon hylättyjä puisia omakotitaloja, joissa asuimme. Yhdessä pihassa kulki zombi lastenrattaiden kanssa. Lapsikin oli zombi. Unessa oli aurinkoinen kesäpäivä.

Sitten oli yksi maailmanloppu-uni joka sijoittui Oulun yliopiston vieressä sijaitsevaan kerrostalolähiöön. Unessa oli vaikeasti tunnistettava vuodenaika ja yö. Ulkona olevat eläimet olivat mutatoituneet vähän Metro 2033-tyylisesti ja niiden kanssa ei haluttanut ottaa yhteen. Siinä unessa jotkut lähtivät poljettavalla helikopterilla yhden kerrostalon katolta.

Aivan tätä unta ennen näin unen, jossa maailmanloppu alkoi. Ensiksi näin, kun valtava paineaalto pyyhkäisi kaupungin läpi ja laajalle alueelle ympärilleen, rusentaen kaiken tieltään. Karkuun ajavat autot kuljettajineenkin rusentuivat. Paineaalto loppui kuin seinään. Osa ihmisistä oli ehtinyt turvaan aallolta ja osalla oli jäänyt jalka tai joku muu ruumiinosa paineaaltoon ja ne ryömivät eteenpäin. En ollut fyysisesti läsnä. Sitten hyppäsin koiranäyttelyyn, jossa olin läsnä mustan labradorinnoutajani (jota minulla ei ole) kanssa. Koira alkoi yhtäkkiä liikehtiä ja äännellä levottomasti ja jostain syystä tiesin, että se aisti seuraavan paineaallon. Tiesin, ettei minun hyödyttänyt alkaa selittää muille mitään, lähdin vain autolle ja pistin koiran farkkutyyliseen takakonttiin. Takakontin ovi ei meinannut mennä kiinni ja minua vitutti. Mietin, mihin päin minun kannattaa lähteä ajamaan. Päätin lähteä pohjoiseen.

Saattoi olla vielä jotain unia, joita olen tässä kevään aikana nähnyt, mutta en tällä erää muista niitä.

Tein oman tägin maailmanlopulle. Yritän jatkossa kirjoittaa maailmanloppu-uneni ylös. Sillä tägillä löytää myös muut blogissa olevat maailmanloppu-unet. Siellä on yksi vamppyyriapocalypsikin.

Tunteita herättävä transtutkimus

Pitäisi varmaan opetella pysymään poissa uutisten kommentointipalstoilta. Ainakin transsukupuolisuuteen liittyvistä uutisista. Hajoaa varmaan kohta muuten pää. Itse juttu oli varsin asiallinen, vaikka linkki paljastaakin, että termien kanssa töpeksitään edelleen: HS: Sukupuolta vaihtava korjaava joutuu kovaan testirääkkiin. Juttu myös kirvoitti minut kirjoittamaan ylös omia ajatuksiani transprosessista. Onko psykologiset testit tarpeellisia ja miten pitäisi suhtautua "katujiin"?

Aihe on luonnollisestikin lähellä itseäni, joten en ole kaikkein objektiivisin arvioimaan, mutta toisaalta aihe myös kiinnostaa minua sen henkilökohtaisuuden vuoksi erittäin paljon ja olen siksi valmis ottamaan asioista vielä tavallistakin enemmän selvää. Eli aihe on henkilökohtainen ja tunnen sen hyvin.

Transpiireissä mielellään vaalitaan ajatusta siitä, että masennus ei voisi laukaista sukupuoliristiriidan kaltaisia kokemuksia. Olen itsekin tämän seurauksena syyllistynyt siihen. Se ilmeisesti on mahdollista. Sen yleisyydestä en kuitenkaan osaa sanoa. Vaikeaksi tilanteen tekee myös se, että masennus on hyvin yleistä transihmisillä. Eli on olemassa vaikeasti masentuneita, jotka kokevat sukupuoliristiriitaa ja ovat transihmisiä sekä heitä joihin pätee muutoin sama, mutta heidän sukupuoliristiriitansa menee ohi masennuksen mukana. Tämä asettaa transtutkimuslaitoksen varsin hankalaan asemaan.

Kärjistäen tämä voisi esittää niinkin, että kumman oikeus priorisoidaan korkeammalle: transihmisen oikeus saada koettua sukupuolta vastaava ruumis (ja vakavimmassa tapauksessa välttää itsemurha) vai masentuneen cis-ihmisen oikeus lisääntymiskykyiseen ruumiiseen. Hyvin kärjistettynä tämä on siis mahdollista nähdä tilanteena, jossa cisihmisten lisääntymiskykyä pidetään transihmisen elämää tärkeämpänä suojeltavana.

En näe asiaa ihan näin suoraviivaisena, mutta tämä saattaa avata lukijalle, miksi aihe herättää erittäin voimakkaita tunteita transihmisissä / heidän läheisissään. Tästä voi seurata myös ylireagointia sekä suoranaista vihaa tutkimusyksikköä ja yhteiskuntaa kohtaan. Korjaushoidot ovat oikeasti monelle elämän ja kuoleman kysymys. Eräällä transihmisten tukifoorumilla, jossa itsekin pyörin, tehdyn kyselyn mukaan 8% transihmisistä ei ole koskaan vakavissaan harkinnut tai suunnitellut itsemurhaa. Eli 92% kaikista vastanneista transihmisistä on vakavissaan harkinnut tai suunnitellut itsemurhaa. Se on aivan helvetin paljon.

Erilaiset mielenterveydenhäiriöt ovat hyvin yleisiä transihmisten keskuudessa. Tietenkään ne eivät kaikki johdu yksistään sukupuoliristiriidasta, vaan ovat yleensä monimutkainen ongelmavyyhti. Aiemmin mainitussa tilastossa on toki huomioitava myös se, että tukifoorumille voi hakeutua suurilta osin ihmisiä, jotka kokevat voimakkaimmin tarvitsevansa tukea asian käsittelyn kanssa. Sen lisäksi kaikki itsemurhaa harkitsemattomat eivät välttämättä ole edes vastanneet kyselyyn, sillä he eivät välttämättä koe sen koskevan juuri heitä. Eli tilasto voi olla monin tavoin vinoutunut, mutta näkisin sen lähinnä korostavan ongelmaa, joka on erittäin kipeästi todellinen. On olemassa myös vakavammin tehtyjä tilastoja aiheesta ja ne ovat samansuuntaisia; itsemurha-ajatukset ovat erittäin paljon yleisempiä transihmisillä kuin cisihmisillä.

Transtutkimusyksiköissä on myös diagnosoitu mitä erikoisempia persoonallisuushäiriöitä, joiden nojalla heiltä on evätty diagnoosi ja hoidot. Monet näistä persoonallisuushäiriöistä vaatisivat todentamiseen pidemmän seurantajakson. Suureksi osaksi tämän vuoksi molemmat transyksiköt poikivat syytteitä hoitovirheistä jatkuvasti. Monella varsin mahdollisesti onkin persoonallisuushäiriö, mutta ensinnäkään sen ei itsessään pitäisi olla este transsukupuolisuudelle ja toisekseen näiden häiriöiden diagnosoinnissa olisi hyvä kuulla myös tutkittavalla olevaa pidempää hoitokontaktia. Monet transihmisistä ovat käyneet jonkinlaisessa terapiassa, psykologilla tai psykiatrilla jo aikaisemmin ja näillä on monesti pidemmältä aikaväliltä näkemystä tutkittavan persoonasta. (Näitä persoonallisuushäiriödiagnooseja on annettu myös henkilöille, joiden oman näkemyksen lisäksi myös läheiset ja pidemmät hoitokontaktit ovat todenneet, että diagnoosi ei ole osuva.)

Persoonallisuushäiriöhäröilyt eivät rajoitu vain yksittäisiin hoitohenkilökunnan jäseniin, vaan ongelma vaikuttaisi olevan jollain tapaa rakenteellinen. Olen kuullut syytöksiä hoitovirheestä melkein kaikista transyksiköissä työskentelevistä psykologeista ja lääkäreistä. Transtutkimusyksikön sisäinen logiikka ei ole yhdenmukainen muun sairaanhoitoa koskevan lainsäädännön kanssa.

Miten siis pitäisi erotella sukupuoliristiriidan tavoin oireilevista masentuneista transihmiset ja muuta tilapäistä ristiriitaa kokevat ihmiset? Tällä hetkellä laki vaatii, että saadakseen diagnoosin f64.0 - transsukupuolisuus, on oltava "vähintään kahden vuoden yhtäjaksoinen kokemus vastakkaiseen sukupuoleen kuulumisesta". Tämän lain tulkinta on välillä hieman mielenkiintoista tutkimusyksiköissä. Vaikka suurin osa transsukupuolisista on kokenut lapsesta saakka olevansa väärään sukupuoleen kuuluvassa kehossa, ei heillä yleensä ole ollut keinoja sanallistaa sitä. Sitten itsemurha-ajatuksissaan nuori voi havahtua siihen, että niin, minähän olen transsukupuolinen ja minulla on oikeus saada tähän hoitoa. Silloin kahden vuoden odottelu voi tuntua varsin tuskaiselta ja murentaa psyykettä. Lisäksi hämmennystä on aiheuttanut se, että pitääkö identifioida itsensä esimerkiksi mieheksi vai transmieheksi. Vaikka olisi aina kokenut olevansa naisen ruumiiseen syntynyt mies, se ei välttämättä ole kelvannut tutkimusyksikölle, jos henkilö ei ole identifioinut itseään nimenomaan "transsukupuoliseksi". Tällainen lähestymistapa on sinänsä täysin naurettava ja vähän sama kuin syöpäpotilaan täytyisi identifioida itsensä syöpäpotilaaksi saadakseen diagnoosin.

Lähteitä, täsmennyksiä ja lisää ajatuksia tai vastauksia yksittäisiin kohtiin saa vaatia. Yritin kirjoittaa mahdollisimman monelta kannalta, enkä viitsi yhdessä blogikirjoituksessa pureutua jokaiseen kohtaan juurta jaksaen. Enemmänkin sanottavaa näistä olisi.


Muoks.
Niin joo, jotain voisi linkata tuosta juridisestakin sukupuolesta: Voiko mies synnyttää?
Pitäisi varmaan tehdä kokonainen kirjoitussarja asioista, jotka ovat pielessä transprosessissa ja -tutkimuksissa.

Hiekkamonttumissio

Joku kävi syömässä evääni hiekkamonttuun kaivetusta poterosta. Lisäksi sama ihminen oli käpelöinyt Raamattuani, sillä vaikkei se osannut mitään muuta Raamatusta, se siteerasi sujuvasti minun alleviivaamiani kohtia. Ja minua vitutti koska minun eväät ja minun kamat.

Kaiken lisäksi minun piti pyöräillä 40 kilometriä, koska autoja ei voinut käyttää. Koska oli maailmanloppu. Lisäksi minun piti mennä jotain ihmeellistä metsäreittiä hiekkamonttujen välistä. Sillat oli räjäytetty. Tai jotain. Useimpia niistä ei kuitenkaan voinut käyttää.

Vitutti lievästi, koska missioni jännitys lievensi vitutusta. Tiesinhän minä tämän olevan hankalaa.

Sitten heräsin, kun äiti tuli ihmettelemään, miksen ollut tullut vielä syömään.

Olen ollut niin väsynyt töiden jälkeen, että olen nukkunut tunnin päiväunia järjestäinsä töiden jälkeen. Tällaista unta tänään. Dystopiateemaunet ilmeisesti jatkuu.

Mokomat perverssit

Niinkutsuttu "homoliittokeskustelu" on noussut jälleen pintaan. En kuitenkaan jaksa vänistä blogissa enää enempää siitä tällä erää. Merkinnän lopusta löytyy pari tähän liittyvää linkkiä, mutta homouden ja avioliiton sijaan keskityn tällä kertaa pohtimaan minusta huomattavasti mielenkiintoisempaa ja kompleksisempaa aihetta. Pohdin nimittäin, mikä on perversio, kuka on perverssi ja mikä on perverssiä?

Aiheen voi tietysti myös nivoa yhteen "homoliittokeskusteluun" kuten monet tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat tuntuvat niin mielellään tekevän. Minulle on sinänsä ihan sama mihin te blogimerkinnän nivotte. Nivokaa vaikka saunavihtaan.

Joka tapauksessa vastaus pohtimiini kysymyksiin vaikuttaisi muodostuvan kahdesta osasta, joita pohdin tässä blogimerkinnässä.

Ensimmäinen osa: Määritelmä

Wikipedia määrittelee perversion seuraavasti:

Parafiliaa kuvaavat sanat perversio, deviaatio ja parafilia ovat suostuttelumääreitä, jotka kuvaavat etäisyyttä tai eroamista tai "vääristyneisyyttä" suhteessa normiin, erityisesti sukupuoli- ja seksuaalisiin normeihin, usein käytetään myös sanaa häiriö, joka sekin on poikkeama normitilasta.

Petri Sipilä teoksessa Sukupuolitettu ihminen kuitenkin määrittelee perversion erillään parafiliasta epätarkoituksenmukaiseksi toiminnaksi. Siinä merkityksessä se on minulle tuttu myös kirjallisuustieteen puolelta. Sen määritelmän kautta myöskin lähden tässä merkinnässä purkamaan perversion käsitettä auki.

Randomfakta: juonta edistämätöntä jaarittelua ja juonta hidastavia sivukiemuroita runsaasti sisältävää kirjaa voidaan nimittää polymorfisesti perverssiksi. Jokainen kirja tosin on ainakin vähän polymorfisesti perverssi, sillä täysin suoraviivaisesti etenevää tarinaa harvemmin pidetään hirvittävän julkaisukelpoisena.

Eli perverssiä on toiminta, joka ei palvele päämääräänsä. Epäintentionaalista toimintaa siis.

Toinen osa: Päämäärä

Niin. Tietääkseen, mikä on toimintaa, joka ei palvele päämääräänsä on tiedettävä, mikä on toiminnan päämäärä. Ja sitä ei ole ollenkaan niin helppoa enää määritellä. Otetaan vaikka käsittelyyn se, minkä yhteydessä perversioista useimmiten puhutaan, eli seksi. 

Mikä on seksin ja seksuaalisuuden päämäärä? Lisääntyminen? Ihmiset harrastavat erittäin paljon seksiä, jonka ei ole tarkoituskaan palvella lisääntymistä. Ainakaan raskaudenehkäisyn suosiosta päätellen. Joko ihmiset ovat siis läpeensä perverssiä porukkaa (mikä ei sekään sinänsä yllättäisi), tai sitten seksillä on myös muita päämääriä. 

Toinen päämäärä voi olla nautinto, kolmas parisuhteen lujittaminen ja rakkauden osoittaminen. Näiden kolmen eri päämäärän kautta tutkittaessa itse toimintaa, eli seksuaalista kanssakäymistä hyvin erilaiset asiat sopivat perversion määritelmään. Jos otamme samanaikaisesti kaikki yllämainitut päämäärät huomioon perverssin raja siirtyy huomattavasti kauemmas, kuin mihin olemme arkijärjellä sen sijoittaneet. Jos taas otamme vain jonkun yksittäisen päämäärän huomioon, hyvin monet tavallisina pitämämme asiat näyttäisivätkin olevan perverssiä (kuten vaikkapa ehkäisyn käyttö).

Olennaista näyttäisi olevan myös se, että päämäärien tulee olla yhteiskunnallisesti, tai muutoin 'yleisen moraalin' mukaisia, eikä mielivaltaisesti kunkin ihmisen itse päätettävissä. Eli päämäärien pitää olla sidottu johonkin yksittäisestä ihmisestä riippumattomaan. Näkisin tämän johtuvan myös semanttisista syistä; vaikka sanojen ja sisällön välinen suhde on mielivaltainen, yksittäinen ihminen ei voi itse päättää sanojen sisältöä.

Jos teillä on joskus tylsää, voitte näiden pohjalta kehittää mitä tavallisimpia asioita, jotka ovatkin näiden periaatteiden mukaan perverssejä. (Vinkki: Niitä on paljon.)


Ja vielä ne luvatut linkit:
Avoin kirje sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajille
Homoliittojen kannattaja, tarkista argumenttisi!


Muok/ 6.7.2014 
Lisää linkkejä
Poimittu Sukupuolikuun foorumilta.

Kummat- blogin kommentti Timo Soinin kirjoitukselle avioliittolain kumoamisesta
Jukka Väisäsen (vihr.) puheenvuoro vastauksena Pentti Oinoselle (Uusi Suomi)
Erään vihreän puheenvuoro (Uusi Suomi)
Erään kokoomuslaisen puheenvuoro (Uusi Suomi)
Suvi Auvisen puheenvuoro kansalaisaloitteista edustuksellisessa lumedemokratiassa
Tahdon2013: "Toivottavasti lakivaliokunnan kanta ei vaikuta eduskunnan päätökseen"
"Papeista melkein puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa"
Sari Helin raflaavalla otsikolla YLE:n blogissaan
Aloitetta vastaan äänestäneiden kommentit (YLE X)

Kesätyöläisarkea

Nyt olen päässyt kesätöissä siihen vaiheeseen, että ei enää aamuisin väsytä ja vituta niin paljon, enkä enää suunnittele koko päivää ranttausta blogiin (jaksamatta kuitenkaan illalla enää kirjoittaa sitä). Kunto on kohentunut (en kuitenkaan usko sen auttaneen kovin paljoa painonpudotusprojektiani), unirytmini on parantunut (tarvitsen näemmä 7,5 tuntia unta) ja työpäivät säännöllistyneet. Ei enää liki 10 tunnin päiviä viikonloppuisin! Vaikka niistä saakin kivasti rahaa. On se silti aika pitkä aika fyysistä työtä.

Kykenen nyt hieman paremmin samaistumaan niihin hikipajojen ompelijaparkoihin, jotka tekevät vielä pidempää päivää, ilman taukoja, huonommissa työskentelyolosuhteissa ja paljon huonommalla palkalla. Olen tauoilla viimeaikana lukenut Outi Moilalan teosta Tappajafarkut - ja muita vastuuttomia vaatteita. Teos kertoo vaateteollisuuden eettisistä ongelmista ja tänyyä tiukkaa informaatiota. Kirjoittelen siitä lisää myöhemmin.

Hiljalleen alkaa muodostua jonkinlainen rutiini töihin, joita on nyt eniten tullut tehtyä. Sääli, että ne muuttuvat piakkoin hieman toisenlaisiksi. En enää telo jatkuvasti itseäni joka paikkaan, tee asioita niin hankalasti ja kipeytä lihaksiani ties millä ihme liikkeillä.

Rahatilanne alkaa näyttää ihan lupaavalta. Ensiksi minulle luvattiin töitä kolmeksi viikoksi, sitten vähän lisää, taas vähän lisää ja viime tiistaina kirjoitin taas uuden työsopimuksen. Kolmesta viikosta tulikin kolme kuukautta. Kunnon pätkäkesätöitä. Onneksi mulla ei ole tapana stressata kohtuuttomasti. Tai edes kohtuullisesti. Tai juuri ja juuri noin ylipäätään. Olisi voinut ahdistaa enemmänkin.

Ai niin, keväällä tekemäni alastonmallinhommat ilmeisesti jatkuvat syksyllä tai keväällä. Ainoa huono puoli tässä on nyt se, että mun täytyy uusia verokortti, koska olen tilannut sen liian pienille tuloille.


Muoks: 5.7.2014 
Sain sen vaatetekstin kirjoitettua.