Ensimmäisenä päivänäni Kauhajoella ainoa ihminen, joka tuli oma-aloitteisesti juttelemaan minulle oli somaliasta kotoisin oleva 16-vuotias muslimityttö, joka oli tullut korottamaan peruskouluarvosanojaan.
Minä kyllä menin juttelemaan muutamalle ihmiselle ja yritin vähän jutun juurta saada aikaiseksi kenen tahansa kanssa, joka jostain syystä joutui kanssani kaksin tai kolmin jonkun muun kanssa samaan tilaan. Tuli vähän sellainen fiilis, että olenkohan jotenkin poikkeava yksilö suomalaisten keskuudessa. No jutustelin sitten maahanmuuttajatytön kanssa, eipä siinäkään mitään vikaa ole. Raukalla oli ramadan menossa, ja se sai syödä vasta kymmenen jälkeen ja keittiöstä sen mukaan oli lyöty makkarakeittoa. * Facepalm *
Tuli opittua vähän kaikenlaista Somaliasta ja sen eroavaisuuksista Keniaan ja Etiopiaan ja sen semmoista. Suomi ei ollut mitenkään hirvittävän hyvä, mutta useimmiten ymmärsin mistä oli kyse. Luultavasti olisin ymmärtäny paremmin jos hän olisi suosista selittänyt englanniksi (koska hän osasi sitä hyvin), mutta ehkä on hänelle parhaaksi, että hän kuulee ja oppii puhua suomea, jossa nyt kuitenkin asuu.
Toisena päivänä ihmiset ovat paremmin tulleet juttelemaan oma-alotteisestikin. Suomalaisen hidas avautuminen. Yksi kaveri (jätkä, myös graafisella) heitti yhden keskustelun lomassa (melkein aiheeseen liittyen), että hänellä on kokemusta yhdestä nymfosta. Minä repesin, ja kolmas keskustelukumppani (kymppiluokkalainen tyttö) kysyi mikä on nymfo. Tyypillä ihan perus keskusteluaihe noin kun ensimmäistä kertaa vähän pidempään puhellaan ja keskusteluseurana on (vain) kaksi tyttöä, joista toinen ”herkässä teini-iässä”. Mutta ei siinä mitää, ihan mukava kaveri. Kertoi niin paljon armeijajuttuja ja jotenkin samanlaisella tyylillä, että siitä tuli mieleen yhdet mun poikakaverin kaverit. Tavallaan kyl tajuan, ettei paljon muuta välttämättä päässä pyörikään heti vuoden armeijan jälkeen. Lopuksi päästiin siirtymään kouluun, joka on suhteellisen varma yhteinen puheenaihe tämänikäisillä.
Btw, kirjastoauto kävi ja lainasin 4 kirjaa. Kaksi vampiraattiseikkailua ja kaksi uusinta Kay Scarpetta -trilleriä. Kirjastoautosta meidän aiemmin mainittu keskustelumme käynnistyi ja siirryimme jossain vaiheessa pihalle jatkamaan Kun kuski alkoi näyttää siltä, että se voisi jo jatkaa, kun paikalla ei ole enää kuin kolme ihmistä, jotka ovat kaikki jo lainanneet). Siellä sitten istuimme melkein hiljaisuuteen eli kello yhteentoista saakka.
Kolmannen päivän: ajat: 10 minuuttia (on aika joka menee opistolta lähimpään kauppaan pyörällä) ja 2 tuntia (on aika, jonka jaksan keskittyä yhtäjaksoisesti tarkkuutta vaativaan piirtämiseen); puute: kuidut (opiston ruuassa. Tunnin päästä ruokailusta on taas nälkä); ylimääräisyys: puuliima käsissä (tuli eilen, eikä ole vieläkään suostunut lähtemään); ironia: viikkokalenteri (jossa näkyy vain menneet tapahtumat).
Tänäiltana juttelin yhden meidän solun tytön kanssa vähän niitä näitä. Ei varmaan mene kauaa, niin olen jututtanut melkein kaikkia, kun joka ilta puhun eri ihmisen kanssa. Vaikuttaa sillain hyvältä porukalta, että vaikkei ketkään vielä oikeen tunne toisiaan, niin halu tutustua löytyy ja ihmiset ottavat kovasti kontaktia toisiinsa.
Neljäntenä päivänä ymmärsin alkaa syödä leipää ruokailujen yhteydessä ja alkoi jaksaa paremmin.
Kun piirrokseni mittasuhteet saivat tarpeensa tehtyä ja lakkasivat kusemasta, niin piirtäminenkin alkoi maistua ja sitä olisi pystynyt tekemään kauemminkin kuin sen kaksi tuntia.
Armeijajuttuja kertova tyyppi kertoo edeleen jatkuvasti armeijajuttuja ja vallankin tekniset yksityiskohdat alkavat tympäistä. Rakas poikakaverini, mä en sit halua kuulla sanaakaa sotapeleistä, aseista, tykeistä, varusteista tai mistään muusta vastaavasta ennenku meet armeijaan. Ehkä tammikuuhun mennessä tää kaveri on saanu kaikki armeijajuttunsa kerrottua ja siirtyny uusiin aiheisiin nii ei tartte kaikkialla kuunnella sitä samaa.
Porukka alkaa pikkuhiljaa ryhmäytyä. Toistaiseksi olen ainakin hengannut eniten muutaman "animepöpin" kanssa. Armeijatyypin, eilis-illaisen juttukaverin ja tiistai-iltaisen kymppiluokkalaisen kanssa. Myös yhden pop-jazz-linjalaisen ja sen maahanmuuttajatytön kanssa on tullut enemmän puheltua, koska he asuvat samassa solussa.
Olen huomannut eri linjoilla olevien ihmisten välillä muutamia eroja. Ihmisten kategoriointi pelkän ulkonäön perusteella on rumaa, mutta otetaan tää huumorimielellä:
Kymppi/peruskoululinjalaiset näyttävät teineiltä sekä ikänsä että pukeutumisensa puolesta.
Hieroja/fysioterpeuttilinjalaisten ulkonäkö on huolitellun sporttinen. Vaatteet ovat urheiluvaatteita ja tukka laitettu. Sukupuolesta riippumatta.
Popjazzilaiset on ne toiset oudon näköiset tai vaihtoehtoisesti vielä oudomman näköiset, kuin me visuaalisen linjan opiskelijat.
Viidentenä päivänä on aika ottaa suunnaksi Seinäjoki - Parkano junayhteys. Täältä S-joelle pääsen rehtorimme kyydissä yhdessä tuntiopettajani kanssa. Sitte mennää tuntiopettajan kans junaan. Opettaja menee Treelle ja minä jään Parkanooon.
Tänään tunnit alkoi kahdeksalta. Olin tehnyt jo oman työni valmiiksi eilen, joten tulin sinne lähinnä lorvimaan kymmeneen asti, jolloin visuaalisten linjojen johtaja (ja rehtori) tuli opettaan perspektiivijuttuja ja piti meille kokeen, jonka suorittamisessa meni minuutti. Meidän piti piirtää minuutissa mahdollisimman realistinen kuusi. Suoriuduin tehtävässä aika hyvin