Pilvilinnan kivijalka: asuminen
Tässä postauksessa pohdin, haluaisinko asua maalla vai kaupungissa ja
millaisilla ehdoilla. Postauksen lopussa on lyhennelmä, jos et
kiinnostaa, muttei riittävästi, että jaksaisit lukea kaikkea.
Kaupungissa olisi helpompaa asua lähellä kavereita, ilman että tarvitsee asua niiden kanssa samassa kommuunissa. Kaupunkiasuminen sopii myös paremmin kumppanilleni, jolloin minulla olisi ainakin yksi lähisuhde ja asuinkumppani valmiiina.
En kuitenkaan halua asua sellaisessa paikassa, jossa tarvitsee pitää verhoja kiinni. Minulla ei myöskään ole suuria intressejä sosialisoida naapureideni kanssa, elleivät ne satu olemaan kavereitani. Minua ei huvita järjestää elämääni sen ympärille, mitä mieltä naapurit ovat asioista. Mitä vähemmän naapureita ynnä muita tuntemattomia ihmisiä näkee ja kuulee, sen parempi.
Lähiöasuminen, jossa omakotitaloja on vierivieressä ja naapuri näkee kämpästään suoraan pihalleni - tai keittiön ikkunasta sisään, tuntuuylitsepääsemättömän epämiellyttävältä. En myöskään haluaisi, että mikään kaupunkikaava sanelee sitä, millainen taloni tai pihani saa olla.
Kerrostaloasuminen on aika pitkälti siis ainoa tai ainakin kaikkein houkuttelevin vaihtoehto.
Haluaisin asuinkaupungin olevan sen verran iso, että siellä on oikeasti niitä harrastusmahdollisuuksia ynnä muuta, mutta ei Helsinki tai muukaan pk-seudulla. En vaan jotenkin lämpiä Helsingille ollenkaan. Olen oppinut sietämään sitä, mutta en edelleenkään pidä sitä erityisen kutsuvana kaupunkina. Siellä on kallista asua ja liikaa ihmisiä. Enkä pidä siitä, millainen olen kaupungissa. Esimerkiksi Oulu, Tampere tai Turku olisi ihan kuviteltavissa olevia vaihtoehtoja. Paitsi, etten ole ihan varma, kestäisinkö turkua. (Turussa ei siis ole mitään vikaa, mutta turussa on.) Rovaniemikin olisi ihan okei.
Jos mulle tulee olo, että haluaisin vain mennä metsään näkemättä matkalla ainuttakaan ihmistä, se olisi helppo toteuttaa. Olisi myös epätodennäköisempää, että sellainen tarve tulee, koska luonto ja oma rauha olisi muutoinkin lähempänä arkeani.
Minun olisi helppoa kuvitella itseni johonkin vanhempieni kotitalon tapaiseen isompaan maatilaan tai entiseen maatilaan asumaan kommuunissa. Toisaalta voisin kuvitella itseni asumassa metsän keskellä jossain ekotalossa parin kaverin ja lapsen tai lapsien kanssa.
Myös joku ruukkikylä tai yhteisöllinen kylä voisi olla vaihtoehto, jos löytyy sellainen, johon minä ja potentiaaliset muut asuinkumppanit sovimme hyvin. Naapurit saisivat ylipäätään olla joko tyyppejä, joiden kanssa on helppoa tulla juttuun tai kaukana.
Minua viehättää kelopuiset ja hirsitalot. Tiili olisi myös kestävä ja vaivaton, eikä mulla oikein ole sitä vastaan mitää muuta kuin esteettisiä argumentteja. Mulla olisi kuitenkin ne. Hirsitalot on vaan paljon nätimpiä. Vähän myös houkuttelisi suunnitella itse talo ja olla alusta saakka mukana sen rakentamisessa, mutta se tuntuu vähän utopistiselta tässä kohtaa.
Metsät, vesistöt ja kalliot houkuttavat mua ympäristöinä. Hyvät liikenneyhteydet ovat myös melko tärkeitä, sillä maalta tulee olemaan todennäköisesti pitkä matka kyläilemään, töihin tai... mihinkään. Ainakin tiet saisi olla kunnossa.
Itä-Suomi ei liikenneyhteyksien (ja yleisen ankeuden) vuoksi houkuttele hirveästi ja Pohjanmaa tuntuu luonnottoman tasaiselta.
TL;DR: Mieluummin maalle.
Blogikirjoitus kuuluu pilvilinnan kivijalka -postaussarjaan. Sarjassa on tarkoitus pohtia vähän käytännönläheisemmin ja arkiorientoituneemmin sitä, mitä teen ja haluan tehdä tulevaisuudessa. Sarja löytyy blogista pilvilinna-tägillä. Sarjassa on aiemmin julkaistu osat Terveys ja Perhe.
Miksi ja miten kaupunkiin?
Jos olisi hyvien kulkuyhteyksien päässä tai sopivan lähellä kyseisiä palveluita, voisi käydä esimerkiksi aikidossa, kuntosalilla ja uimassa. Kaupungissa olisi myös helpompaa kulkea ekologisesti esimerkiksi pyörällä tai julkisilla kaikkialle. Kauppaan ei olisi ihan järjetön matka, eikä tarvitsisi suunnitella omaa viikko/päivärytmiään saatavilla olevien palveluiden ympärille.Kaupungissa olisi helpompaa asua lähellä kavereita, ilman että tarvitsee asua niiden kanssa samassa kommuunissa. Kaupunkiasuminen sopii myös paremmin kumppanilleni, jolloin minulla olisi ainakin yksi lähisuhde ja asuinkumppani valmiiina.
En kuitenkaan halua asua sellaisessa paikassa, jossa tarvitsee pitää verhoja kiinni. Minulla ei myöskään ole suuria intressejä sosialisoida naapureideni kanssa, elleivät ne satu olemaan kavereitani. Minua ei huvita järjestää elämääni sen ympärille, mitä mieltä naapurit ovat asioista. Mitä vähemmän naapureita ynnä muita tuntemattomia ihmisiä näkee ja kuulee, sen parempi.
Lähiöasuminen, jossa omakotitaloja on vierivieressä ja naapuri näkee kämpästään suoraan pihalleni - tai keittiön ikkunasta sisään, tuntuuylitsepääsemättömän epämiellyttävältä. En myöskään haluaisi, että mikään kaupunkikaava sanelee sitä, millainen taloni tai pihani saa olla.
Kerrostaloasuminen on aika pitkälti siis ainoa tai ainakin kaikkein houkuttelevin vaihtoehto.
Haluaisin asuinkaupungin olevan sen verran iso, että siellä on oikeasti niitä harrastusmahdollisuuksia ynnä muuta, mutta ei Helsinki tai muukaan pk-seudulla. En vaan jotenkin lämpiä Helsingille ollenkaan. Olen oppinut sietämään sitä, mutta en edelleenkään pidä sitä erityisen kutsuvana kaupunkina. Siellä on kallista asua ja liikaa ihmisiä. Enkä pidä siitä, millainen olen kaupungissa. Esimerkiksi Oulu, Tampere tai Turku olisi ihan kuviteltavissa olevia vaihtoehtoja. Paitsi, etten ole ihan varma, kestäisinkö turkua. (Turussa ei siis ole mitään vikaa, mutta turussa on.) Rovaniemikin olisi ihan okei.
Miksi ja miten maalle?
Olen kotoisin maalta ja minulle on iskostunut arvomaailmaan ajatus siitä, että oma tupa = oma lupa. Jos haluaa vaikka maalata talonsa siniseksi tai pystyttää pihalleen valtavan puisen kyrpäpatsaan, kellään ulkopuolisella ei olisi siihen mitään sanomista. Ei sillä, että haluaisin, mutta jostain syystä minulle on erittäin tärkeää, että voisin tehdä niin. Se tuntuisi siltä, että asuisin jonkun toisen manageroimassa nukkekodissa. Sen kanssa mulla ei sen sijaan ole mitään ongelmaa, että neuvottelisin siitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka asuvat kanssani.Jos mulle tulee olo, että haluaisin vain mennä metsään näkemättä matkalla ainuttakaan ihmistä, se olisi helppo toteuttaa. Olisi myös epätodennäköisempää, että sellainen tarve tulee, koska luonto ja oma rauha olisi muutoinkin lähempänä arkeani.
Minun olisi helppoa kuvitella itseni johonkin vanhempieni kotitalon tapaiseen isompaan maatilaan tai entiseen maatilaan asumaan kommuunissa. Toisaalta voisin kuvitella itseni asumassa metsän keskellä jossain ekotalossa parin kaverin ja lapsen tai lapsien kanssa.
Myös joku ruukkikylä tai yhteisöllinen kylä voisi olla vaihtoehto, jos löytyy sellainen, johon minä ja potentiaaliset muut asuinkumppanit sovimme hyvin. Naapurit saisivat ylipäätään olla joko tyyppejä, joiden kanssa on helppoa tulla juttuun tai kaukana.
Minua viehättää kelopuiset ja hirsitalot. Tiili olisi myös kestävä ja vaivaton, eikä mulla oikein ole sitä vastaan mitää muuta kuin esteettisiä argumentteja. Mulla olisi kuitenkin ne. Hirsitalot on vaan paljon nätimpiä. Vähän myös houkuttelisi suunnitella itse talo ja olla alusta saakka mukana sen rakentamisessa, mutta se tuntuu vähän utopistiselta tässä kohtaa.
Metsät, vesistöt ja kalliot houkuttavat mua ympäristöinä. Hyvät liikenneyhteydet ovat myös melko tärkeitä, sillä maalta tulee olemaan todennäköisesti pitkä matka kyläilemään, töihin tai... mihinkään. Ainakin tiet saisi olla kunnossa.
Itä-Suomi ei liikenneyhteyksien (ja yleisen ankeuden) vuoksi houkuttele hirveästi ja Pohjanmaa tuntuu luonnottoman tasaiselta.
TL;DR: Mieluummin maalle.
Blogikirjoitus kuuluu pilvilinnan kivijalka -postaussarjaan. Sarjassa on tarkoitus pohtia vähän käytännönläheisemmin ja arkiorientoituneemmin sitä, mitä teen ja haluan tehdä tulevaisuudessa. Sarja löytyy blogista pilvilinna-tägillä. Sarjassa on aiemmin julkaistu osat Terveys ja Perhe.