Paloja pilvilinnoista: tekniikka

Tekniset vempaimet ovat jänniä. Mitä teknisiä systeemejä haluaisin ja miksi? (En vaivaudu edes selittämään, miksi minulla näitä ei vielä ole. Yleensä syy on sama: raha.)

Uusi tietokone
Ostin nykyisen tietokoneeni ylioppilaslahjarahoillani, vuonna 2010. Tämä siis on kohta 4 vuotta vanha. Ajoittain alkaa tulla jo pieniä toimintahäiriöitä ja jumituksia. Kerran tämä muun muassa päätti, että sen on täysin välttämätöntä avata kaikki viimeisen neljän vuoden aikana koneelle ladatut tiedostot auki. (Ja niitä oli aika vitusti, kun ottaa huomioon, että käsittelen paljon kuvia.)

Uskon silti, että tämä menee vielä ainakin vuoden. Mahdollisesti jopa kaksi tai kolme. Enkä kyllä aio vaihtaa merkkiä. Jos MacBook Pro on kestänyt mun käytössä neljä vuotta (ottaen huomioon sen, että kuljetan sitä mukanani kaikkialle, pudottelen sitä vähän väliä lattialle ja olen ainakin kaksi kertaa kaatanut nestettä sen näppäimistölle).

Jos joku haluaa hyvän työskentelyläppärin, jolla käsitellä myös kuvia / musiikkia, niin voin lämpimästi suositella. Pelejäkin se pyörittää ihan hyvin, mutta voi olla haasteellisempaa löytää mac-pelejä. Niin ja mä en vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia tähän minkäänlaista virusturvaa. Seuraavaan varmaan hankin.


Kamera
Mulla on harrastelijalle passeli järjestelmäkamera Canon EOS digital 200D ja siihen pari objektiivia. Järjestelmäkameran kuljettelu mukana on vain kohtalaisen epäkäytännöllistä, joten olen alkanut haikailla jonkun kätevämmän pokkarin perään. Jossain vaiheessa katselin Sony DSC-RX100-pokkaria vähän sillä silmällä, mutta muitakin ehdotuksia otettaisiin vastaan. Tietty jotkut kivat makro-objektiivit järkkäriinkin olisi aika jees.


Langattomat kuulokkeet
Koska langat ovat saatanasta ja menevät aina solmuun. Pitäisi varmaan laittaa nappikuulokkeet kengännauhoiksi, niin ne solmisivat itse itsensä.


Iskuporakone
Sais viimein kissanverkon laitettua parvekkeelle.


Ulkoinen kovalevy
Kun tämä läppäri ei kuitenkaan ole ikuinen.


Täppäri
Sitä sanotaan myös tabletiksi tai leluksi. Se voisi olla ihan hauska, mutta se ei ole prioriteettilistallani kovin korkealla, sillä mulla on 13' tietokone ja älyluuri, jotka ajavat vallan mainiosti yhteensä saman asian (ja ovat vielä parempiakin kombona) ja ovat melkein aina mulla mukana.


Piirtopöytä
Mulla on, mutta parempi olis parempi. Wacom intuos5 olisi haavelistalla. En kutenkaan piirrä tällä hetkellä niin paljon, että tämä olisi kovin korkealla prioriteettilistalla myöskään.


Muuta hauskaa
Näitä ilmankin pärjää vallan mainiosti, mutta jos olis rahaa, niin voisi vähän hassutella: led-suihkulla, videoaurinkolaseilla, venttiilivalot (jotka tosin Oulussa luultavasti pöllittäisiin välittömästi),
Kätevää voisi olla myös omistaa erillisakku tai aurinkolaturi.

Outtaaminen

Tänään tuli sellanen "everything went better than expected"-fiilis. Jännitin vähän etukäteen, että mitähän hittoa siitäkin tulee, kun mä meen samalla junalla viiden tunnin matkan uteliaan ja hyvin uskonnollisen tätini kanssa. Niin ja hän ei tiedä minun olevan matkalla transtutkimuksiin. Tädillä oli kuitenkin liian kiire selittää omia asioitaan, että minulle olisi jäänyt edes tilaisuutta outata* itseäni. Sen puheet, mitä hän puhui itsestään ja itsensä kuuntelemisesta ja rehellisyydestä tosin kuulostivat siltä, että asian hyväksyminen ei välttämättä olisi mahdottomuus. 

(Outata = tulla ulos kaapista, voidaan käyttää myös siitä, kun joku toinen tekee sen henkilön puolesta)

Sitten kotona sain kuulla, että täti itse asiassa tiesi jo asiasta. Äiti oli kertonut hänelle ja hän oli joutunut sulattelemaan sitä. Sitten hän oli soittanut myöhemmin takaisin äidille ja alkanut saarnata, miten hänen (äitini siis) pitää sitten olla tukena tässä ja niin edelleen. 

Äiti hieman tosin ärsyyntyi saarnaavasta sävystä ja sanoi käsitelleensä itse asian jo puoli vuotta sitten.

Äitini on siis alkanut outtaamaan minua suvulle. Ymmärrän, että monista transihmisistä voi tuntua pahalta, että joku toinen levittelee tietoa. Oon kuitenkin huomannut itsestäni, että mua ei oikeastaan haittaa, jos joku sukupuolisuuteni hyväksyvä kertoo muille asiasta. Enemmän satuttaa, jos joku, joka ei alkuunkaan edes ymmärrä, mistä on kyse, levittelee jotain "vähän sinne päin" olevaa juttua. Minusta on jotenkin todella rasittavaa tulla väärinymmärretyksi. 

Haluan kyllä, että voin olla julkisesti sitä sukupuolta kuin olen. Ongelma vain on siinä, että ihmisten on todella vaikea käsittää sitä ja ymmärtämättömien puhe on ahdistavaa. Siksi musta on oikeastaan hyvä, että mun äiti - joka on oman kipuilunsa aiheen kanssa jo käynyt - outtaa mut suvulle. Sitten ne ehtii pohtia aihetta ennenkuin joudun itse heidän kanssaan tekemisiin. Ja ehkä he ovat sitten jo käsitelleet asiat siinä vaiheessa, eikä mun tartte törmätä siihen pöyristyneeseen ensireaktioon.

Luulen, että transihmisiä ahdistaa enemmän se sukulaisten kanssa, jos vanhemmat kieltävät ulostulon suvulle. Se, jos joutuu elämään vanhempien tahdosta kaapissa tuntui mustakin pahalta. Luultavasti tämä vanhempien toive johtuu lähinnä siitä, että he eivät itse ole valmiita asian käsittelyn kanssa. Sitten kun he ovat, niin sukulaisillekin on helpompi kertoa.

Paloja pilvilinnoista: opiskeluaineet

Opiskelen pääaineenani kirjallisuutta. Siinä ei ole kerrassaan mitään vikaa ja pidän siitä kovasti. Ongelma kuitenkin on, että tiedonjanoni on kyltymätön ja haluaisin opiskella vähän kaikkea ja haluaisin osata vähän kaikkea. Tässä joitain aineita, mitä haluaisin opiskella ja syitä siihen, miksi en ole jo opiskelemassa niitä.

Arkkitehtuuri
Hain itse asiassa opiskelemaan ja se oli mulla ykkösprioriteettinä ennen kuin pääsin opiskelemaan kirjallisuutta. En kuitenkaan päässyt parilla ensimmäisellä yrittämällä sisään ja tykästyin liikaa kirjallisuuteen. Oon kuitenkin aina tykännyt rakennella kaikkea ja suunnitella asumispaikkoja. Matemaattis-taiteellista lahakkuutta on myös jonkin verran havaittavissa.

Graafinen suunnittelu
Toinen, johon itse asiassa jopa hain, mutta en päässyt. Päätin vähän extempore hakea Lapin yliopistoon opiskelemaan graafista suunnittelua 2011, mutta en päässyt sisään. Piirtely ja asioiden suunnittelu ja visuaaliset jutut ovat aina kiinnostaneet jossain määrin. Asioiden esteettinen ulottuvuus on myös minulle hyvin tärkeä. Olin myös vuoden opiskelemassa tätä kansanopistossa.

Eläinlääketiede
Tämä oli minulla lapsena ykkösvaihtoehtona. Pidän eläimistä ja luultavasti nauttisin opiskelualasta ja työstä eläinten parissa. Yläaste tai lukioaikana se kuitenkin lakkasi kiinnostamasta siinä määrin, että olisin pyrkinyt eläinlääkikseen, joita on Suomessa vain kaksi kappaletta ja joihin on todella vaikea päästä.

Pelisuunnittelu
Se olisi jännää ja minusta hyvin kiinnostava ja potentiaalinen tarinoiden kerrontamuoto. Koen, etten kuitenkaan tunne ihan niin hyvin peliskeneä, että uskaltaisin lähteä tekemään pelejä sinne.

Kustannustoimittaminen
Sitä opetetaan ymmärtääkseni lähinnä kansanopistotasolla. Harkitsin sitä välivuodenviettotapana. Minusta on mukavaa lukea ja osaan mielestäni arvioida ihan hyvin, mikä on hyvää ja mikä paskaa. Toisaalta pitäisi myös osata arvioida sitä, mikä myy. Ehkä vielä lähdenkin tähän.

Näytteleminen
Pidän itseilmaisusta ja tykkään kertoa tarinoita. Luulen, että minusta tulisi ihan kelpo näyttelijä. Voin toisaalta harrastaa sitä vapaa-ajallanikin ja se on toistaiseksi riittänyt minulle. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista tietää aiheesta enemmänkin ja ammattimaisemminkin.

Tulevaisuudentutkimus
Se on ihan oikea, valittavissa oleva sivuaine Oulu yliopistossa. Se vain kuulostaa jännältä.

Biologia
On jännää. Vähän on tosin mystisyys ja hohto kadonnut, kun tietää ihmisiä, jotka oikeasti opiskelevat sitä. Siellä joutuu myös tekemään paljon tylsiä asioita ja opettelemaan ulkoa asioita (mikä ei ole suurin vahvuuteni.)

Psykologia & sosiologia & filosofia & kulttuuriantropologia
Ovat jänniä. Ihmisen toiminta on jännää.

Ai niin siis oikeasti opiskelen sivuaineinani viron kieltä ja kulttuuria, elokuvatutkimusta ja viestintää. Maisterivaiheeseen voisin ottaa sivuaineeksi vaikkapa sukupuolentutkimuksen. Ehkä.

Katsaus taaksepäin

Tajusin, että huhtikuussa tulee seitsemän vuotta täyteen bloginkirjoittamista. Kesäkuussa tulee kymmenen vuotta siitä, kun tapasin ensimmäisen kerran nykyisen avopuolisoni. Se on paljon aikaa ja siinä ajassa on tapahtunut paljon.

Seitsemän vuotta sitten olin 16-vuotias ja peruskoulun viimeisellä luokalla. Tykkäsin kirjoittaa maailmantuskaisia proosarunoja, harrastin foorumiroolipelejä, novellinkirjoittamista ja sain pääroolin ilmaisutaidon loppunäytelmästä. Olin mielissäni roolista myös siksi, että se oli miesrooli. Olin samassa ilmaisutaidonryhmässä nykyisen avopuolisoni kanssa. Hän esitti pahaa isäpuoltani.

Luin paljon kirjoja, enkä juurikaan hengaillut muiden ikätovereideni kanssa välitunnilla. Välituntisin yritin lähinnä selviytyä seuraavaan tuntiin saakka. Taistelin sukupuolirooleja vastaan pelkällä olemassaolollani. Silloin ei tainnut olla vielä Normit nurin-opetusmateriaalia kouluhenkilökunnalle, tai kellekään muullekaan.

Tykkäsin kovasti kuvataiteesta ja inhosin liikuntaa - aivan erityisesti tanssia sen sukupuolittavuden tähden. Pärjäsin hyvin äidinkielessä ja melko hyvin myös matematiikassa ja biologiassa. Koin olevani huono vieraissa kielissä, mutta keskiarvo silti taisi jäädä sekä ruotsista että englannista seiskaksi. Keskimäärin olin ilmeisesti melko hyvä, tai ainakin keskinkertainen oppilas. Keskiarvoni päättötodistuksessa taisi olla jotain 8-8,5 luokkaa.

Halusin Tampereelle johonkin erikoislukioon, ehkä kuvataide- tai ilmaisutaitopainotteiselle. Äidin kanssa käydyn väännön jälkeen päädyin kotipaikkakuntani ainoaan lukioon. Osittain syynä periksiantamiselle taisi olla sekin, että ylpeyteni ei olisi kestänyt luikkia Tampereelta takaisin pikkupaikkakunnalle isompien murheiden sattuessa.

En halunnut missään tapauksessa joutua nielemään ylpeyttäni. Luultavasti olisin hakannut siellä päätäni seinää niin kauan, että jompi kumpi antaa periksi - pää tai seinä. Teininä olin tosin sen verran kovapäinen, että se seinä olisi saattanut ehkä antaakin periksi. Ei voi tietää.

Lukiossa aloin ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen ensimmäisten luokkien saada kavereita, joiden kanssa hengata koulussa. Se oli hämmentävää.

On edelleen hämmentävää havainnoida omaa sosiaalista statusta. Mun ei yleensä tarvitse enää mennä yksin syömään. Voin keskustella kaveriporukassa sujuvasti tuntematta oloani ulkopuoliseksi. On ihmisiä, joiden seuraksi kelpaan tällaisenaan. Ihmisiä, jotka näkevät minut ystävänä, eivätkä jonain, josta voisi koulia ihmisen (jos se olisi vähemmän itsepäinen).

Yhä edelleen välillä hämmästyn huomatessani, että olen sosiaalisessa asemassa, jossa ihmiset hakeutuvat seuraani ja heillä on asiaa minulle ja he kaipaavat mielipidettäni asioihin. Että minua oikeasti kuunnellaan. Että minun kanssani voidaan jutella ilman, että minulta oikeastaan halutaan mitään.

Ehkä tämän pitäisi olla itsestäänselvyys tai jotain, mutta ei se oikeasti ole. Ei kaikille.

Muualla verkossa

Uutisia ja artikkeleja:
Kolumni: Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle
100% kierrätysdenim on suomalainen keksintö

Jänniä blogeja:
Olennaisesti sairaampi
Voisin olla sun äitis

Mielenkiintoisia sarjakuvia:
O Human Star
What's Normal Anyway?

Tutustumisen arvoisia kansalaisaloitteita:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/726
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703

Jos teillä on tylsää, voi myös kahlailla läpi
muita Perspektiivivirheessä olleita linkkilistoja:
Uutiskatsaus vol 7
Ikkunoita transihmisten elämään
Transasiaa
Katsaus aloitteisiin
Uutiskatsaus vol 6
Blogivinkkejä
Kalasääski
Kulttuuriaihelmia
Viikon blogikatsaus
Uutiskatsaus vol 5
Uutiskatsaus vol 4
Uutiskatsaus vol 3
Haluan jakaa kanssanne
Uutiskatsaus vol 2
Yön satoa
Satunnaista sarkasmia
Asioita maailmalta
Uutiskatsaus vol 1

Ensimmäinen viikko

Nyt on kulunut viikko siitä, kun päätin, etten halua olla pariakymmentä kiloa ylipainoinen.


Mitä on tapahtunut tähän mennessä? 

• Syön päivittäin vähemmän. Syön pienempiä annoksia ja alan tunnistaa paremmin, milloin olen kylläinen.

• Olen alkanut herätä aikaisemmin. Minulle riittää 8 tunnin yöunet ja ne jopa sijoittuvat suunnilleen oikealle kohdalle vuorokautta. Tämä on tosin ollut näkyvissä jo ainakin pari viikkoa. Luulen, että aamuluennot vaikuttaa.

• Pyrin myös siihen, että syön vain, kun minulla on nälkä. Nälkä ei myöskään enää tunnu aivan yhtä epämiellyttävältä.

• Yritän juoda enemmän vettä.

• Olen opetellut juomaan vihreää teetä ja olen onnistunut tekemään jopa siedettävää sellaista.

• Olen yrittänyt liikkua vähän enemmän.

• Aamupaino oli tänään 84 kiloa, eli on lähtenyt kolme kiloa viikon aikana.


Mitä aion tehdä jatkossa?

• Juoda enemmän vettä. Esimerkiksi tyhjentää 1-2 puolen litran pullollista päivässä

• Liikkua enemmän. Ensikuussa alkaa itsepuolustuskurssi.

• Syödä aina kunnolla aamupalaa. Huomasin eilen, että menee päivä aika vituiksi, jos ei syö.

• Pestä hampaita. (Ei nyt varsinaisesti liity painonpudotukseen, mutta huomasin, että syödessä joskus vihloo hampaita. Taisin pestä ne viimeksi... hmm... kaksi kuukautta sitten. Älkää kertoko hammaslääkärilleni.)

• Tavoitteeni on, että paino jää pyörimään välille 65-72. Sitten voisin alkaa nostaa kuntoa.

Paloja pilvilinnoista: asuminen

Aloitetaanpa tämä lainauksella aiemmasta pohdinnastani:

Unelmaratkaisu: Muutan asumaan hevonperseeseen ja alan kasvattaa itse iloisia kanoja ja vuohia omiksi tarpeiksi. --  Ja voisin kans ottaa koiria, kissoja ja frettejä lemmikiksi! Niin ja jos samassa pihapiirissä/lähellä asuis jotain hyviä ystäviä, niin vois elää kivassa semikommuunissa ja hoitaa toinen toistemme eläimiä ja sellasta...

Kommuuni. Musta olisi kivaa asua kommuunissa muutamien hyvien kavereiden kanssa.

Asuin vuoden solussa ja se oli oikeastaan oikein mukavaa. Paitsi joskus keittiön siivoaminen muiden jäljiltä. Siellä voisi myös pitää kaikenlaisia kivoja eläimiä. Ja lastenkasvatukseen se olisi varmaan myös aika ihanteellinen ympäristö. Sillä pääsisi vähän lähemmäs sitä "kyläyhteisömeininkiä", jolla lapset (kaiketi?) ennen kasvatettiin. Niin, juuri siihen aikaan, kun kaikki oli (kuulemma) muutenkin paremmin.

Okei, alkaa mennä vähän repomieheksi nämä jutut.

Joka tapauksessa, musta olisi hyvä kaikkien kannalta, jos lapsista ja eläimistä olisi monta aikuista huolehtimassa.

Musta olisi myös kivaa asua syrjemmässä. Sillain, että olisi omaa pihaa, eikä naapureita ihan kyljessä. Paitsi kommuunin jäsenet tietysti. Mutta se on eri asia. Ne voi valita. Naapureitaan ei.

Olisi myös kiva, jos olisi oma kirjasto. Huone varattuna kirjoja ja lukemista varten. Se toisaalta olisi senkin puolesta järkevää, että jos kommuuni muodostuu niistä ihmisistä, joiden kanssa tällä hetkellä hengaan, meillä olisi aivan vitusti kirjoja. (Terveisin kirjallisuudenopiskelijat ja manga-harrastajat.) Mulle on hahmottunut mieleen jo jonkinlainen toimintasuunnitelmakin kirjaston suhteen. Ehkä selitän siitä myöhemmin.

Sit meillä vois olla omia kanoja tai ankkoja tai muita vastaavia ja paimenkoira paimentamassa niitä. Se olis kivaa.

Sijaintina mulle kelpaisi ihan vanhempieni kotitalo. Tosin he eivät ole ihan äkkiä muuttamassa sieltä, joten tämä haave lykkääntynee useamman kymmenen vuoden päähän. Siellä olisi kuitenkin paljon lääniä ja huoneita. Ja iiso keittiö.

Tosin pitäisi varmaan olla myös sääntöjä, että yhteiselon mukavuus olisi turvattu myös silloin, jos tulee jotain kriisejä. Tai jonkun naperon uhmaikä. Yksi sääntö olisi ainakin, että toisten omiin huoneisiin ei saa mennä ilman lupaa. Ja pitäisi varmaan pitää kuukausittain kommuunikokouksia, jossa laskettaisiin kuitteja ja keskusteltaisiin tärkeistä asioista.

Se olis jännää. Ja kivaa.

Taidan ymmärtää, miksi yksi kavereistani luonnehti elämäntyyliämme jo nyt boheemiksi.

Blankot bussit

Yllätin tänään itseni käyttämästä sanaa "blanko". Se oli ensimmäinen sana, joka tuli mieleen, enkä jotenkin millään tahtonut saada mieleeni mitään suomenkielistä sanaa, jolla voisin ilmaista saman asian. Sitten aloin miettiä, miksei suomalaiset sanat kelvanneet.

Kyse oli busseista, joka myös itsessään on verrattain tuore lainasana. Koskilinjojen bussit on vedetty kaikki blankoiksi. Olisin voinut käyttää sanaa tyhjä, mutta bussin ollessa kyseessä... no, mitä "tyhjä bussi" teille ensimmäisenä tuo mieleen? Sana valkoinen on myös siitä huono, että se on suhteellisen neutraali, deskriptiivinen, eli kuvaileva sana. Se ei kerro, että siinä voisi olla jotain. Se ei kerro, että kyse on pinnasta. Sanaan blanko sen sijaan liittyy valkoisuus, tyhjyys ja implisiittisesti myös se, että jossain pinnalla pitäisi tai voisi olla jotain kuviota.

Oulu oli tosiaan vetänyt bussit blankoiksi. Nyt näin bussin, jonka kyljessä oli tekstiä. Teksti ei suinkaan ollut Oulun uusissa brändiväreissä, eikä että "Koskilinjat". Bussissa luki "Oulun taksipalvelu - Opt". Onko Opt nyt uusi Koskilinjat? Mene ja tiedä. Mutta ei ollut blanko.

Läskiä, läskiä

Kävin viikonloppuna vaa-alla. Se näytti 87 kiloa. Totesin, että en halua painaa yhdeksääkymmentä kiloa. Ja jos sama trendi jatkuisi, niin varmaan viiden vuoden päästä painaisin lähemmäs sata kiloa. Nöyp. Ei käy. Nyt saa läski lähteä.

Kun vaaka hiipi päälle kahdeksaan kymmeneen tajusin, että jotain pitää tehdä ja aloitin erinäisiä kunnonkohotusprojekteja. No. Ne eivät ainakaan läskejä pistäneet liikkeelle. Nyt on turha keksiä hienompia nimityksiä. Mulla on pituisekseni liki 20 kiloa liikaa läskiä. Se pitää saada veke. En halua diapetestä, enkä enää yhtään isompia tissejä. Ja haluan mahtua housuihini.

Tavoitteeni on siis vähentää rasvakudoksen määrää ruumiissani, kuluttaa enemmän kuin syödä, laihduttaa. Inhoan jälkimmäistä sanaa ja sen kulttuurillisesti latautuneita konnotaatioita, mutta sitä tämä on.

Ajankohtaista

Tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita:

Miksi urheilijuus on edelleen tabu homomaailmassa
Comic sans alkaa sopimaan yleiskieleen

Muuta satunnaista:

• Kävin viimeviikolla Taysissa. Sairaanhoitaja vaikutti mukavalta. En tosin taida nähdä häntä enää tutkimusjakson aikana. Toivottavasti psykologi tai psykiatrikaan ei ole molopäitä.

• Kissa voi hyvin. Se on virkeä, leikkisä ja sillä on ruokahalua. Laiha se tosin on edelleen, mutta luulen sen olevan kissalleni tyypillinen ominaisuus. Kaikki ravinteet ruuasta menee nimittäin sen turkkiin. Kiiltävään, silkinpehmoiseen tukkiin.

• Sain viron oppimispäiväkirjan valmiiksi. Sain myös kyseisestä viritelmästä erinomaisen. Onnistun varmaan silti laskemaan sen ainakin neloseen referaatillani.

• Sain Metroesseetä eteenpäin. Tämän hetken to-do-lista näyttäisi tältä kiireellisyysjärjestyksessä:
» Viestinnän tentti: 7/10 lukua luettu» Metroessee: 5/20 valmiina
» Viron referaatti: aloittamatta
» Elokuvaessee: melkein aloitettu
» Lukea elokuvahistorian tenttiin: aloittamatta

Olen siis saanut yliviivattua aika paljon aiemmasta listastani.

• Speksi etenee, kuten myös sen sivut ja muu graafinen ilme. Deadlinea kiristettiin logon kanssa viikolla. Mutta eikohän se onnistu.

• Luulen, että kohta pitäisi alkaa varautua uuden koneen ostamiseen. Kun yritin avata yhtä tiedostoa "Ladatut"-kansiosta speksiharjoitusten aikana, koneeni päätti ilmeisesti avata kaikki neljän vuoden aikana ladatut tiedostot. Derb.

Paloja pilvilinnoista: lemmikit

Jos voisin ja olisi millään tasolla järkevää, niin mitä lemmikkejä ottaisin? Minulla on siis kissa ja kani ja olen ihan tyytyväinen valintoihini. Jos kuitenkin voisin, niin ottaisin jotain seuraavasta eläinjoukkiosta:

Lisää kissoja. Rotuina sen perusmaatiaisen lisäksi kiinnostaisi ainakin siperiankissa, maine coon ja savannah.

Koiria. Rotuvaihtoehtoja, joita olen miettinyt: kultainennoutaja, beauceron, bordercollie ja muutamia muita.

Kaikkea. Lueteltuina muutamia eläimiä, jotka kiinnostavat minua: fretti, siili, liskot, vuohi, ankat ja rotat, käärme, kalat, kilpikonna. No tuota, melkein kaikki selkärankaiset kiinnostavat jossain määrin.

Lemmikkinä olen joskus haaveillut myös epärealistisemmista eläimistä kuten saukosta, variksesta, oravasta, ilveksestä, tiikeristä, dingosta, haisunäädästä...

Ja sitten myös tarueläimistä, kuten lohikäärmeestä (pienestä sellaisesta) ja aarnikotkasta (joka olisi mielellään osittain tiikeri, lumileopardi tai mustapantteri). Lisäksi lukuisista muista fantasiaeläimistä, joita on olemassa lähinnä lapsuuden ajan piirroksissani.

Kuulostaapa lyhyeltä listalta. Varmaan tulee vielä jotain muutakin mieleen, mikä on ihan pakko vielä mainita ihan erikseen.