Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2007.

Jännittävä joululoma

Joululoma ja kun en ole koneella tai tee jotain remppahommaa tulevassa huoneessani, on oikeastaan aika peevelin tylsää. Äite käski mennä pihalle ja menin sinne ja sit ihmettelin, että mitä hemmettiä mä tääl sitte teen. Sit keksin lähtee kävelemään koskelle. Koski on kivasti tulvinut niin, että osa polusta on pelkkää lätäkköä. Piti katsoa jalkoihinsa, ettei uponnut nilkkaansa myöten johonkin epämääräiseen. No toinen kengäni kastui kuitenkin ja sain kunnon mustelman jalkaani.

Nyt on vielä tylsempää kuin kesälomalla, koska ei ole lunta, muttei ole lämminkään ja pihalla on tuollainen paskakeli. Ja kaverit on... no kuka missäkin. Ja sitten äite vielä ihmettelee, miksi olen koko ajan koneella. Mitä muutakaan täällä tekisi?

Olen nyt sitten kirjoittanut suunnilleen sivun päivässä tarinaa ja piirrellyt aikani kuluksi. Mesessäkään ei oikein keksi mitään sanottavaa. Siis silloin kun siellä sattuupi joku olemaan.

Onneksi pääsen uuden vuoden jälkee kaverin luo käymään.

Jos jotakuta nyt sattuu kiinnostamaan (ja vaikkei kiinnostaisikaan), miten koeviikko meni niin: matikka meni paskasti, mutta korotan sen, kielet, kuten yleensäkin (eli ei mitenkään mahdisti), ainoa mikä onnistui, oli filosofia. Olisi kiva, jos mun äikän ope joskus antais mulle sen luovankirjoituksen kurssitehtävämonisteen. Mun piti suorittaa se itsenäisesti, mutta nyt on jo puolet jaksosta mennyt ja no... kurssin tehtäviä on vaikea suorittaa, kun ei tie mitä ne on. Muutenkin pitäisi kai hoitaa nyt kaikki kouluprojektit kuntoon... jos millää jaksais.