Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2010.

Shampoo no-poon jälkeen

Olin puoli vuotta ilman shampoota. Alkoi vituttaa se, miten hiukseni olivat enimmäkseen rasvaiset ja piti kulkea huivi päässä. No kyllästyin ja ostin Färstilän luonnomukaista nokkoshampoota. Hiukset ovat vähän useammin puhtaat, mutta päänahka alkoi aina hiusten vähänkin rasvoittuessa kutista ja tuli hilsettä. Pitää ensiviikonloppuna tehdä öljyhoito. Tyhmä veto olla ostamatta heti hilseshampoota.

Tulen yleensä viikonlopuksi porukoiden luo, enkä tänäviikonloppuna jaksanut raahata luontaistuoteshampoitani mukaan. Hiukset kuitenkin alkoivat olla aika rasvaiset, joten päätin kokeilla pitkästä aikaa normaalia shampoota. Levitin pitkän vedon shampoota molemmin käsin hiuksiini ja alkoi samantien poltella, kuin olisin vetänyt niihin jotain hiusväriä vastaavaa myrkkyä. Pelästyneenä huuhdoin kaikki heti pois. Päänahkaa kutiaa edelleen. Päätin, etten enää ikinä koske "normaaleihin" shampoisiin. Niitä näemmä päänahka kestää vain, jos se on jatkuvasti altistuneena sille kemikaaliselle tykitykselle. Enkä halua sitä.

Mitähän mun pitäis tehdä. Ei jaksais alati rasvaisia hiuksia, mutta vaihtoehtona näyttäisi olevan hilseilevä ja kutiava päänahka. Käytän nyt ainakin tämän shampoopurkin loppuun, oli se sen verran hintavampi kuin normaali markettimössö. Ehkä ostan tilalle luontaistuote hilseshampoota.

Vaihe 2: Tee siitä koti

2. Maanantai opistolla

Koti on siellä missä rakkaat ovat, mutta myös matto lattialla lisää viihtyisyyttä kummasti. Toin viikonloppuna maton, kaktuksen, julisteen ja paksun peiton. Matto teki tästä luukusta heti ihan asuttavan näköisen. Yötkin alkavat tuntua lämpimämmiltä, kun on kunnollinen peitto. Olen alkanut huomata, että yöllä alkaa olla melkoisen viileää. Vallankin kun en ole jaksanut pistää patteria päälle ja tuuletusikkuna ei mene kiinni. Pitäisi varmaan käydä kertomassa asiasta.

Tulin eilen illalla vähän vaille kahdeksan opistolle. Puoli kuudelta juna Parkanosta Seinäjoelle ja sieltä bussilla lähimmälle pysäkille. Sieltä pitikin sitten kävellä 800 metriä opistolle. Ei se kovin pahalta tuntunut, eikä edes paikat olleet sen jälkeen kipeät.

Kävimme muutaman solun tytön ja yhden kymppiluokkalaisen kanssa kaupassa. Suunnittelimme lettujen tekoa ja teimme kuukausilistan kuka huolehtii siitä että vessoissa on paperia ja roskikset tyhjenee silloin tällöin. Letut jäi suunnitteluasteelle. Meillä on kyllä kaikki tarvittava valmiina, että ehkä huomenna syödään lettuja.


2. Tiistai opistolla

Tehtiin sitten lettuja ja syötettiin niitä kaikille A-solumme asukkaille ja yhdelle muulle tuttavallemme (joka olikin aika temppu löytää). Loput syötettiin talonmiehen koiralle (jonka löysin vahingossa etsiessäni tätä tuttavaamme). 

Vähän aikaa sen jälkeen, kun olimme tulleet syöttämästä lettuja koiralle, B-rapun pojat tulivat käymään. Heillä oli kuulemma tylsää. B-rapun pojat (yks meidän linjalta ja pari muuta popjazzilta) tuli A-rappuun käymään... Heitettiin varmaan puoli tuntia siitä jotain läpyskää. Aihepiireinä oli B-rappu ja sen huvittavuus sekä sen fyysinen ankeus. Meillä on kuulemma kaikki paremmin. Meillä kun on sammutuspeittokin. Aina ei mee nallekarkit tasan.

Tänään piirreltiin lisää kroki-piirroksia tai jotain sinnepäin. Sekä piirrokset, että niiden nimitys on jotain sinnepäin. Eli piirretään lyhyessä ajassa elävästä mallista. Tänään ei viimeisten kohdalla mennyt enää hermo, kuten eilen. Saattoi toisaalta johtua siitäkin, että lopetettiin piirtäminen kahdelta. Eli piirrettiin niissä mukavissa kahden tunnin pätkissä.

2. Keskiviikko opistolla

Sain tänään kämppiksen. Eiköhän me tulla toimeen. Kuorsaaminen kyllä saattaa ensiyönä häiritä.

Tänään piirreltiin kasvoja. Toiset kasvot jäi vähän kesken. Ensimmäiset onnistui ihan kivasti. On niissä muutamia kömmähdyksiä, mutta kokonaisuutena ihan jees. Piirsin hiilellä.

Sauna olisi ollut tänään, mutta en muistanut käydä. Oikeastaan en muistanut, koska siellä olisi pitänyt käydä. Tajusin, että se oli tänään, kun näin pyyhkeellisiä ihmisiä pyyhältävän pitkin pihamaata.

2. Torstai opistolla

Puhuu-vain-inttijuttuja on tajunnut puhuvansa vain inttijuttuja: 
"Armeija tais vaikuttaa muhun aika paljon..." 
"Joo, ei olla huomattu..." 
"Kun mulle tuli tästäkin mieleen..."

Tänään enemmänkin puhuttiin paskaa ja katottiin ostosteeveetä ku piirrettiin. Sitten meille annettiin tehtäväksi piirtää ihmisiä avaruudessa leijuvassa lasikuutiossa.

Illalla tehtiin rikkaita ritareita mun patongista, joka oli evolvoitunut kiveksi. Ihan hyvää tuli.

Vaihe 1: Tutustu porukkaan

Ensimmäisenä päivänäni Kauhajoella ainoa ihminen, joka tuli oma-aloitteisesti juttelemaan minulle oli somaliasta kotoisin oleva 16-vuotias muslimityttö, joka oli tullut korottamaan peruskouluarvosanojaan.

Minä kyllä menin juttelemaan muutamalle ihmiselle ja yritin vähän jutun juurta saada aikaiseksi kenen tahansa kanssa, joka jostain syystä joutui kanssani kaksin tai kolmin jonkun muun kanssa samaan tilaan. Tuli vähän sellainen fiilis, että olenkohan jotenkin poikkeava yksilö suomalaisten keskuudessa. No jutustelin sitten maahanmuuttajatytön kanssa, eipä siinäkään mitään vikaa ole. Raukalla oli ramadan menossa, ja se sai syödä vasta kymmenen jälkeen ja keittiöstä sen mukaan oli lyöty makkarakeittoa. * Facepalm * 

Tuli opittua vähän kaikenlaista Somaliasta ja sen eroavaisuuksista Keniaan ja Etiopiaan ja sen semmoista. Suomi ei ollut mitenkään hirvittävän hyvä, mutta useimmiten ymmärsin mistä oli kyse. Luultavasti olisin ymmärtäny paremmin jos hän olisi suosista selittänyt englanniksi (koska hän osasi sitä hyvin), mutta ehkä on hänelle parhaaksi, että hän kuulee ja oppii puhua suomea, jossa nyt kuitenkin asuu.

Toisena päivänä ihmiset ovat paremmin tulleet juttelemaan oma-alotteisestikin. Suomalaisen hidas avautuminen. Yksi kaveri (jätkä, myös graafisella) heitti yhden keskustelun lomassa (melkein aiheeseen liittyen), että hänellä on kokemusta yhdestä nymfosta. Minä repesin, ja kolmas keskustelukumppani (kymppiluokkalainen tyttö) kysyi mikä on nymfo. Tyypillä ihan perus keskusteluaihe noin kun ensimmäistä kertaa vähän pidempään puhellaan ja keskusteluseurana on (vain) kaksi tyttöä, joista toinen ”herkässä teini-iässä”. Mutta ei siinä mitää, ihan mukava kaveri. Kertoi niin paljon armeijajuttuja ja jotenkin samanlaisella tyylillä, että siitä tuli mieleen yhdet mun poikakaverin kaverit. Tavallaan kyl tajuan, ettei paljon muuta välttämättä päässä pyörikään heti vuoden armeijan jälkeen. Lopuksi päästiin siirtymään kouluun, joka on suhteellisen varma yhteinen puheenaihe tämänikäisillä. 

Btw, kirjastoauto kävi ja lainasin 4 kirjaa. Kaksi vampiraattiseikkailua ja kaksi uusinta Kay Scarpetta -trilleriä. Kirjastoautosta meidän aiemmin mainittu keskustelumme käynnistyi ja siirryimme jossain vaiheessa pihalle jatkamaan Kun kuski alkoi näyttää siltä, että se voisi jo jatkaa, kun paikalla ei ole enää kuin kolme ihmistä, jotka ovat kaikki jo lainanneet). Siellä sitten istuimme melkein hiljaisuuteen eli kello yhteentoista saakka.

Kolmannen päivän: ajat: 10 minuuttia (on aika joka menee opistolta lähimpään kauppaan pyörällä) ja 2 tuntia (on aika, jonka jaksan keskittyä yhtäjaksoisesti tarkkuutta vaativaan piirtämiseen); puute: kuidut (opiston ruuassa. Tunnin päästä ruokailusta on taas nälkä); ylimääräisyys: puuliima käsissä (tuli eilen, eikä ole vieläkään suostunut lähtemään); ironia: viikkokalenteri (jossa näkyy vain menneet tapahtumat). 

Tänäiltana juttelin yhden meidän solun tytön kanssa vähän niitä näitä. Ei varmaan mene kauaa, niin olen jututtanut melkein kaikkia, kun joka ilta puhun eri ihmisen kanssa. Vaikuttaa sillain hyvältä porukalta, että vaikkei ketkään vielä oikeen tunne toisiaan, niin halu tutustua löytyy ja ihmiset ottavat kovasti kontaktia toisiinsa.

Neljäntenä päivänä ymmärsin alkaa syödä leipää ruokailujen yhteydessä ja alkoi jaksaa paremmin. 

Kun piirrokseni mittasuhteet saivat tarpeensa tehtyä ja lakkasivat kusemasta, niin piirtäminenkin alkoi maistua ja sitä olisi pystynyt tekemään kauemminkin kuin sen kaksi tuntia. 

Armeijajuttuja kertova tyyppi kertoo edeleen jatkuvasti armeijajuttuja ja vallankin tekniset yksityiskohdat alkavat tympäistä. Rakas poikakaverini, mä en sit halua kuulla sanaakaa sotapeleistä, aseista, tykeistä, varusteista tai mistään muusta vastaavasta ennenku meet armeijaan. Ehkä tammikuuhun mennessä tää kaveri on saanu kaikki armeijajuttunsa kerrottua ja siirtyny uusiin aiheisiin nii ei tartte kaikkialla kuunnella sitä samaa. 

Porukka alkaa pikkuhiljaa ryhmäytyä. Toistaiseksi olen ainakin hengannut eniten muutaman "animepöpin" kanssa. Armeijatyypin, eilis-illaisen juttukaverin ja tiistai-iltaisen kymppiluokkalaisen kanssa. Myös yhden pop-jazz-linjalaisen ja sen maahanmuuttajatytön kanssa on tullut enemmän puheltua, koska he asuvat samassa solussa. 

Olen huomannut eri linjoilla olevien ihmisten välillä muutamia eroja. Ihmisten kategoriointi pelkän ulkonäön perusteella on rumaa, mutta otetaan tää huumorimielellä: 

Kymppi/peruskoululinjalaiset näyttävät teineiltä sekä ikänsä että pukeutumisensa puolesta.
Hieroja/fysioterpeuttilinjalaisten ulkonäkö on huolitellun sporttinen. Vaatteet ovat urheiluvaatteita ja tukka laitettu. Sukupuolesta riippumatta.
Popjazzilaiset on ne toiset oudon näköiset tai vaihtoehtoisesti vielä oudomman näköiset, kuin me visuaalisen linjan opiskelijat.

Viidentenä päivänä on aika ottaa suunnaksi Seinäjoki - Parkano junayhteys. Täältä S-joelle pääsen rehtorimme kyydissä yhdessä tuntiopettajani kanssa. Sitte mennää tuntiopettajan kans junaan. Opettaja menee Treelle ja minä jään Parkanooon. 

Tänään tunnit alkoi kahdeksalta. Olin tehnyt jo oman työni valmiiksi eilen, joten tulin sinne lähinnä lorvimaan kymmeneen asti, jolloin visuaalisten linjojen johtaja (ja rehtori) tuli opettaan perspektiivijuttuja ja piti meille kokeen, jonka suorittamisessa meni minuutti. Meidän piti piirtää minuutissa mahdollisimman realistinen kuusi. Suoriuduin tehtävässä aika hyvin