Uuden vuoden tavoitteita

En yleensä harrasta uudenvuodenlupauksia. Usein olen luvannut jotain pöljää ja lähtökohtaisen paradoksaalista kuten "lupaan, etten lupaa mitää ensivuonnakaan". Tämä osittain siksi, että suhtaudun varauksella ihmisten uudenvuodenlupauksiin. Lupaus ylipäätään kuulostaa lähinnä joltain, minkä tulee joka tapauksessa rikkomaan jossain vaiheessa. Ehkä siksi puhuisin ennemmin uuden vuoden tavoitteista. Olen nyt eriyttänyt kaksi tavoitettta tulevalle vuodelle.

Ensimmäinen tavoitteeni seuraavalle vuodelle on pyrkiä olemaan rehellinen omista tiedoistani. Ja ennen kaikkea tietämättömyydestäni.

Minulla on nimittäin taipumus esittää tietäväni enemmän kuin tiedänkään. Tai ainakin annan hirvittävän helposti muille sen vaikutelman, että tietäisin jostain kaiken. Silloinkin kun oikeastaan tiedän aiheesta vain muutamia keskeisiä termejä ja osaan ehkä vetää pari yhteyttä johonkin toiseen ilmiöön.

Miksi sitten olen tehnyt tätä?

Yksi syy on se, että tämä joskus sujuvoittaa keskustelua. Joillain ihmisillä on taipumus alkaa selittää jostain keskusteluun sangen löyhästi liittyvistä asioista ummet ja lammet, jos dmhe huomaavat, ettei toinen osapuoli tiedä siitä mitään. Se vie fokuksen pois siitä keskustelusta, mi,hetä olisin itse halunnut käydä ja päädyn tilanteeseen, jossa en itse osaa sanoa mitään ja toinen osapuoli vetää mulle monologia jostain aiheesta, joka ei välttämättä edes kiinnosta.

Ehkä olisi kuitenkin fiksumpaa sanoa, että joo tästä aiheesta en hirvittävästi tiedä mitään, mutta haluaisin palata takaisin aiheeseen. Tai että en nyt juuri pysty keskittymään tämän kokonaisuuden hahmottamiseen.

Joskus on toki myös hauskaa hypätä mukaan aiheesta mitään tietämättä ja testata omia rajojaan; kuinka hyvin osaan keskustella aiheesta, mistä en mitään tiedä. No... olen tehnyt tätä riittävästi tietääkseni, että olen todella hyvä poimimaan keskustelun diskurssin ja sen kautta pystyn helposti näyttämään siltä, kuin tietäisin asiasta jotain. Se on kuitenkin epäreilua muita keskustelijoita kohtaan. ja sen vuoksi perseestä.

Ja sitten ihan vain siksi, että on hävettänyt liikaa myöntää oma tietämättömyys. Vallankin, kun liikutaan alueella, josta mun koulutukseni, ammattini tai jonkin muun vastaavan perusteella oletetaan tietävän. Silloin pelkää näyttävänsä epäammattimaiselta ja siltä, ettei ole riittävän hyvä. Mitä enemmän kuitenkin jostain aiheesta tietää, sitä enemmän siltä alueelta löytää asioita, joista ei tiedä mitään. On vain ihan luonnollista, ettei tiedä kaikkea omasta koulutusalastaankaan. Ei yhden ihmisen elinaikana vaan ehdi perehtyä joka-ikiseen vitun asiaan. Eikä siinä ole mitään hävettävää.

Lisäksi, kun tunnustaa sen, ettei tiedä, niin voi jopa oppia jotain, mitä ei muuten oppisi. Rehellisyydellä oppii siis lisää ja kunnioittaa kanssaolijoita. Se kuulostaa musta ihanteelta, johon kannattaa pyrkiä.


Toinen tavoitteeni olla nopeampi. Tämä ja viime vuosi on varsin pitkälle ollut täynnä kaikenlaista hiturointia ja lopuksi hitaan puoleista etenemistä elämässä. Tänä vuonna haluan edetä nopeammin niin monessa asiassa, kuin vain mahdollista. Tiedän, että joskus on vain järkevää edetä hitaammin ja niin edelleen. Haluan kuitenkin vähän koetella omia rajojani. Tietysti pyrin myös pitämään järjen mukana ja yritän olla rikkomatta itseäni tai ketään muuta.

Tavallaan tämä on luontevaa jatkumoa sille, että tämän vuoden aikana olen päässyt eteen päin monissakin asioissa. Otin viimein yhteyttä transpolille leikkauttaakseni tissit veke. Sain graduni valmiiksi. Valmistuin. Sain töitä.

Kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa, miten nopeasti ne tapahtuvat. Jotkin asiat vain ottavat aikansa. Joka tapauksessa varsin moniin asioihin minä voin vaikuttaa. Olen todella hyvä sopeutumaan. Olen nyt sopeutunut siihen, että joskus asiat tapahtuvat hitaasti, enkä välttämättä itse näe omia mahdollisuuksiani vaikuttaa niihin. Tavallaan tämä on siis haaste itselleni nähdä asiat uudessa valossa. Olen oppinut hitauteen. Nyt on aika oppia nopeuteen.


Muokkaus// Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän tekstin, kun sairaalasta soitettiin, että leikkaukseni onkin reipasta kuukautta aiemmin, kuin mitä he ensin ilmoittivat. Tämä lähtee siis hyvin liikkeelle. Seuraavaksi voisin alkaa katsellla nopeampaa konetta.

Älyttömät joululahjat -haaste

Sain Yöpöydän kirjat blogilta Älyttömät joululahjat -haasteen. Ideana on listata 3-5 älytöntä joululahjatoivetta, jotka eivät nyt tai ehkä koskaan ole toteutettavissa. Lopuksi mukaan haastetaan kolme bloggaajaa.

1. Oma pokemon

Ultimaattinen suosikkini olisi arcanine, mutta käytännössä mikä vaan pokemon olisi kyllä kova. Odotan edelleen soittoa prof. Oakilta. Sycamore tai kuka vaan muukin proffa kyllä kelpaisi. 

2. Kustannussopimus

Se olis kyllä kans aika kova. 

3. Teleportaatiolaite

Matkustamisesta tulis paljon helpompaa.

4. Järkevämpi translaki

Ensiksikin nimen sukupuolisidonnaisuus hemmettiin. Sit juridista sukupuolta pitäisi voida muuttaa omalla ilmoituksella (ei mitään tyhmiä strelisaatiovaatimuksia). Passiin pitäisi myös olla mahdollista joko merkitä kolmas sukupuoli tai jättää sukupuoli täysin merkitsemättä. Myöskin laissa pitäisi käyttää ajantasaista termistöä (vrt. "Laki transseksuaalin identiteetin vahvistamisesta").


En mä nyt tällä erää jaksa keksiä enempää. Tai haastaa ketään, sori. Voin haastaa sut, jos haluat.

Forever a mono

Huomasin, että minulla on muutamia asioita, joita haluaisin kirjoittaa polyamoriasta ja että en ilmeisesti ole käsitellyt aihetta aiemmin blogissani. Se on minusta itsestäni vähän outoa, sillä olen kuitenkin ollut jo melko monta vuotta tietoinen kyseessä olevasta konseptista ja itse asiassa olen tavallaan itsekin polyamorinen.

Tai ainakin olemme puolisoni kanssa sopineet, että voimme muodostaa myös muiden ihmisten kanssa suhteita. Olemme myös keskustelleet siitä, mitä kumpainenkin sellaisen tilanteen vastaan tullessa haluaisi toisen osapuolen toimivan. Kummallekin meistä on tärkeää, että puoliso tulee toimeen uuden kumppanin kanssa. Kumpikin myös haluaa tietää, missä toinen osapuoli on menossa uuden suhteensa kanssa. Kerromme myös avoimesti toisillemme ihastuksista ja saatamme pohtia yhdessä miten juttu kyseisen ihmisen kanssa mahdollisesti toimisi. Koen itse, että tämäntyyppinen avoin keskustelu on lähentänyt meitä entisestään. Se myös vaikuttaisi vähentävän mustasukkaisuutta ja pelkoja. Pystynkö mä edes selittämään, miten hyvältä tuntuu, kun tietää, että ei tarvitse itse salata omia prosessejaan, eikä toisenkaan osapuolen tarvitse?

Toki tällainen tilanne on mahdollista saavuttaa myös tavallisessa parisuhteessa. Tiedän pariskuntia, jotka keskustelevat avoimesti tällaisista asioista keskenään, vaikkei heillä olisi aikomustakaan aloittaa toista parisuhdetta. Enkä ihmettele sitä ollenkaan. Siitä itse asiassa mekin lähdimme liikkeelle. Sitten vain jossain vaiheessa, kun monisuhteisuus oli enemmän edustettuna lähipiirissämme, keskustelimme itsekin siitä, miltä tuntuisi avata parisuhde monisuhteen mahdollisuudelle. Totesimme, että itse asiassa se kyllä kävisi kummallekin meistä.

Tästä keskustelusta on tosin jo monta vuotta, eikä kumpikaan meistä ole tehnyt käytännössä elettäkään uuden parisuhteen muodostamisen suuntaan. Olemme molemmat melko hitaita tällaisissa asioissa. Minun pitää pohtia ja tarkastella asiaa monesta eri kulmasta ja puolisoni pitää kerätä rohkeutta tunnustaa. Otsikolla viittaan siis juurikin tähän. Vaikka olemme periaatteessa polysuhteelle avoimia, näyttäisimme kuitenkin olevan omaa saamattomuuttamme tilanteessa, jossa olemme "ikuisesti monosuhteessa".

Luulen tosin, että se on vain ihan hyvä, että meillä on ollut aikaa pureskella asiaa tarkemmin ja pohtia, mitä haluaisimme toinen toisiltamme monisuhdekuviossa. Sen lisäksi, että mun täytyy pohtia ja tarkastella asiaa, vaikuttaisi siltä, että mun täytyy myös totutella ajatukseen siitä, että olen parisuhteessa. Kuten aiemmasta ihastuspohdinnastani on nähtävissä, tarvitsen aikaa siihen, että arvioin ensin, kiinnostaako toista osapuolta, voisiko suhde toimia ja haluanko ylipäätään suhdetta. Sitten tarvitsen aikaa siihen, että annan suhteen kehittyä seurustelusuhteeksi. Sitten yleensä tarvitsen vielä lisää aikaa siihen, tulen itse sinuiksi sen kanssa, että seurustelen kyseisen henkilön kanssa.

Se on ihan hirvittävän työlään kuuloinen prosessi, joten on ollut vain helpompaa, ettei ole lähtenyt siihen. En sitten tiedä, olisiko se vähän nopeampaa ja helpompaa toisella kerralla.

20 vuotta

Tajusin tässä, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ei ole varmaan mennyt ainuttakaan päivää, etten olisi toivonut, etteivät rintani olisi tuossa. Sitä ennen en oikeastaan ajatellut asiaa. Olin silloin alle kouluikäinen. Olin suunnilleen seitsemänvuotias, kun huomasin, että mulle alkaa kehittyä rinnat. En pitänyt siitä.

Se ei ole aina yhtä äänekäs toive. Joskus toive on äänetön huokaus. Joskus se on kuiskaus. Silti se on aina siellä jossain. Välillä olen melkein onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että näytän hyvältä naisena Sekään ei kuitenkaan vienyt pois tunnetta siitä, etten ole nainen. Katselin itseäni ulkopuolisen näkökulmasta ja yritin vakuuttaa itselleni, että se, mitä ulkopuoliset näkee, riittää minullekin.

Sen ei tarvitse mennä niin.

Leikkausaikani on maaliskuussa. Hei hei tissit.