Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2007.

Koeviikko ja sohvanetsintä

Käytiin eilen äiten kans sohvaa uuteen huoneeseen katsomassa. Ihan kivoja löytyi, muttei sieltä kyl varattu mitään.

Piristin erään mummelin päivää (vahingossa kylläkin) kaatumalla jollain ihmeellisellä ”pluto-tuolilla”. e oli hieman keinutuolin tapainen, eikä kaatunut kovin helposti, mutta tietenkin minun oli pakko kokeilla, että palautuuko se aina samaan asentoon, vaikka sillä keinuisi ihan taakse saakka. Noh… ei se ihan takaa saakka palautunut. Ja sitten oli kiva yrittää päästä ylös. Mummeli nauroi vieressä, kun äiti auttoi minut ylös.

Minulle käy tällaista aika usein. Kerran vedin ilmakitara/laulusoolon kalastajalle sillalla... (Apulantaa) En tosin huomannut kalastajaa koskessa, ennen kertosäkeen loppua soittamiseltani. Vilkutin hänelle iloisesti ja jatkoin matkaani. Liian myöhään tuli mieleen, että olisin voinut vetää shown loppuunkin asti, kun kerran aloitin, ja olisin voinut hihkaista jotain tyyliin: ”Olitte aivan mahtava yleisö tänään Poltinkoski!”

Ja takaisin päivän aiheisiin. Tänään kävimme katsomassa toisessa paikassa ja jopa tilasimme sohvan. Lisäksi oli matematiikan koe, joka kyl meni aika perseelleen.

Henkisestä iästä

Mielestäni henkistä ikää ei voi mitata millään testillä - vaikka niitä onkin sivumennen sanoen kiva tehdä. Oikeastaan ihmisellä ei edes ole "henkistä ikää". On vain kypsempiä ja vähemmän kypsiä ikäisiään. Sekin vaihtelee osa-alueesta riippuen. Mikä osoittaa missäkin iässä, että on kypsempi, riippuu iästä.

Tietyllä haarukalla (ehkäpä ylä-asteiästä eteenpäin) on kypsyyttä se että uskaltaa olla välillä lapsenmielinen. On oikeastaan kakaramaista yrittää olla kovin "aikuinen". Väittäisin, että suurin osa aikuisista ei pidä kypsänä käytöksenä örvelökännien vetämistä 13-vuotiaana. Monet eivät tosin pidä sitä kypsänä käytöksenä minkään ikäiseltä.

Luin jostain foorumilta kommentin, jossa väitettiin, ettei 14-vuotias voi olla 30-vuotiaan tasolla. Se kyllä pitää jossain määrin paikkaansa, mutta sen jälkeen perusteluna käytetty esimerkki ei ollut: "Esimerkiksi 30-vuotiaat haluavat oman talon, miehen, lapsia jne. Haluatko sinä sellaista?" Tai jotain sen suuntaista. Kypsä 14-vuotias mielestäni tietää, ettei halua sellaista, ennenkuin lähempänä kolmeakymmentä, koska ei ole valmis siihen elämäntilanteeltaan.

Partaneidin keskeneräinen takka

Isä kertoi että kyllä se takka huoneeseeni saadaan laitettua ja se vääntää siellä parhaillaan savupiippua paikalleen. Takka oli kuulemma loppuen lopuksi helppo asentaa. Kun vain sattui olemaan käytettävissä raskaaseen teollisuuteen sovellutettuja työvälineitä ja kaksi kaapin kokoista äijää.

Minulle tuli tässä hiljan vähän ihottumaa leukaan, joka ilmeisesti johtui siitä, että join edellisenä päivänä litran appelsiinimehua tunnissa. Onneksi en ole kovin paljoa allerginen... tiedä mitä sitten olisi tapahtunut. Aamulla kattelin, että mitä vittua, oliko mulle kasvamas parta. No onneksi ihottuma katosi viikonlopun aikana. Nyt on tosin jostain selittämättömästä syystä vatsalihakset kipeät. Nauraminenkin sattuu... hehheh...