Läheisyys

Tunnen piston. Sellainen piston, joka kertoo, että olen laiminlyönyt itseäni ilman mitään hyvää syytä.

Mä olen jo viime vuoden elokuussa tajunnut asioita etäsuhteestani...

Päiväkirja, 29.8.2018

Kaipaan kosketusta. Kaipaan läheisyyttä. Kaipaan läheisiä ystäviä. Kaipaan läheisten läsnäoloa.

Miten mä ees kuvittelin, että mä olisin immuuni etäsuhteen ongelmille?

Miksei mikään hälytyskello soinut mun päässä, kun meinasin alkaa spontaanisti itkeä, kun joku epäili mun olevan etäsuhteen takia yksinäinen? Tai silloin, kun tunsin muiden yksinäisyyden koskettavan mua, mutta en osannut sanoittaa sitä?

Miksi tuntuu niin pahalta myöntää, että kaipaa jotakuta ja tarvitsee läheisyyttä?

Varmaankin siksi, että olen rakentanut minäkuvaani sen varaan, että pärjään ja selviydyn. Että mä en tarvitse. Ihan helvetillinen klisee.

Onko mun ihan pakko kompastua ja kaatua samaan egoni virittämään ansaan, kuin miljoonat muut ennen minua?

Vissiinkin sitten.

Oon vihainen itselleni.

Ja surullinen.

Oon viisi kuukautta sitten identifioinut tarpeen, joka mulla on ja johon vallankin mun tunnepuoli selvästi reagoi.

Ja mitä mä olen tehnyt täyttääkseni tämän tarpeen?

Absoluuttisesti en-vitun-mitään.


Onneksi olen kohta menossa käymään puolisoni luona. Saan vähän aikaa valmistautua henkisesti siihen, että täytyy alkaa oikeasti tehdä jotain tälle täälläkin päässä.

Pilvilinnan kivijalka: terveys

Haluan tässä välissä blogipostaussarjaa jakaa ajatukseni terveydestäni. En niinkään siksi, että se olisi millään tapaa loogista tässä välissä, vaan enemmänkin siksi, että ajatukseni siitä ovat ehkä kaikkein selkeimmät. Tää on melko pitkä postaus ja lopusta löytyy tiivistelmä, (jos kiinnostaa, muttei kuitenkaan niin paljon, että jaksaisi lukea kaikkea).

Ohjenuoranani on parin vuoden takainen ajatukseni kehostani: "Haluan kehon, jota voin rakastaa. En siksi, että se miellyttää muita, vaan siksi, että se miellyttää minua." Epäilen, että vanhetessani voin joutua hiomaan ja muokkaamaan tätä, mutta ydinajatuksen uskoisin kantavan. Haluan viihtyä kehossani. Keho ei ole mulle vankila sen enempää kuin temppelikään. Kehon tehtävä mulle on olla koti. Se ei ole täydellinen, mutta siitä täytyy pitää huolta ja sitä pitää kehittää omiin tarpeisiin sopivaksi. Sen voi myös sisustaa itseä miellyttävästi.

PCOS

Eli suomalaisittain monirakkulaiset munasarjat. Tämä on mainittava ensimmäisenä, sillä koen sen vaikuttavan kaikkiin muihin osa-alueisiin. PCOS altistaa monenlaisille terveyshäröille. Minulla on muun muassa korkeampi riski saada diabetes ja hormonaalista aknea. Olen ylipainoinen ja minun on vaikea saada painoa putoamaan. En ovuloi.

Monia näistä asioista ongelmista pystyy jonkun verran säätelemään ruokavalion ja liikunnan avulla. Todennäköisesti ruokavalion fiksaaminen on järkevin tapa pudottaa painoa, mikä vähentää myös riskiä diabetekseen. Lääkärini mukaan painon putoamisen seurauksena munasarjani voivat ehkä tajuta, että pitäisi tehdä jotain. Jää nähtäväksi.

Joka tapauksessa järkevästi toteutetusta painon pudottamisesta ei liene tilanteessani muutenkaan haittaa, joten se onkin yhtenä tavoitteenani. Ruokavalion lisäksi olen saanut lääkäriltä verensokeria tasaavan metforem-lääkkeen, jota olen alkanut tauon jälkeen taas käyttää.

Aknen hoitoon olen hankkinut myös Baciron-lääkevoidetta. En ole ihan varma, toimiiko se. Ehkä vähän. Käytän nyt ainakin tämän tuubin loppuun ja jos ei auta, niin hankin ajan ihotautilääkärille. Haluan hoitaa sen alta pois sillein aika tiiviillä aikataululla, sillä olen tajunnut, että olen 27-vuotias ja akneni ei ole menossa mihinkään. Aknen hoitoon käytetyt lääkkeet puolestaan ovat sellaista tavaraa, että niiden käytön jälkeen suositellaan seuraavan puoli vuotta tuplaehkäisyä, ettei vahingossakaan tule raskaaksi. Minun tapauksessani se varmaan tosin tarkoittaa kondomin käyttöä, koska mun ensisijainen ehkäisy näyttäisi olevan yllä mainitut, urpot munasarjat.

Liikunta

Mulla on ollut aivan surkea kunto ja olen nyt työskennellyt sen eteen, että se alkaisi kohentua. Kuntoni onkin viimeisen vuoden aikana parantunut merkittävästi. Ylläpitääkseni ja kehittääkseni tätä, olen laittanut päivittäiseksi tehtäväkseni itselleni käydä päivittäin lenkillä tai salilla. Tavoitetta tukemassa mulla on kumpaankin aktiviteettiin ihminen, joka sopivasti painostaa mua lähtemään mukaan. Kunnon ylläpitämiseen se vaikuttaisi toistaiseksi olevan riittävä toimenpide.

Haaveilen siitä, että voisin aloittaa tai jatkaa jotain liikuntaharrastusta. Olen kaivannut hetken aikaa harrastamaani aikidoa, jonka harrastamiseen minulla ei ole nykyisessä asuinpaikassani mahdollisuutta. Toisaalta täällä minun on merkittävästi aiempaa helpompi harrastaa kesällä uintia ja talvella avantouintia. Se on tuntunut erittäin hyvältä. Olen myös saanut nauttia metsälenkeistä, kalliokiipeilystä ja kuntosalin läheisyydestä. Ne ovat kaikki asioita, joita tulisin kaipaamaan tilanteessa, jossa niitä ei olisi.

Olen aiemmassa Pilvilinna-sarjassani pohtinut harrastuksia, joita haluaisin harrastaa. Olen vähän yllättynyt, että listalla ei ollut esimerkiksi vaeltamista. Nimittäin joka ainoa kerta, kun näin yliopistolla mainoksen tulevasta vaellusretkestä, ajattelin "pitäisikö...". Pilvilinnapostauksessa osaamisesta se sen sijaan näkyy vähän vahvemmin kaipuuni luontoon ja siellä tarvittaviin taitoihin.

Olen yleisesti ottaen ihan mielelläni lähdössä mukaan kaikenlaisiin liikuntalajeihin, jotka ovat enemmän hauskanpitoa ja kokemusten hakemista kuin kilpailua. Minulla on nyt ja haluan olevan myös jatkossa toimivia ja hauskoja tapoja arjessa kehittää ja ylläpitää kuntoa.

Nukkuminen

Syksyllä mulla oli paljon ongelmia nukkumisen kanssa. Nyt musta tuntuu, että ne ovat alkaneet tasaantua. Vieläkin mulla on joitain ongelmia nukkumisen kanssa, jos annan itseni livetä hyväksi havaitsemastani iltarutiinista. Joskus annan sen tapahtua sosiaalisista syistä, mutta yritän kuitenkin pitää kiinni siitä, että noudattaisin enimmäkseen seuraavaa:

Lopetan työnteon ja vaikeiden asioiden käsittelemisen, kun huomaan alkavani käydä ylikierroksilla. Käyn saunassa ja avannossa illalla aina kun vain suinkin jaksan. Kiinnitän huomiota siihen, etten juo kofeiinia illalla. Syön usein illalla pienen hedelmäsalaatin. Otan ennen nukkumaanmenoa melatoniinia ja allergialääkkeitä, jos koen sen tarpeelliseksi. Vaihdan lakanat ja käännän futonin säännöllisesti (futonin lisäksi myös riippumatossa nukkuminen vaikuttaa miellyttävältä). Olen piilottanut kaikki digitaaliset valot makuuhuoneesta ja hankkinut pimennysverhot. En katso kelloa yöllä.

Olen ajastanut puhelimeni laittamaan häiriöttömän tilan päälle automaattisesti siksi ajaksi, jonka olen varannut nukkumiseen. Mulle luontaisin rytmi tuntuisi olevan se, että menen nukkumaan kahdentoista ja yhden välillä ja nousen yhdeksän ja kymmenen välillä. Vaikken saisi nukuttua, lepään kuitenkin siihen saakka, että herätyskello soittaa. Kun ottaa huomioon vaihtelevan nukahtamisajan ja aamun heräämiseen käyttämäni ajan, saan nukuttua tällöin 7-8 tuntia yössä, jollen jostain syystä herää ja valvo keskellä yötä. Niinkin käy joskus.

Näistä asioista kiinni pitäminen vaikuttaisi auttavan minua nukkumaan. Nukkuminen puolestaan parantaa selvästi kognitiivista suoriutumiskykyäni, fyysistä jaksamistani, palautumista, vastustuskykyäni ja painonhallintaa.

Muutoksena nykyiseen nukkumistani voisi edesauttaa se, ettei minun tarvitsisi nukkua samassa huoneessa kissani kanssa. On nimittäin kohtalaisen rasittavaa, että kaikista mahdollisista paikoista sen on muka aivan välttämätöntä nukkua mun päällä. Se ei nykyisessä asumisjärjestelyssä ole mahdollista, mutta kun mietin tulevaisuutta, voisin ottaa sen huomioon asumisjärjestelyjä suunnitellessani. Muiden ihmisten kanssa nukkumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on läheisyys, mutta nukkumisen ja unen laadun kannalta se ei ole aina optimaalisinta.

Joskus on kyllä ihan hupaisaa olla oikein väsynyt; sehän vastaa käytännössä humalatilaa. En kuitenkaan voi alkaa olla väsymys-kännissä töissä. Ensinnäkin siksi, että se olisi vastuutonta ja toisekseen siksi, että se vaan tekee töistä tarpeettoman vaikeita. Enimmäkseen siis haluan nukkua hyvin.

Ruokavalio

Mulla on vatsa välillä aika sekaisin. Tai ehkä jopa enimmäkseen. Nyt se on ollut varmaan kuukauden sillein semisti löysällä. Ei paljon. Kakka on sellaista… pehmeähköä ja haisee samalta, miltä kissani haisee silloin, kun sillä on ripulia.

Olen miettinyt, että voiko se johtua pelkästään laktoosista. Oireita tuntuu nimittäin olevan silloinkin, kun en ole varmasti syönyt yhtään laktoosia pitkään aikaan. Toisaalta taas välillä vatsani toimii ihan hyvin, vaikka söisin vähän laktoosia (esimerkiksi voita, juustoa tai maitosuklaata). Yksi mieleeni tullut vaihtoehto on, että mulla on ärtyvän suolen oireyhtymä. Oireeni tuntuvat vastaavan aika lailla yksi yhteen sen kuvauksen kanssa.

En vain millään jaksaisi alkaa jollekin FODMAPille. Tuntuu hirvittävän työläältä alkaa selvittää ja muistaa kaikkea, mitä saa tai ei saa syödä. Ja sekään ei ole ihan ehdotonta, vaan on ihan ookoo syödä vähän sitä ja tätä, mutta sitten sen jälkeen ei voi syödä tuota ja tuota. (Lukekaa nyt vaikka itse!) Ja en kyllä tasan ala vaatia minkään toisen instanssin alkavan ottaa noin sekavia vaatimuksia asettavaa ruokavammaa huomioon. Menee itelläkin aina hermo, kun pitää töissä välittää keittiölle riittävän omituisia ruokarajoitteita. Tiedän, että se on keittiöltäkin hirveä duuni jonkun yhden ihmisen tavallisen ruokailun takia.

Se tosin voisi auttaa myös painonpudotukseen. Eri lähteet kuitenkin antavat hyvin erilaista informaatiota aiheesta. Maikkarin artikkeli sanoo, ettei FODMAPia kannata kokeilla yksin ja ilman diagnoosia ärtyvän suolen oireyhtymästä. Se myös sanoo, että pitää lakata googlaamasta aihetta ja ettei kannata tehdä mitään, jos ei tiedä mitä tekee (mikä kuulostaa keskenään ristiriitaiselta).

– Ohjeita ei voi tiivistää nettiin pieneksi, sekunnissa luettavissa olevaksi taulukoksi. Homma menee siinä pieleen, Laatikainen sanoo.

– Kun itse annan ärtyvästä suolesta kärsivälle potilaalle tarkat FODMAP-ruokavalio-ohjeet, tiivistä pränttiä tulee kolme sivua.

 Joo tota. Ei. Mä en ala noudattaa ruokavaliota, jossa mun pitää alkaa noudattaa kolmesivuista, yksityiskohtaista ohjetta. Mulle on ihan täysi mahdottomuus edes muistaa pestä päivittäin hampaat. Tarviin itselleni sovelluksen muistuttamaan siitä. Tarviin myös herätyksen, jotta muistan mennä syömään.

Jos on hyvin vähäoireinen tai laajojen FODMAP-rajoitusten noudattaminen tuntuu syystä tai toisesta ylitsepääsemättömältä, voi jättää vaikka vain viisi pahinta ruokaryhmää pois.

– Niitä ovat gluteenia sisältävät viljat, sipulit, xylitolia sisältävät purukumit, palkokasvit ja vielä pahimmat hedelmät, kuten päärynät, omenat ja vesimelonit. Karsii ne ja katsoo, pärjääkö sillä, Laatikainen neuvoo.

 Okei. Tää kuulostaa jo about mahdolliselta. Voin edelleen syödä mulle tärkeitä asioita, kuten kaurapuuroa, banaania, kananmunia ja käyttää laktoosittomia maitotuotteita. Kuidun saanti on ilmeisesti aika tärkeää, joten pitänee kiinnittää siihen huomiota. Syön monivitamiinia muutenkin, joten se lienee kondiksessa. Tähänkin vaivaan on luonnollisesti sovellus (mihinpä ei olisi), jonka vuoksi mun ei ehkä tarvitse muistaa koko litaniaa ulkoa.

Duodecim Terveyskirjasto sanoo puolestaan:

Ärtyneen suolen oireyhtymän toteamiseksi ei ole olemassa mitään laboratoriokoetta tai muuta tutkimusta. Diagnoosi tehdään sen jälkeen, kun on varmistettu, että oireiden syynä ei ole muita sairauksia. Kun lääkäri haastattelee ja tutkii vatsavaivoja valittavan potilaan, hän käy mielessään läpi lukuisan joukon sairauksia, jotka voisivat aiheuttaa samantapaisia oireita. Ärtyvän suolen oireyhtymän diagnoosi voidaan tehdä ilman tähystys- tai ultraäänitutkimuksia, jos oireet ovat jatkuneet pitkään, eikä muita hälyttäviä oireita ilmene. Epäselvissä tapauksissa tehdään laboratorio- tai muita tutkimuksia. Jos muuhun sairauteen viittaavaa ei todeta, ja oireet sopivat ärtyvän suolen oireyhtymään, tämä jää diagnoosiksi.

Eli mun pitäisi mennä lääkäriin, vaikka nekin ovat luultavasti vain sillein, että pistetään nyt sit tää diagnoosi, kun ei me keksitä, mikä muukaan se olis?

Muuta

Monivitamiinien muistamisessa oon huomannut, että mua auttaa se, että ne ovat muodoltaan miellyttäviä syödä. Samoin kun hampaidenpesun muistamisessa mua on auttanut se, että olen löytänyt hammastahnan, joka ei maistu ja tunnu epämiellyttävältä. Silloin en ole niin herkästi keksimässä tekosyitä olla tekemättä sitä.

Kuten hampaidenharjauksessa mainitsin, mulla on sovellus, jonka tehtävä on tukea mua suorittamaan päivittäisiä hyvinvointiini liittyviä toimintoja. Habitica on musta aivan nerokas keksintö. Siinä voin muuttaa oman elämäni tehtävät pelillisiksi toiminnoiksi, jotka vaikuttavat hahmoni terveyteen ja kehitykseen. Samaan aikaan se lisää toimintojen suorittamisen palkitsevuutta ja muistuttaa mua tekemään ne. "Muistutustoiminto" tosin on kiinni siitä, että katsoo sovellusta riittävän usein nähdäkseen, että niin mulla on tosiaan tällaisia tehtäviä. Mulla onkin pitkin päivää ja vallankin illalla tapana katsoa, mitä kaikkea olen tehnyt ja mitä pitäisi vielä tehdä.

Siinä pystyy itse säätelemään oman pelinsä vaikeustasoa juuri sellaiseksi, joka motivoi ja haastaa riittävästi.

Lyhyesti

Mulla on häröt munasarjat, jotka ei tee sitä mitä pitäisi ja aiheuttavat ongelmia. Tähän tarjotaan ratkaisuksi pääasiassa painonpudotusta ja liikuntaa. Parhaimmassa tapauksessa munasarjat sen seurauksena on edelleen häröt, mutta häröilevät vähemmän kaikenlaista paskaa.

Haluaisin kuntoa kehittääkseni ja ylläpitääkseni harrastaa vaeltamista, kiipeilyä, aikidoa ja uintia. On myös paljon muita harrastuksia, joihin voisin tarttua, mutta juuri näihin koen nyt vetoa. Tällä hetkellä harrastan melko säännöllisesti avantouintia, kuntosalilla käymistä, lenkkeilyä (maastossa ja tiellä) sekä kalliokiipeilyä.

Nukkumisasiat mulla alkaa olla jokseenkin hanskassa.

Ruokavalion suhteen vaikeilen vielä jonkun verran. Voi olla, että mun pitäisi mennä vatsani vuoksi lääkäriin, jotta se voi todeta mulla ärtyvän suolen oireyhtymän ja passittaa ravitsemusterapeutille hakemaan kolmisivuisen FODMAP-ruokavalio-ohjeistuksen, jota en tule jaksamaan muistaa ja noudattaa.

Onneksi tähän sovellus! Kaikkeen on sovellus! Elämäänkin on sovellus. Ja mulla on jo niin monta sovellusta, että puhelin on täynnä enkä saa kaikkea siirrettyä SD-kortille...

Pilvilinnan kivijalka: perhe

Haluan asua pienessä yhteisössä tai esimerkiksi polyperheen kesken. 3-6 aikuista ihmistä olisi mun mielestä ehkä optimaalisin. Enemmän tai vähemmänkin kanssa pärjää, mut hei, tän oli tarkoitus olla pilvilinna, unelmatilanne. Lisäksi siellä voisi olla 1-5 lasta. Sillein sopivassa suhteessa aikuisiin nähden. Näin tiivistetysti. Sitten vähän pidemmin...

Lapset

Huomaan, että haluan elämääni lapsia, mutta en valtavaa määrää. Olen varmaan joskus täälläkin sanonut, että mun mielestäni yksittäiset lapset ovat oikein jees, mutta en ole mikään suurten lapsikatraiden fani. Lapsi saa mut haluamaan olla aikuinen; ottamaan vastuuta, auttamaan, opastamaan, suojelemaan. Isot lapsilaumat taas on jollain tapaa vähän ahdistavia: ne ylikuormittavat aistit, niiden tarpeille ei tule loppua, ne lietsovat toisensa milloin mihinkin rasittavuuksiin ja sitten mun pitää vielä jaksaa olla aikuinen. Pahimmillaan lapsilaumat ovat liittoutuessaan toistensa kanssa aikuisia vastaan. Nämä on syitä, minkä vuoksi en halua olla esimerkiksi luokanopettaja.

Jos olisin täysin normaalisti lisääntymiskykyinen yksilö, niin mulla varmaan olisi jo lapsi/a. En kuitenkaan ole ja mulla tuntuu olevan muutenkin vähän kaksijakoinen suhde biologisten lasten hankkimiseen. Toisaalta kyllä, haluaisin biologisia lapsia. Toisaalta ei, en haluaisi synnyttää, olla raskaana, imettää tai mitään muutakaan, mikä kiinteästi liittyy keholliseen ja sosiaaliseen äidiksi tulemiseen.

Aikuiset

Näen sen lisäävän perhekuvion selviytymiskykyä ja joustavuutta (resilienssiä), kun mukana on enemmän aikuisia huolehtimassa kodista ja lapsista. Tämä arvio on siis tehty sillä oletuksella, että keskinäiset suhteet toimivat ja perheyksikön kaikki aikuiset ovat edes suurimmaksi osaksi kykeneviä huolehtimaan itsestään ja muista. Kun on useampi kuin yksi tai kaksi aikuista ihmistä pitämässä huolta taloudesta, kodista, lapsista ynnä muusta, niin ajoittaiset notkahdukset yksittäisten henkilöiden resursseissa huolehtia asioista, eivät ole yhtä rampauttavia perheyksikön kannalta.

Mä tiedostan, että otan helposti sen tukipilarin roolin. Olen se yksikkö, josta kenenkään ei tarvitse huolehtia ja joka voi tarvittaessa kantaa muut. Mietin kuitenkin, että haluanko ja pystynkö tästä aina ja ikuisesti olemaan se tukipilari. Luultavasti en. Mä siis otan kyllä vastuuta mielelläni, mutta en halua olla perheyksikön ainoa "back up" -suunnitelma. Haluan mukaan ihmisiä, jotka voivat tarvittaessa kantaa myös mua.

Periaatteessa tämä voisi onnistua myös perinteisessä kahden aikuisen perhejärjestelyssä. Niissä vain tuntuu usein olevan se ongelma, että kun kumppanit ovat toistensa tärkein voimavara, niin kun toisen voimavarat loppuu, ei toinenkaan osapuoli välttämättä osaa hakea apua parisuhteen ulkopuolelta.

Kumppanit

Olen yrittänyt miettiä myös, mikä olisi ihannetilanne kumppaneiden suhteen. Nykyinen parisuhteeni tuntuu hyvältä ja sellaiselta, jonka haluan mukaan perhe/asumiskuvioon. Meillä on hyvä kommunikaatioyhteys ja tiedän jo kokemuksesta, että saamme arjen rullaamaan. Pitäisin jonkinlaisena kriteerinä myös muille asuinkumppaneilleni (olivat ne sitten parisuhteessa tai eivät), että heiltä löytyy kykyä pyörittää arkea ja heidän kanssaan on helppoa kommunikoida töistä, käytännön asioista ja tarpeista.

Se oli ihan toimiva ratkaisu, kun asuin kumppanini kanssa toisen pariskunnan kanssa saman katon alla. Arki rullasi ja pidimme kuukausittain kommuunikokouksen, missä käytiin läpi tietyt perusasiat. Kirjoitimme siitä aina hienon pöytäkirjankin, jota emme koskaan kirjoittaneet puhtaaksi tai tallentaneet mihinkään. Sieltä löytyi kaikenlaisia hienoja kirjauksia, kuten "Aloitimme kokouksen kellon ollessa rikki" ja "Päätimme kokouksen kellon ollessa roskiksessa".

Tilanne, jossa saman katon alla asuisi esimerkiksi kolme pariskuntaa olisi siinä mielessä kätevä, että tarvittaisiin kuudelle hengelle vain kolme makuuhuonetta. Toisaalta se, että asuisi saman katon alla omien ja/tai kumppanin kumppanien kanssa voisi olla toisella tapaa minua kiinnostava ratkaisu. Se lisäisi joustavuutta kommuunin sisäiseen dynamiikkaan "me, te ja he" -asetelman sijaan. Toki se myös lisäisi tarvetta keskustella ja tarkistaa, että kaikkien tarpeet tulevat huomioiduksi. Mahdollisia ongelmia ei voitaisi myöskään samalla tavoin ulkoistaa pelkästään pariskunnan keskenään käsiteltäväksi. Tietysti ensisijaisena pitäisin sitä, että ihmiset hoitavat ongelmansa sen ihmisen kanssa, jonka kanssa heillä on ongelma, oli sitten millainen asumisjärjestely tahansa.

Kommunikaation sujuvuus on kuitenkin asia, josta en haluaisi tinkiä. Mitä laajemmin erilaisista asioista voidaan puhua ja sopia, niin sen parempi. Tietysti minun pitää voida myös luottaa asunkumppaneihini. Luottaa siihen, että he ovat avoimia ja rehellisiä, haluavat hyvää, tekevät lupaamansa ja toimivat itsenäisinä aikuisina itsensä ja perheyksikön parhaaksi.

Olen aikaisemmin kertonut siitä ihanteestani, että parisuhteessa olevat ihmiset osaisivat kaikki vähän kaikkea:

"Mielestäni kuitenkin terve, hyvinvoiva parisuhde kaipaa perustakseen sen, että parisuhdeyksikkö koostuu ihmisistä, jotka pärjäisivät omillaan, mutta ovat yhdessä vapaasta halustaan. Se, että kahdelta ihmiseltä puuttuu pakko olla yhdessä varmistaa mielestäni kaikkein tehokkaimmin sen, että ihmiset ovat yhdessä kestävillä periaatteilla, jotka eivät vahingoita kumpaakaan suhteessa olevaa. Minun parisuhde-idealismiini kuuluu ajatus siitä, että ihmiset voivat parhaiten parisuhteessa, jossa he ovat siksi, että he haluavat olla parisuhteessa, eivätkä siksi, että heidän on pakko."

- Pakkosuhde, lokakuu 2018

Tämä on tietysti ihannetilanne, jota pidän tavoittelemisen arvoisena. En yritä sanoa, että ihmiset, jotka eivät pärjää omillaan, eivät saisi muodostaa parisuhteita. Näkisin kuitenkin, että ehkä heille olisi hyväksi pyrkiä myös parisuhteessa ollessaan kehittämään itseään itsenäiseksi, pärjääväksi yksilöksi "toisen puolikkaan" sijaan.

Lähisuhde ja etäsuhde

Kykenen olemaan lähisuhteessa ja etäsuhteessa. Pitkässä etäsuhteessa olen kuitenkin havainnut, että kaipaan vähintään yhtä lähisuhdetta. Kun minulla ei ole yhtään intiimiä lähisuhdetta, joka täyttäisi fyysisen läheisyyden tarvettani, se aiheuttaa ihastumisia. Ennen kuin nykyinen etäsuhdevaihe alkoi parisuhteessani, en muista, että olisin kertaakaan ihastunut tällaisella intensiteetillä, kuin mitä olen tämän etäsuhteen aikana. Vaikka ihastuminen ei sinällään ole tunteena huono, en silti pidä sitä myöskään varsinaisesti toivottavana tilana. Ihastumistuntemukseni eivät ole kovin nopeasti syntyviä, eivätkä mene ohi kovin äkkiä. Sen jälkeen, kun ihastus on mennyt kunnolla ohi, aivoni alkavat etsiä uutta ihastumiskohdetta. Pidän tätä taipumusta vähän sillein rasittavana ja koen sen syövän minulta resursseja tärkeämmiltä asioilta.

Arvioisin, että 1-2 lähisuhdetta ja 0-2 etäsuhdetta voisi olla melko optimaalinen määrä intiimejä suhteita minulle. Sitä enempi menee helposti hankalaksi ajankäytön ja omien henkisten resurssieni suhteen. Kaipaan läheisyyttä, mutta kaipaan myös omaa tilaa. Kaipaan vuorovaikutusta, mutta hiljaisuus ei ala heti häiritä minua.

Kokonaisuutena

Kokonaisuutena haluaisin, että kommuuni/polyperhe/perheyksikkö on funktionaalinen ja resilientti. Tietenkin myös se pätee edelleen, mitä sanoin kaksi vuotta sitten: "Haluan perheen tai perhettä vastaavan yhteisön, jossa kaikkien on hyvä olla".

Lisäksi haluaisin, että me viihtyisimme toistemme seurassa ja meillä olisi jotain yhdistäviä harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita tai muuta puuhailtavaa yhdessä. Niitä haluaisin kuitenkin käydä läpi ihan omassa postauksessaan.

Uutta ja tulevaisuutta

Voisin aloittaa kertomalla, että haluan aloittaa uuden blogipostaussarjan liittyen arvoihini ja ajatuksiini tulevaisuudesta. Olen aikaisemmin kirjoittanut postaussarjan Paloja pilvilinnoista, jossa olen lähinnä listannut asioita, jotka olisivat musta kivoja tai jänniä. Nyt olisi tarkoitus pohtia vähän käytännönläheisemmin ja arkiorientoituneemmin sitä, mitä teen ja haluan tehdä tulevaisuudessa. Tätä pilvilinnojeni perustaa luotaava postaussarjan on nimeltään Pilvilinnan kivijalka. Se löytyy blogista myös tällä samaisella pilvilinna-tägillä.

Vuosiyhteenvetojen lisäksi olen usein vuoden alussa pohtinut omaa elämääni ja mitä haluan siltä tai tulevalta vuodelta. Jos ne kiinnostavat, niin suosittelen postausta Mä näen tyhjän taistelukentän sekä muita 2017 tammikuun postauksia.


P.S.
Vaihdoin blogin ulkoasua näin vuoden vaihtumisen kunniaksi. En ole aiemmin juuri ottanut kuvia menneistä blogin ulkoasuista, mutta voisin kyllä alkaa. Tykkään kuitenkin nähdä vähän vaivaa värien ja fonttien kanssa säätämiseen ynnä muuhun. Tässä olisi siis edellinen ulkoasu, jos sen missasitte:

Toivon, että blogger lisää jossain vaiheessa noita taustakuvavaihtoehtoja, koska en millään jaksaisi alkaa etsiä tai tehdä itse taustakuvia.