Tietotekniikka-rage

Asia numero 1: Laturinjohto
Tietokoneeni ei lataa. Sen johtoa saa käännellä ja väännellä, että se suostuu lataamaan ja vaihtaa pistoketta ties miten päin. No mulla on tässä kaksi tuntia aikaa kirjoittaa tai yrittää saada tuo pistoke toimimaan.

Asia numero 2: PiirtopöytäPiirtopöytäni paineentunnistus kieltäytyy toimimasta. Kerrassaan vittumaista. Toisekseen piirtopöydästä vielä, se on nyt päättänyt, että en voi saada suoraa viivaa aikaiseksi. Se vetää viivaa tai jotain ihme koukkuja sinne, minne en niitä ole piirtänyt. Aivan helvetin ärsyttävää.

Asia numero 3: DesmumeSen cheatlist ei toimi. Se on hidas ja kökkö paska muutenkin. Eikä aina avaudu. Latasin uuden, joka ei suostu löytämään vanhoja savejani.

Asia numero 4: StopparitSiis ne pienet mustat möntit läppärini pohjassa. Yksi niistä on lähtenyt karkuteille. Nyt sen paikalta näkyy kaikkea hämmentävää.

Ne trollaa mua tänään.

Lisäksi mun pitäis lukea tänään nuoren Wertherin kärsimykset, mutta ei yhtään jaksaisi kiinnostaa. Onneksi Nanowrimo on sentään suoritettu pois alta.

Junamatkailua jälleen

Ah, tätä junalla matkustamista. Jostain syystä konduktöörejä ei useinkaan näytä kiinnostavan lippuni. Täytyy aina olla skarppina, että on varmasti lippu esillä, käsi ojossa ja pyrkiä luomaan konduktööriin katsekontakti ja... No, ei se tälläkään kertaa auttanut. Ehkä siksi, että jouduin viime hetkellä siirtämään katseeni konduktööristä tetrikseen. Ja niin konnari käveli muina miehinä ojossa olevan lippuni ohitse.

Täytyy olla oikeasti tarkka, jos haluaa aina lippuunsa sen leiman.

Noh... Mikäs tässä. Ei varsinaisesti valittamista, kun en leimattuja lippuja varsinaisesti keräile, mutta hassua kylläkin. Ja tuskin VR:kään siinä juuri menettää, kun lippuja ei voi enää käyttää merkityn vuoron jälkeen. Vaikka tosin olen senkin tehnyt, että olen matkustanut samalla lipulla seuraavalla junalla, kun en ole aiempaan ehtinyt. Molemmat olivat vielä IC-junia, joten hintaeroakaan ei varmaan olisi ollut.

Mutta eipä tässä muuta. Jostain syystä liitän violetin usein voimakkaasti marraskuuhun... siis silloin kun en liitä siihen vain epämääräisiä harmaita ja tummia sävyjä. Ihan näin btw.

Ikäepäkriisi

Ensin sitä tunnustaa itselleen, että okei, ei ole enää kesä, nyt alkaa olla jo syksy ja pian huomaa jo joulukoristeita kauppojen näyteikkunoissa... Vuosi, se ei ole enää pitkä aika. Häiritsevää. Hyvin, häiritsevää. Pitäisiköhän minulle tulla nyt ikäkriisi tai jotain...?

Nää... 20 on kerrassaan loistava ikä. Oikeastaan olen kolmen vanhasta saakka ollut aina sen ikäinen, kuin olen suunnilleen halunnutkin olla. Kyllähän sitä maagista 18 -vuoden ikää odotti jollain lailla, koska yhteiskunnassamme 17-vuotta on turhimman oloisia ikiä. Ei ole enää lapsi, muttei aikuinenkaan. Ja opintotuki, joka tulee lapsilisän tilalle, on surkea.

20 on toinen ikä, jota muistan odottaneeni... taloudellisista syistä. Opintotukeni nousi viime maaliskuussa kahdella sadalla. Toki onhan se coolia, että voi hakea väkeviä alkosta... vaikken ole vielä kertaakaan hakenut. Kerran minun piti hakea jotain, mitä käyttää leivonnaisissa, mutta alko oli silloin kiinni.

Tulipas harvinaisen syvällinen postaus.

Vähemmän positiivinen VR-kokemus

Kyllä. Päivämääräkin olisi jo melkein oma blogikirjoituksen arvoinen. Kyse ei ole kuitenkaan siitä (kuten otsikosta voi päätellä), vaan siitä, että junani oli jonkin epämääräisen sähkövian takia 1,5 tuntia myöhässä. Eihän mulla siinä tietysti mikään hätä ollut, kun nettiyhteys toimii pendolinossa ja tietokone on latingis, mutta saattoi Tampereella venailevaa äitiä ja veljeä vähän vituttaa, että juna seisoo keskellä korpea jossain seinäjoen pohjoispuolella.

Sillä välillä minä päivittelin sivujani, (On tullut uusia valokuvia, huomasittekos!) vastailin peleihin, katselin Veronica Marsia ja kaikkea muuta melkein hyödyllistä ja kehittävää. Veronica Mars on tämän vuoden Houseni. Saan yhdeltä opiskelukaverilta sen kaikki julkaistut tuottarit lainaan. Tällä hetkellä menen toisessa tuotantokaudessa. (Toisen DVD:n lopussa.) Koukuttava sarja, täytyy myöntää.

Voisin tässä samalla odotellessani huoneeni lämpiämistä myös pohtia, mitä teen pyöräni kanssa, joka jäi toiselle laiturille Oulun puolella. Oli sen verran kiire, etten ehtinyt haeskella paikkaa, johon jättää pyörä, joten jätin sen laiturille kohtaan, jossa se ei mielestäni ollut tiellä. Täytyy toivoa, ettei kukaan pölli sitä tai kiikuta johonkin epämääräisempään paikkaan etsittäväksi.

Sellaiseen, missä on paljon muitakin (parempia) pyöriä, mistä pyörävarkaalla on valita varastamisen kohteensa. Melkein kymmenen vuotta vanha pyörä, jonka molemmat vanteet ovat vähän miten sattuu, on tuskin se unelmakohde. Melkein helpottaisi monia asioita, jos ne vain suosista veisivät eturenkaan. Pitää kuitenkin ostaa uusi piakkoin ja se säästäisi irroittamisen vaivan.

Positiivinen VR-kokemus

Harvinaista? Kenties. Joka tapauksessa, olin odottamassa vuoroani lipunmyyntiin, ostaakseni tälle päivälle lipun. Jo siinä vaiheessa pisti silmään eräs asiakkaista, joka oli jo tullessani jankannut ilmeisesti omaa asiaansa suunnilleen viisi vuoroa. Koska hän puhui suhteellisen kovaan ääneen, kuulin hyvinkin, mistä kenkä puristi.

Kuulin siis, en ihan täysin ymmärtänyt, mikä ongelma siinä muka oli, että perhelipulla lapsi pääsee ilmaiseksi, mutta äiti ei saa mitään alennuksia matkustaessaan yksin, vaikka hän olisikin ostanut jonkun hienon hotellipaketin.
”Siis mä otin tän vaan siks, että mä pääsisin puoli ilmaiseksi!”
Okei, sepä kiva. Siksi minäkin viitsin joskus käydä kotona... kun pääsen opiskelijalipulla puoli ilmaiseksi. Siinä vaiheessa, kun lähdin, tilalleni kutsuttiin asiakas, jonka numero oli yli kymmenen vuoroa valittaja asiakkaan jälkeen. Teki mieli sanoa sille jotain, mutta pää löi kerta kaikkisen tyhjää ja mielessäni toivottelin vain jaksamista lipunmyyjille.

Joka tapauksessa pointsit vr:n asiakaspalvelijoille, jotka olivat viimeisen päälle asiallisia.

NanoWriMo ja muita seikkailuja

1. marraskuuta alkaa vuosittainen National Novel Writing Month, jonka aikana olisi tarkoitus kirjoittaa 50 000 sanaa sisältävä tarina. Se tekee sanoja vähän alta 1700 päivässä. Eli paljon kirjoittamista.

Tänä vuonna minäkin aion osallistua ja tällä hetkellä olen kirjoittanut vähän oli 8000 sanaa tarinaa. Kirjallisuuden opiskelijoiden piirissä se on kohtalaisen suosittu marraskuu – harrastus.

Se ei ole kuitenkaan ainoa asia, mitä olen tässä kuussa ehtinyt tehdä. Olen käynyt äänestämässä opiskelijakunnan edustajistovaaleissa, seikkaillut pimeässä puistossa eläintarhan ja kasvitieteellisen laitoksen välissä ja lopulta päätynyt ylittämään jokea pyörän kanssa. Nämä jälkimmäiset seikkailut sattuivat meidän (eli minun ja opiskelukaverini) etsiessä erään toisen ainejärjestön kanssa järjestettävää nuotio-iltaa.

Noh, mikäs siinä. Tulipa vähän seikkailtua.

Kohta puolin pitäisi mennä pesemään pyykkiä, sillä poikakaverini haluaa puhdasta pyykkiä sunnuntaina mukaan Jyväskylään ja se on tänään yhdeksään asti illalla töissä. Kunnon tuplavuoro, 8-21. Saapa sitten lorvia huomisen siihen asti, että lähtee julkisilla kohti opistoaan.

Niin joo... pitäisi mun vielä tentteihinkin lukea. Tai ainakin tenttiin, joka on parin viikon päästä. Suomen kieltä, pleh. Mutta murrekurssi! Hmm...

Olikohan mulla vielä jotain muuta melkein oleellista sanottavaa...? No jaa... Jos on, niin lisäilen sillein tyylikkäästi tähän perään myöhemmin.