Tervemenoa otsaontelontulehdus

Luulen, että antibiootit tepsivät. Ainakin vatsan ne ilmeisesti pistävän sekaisin. Välillä on vähän huono olo sen suhteen, vaikka mitään erikoista ei olekaan tullut ulos. On mulla myös keskimäärin parempi olla. Oon myös juonut aivan käsittämättömän paljon vettä ja muita (enimmäkseen alkoholittomia) nesteitä. Alkoholia olen tänään juonut yhden kuoharikuksallisen verran, holittomia karkeasti arvioiden päälle pari litraa. Plus tuo puolen litran vesipullo, jota olen parhaillani tyhjentämässä.

Tämä jano ei vaan tunnu sammuvan millään. Ehkä se on ihan hyvä juttu, koska en ole moneen päivään juonut riittävästi nesteitä. Ah, vesi vaan on niin hyvää.

Kävin keskustassa katsomassa humanistien perinteikkään Franzenin lakituksen, wappukulkueessa, syömässä ja Ainolan puistossa katsomassa, kun teekkarifuksit uivat. Myös ne arkkarit, jotka ovat piirrelleet minua tässä kevään aikana.

Oman pienen piirimme perinteiden mukaisesti menimme tämän jälkeen tekemään ja syömään raclettea ja puhumaan paskaa. Jos ei väsyttäisi ja olisi kipeä, voisi vaikka harkita lähtevänsä asematunnelin örinöihin. Nyt kuitenkin väsyttää ja vituttaa tämän blogitekstin kliseinen ilmaisutyyli, että parempi varmaan mennä nukkumaan.

Edit.
Ai niin, unohdin sanoa, että katselimme myös kalenteria, josta kävi ilmi, että Edit on nimi. Ja katsoimme Supernaturalia. Minun alitajuntani ei unohtanut tätä. Jos meemikuvaa on uskominen, niin jossain universumissa olen Dean Winchester, jonka veljellä on kaksi penistä. Syytän tästä unesta myös blogia Fantastically Wierd Shit.

Tervetuloa otsaontelontulehdus

Eilen illalla iski päänsärky. Onneksi se alkoi helpottaa, kun otin heinixiä (allergialääkettä, joka tekee jotain limalle). Kieriskelin sängyssä ja manasin surkeuttani, sairauden ihanuutta ja päätin mennä seuraavana aamuna YTHS:lle.

Nukkuminen oli mukavaa. Näin tosin unta, että joku psyko oli kidnapannut minut ja lauman jotain ikäisiäni naisihmisiä ja säilytti meitä mökissä keskellä metsää. Suunnittelin pakoa ja minulla oli jo selviiytymispakkaus hankittuna, kun psyko ilmoitti, että olemme menossa "kevyelle 33 kilometrin patikalle" ja antoi ohjeet, mitä saa ottaa mukaan. Vesipulloa ei kuulemma niin kevyelle patikalle tarvinnut. Mietin, pitäisikö minun karkaamisen sijaan sittenkin tappaa äijä.

Sitten heräsin ja menin YTHS:lle. Sairaanhoitaja ultrasi poskiani ja totesi, että onhan siellä tuota turvotusta ja pisti minut labraan sekä antoi ajan lääkärille. Labrassa otettiin CRP ja joku toinen näyte, jotka kuulemma sai otettua siitä samasta veriputkilosta.

Vähän toisaalta harmitti, että päätä ei enää särkenyt, koska olotilastani ei välttämättä välitynyt ihan autenttista kuvaa lääkärille. Illalla sitä kuitenkin taas särkisi ihan yhtä lailla kuin viimeksikin. Pelkäsin, jo, että lääkäri ei jotenkin ota tätä olotilaani vakavasti, koska mulla ei ollut sillä hetkellä kovin paha olla. Se teki samat toimenpiteet, kuin sairaanhoitajakin ja kirjoitti minulle antibiootit. Kävin kotimatkalla hakemassa ne apteekista. Toivottavasti tämä lähtee tästä lutviutumaan.

Sinäkin Brutukseni

Kävin 14.4. TAYSissa toistaiseksi viimeisellä käynnillä. Mattila lähetti käynnistä tiivistelmän ja diagnoosin. Oleellisimmat osat ovat lainauksena alla

"Status: Vastaanotolla on asiallisesti ja koherentisti keskusteleva nuori henkilö. Keskustelee vastavuoroisesti ja reflektoivasti. Tutkittavan kertomuksesta muodostuu looginen narratiivi. Esiin ei tule vakavaan mielenterveyshäiriöön viittaavia oireita. [Selitystä parista tehdystä testiä, joiden mukaan ei myöskään oireilua.]
--
Uuden DSM-V-luokituksen gender dysphoria - diagnoosin kriteerit kyllä täyttyvät. -- Sovitaan, että ottaa yhteyttä, jos/kun haluaa edetä kohti somaattisia hoitoja. Tuolloin voidaan järjestää hoitoneuvottelu siten, että paikalla on tutkittava, sh [sairaanhoitaja] ja allekirjoittanut [psykiatri].
--
Diagnoosi: F64.8 Muu sukupuoli-identiteetti"

Eli mulla on diagnoosi. Kun haluan lähetteen hoitoihin, otan yhteyttä heihin uudestaan.

Käynnin aikaan olin ollut vähän alle viikon kipeänä/tulossa kipeäksi. Nyt olen ollut noin 2,5 viikkoa vaihtelevan kipeänä. Ennen tätä, heti speksin jälkeen ja sen aikana oli jotain omituista oireilua. Välissä oli taas ihan normaali jakso ja sitten taas. Pääsiäisenä en tosiaan jaksanut tehdä juuri mitään. Alkuviikosta olin vakuuttunut, että tämä on menossa ohi. Nyt tuntuu taas siltä, että tämä ei mene koskaan ohi. Niinkuin olisi joku kunnon major system failure menossa.

Onneksi tällä viikolla ei ollut luentoja. En saanut raahauduttua edes harrastusten puiteissa mihinkään. (Paitsi speksin vaalikokoukseen.) En itsepuolustukseen, en dogsitterkoulutukseen, en ainejärjestön kokoukseen, en mihinkään. No kaverin tupareissa tuli käytyä. Sekin oli samassa kerrostalossa, joten matka ei ollut huikea.

Soittaminen ja sähköpostien kirjoittaminen on aivan ylivoimaisen vaikeaa. Esseiden kirjoittaminen myös. Ajattelukaan ei tunnu luonnistuvan ja unohtelen jatkuvasti asioita.

Ehkä kaiken kiteyttää vessanpönttömme. Siivosin sen varman viimeksi, kun anoppi tuli käymään. Sen jälkeen se pysyi kivasti pitkään puhtaana. Sitten mulla ei ollut aikaa siivota. Sitten vessasta meni valo, enkä mä nähnyt siivota ja nyt mä en kerta kaikkiaan vaan jaksa. Katselen hiljalleen pönttöön kertynyvää ruskeaa kalvoa ja muuta likaa ja mietin, eikö se häiritse ketään muuta.

Sen lisäksi havaitsin, että meillä haisee, enkä jaksa tehdä sillekään mitään.

En jaksa. En tiedä edes missä määrin tää on psyykkistä ja missä fyysistä, mutta ne ovat alkaneet liittoutua mua vastaan. Mielialavaihtelut on perseestä. Musta kuitenkin tuntuu, että mun kroppa on pettänyt mut ensin.

Hei! Petturi! Sut kohta lynkataan.
Taistelunne turha, kohta kumoon kaatuu.
Kapinoiva kansa, pian maahan maatuu. 

- Vallankumous, vuoden 2014 PahkiSpeksissä

Luonnelauantai: introverttiys ja ekstroverttiys

Kumpikin kuvailee minua. Useimmat minut tuntevat henkilöt varmaan pitävät minua ekstroverttinä, mutta yllättäen huomaan löytäväni paljon yhteystä, myös introverttien kanssa. Linkittämäni sarjakuva kuvaa itse asiassa aika hyvin lapsuuttani. Silloin, kun koin pääseväni hyvin samalle aaltopituudelle muiden kanssa, olin hyvinkin ekstrovertti. Jos taas tuli yhtään sellainen olo, että se mitä muut tekee, ei kiinnosta juuri sillä hetkellä ihan täysin, uppouduin mielelläni johonkin täysin muuhun.

Toisaalta myös välillä tarvitsen jonkinlaista sosiaalista henkireikää, joka löytyy usein juuri yksin jossain nurkassa puuhastelusta. Siitä, ettei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa, vaikka olisikin samassa tilassa. Aina silloin tällöin minulla tulee se raja vastaan, jolloin ei vain kerta kaikkiaan enää jaksa olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

Jos on ensin ollut kaksi tuntia yhdessä kokouksessa ja sitten viisi tuntia toisessa palaverissa, niin silloin alkaa hiljalleen saman päivän sosiaalisuuskiintiö täyttyä. Ei vain enää kerta kaikkiaan jaksa osallistua ja kiinnostua. Itse asiassa mietin niiden jälkeen kotiin tullessani, että voisin mennä vaikka saman tien nukkumaan. Sitten, kun olen tunnin ajan puuhastellut täydellisessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä omiani, alkaa taas tuntua siltä, että voisi jaksaakin jotain. En tosin ole silloin vielä valmis sosialisoimaan. Ehkä sen päivän kiintiö on siinä vaiheessa täynnä.

Myös jos olen ollut jostain syystä kokonaisia päiviä kommunikoimatta toisten ihmisten kanssa, alkaa kaivata kipeästi ihan mitä tahansa juttuseuraa. Välillä, kun on ollut useamman tunnin putkeen puuhailemassa omiaan, niin tulee sellainen tunne, että nyt haluaisi ihan vaan jutella jonkun kanssa.

Havaitsin itselläni mielenkiintoisen psykologisen ilmiön. Avopuolisoni sisko ja tämän kaveri olivat nyt olleet meillä jonkin aikaa asumassa. He ovat mukavia ihmisiä, mutta musta jotenkin tuntuu, että siinä tilanteessa en jotenkin päässyt toteuttamaan kumpaakaan puolta itsestäni. Heidän kanssaan minulla ei jotenkin ole riittävän samankaltaista vuorovaikutuksen rytmiä, jotta saisin energiaa heidän kanssaan sosialisoinnista. Toisaalta, se että he olivat läsnä söivät aikaa minun introvertiltä puoleltani. Sen lisäksi satuin olemaan fyysisesti kipeä. Tuli vähän kummallinen fiilis siitä, että tavallaan minua ei haittaa, että he ovat täällä, mutta sitten kuitenkin huomaan sen vievän minulta ylimääräistä energiaa, mikä rassaa.

Tarvitsen siis molempia muotoja sopivassa suhteessa. Joistain ihmiskontakteista tuntuu saavan energiaa ja joistain menettävän sitä. Jälkimmäisissä tapauksissa pitää osata rajoittaa kontaktien kesto riittävän lyhyiksi. Pidempien kontaktien jälkeen taas on hyvä varata aikaa introverttiydelle. Parasta seuraa minulle on tietysti ihmiset, joiden kanssa voi toteuttaa kumpaakin.

Jogurttia, vodkahunajaa ja tumblria

Tunnen oloni hämmästyttävän normaaliksi siihen nähden, että söin aamiaiseksi kourallisen vitamiineja, lasin appelsiinimehua ja shottilasillisen vodkaan liuotettua hunajaa.

Olen siis ollut kipeänä pari viikkoa. Kurkku kipeänä ja dhenä dughosha. Jostain syystä ei ole oikein jaksanut tehdä mitään. En tiedä mitä tämä on. Ehkä jotain stressinpurkautumista (mille se valitsi kyllä huonon hetken, kun olisi mulla edelleen kaikkea tekemistä).

Noh. Aamun annoksen jälkeen ei ole ollut enää kurkku kipeänä ja ruokahalukin on alkanut palailla. Ja jäätelönhimo. Vallankin tästä jälkimmäisestä tiedän, että alan tervehtyä. Nyt pitäisi sitten varmaan alkaa palailla (tai siirtyä) vähän terveellisempään ruokavalioon. Tänään ruokavalioni on koostunut hieman liian suurelta osin jäätelöstä. Ja kananmunista.

Pääsiäisen ajan ruokavalioni koostui pää-asiassa jogurtista myslillä, koska mulla oli siihen ainekset (oli, ei ollut enää tänäaamuna) ja se oli helppoa ja nopeaa tehdä. Kun ruokavalioni oli lähinnä koottu meiningillä: mihin on ainekset, minkä tekemiseen menee alle 10 minuuttia, eikä tarvitse käyttää yhtä sähkölaitetta useampaa, eikä tehdä mitään kovin meluisaa... Eli jogurttia ja mysliä.

Sen lisäksi voin ylpeänä ilmoittaa, että olen ollut yhtäjaksoisesti hereillä aamuyhdeksästä saakka. Oikeasti. Se on paljon, kun vielä eilen simahtelin täysin satunnaisiin aikoihin tunnin nokosille. Nukuin kyllä yöllä, mutta sen lisäksi nukuin myös päivällä. Ja iltapäivällä. Ja illalla. Ja vähän koomasin aamullakin.

Nyt olen hereillä ja... ainakin melko suureksi osaksi terve. Kurkku alkaa olla karheana taas.

Eli tämä pääsiäisloma meni sairastaessa. Ja tumblrissa sen ajan, mitä jaksoin olla valveilla. Tiesittekö, että on sellainen tumblr-blogi, jossa on nimensä mukaisesti "fantastically wierd shit"? Ja yksi, missä on pelkästään ruokapornoa? Ja sitten... Joo. Ehkä parempi, että meen nukkumaan. Mut se ruokapornoblogi on hieno. Kattokaa sitä.

Luonnelauantai: huumorintaju

Huumorintaju
Jokainen ihminen on huumorintajuinen omalla tavallaan. Siksi ei liene mitenkään yllättävää, että myös minä olen sitä. Erittelen kuitenkin tässä hieman tarkemmin, mitä juuri minun huumorintajuuni kuuluu ja millä tavoin se vaikuttaa vuorovaikutukseeni muiden ihmisten kanssa.

Tykkään siitä, että saan ihmiset nauramaan. Pilailen omallani ja kaikkien muiden kustannuksella. Olen kaveriporukassa hyvin usein se, joka keksii useimmiten parhaat, huonoimmat ja härkseimmät heitot. Tai sitten se, joka saa muut ihmiset ajattelemaan kaikki asiat kaksimielisesti ihan omatoimisesti. Henkilökohtainen lempparini on kyllä se, kun onnistun nyrjäyttämään jonkun huumorintajun niin, että se alkaa ajatella kaikkea (ihan itse) kaksimielisesti. Minun ei tarvitse enää edes sanoa kaksimielisiä läppiä ääneen, kun muut jo syyttää niistä minua.

Kaksimielisyydet eivät toki ole ainoa bravuurini. Ironia, sarkasmi ja vittuilu ovat myös minulle varsin ominaisia huumorin elementtejä. Niiden kääntöpuolena on se, että terävät huomiot ja viiltävä ironia saattaa joskus oikeasti satuttaa. Ja sarkasmi ei aina aukene kaikille, joten voi tulla hyvin hämmentäviä tilanteita. Yritän jatkuvasti opetella lukemaan muita ihmisiä ja sitä, miten kenenkin seurassa voi heittää läppää. Toisaalta, kun aikaa kuluu tarpeeksi, voi olla että minä en opikaan lukemaan muita vaan muut minua ja kommunikaatio alkaa pelata sen vuoksi. Luultavimmin kyse on jostain näiden kahden kombinaatiosta.

Osaan tunnistaa hauskat sattumukset, tarinat ja muut anekdootit varsin tehokkaasti ja tiedän, miten ne pitää kertoa. Kertomusten viihdearvo on minulle usein hyvin tärkeää.

Tapaan myös ajatella asioita hieman turhan pitkälle, minkä vuoksi minun löytämäni hauskat yhteydet kaipaavat joskus aika paljonkin selittelyjä. Ja kaikki tietävät, miten hauskoja selitetyt vitsit ovat. (Eli hauskoja vain silloin, kun porukassa on yksi joka ei tajua. Eivät niin hauskoja silloin, kun porukassa on yksi joka tajuaa.)

Joskus pitäisi vain opetella pitämään turpa kiinni.

Luonnelauantai: itsepäisyys ja rehellisyys

Koska viimeviikolta jäi postaus tulematta, saatte heti kerralla kaksi ominaisuutta käsittelyyn.


Äitini pitää minua itsepäisenä. Hän on siinä ihan oikeassa. Olen monissa - vallankin minua itseäni koskevissa - asioissa hyvin itsepäinen. Joskus hän kysyi, onko kaikki aina pakko tehdä vaikeimmalla tavalla. Minun vastaukseni on, että joskus vain on, jos haluaa olla rehellinen itselleen. Ehkä ongelma on siinä, että koen minun olevan pakko olla rehellinen itselleni ja samalla myös rehellinen ympäristölleni. Sen takia en ole koskaan ollut tyttömäinen tyttö. Sen takia olen kapinoinut sukupuolirooleja vastaan. Sen takia minulla on ollut vaikeaa sopeutua. Sen takia ne ystävät, jotka minulla on, hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

Koska olen ollut itsepäisen rehellinen omasta sukupuolikokemuksestani, olen siinä, missä nyt olen. En näe sitä ollenkaan pahana. Joskus itsepäisyys on siis ihan hyvä asia. Monissa muissa asioissa olen sitten joutunutkin taipumaan ja lientämään itsepäisyyttäni. Pinkki on ihan okei väri, liikunta ei ole saatanasta ja ulkonäöstään huolehtiminen ei välttämättä tarkoita pinnallisuutta.

Rehellisyyttä pidetään positiivisena ominaisuutena ihmisessä. Näkisin olevani hyvin rehellinen ihminen. Joskus itse asiassa liiankin rehellinen. Olen joutunut kantapään kautta opettelemaan, että aina ei kannata sanoa, mitä ajattelee. Aina ei nimittäin ajattele asioita ihan loppuun asti. Monet asiat nimittäin ovatkin tarkemmin ajateltuna ihan eri tavoin, kuin miten niitä on aluksi ajatellut. Jos siinä välissä menee möläyttelemään jotain, niin ihmiset saattavat loukkaantua pahastikin.

Jos koen valehtelun tarpeelliseksi, niin minusta on ollut helpompaa kertoa täydellisen valheen sijaan sopiva osatotuus, josta kuulija vetää omat johtopäätöksensä. Tällä on myös toisaalta joskus hauskaa pilailla ja johdattaa tarkoituksella kuulijoita harhaan. Kuulijoiden odotuksen rikkominen on nimittäin myös hauskaa. Monet vitseistä itse asiassa perustuvat tähän.

Mutta huumorintajusta lisää ensiviikolla.

Pilvilinnan palat

Viime viikko oli varsin kiireinen, enkä ehtinyt juuri kirjoitella. "Pilvilinna"-sarjaa ilmestyi 10 postausta, julkaisupäivänä keskiviikko. Nyt olen jokseenkin kirjoittanut kaiken, mitä tarkoitukseni olikin. Jos haluatte tietää vielä jotain, niin voin pistää jokusen toivepostauksen tätä samaa sarjaa.

Lauantaina alkaa kuitenkin uusi postaussarja "Luonnelautantai", jossa erittelen luonteenpiirteitä, joita olen tunnistanut ja tunnustanut itsessäni ja erittelen niiden vaikutusta elämääni, vuorovaikutukseeni ja muuhun toimintaani. Tätä sarjaa tulee 8-10 kappaletta.

Ehkä blogitekstini antavat jonkinlaista osviittaa siitä, millainen olen luonteeltani. Minuun on helppo liittää ominaisuuksia, jotka kuulostavat ensin alkuun selkeästi positiivisilta, tai negatiivisilta, mutta ne eivät ole yksistään sitä. Ensimmäisistä saatte lukea lauantaina.