Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Vuosi 2013

Vuoteni alkoi sillä, että suuntasin kohti Oulua ja myöhästyin päivälliseltä. Iltaa vietin kavereideni ja Ouluun tulleen veljeni kanssa.

Marraskuun 2012 nanosta innostuneena aloin suunnitella romaanikäsikirjoitusta jo jonkin verran joulun puolella. Tammikuussa suunnitelma meni kuitenkin uusiksi ja lähdinkin kirjoittamaan eri tarinaa, kuin minun oli alunperin tarkoitus. Päähenkilöni myös sanoikin olevansa mies ja aloin perehtyä transsukupuolisuuteen.

Talvella oli speksin tehoviikonloppuja ja eeppisiä illanviettoja kavereiden kanssa. Ystävieni elämässä tapahtui paljonkin suuria muutoksia, mutta itse koin lähinnä rullaavani eteenpäin samaan suuntaan, kuin olen ollut menossa jo viimeiset pari vuotta. Se ei ole huono suunta. Oikeastaan pidän siitä.

Sivuaineeni menivät uusiksi JOO-viritelmieni mennessä pipariksi. Lapin yliopisto ei sanonutkaan, että JOO, vaan EI. Varasuunnitelmani meni siis käyttöön ja sivuaineikseni varmistui viro sekä elokuvatutkimus. Syksyllä sain vahvistuksen siihen, että pääsen opiskelemaan myös viestintää sivuaineenani. Onneksi. Aine on kiinnostava ja koen sen parantavan työllistymismahdollisuuksiani.

Näyttelin speksissä. Koin onnistuneeni roolityössä.

Tehdessäni taustatyötä romaanikäsikirjoitustani varten törmäsin termiin transgender. Palaset loksahtivat paikalleen. Ymmärsin viimein, miten kuvata sukupuolikokemustani, mistä on kummunnut lapsesta saakka läsnä ollut binäärin kyseenalaistaminen ja miksi en ole koskaan tuntenut itseäni naiseksi.

Aloin työstää asiaa ja liittää itseäni vertaisverkostoihin. Tämä on ehkä vuoden suurimpia muutoksia elämässäni. Aloitin vuoden epänaisena, mutta päätän sen muunsukupuolisena.

Kesällä tein satunnaisia töitä vanhempieni kotipaikkakunnalla ja luin paljon kirjoja.

Syksyllä otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin defendon sekä ilmoittaudun kandiseminaariin. Sitten otin itseäni niskasta kiinni uudestaan ja soitin YTHS:lle ja varasin ajan lääkärille, lähetteen kirjoittamista varten.

Ostin miesten puvun ja siinä sivussa varmaan tulin harrastekavereille ulos kaapista, jonne minut oli oletettu.

Seuraavana vuotena oletan niiden asioiden jatkuvan, jotka olen tänävuonna aloittanut. Paitsi defendon, koska kamppailuklubin jäsenyys on peruskurssin jälkeen turhan tyyris opiskelijalle. Mutta jotain muuta liikunnallista voisin kyllä taas aloittaa. Niin, eikä kandikaan enää jatku, sillä sain sen nimittäin valmiiksi. Opintopisteetkin siitä ovat jo tipahtaneet suoritusotteelle. Vielä pari pientä juttua pitäisi hoitaa syksyn opinnoista (ja pari isompaa viime kevään opinnoista), niin mulla olisi itse asiassa opinnot erittäin hyvin etenemässä.


Pedofilia ei ole rikos

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta minusta tuntuu, että aihe pitäisi nostaa uudelleen pinnalle.

Jokainen pedofiili ei ole lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä, eikä jokainen lapsen seksuaalinen hyväksykäyttäjä ole pedofiili. Näin tiivistetysti sanottuna.

Pedofilia on parafilia, eli käytännössä ihmisen seksuaalinen kiinnostus, joka suuntautuu eri tavalla, kuin valtaväestöllä. Parafilioita pidetään myös "perversioina". Itsessään ne eivät kuitenkaan ole mitenkään laittomia. Seksuaalisen suuntautumisen kieltäminen olisi käytännössä ajatusrikoksen ottamista mukaan oikeusjärjestelmään. Oikeudenmukainen valtio ei voi säännellä mitä ja miten ihminen saa ajatella. Ihmiset saavat olla millaisia kusipäitä, perverssejä ja sovinisteja tahansa ajatuksissaan, eikä kukaan voi kieltää sitä.

Toinen asia, mitä pedofilia on, on seksuaalista kiinnostusta alle murrosikäisiin lapsiin. Toisin sanoen 14-vuotias ei enää herätä sellaisen henkilön haluja, joka kärsii lääketieteellisesti ilmaistuna pedofiliasta. Kiinnostusta murrosikäisiin sen sijaan on parafilia nimeltään efebofilia. Se ei itsessään ole sen parempi tai pahempi asia kuin pedofiliakaan. Molemmat tuomitaan "lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä", mikäli he menevät halujensa toteuttamiseen asti alaikäisten kanssa. Murhakin on murha riippumatta siitä minkä mielenterveydellisen häiriön seurauksena se tehdään. Siksi en käsittelekään tässä kirjoituksessa "lapsenraiskaajia", vaan pedofiliaa.

Minusta nykyistä oikeuskäytäntöä pitäisi muuttaa. En ehdota pakkosterilisointia, (joka ei muutenkaan sovi ihmisoikeuksia kunnioittavaan lainsäädäntöön). En myöskään ehdota heidän 'hirttämistään munista' tai 'perseraiskaamista nyrkillä' tai mitä nämä "Pedofiilit vittuun"-fbryhmät sitten ikinä vaativatkaan. Sen sijaan haluaisin laillistaa lapsipornon myynnin ja hallussapidon. Ainakin sellaisen pornon, missä ei ole vahingoitettu oikeita lapsia. Sitä on nykyään helppo tuottaa piirtämällä tai tietokoneella. Nykyinen lainsäädäntö on siltä osin täysin naurettava.

Se ei vahingoita ketään, mutta antaisi eettisesti tuotettua runkkumatskua niille, jotka sitä haluavat käyttää. Minusta sen pitäisi olla ihan sama, millaista pornoa ihmiset katselevat, jos sitä tehdessä ei ole vahingoitettu ketään. (Vapaaehtoiset, täysi-ikäiset BDSM-näyttelijät ovat sitten poikkeustapaus tähän.)

(Sivuhuomiona voisin myös mainita, että ainakin efebofiilit voisivat toteuttaa laillisesti seksuaalisuuttaan, mikäli he onnistuisivat saamaan vapaaehtoisen, täysi-ikäisen, mutta riittävästi teinin näköisen kumppanin.)

Toisekseen ilmeisesti vain visuaalisen materiaalin hallussapito ja levittäminen on rikos, sillä taannoin uutisoidulla, aiheessaan ilmeisesti Suomen suosituimmalla seksinovellit.com -sivustolla on huomattava määrä tekstuaalista lapsipornoa. Sivustoa ei siitä huolimatta ole ainakaan vielä toistaiseksi suljettu - mikä kieltämättä olisi yhtä urpoa, kuin koko lainsäädäntö ylipäätään. Kunhan mainitsen tässä sen sisältämästä ristiriidasta. Minä en jotenkin kykene paljon lukevana ihmisenä ymmärtämään, miksi kuvat olisivat niin kovasti pahempia, kuin kirjoitukset.

Noh, tämän sijaan suomen poliisi sulki sivuston lapsiporno.info, jossa käytiin asiallista keskustelua nimen omaan lainsäädännöllisestä näkökulmasta. Eli aiheesta keskusteleminen on rikos? Siinä tapauksessa varmaan Perspektiivivirhekin katoaa bittiavaruuteen heti, kun joku vinkkaa tästä kirjoituksesta poliisille. Tämä kirjoitushan on selkeää lapsipornon levittämistä.


muokkaus:
Ehkä mun olisi pitänyt ajastaa tää ilmestymään joskus muulloin kuin joulupäivänä, mutta meni jo. On vain sattunut olemaan riittävästi aikaa ajatella kaikenlaisia aiheita. Olen pohtinut jo pidempään tämän aiheen käsittelemistä.

muokkaus: 26.12.2013
Näköjään lapsiporno.info on jälleen toiminnassa ja sieltä voi käydä seuraamassa miten oikeuskäsittely poliisin toiminnasta tässä tapauksessa etenee (tai pikemminkin on etenemättä).

Sivustolta käy myös ilmi seuraavaa, joka selittää tekstuaalisen materiaalin sallimista:

"--lapsipornon katselu ei ole itsessään rangaistavaa ellei siihen liity materiaalin hallussapitoa tai pääsyn hankkimista esimerkiksi maksua vastaan."

muokkaus: 11.1.2014
Jos haluaa tukea asiallista keskustelua pedofiliasta ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisystä, facebookista löytyy provokatiivisen nimen omaava, mutta asiallinen ryhmä: Pedofiilien puolesta.

Unelma

Mulla on kaksi suurta unelmaa. Jos ne molemmat toteutuvat, niin tiedän kaksi asiaa varmoiksi:
1. Voin olla rehellisesti oma itseni ja sen vuoksi uskon niiden kannattavan, mutta myös...
2. Se ei tule olemaan helppoa. Itse asiassa oon varautunut siihen, että pahimmassa tapauksessa osa mun sukulaisista hylkää mut, saan aivan vitusti anonyymiä vihapostia ja minua lytätään julkisesti. Mahdollisesti tulee jopa olemaan maita, joihin en voi sen vuoksi matkustaa.

Tiedän myös, että sitä ei voi peruuttaa ja että mulla on laaja tukiverkosto, joka pitää mut pinnalla.

Kyseessä ei siis ole varsinaisesti mitään, mikä vaikuttaisi ihan hirvittävästi kehenkään muuhun, kuin minuun itseeni. Välillisesti kylläkin jonkun verran vähän kaikkiin lähelläni.

Aion nimittäin olla julkisesti muunsukupuolinen kirjailija.

Ajatuksena se tuntuu kertakaikkisen hyvältä ja oikealta. Kaikkien ei kuitenkaan tule olemaan helppoa hyväksyä binäärin ulkopuolista sukupuolisuutta. Julkisuus - jota kirjailijana on melko mahdotonta vältellä - ei tee asiaa ainakaan helpommaksi.

En pidä julkisuudesta. Suoraan sanoen koko asia jossain määrin kammottaa minua, mutta tiedän sen olevan välttämätön paha. Tiedän myös, että osaan käyttää sitä edukseni. Olen kohtalaisen luonteva ja jopa karismaattiseksikin kehuttu esiintyjänä. Jossain määrin se myös kiinnostaa minua. Pidän kovastikin siitä, jos työni saavat laajaa yleisöä, mutta en ole yhtä innokas liittämään omaa persoonaani siihen mukaan. Tiedän kuitenkin, että menestyn luultavasti paremmin, jos teen itsestäni henkilöbrändin.

No, sitä on vielä aikaa miettiä. Edes ensimmäisen teokseni käsikirjoitus ei vielä ole valmis. Vaikkakin minulle on hahmottunut tarinan kaari aivan uudella tavalla ja olen saanut inspiraatiota lomasta.

Häid jõule kõigile!

Eli hyvää joulua kaikille! 

Ottakaa iisisti, syökää hyvin, mutta älkää niin paljon, että tulee huono olo. Ja muistakaa, ettei se dieetti, jonka aiotte aloittaa tammikuussa tule kuitenkaan toimimaan. 




   

Haluan kirjoittaa lukijoille

Haluan saada heidät nauramaan.

Itkemään.

Pelkäämään.

Rakastumaan.

Ymmärtämään.

Tyrmistymään.

Ajattelemaan.

Jännittämään.

Tuntemaan.

Yllättymään.

Ja lähettämään minulle vihapostia,
kun en kirjoita riittävän ahkerasti jatko-osaa.

Seriously, tarvitsen jonkun potkimaan perseelle tän kirjoittamisen kanssa.

Kuka on valmis vanhemmaksi?

Viimeaikoina olen törmännyt keskusteluun vanhemmuudesta, sen motiiveista ja siitä, kuka on valmis vanhemmaksi. Niihin liitetään monenlaisia muuttujia niin vanhemmilta kuin lapsiltakin. Sukupuoli ei ole minusta mitenkään erityisen tärkeä muuttuja tässä pohdinnassa. Kenenkään sukupuoli.

Pohdin jo joskus aiemmin asiaa ja vanhemmuuden motiiveja. Halu saada lapsi on varmaankin itsekäs motiivi. Raiskatuksi tuleminen ja siitä syntyvän lapsen pitäminen ei välttämättä ole ihan niin itsekäs motiivi. Elämän kunnioittaminen kertoo lähinnä arvoista. Lasten saamisen pitäminen elämän tarkoituksena kertoo myös jotain arvoista. Huolimattomuus ehkäisyn kanssa ja välinpitämättömyys mahdollsesta raskaudesta kertoo myös jotain arvoista.

Minusta itsekkäät syyt toimia eivät ole sen huonompia, kuin marttyyrimäisemmätkään syyt. Tärkeämpää on niiden seuraukset ja vastuunkanto. Syy hankkia lapsia on loppuen lopuksi sivuseikka sen rinnalla, onko valmis vanhemmaksi.

Vaikka itse asiassa sekään ei ole tärkeää. Aivan. Minusta ei ole tärkeää, että onko joku valmis vanhemmaksi vai ei. Aivan oikeasti kukaan ei ole valmis vanhemmaksi.

Ei kukaan.

Ehkä minun pitää selittää tätä tarkemmin. Kukaan meistä ei voi tietää, millainen lapsesta tulee ja millaisen vanhemman se tarvitsee. Äärimmilleen vietynä lapsi voi olla syntyessään kuuromykkä-adhd, autistinen transsukupuolinen, reumaattinen down tai ihan mitä tahansa. Eikä lapsella tarvitse, edes olla mitään diagnosoitavaa erityistä, kaikki lapset ovat erilaisia ja kaikilla on erilaiset ongelmat ja tarpeen. Kaikki he tarvitsevat vanhemmaltaan erilaisia ominaisuuksia. On myös varmasti jotain samoja, mutta myös hyvin hyvin paljon erilaisia ominaisuuksia. Kuka meistä voi muka olla valmis ihan mihin tahansa? Olla valmis ja olla tietoinen kaikista mahdollisista ongelmista ja haasteista, joita lapsen kanssa voi tulla?

Ei kukaan voi. Eikä sitä voi odottaakaan ja siihen pyrkiminen olisi täysin päätöntä. Ei vanhemmuudessa voi, eikä olekaan siitä kysymys. Se, mistä vanhemmuudessa on kyse, on, kuinka valmis on itse kasvamaan siksi vanhemmaksi, jonka lapsi tarvitsee.

Ei me ihmiset mitään valmiita-valmiita koskaan olla. Mutta voidaan silti olla valmiita kehittymään.

Tyhmä eläin ja molopää maailma

Isän kanssa tulee välillä keskusteltua kanista ja sen tarpeellisuudesta.

*Isä tulee huoneeseen ja kani menee häkkiin piiloon*

Minä: Sen mielestä sä olet molopää.

Isä: Itse se on molopää. Syö mun kaikki datasiirtokaapelit ..tana.

Minä: Ei oo sen vika, ettei ne ole oksia.

Isä: Tyhmä eläin.

Minä: Eläimet keskimäärin on suhteellisen tyhmiä meidän näkökulmastamme.

Isä: Toiset on tyhmempiä kuin toiset.

Minä: No en mä mitään bordercollieta kuvitellutkaan ostaneeni... Mutta ei välttämättä monelle ajokoiralle jää älyssä kakkoseksi.


Mutta minä pidän kanista. Maailmassa ja kotimaassanikin on monet asiat huonosti ja monella turvaton olo. Kuitenkin, kun katson keskellä keittiön lattiaa itseään sukivaa, pientä suhteellisen tyhmää ja arkaa eläintä on hirvittävän vaikea uskoa, että maailmassa olisi mitään hätää ja pahaa. Ehkä se on itsepetosta, mutta maailmantuskainen ihminen tarvitsee sitä. Ehkä mekään ei olla niin fiksuja.

Tiliotteita iltasaduksi

Tulostelen suunnilleen puolivuosittain tiliotteeni. Isäni mielestä se on ajan- ja musteenhaaskausta. (Paperia Suomessa kuulemma kyllä riittää.) Kuitenkin tämän ansiosta tiedän, paljonko kulutan vuosittain rahaa ja tiedän, että jos en saa ensi kesäksi töitä, minun täytyy ottaa opintolainaa jo keväälle, jotta saan kesän vuokat maksettua. Lisäksi pitää ottaa opintolaina ensivuodeksi. Jos taas tienaan noin kaksi tonnia kesän aikana, enkä käy matkoilla, pärjään hyvin vielä ensivuodenkin ilman lainaa.

Tällä hetkellä olen kuluttanut vuoden aikana suunnilleen yhtä paljon kuin tienannutkin. Säästöön ei siis rahaa jää, mutta kahden lemmikin omistavana opiskelijana olen erittäin tyytyväinen siihen, että edes pärjään. Vanhemmatkaan eivät ole tänävuonna tukeneet minua kovin paljon rahallisesti. (Paitsi pari kertaa, kun minulla ei ollut varaa täyttää bussikorttia.)

Lisäksi tiliotteista minulle selvisi, että muutamien henkilöiden pitäisi maksaa minulle rahaa. Joten minun mielestäni tiliotteiden tarkistaminen ei ollut ollenkaan turhaa. Niistä saa mukavasti pidemmän aikavälin perspektiiviä omiin raha-asioihin.

Laskin myös, että sen jälkeen, kun vuokra on maksettu ja kuukaisittaisesta tuesta on laskettu pois matkakulut ja ruokailut yliopistolla, mulle jää noin (luultavasti vähän alle) 100 euroa käytettäväksi laskuihin, omiin ja eläinten ruokiin ja about kaikkeen. Jostain omituisesta syystä siis kulutan kesän jälkeen kuukausittain enemmän kuin tienaan. Kysymys on lähinnä siitä paljonko enemmän mun on varaa kuluttaa.

Ensivuoden tavoite on, että en tarvitse lainaa enkä rahallista tukea vanhemmilta.

Ai niin, tän postauksen sanoma siis oli, että kattokaa niitä tiliotteitanne. Siitä on joskus hyötyä.

Perspektiivivääristymiä

Miksi mä palaan tähän aiheeseen yhä uudestaan? Välillä kaikki näyttää ihan selvältä ja kaikki mun kokemukseni tuntuvat viittaavan samaan suuntaan, mutta sitten taas:

25.5.2012 kirjoitin:
Sitä vastaan minulla ei enää vuosiin ole ollut mitään, että olen fyysisesti nainen. Sen jälkeen kun kehoni kasvoi aikuisen naisen muotoihin, pystyin myös hyväksymään tämän uuden muodon ja jopa pitäämän siitä. (Eli toisin sanoen lakkasin pitämästä kehittyviä rintojani rumina, vammaisina läskipusseina, jotka piti piilottaa isojen huppareiden alle.)

Se, että hyväksyn kehoni fysiikan, ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin sosiaaliset konventiot, jotka fyysiseen sukupuoleeni liitetään. En siis koe olevani väärässä kehossa, vaan ehkä pikemminkin väärässä sosiaalisessa sukupuolessa. En myöskään koe olevani sukupuoleton.
Huijasinko itseäni tuolloin, vai huijaanko itseäni nyt? Vai onko puolessatoistavuodessa kehonkuvani muuttunut niin paljon, että olen lakannut pitämästä rinnoista? Vai onko kyse siitä, että kun olen tajunnut, että mulla on vaihtoehto, en enää halua tätä?

Lapsena mä vihasin kasvavia tissejä. Teininä mä vihasin niitä. Aikuisiän kynnyksellä opettelin arvostamaan naiseutta ja naisellisia muotoja. Ehkä se loi harhaa siitä, että kuuluisin naisen kehoon. En enää vihannut naiseutta. 

Syynä saattoi olla sekin, että aloin seurustella 2009 heteromiehen kanssa. Se on varmasti lisännyt itsetuntoa ja nostanut arvostustani naisellisia osiani kohtaan. Nyt mä kuitenkin näen asiat toisin. Mulle on tärkeää, että olen minä, että miellytän sukupuolirepresentaatiollani itseäni, enkä ketään muuta.

Olisin nyt taipuvainen ajattelemaan, että olen tämän vaiheen kautta oppinut arvostamaan naiseutta ja löytänyt itselleni oikeamman sukupuolisen kategorian.

Keitä olette?

Havahduin tässä siihen, että Perspektiivivirheellä on tällä hetkellä 100 kommenttia ja 17 seuraajaa. (Ja siihen, että oikeasti minun pitäisi tehdä tsiljoonaa muuta asiaa, joten on paljon kivempi päivitellä blogia.)

Muutaman teistä tunnenkin, muutaman omaa blogia olen käynyt tutkailemassa, mutta seuraajissa on yhä enemmän myös ihmisiä, joita en tunne. Minusta olisi mukavaa tietää, ketkä lukevat juttujani ja ehkä myös, että miksi. Kysyn siis teiltä: Keitä olette? Olisi tietenkin myös mukava kuulla miksi seuraatte Perspektiivivirhettä ja miten olette löytäneet tänne.

Huom. Tähän voi vastata vielä joskus myöhemminkin.

Haastetta

Sain haasteen Missulta. Idea on seuraava: 1) kerro itsestäsi 10 asiaa 2) vastaa haastajan kymmeneen (10) kysymykseen 3) keksi itse 10 kysymystä, ja haasta bloggaajia vastaamaan niihin.

1) 10 faktaa minusta

x Minulla on blondit, polkkatukkapituiset rastat ja "sivukaljut".
x Jollei telkkaria lasketa, olohuoneeni kallein esine on kissan raapimispuu.
x Vasemman jalkani isovarvas on sentin pidempi kuin oikean.
x En voi sietää salmiakkia, mutta pidän lakristista.
x Haluaisin kultaisennoutajan.
x Minulla on 18 serkkua.
x Olen tappanut kaktuksen janoon.
x Erotan tervalepän ja harmaalepän toisistaan.
x Minulla on C-luokan ajokortti.
x Olen syntynyt 3 vuotta, 3 kuukautta ja 3 päivää ennen veljeäni.

2) Missun kysymykset minulle

x Minkä tavaran (vaate, nukke, kännykkä, tietokone, mikä tahansa) ottaisit jos saisit ilmaiseksi? Miksi juuri se?
Hyvän pokkarikameran ja piirtopöydän perään olen haikaillut. Mun järkkäri on hidas ja piirtopöytä derbbailee siinä määrin, että en jaksa piirtää sillä. Ehkä ennemmin ottaisin pokkarikameran. Sille olisi enemmän käyttöä. Valokuvaus kiinnostaa, mutta olisi kiva, jos olis kevyempi vaihtoehto järkkärille. Joku üüber-pro objektiivi järkkäriin olis tietty kans kiva. 

x Käytätkö Facebookia, Instagramia, Twitteriä, Pinterestiä yms. sosiaalista mediaa? Miksi, tai miksi et?
Käytän fb:tä päivittäin, koska se on helpoin tapa saavuttaa ihmiset. Plus siinä on koukuttavia pelejä. Lisäksi käytän tumblria, koska se on viihdyttävä ja satunnaisesti twitteriä. 

x Millaisista kirjoista pidät?
Spekulatiivisesta fiktiosta (fantasia, scifi, kauhu jne.), joka tekee teräviä huomioita maailmasta. Dekkareita tulee usein ahmittua myös.

x Entä elokuvista?
No... samaa, plus pidän kovasti visuaalisuudesta. Arvostan myös psykologisen tason elementtejä.

x Soitatko mitään instrumenttia?
Nöyp.

x Kuvaile itseäsi kolmella (3) sanalla.
*Kolme satunnaista adjektiivia*

x Viisi (5) asiaa, joiden toivot joskus elämässäsi toteutuvan?
• Saan joskus kirjoitettua kirjan ja julkaistua sen.
• Hankin lapsen.
• Saan rinnat ja kohdun veke.
• Voin vaihtaa passiini viralliseksi sukupuolekseni "muu"
• Voin syödä pääasiallisesti eettisesti tuotettua ruokaa.

x Mihin maahan haluaisit ehdottomasti matkustaa joskus?
Islantiin ja Australiaan.

x Oletko allerginen millekkään? Jos olet, mille?
En.

x Millaisen ammatin haluaisit tulevaisuudessa?/Millä alalla työskentelet?
Haluaisin olla kirjailija tai ainakin työskennellä kirjallisuuden tai viestinnän alalla, sillä opiskelen sitä.

3) Kysymykseni teille:

x Jos olisit kasvi, mikä olisit?
x Mihin televisiosarjaan voisit hypätä mukaan?
x Mikä on kaikkein pelottavin kirja, jonka olet lukenut?
x Montako pehmolelua sinulla on?
x Jos vaihtaisit jonkun nimesi, minkä nimen ottaisit?
x Haluaisitko joskus lapsia?
x Millainen olisi unelma-asuntosi?
x Jos sinun olisi aloitettava nyt uusi harrastus, mikä se olisi?
x Jos voisit hypätä benji-hypyn ilmaiseksi, hyppäisitkö?
x Mitä haluaisit sanoa viimeisiksi sanoiksesi?

4) Ja haasteen saa...

Pölölö. Jokainen, joka jaksaa tehdä. (Jos haluaa, voin linkata tähän vastanneiden blogit tai vastaavat.)