Boomereita ja doomereita

Ahdistus on ehkä väärä sana. Tuntuu, että maailmalla ei ole mitään toivoa.

Tiedän, että se ei ole täysin totta. Jos ajatellaan sellaista maailmaa, jossa ihmiset voivat vielä elää ja ihmiskunta tuntuu vielä pelastamisen arvoiselta, niin maailmalla on hyvin pieni toivo.

Tänään se vaan tuntuu jotenkin hyvin pieneltä.

Lähi-idässä on sodittu sen koko ajan, kuin olen ollut olemassa.

Euroopassa on sodittu kohta pari vuotta. Reserviliitto laittoi tiedotteen, että toivoo reserviläisten hankkiutuvan sotakuntoon 2025. Tai jotain sinne päin. Kaltaiseni doomerit keskustelevat siitä, minne päin maailmaa olisi turvallista muuttaa.

Islanti puskee tulta taivaalle.

Luonnonvaroja ylikäytetään edelleen ja maapallon lämpeneminen ei ole pysähtynyt.

Yhdysvalloissa monissa osavaltioissa valmistellaan lakeja, että olisi käytännössä kiellettyä olla trans. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen on jo kriminalisoitu naapurissa. Yhdysvalloissa presidentiksi pyrkii ihminen, jonka retoriikan lähin vertailukohta löytyy 1930-luvun Saksasta. Populistipolitiikka jyllää täälläkin. Tiedän, ettei olla monen populistihallinnon päässä siitä, että omatkin oikeudet alkavat lähteä.

Multa kysyttiin, mitä eroa on boomerilla ja doomerilla.

Vastaus on kaksi sukupolvea. Boomerin mielestä kaikki kyllä järjestyy hienosti, kun ottaa itseään niskasta kiinni. Kyllä hekin hyvin pystyivät ostamaan duunarin palkalla 70-luvulla talon. Doomerin mielestä maailma palaa ja ihmiskunta on tuhoon tuomittu. Tarjoaisivat avokadoleivän, jos heillä olisi vielä varaa siihen, mutta avokadot maksaa kaupassa 8 euroa kilo ja en tiedä, onko mulla töitä enää ensikuussa.

Ehkä ihan hyvä, ettei meillä ole lapsia. Ei tästä maailmasta taida jäädä niille paljon jäljelle. Eikä me muutenkaan vissiin olla kelvollisia vanhemmiksi. Terveisin adoptioviranomaiset.

Vuoden vaihteeseen on ollut tapana laittaa jotain lupauksia, toiveita tai suunnitelmia.

Mulla olisi yksi toive.

Jos vaikka saisi enemmän toivoa.