Susien puolesta ja vastaan

Vastakkainasettelu "susien suojelijoiden" ja "susien vastustajien" välillä on varsin voimakas ja ihmiset eivät enimmäkseen tee mitään vastakkainasettelun purkamiseksi, vaan lähinnä pyrkivät korostamaan sitä kaikin tavoin. Molemmin puolin vastapuolta leimataan ääliöiksi, minkä ehditään. Ihmiset postailevat vastakkaisen ryhmän postauksia toisen ryhmän kannattajien seinälle ja siitäkös paskamyrsky syntyykin. Sen jälkeen alkaa kunnianloukkaussyytteet.

Haluaisin jonkun kanavan, jossa olisi ajantasaista tietoa ja asiallista keskustelua susien suojeluun liittyen. Sitäkin toki tulee aina välillä facebookin susiryhmistä. On kuitenkin alkanut tuntua, että enimmäkseen sieltä tulee facebookin uutisvirtaani hirvittävä määrä ihmisvihaa ja toiveita metsästäjien lynkkauksesta.

Minusta mustavalkoinen asettelu "susienlahtaajametsästäjien" ja "viherpiipertäjäsusiensuojelijoiden" välillä on kerta kaikkisen typerä, tarpeeton ja jopa vahingollinen itse suojelun kohteen, eli susien kannalta. Pidän asiapitoisesta ja muutoinkin asiallisesta tekstistä, sillä vain sen avulla on mahdollista käydä rakentavaa keskustelua. Sen sijaan en pidä tunteisiin vetoavasta hötöstä, jonka ainoana tehtävänä on mustamaalata vastapuolta.

Ei, kaikki susien suojelijat, eivät asu kehäkolmosen sisällä, vaan meitä on runsaasti myös maaseudulla. Olen kasvanut kaksikymmentä ensimmäistä vuottani haja-asutusalueella ja olen koulutielläni kohdannut hukkasen. Siitä kokemuksesta jäi tosin suuremmat traumat pentunsa kanssa liikkuneelle susihukalle kuin minulle. Ja hyvä niin, olivat vähän turhan lähellä asutusta kuitenkin.

Pari viimeisintä vuotta olen tosin asunut kerrostalolähiössä Oulussa. Nykyisin "koulumatkalla" on todennäköisempää törmätä känniseen teekkariin tahi Koskilinjojen bussiin kuin mihinkään niin arkaan luontokappaleeseen kuin suteen. Uhkaavimmat tilanteet, mitä olen koskaan koulumatkoillani kokenut, ovat johtuneet liikenteestä.

Minusta luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeää, jopa elintärkeää ihmiskunnalle. Ihmiset ovat lajina oppineet selviytymään näissä ekologisissa olosuhteissa, joten minusta olisi tyhmää lähteä tieten tahtoen muuttamaan niitä. Vallankin, kun susista ei ihmisille varsinaista uhkaa ole. Ei kokemukseni mukaan edes ala-asteikäiselle tenavalle.

Jos susi poistettaisiin ekosysteemistämme, niin se vaikuttaisi hyvin paljon näiden saaliseläinten ja kilpailevien eläinlajien määrään. Rehellisesti sanoen, mieluummin minä suteen pentunsa kanssa koulumatkallani törmään kuin karhuun pentunsa kanssa, tai hirveen. Lähitapiola sanoo hirvikolareista sivuillaan seuraavaa: "Vuosittain Suomessa tapahtuu noin 2 000 hirvikolaria. Kymmenkunta niistä johtaa kuolemaan. Lievempiä henkilövahinkoja sattuu noin 200 hirvi- ja peurakolarissa." Muita hirvien aiheuttamia vahinkoja voi lukea vaikka Wikipediasta.

Siinä siis muutamia syitä, miksi puolustan susia ja niiden olemassaoloa. Siitä huolimatta olen valmis pohtimaan keinoja, joilla sudet saadaan pysymään paremmin metsissä (lammaslaitumien sijaan). En myöskään arvosta pantojen aiheuttamia vahinkoja petoeläimissä, enkä koirasusia luonnossa. Vaikka minua ei ihmeemmin liikuttaisikaan, että hukka käppäilisi omalla pihallani, ei se kuitenkaan ole toivottavaa esimerkiksi karjanomistajien kannalta. Lemmikkieläimet pitäisi minusta pitää yöt sisällä muutenkin. Karjankin kanssa se varmaan olisi monissa tapauksissa ihan fiksua, mutta en lähtisi siitä jakelemaan ohjeita, kun en karjankasvatuksesta varsinaisesti mitään ymmärrä.


Muokkaus: klo 15.33

Lähdin Facebookin eräästä susiryhmästä kolmesta ensimmäisestä kappaleesta muokatuin saatesanoin. Joku harmitteli lähtöäni 'ryhmän geeniperimän heikkenemisen' vuoksi. Mietin, pitäisikö minun olla imarreltu.

Virkamiesruotsi

Haluatteko kuulla vitsin? Lukekaapa otsikko ääneen.

Olen yliopisto-opiskelija, joten tutkintooni kuuluu pakollisena osana myös virkamiesruotsi. Itse ruotsi ei suinkaan ole mitenkään kamalaa tai ylitsepääsemättömän vaikeaa, minulla on vain motivaatio-ongelma sen suhteen. Motivaatio-ongelma tulee puolestaan siitä, että koen sen tarpeettomaksi.

Myönnettäköön, että en ole koskaan ollut mikään priimus vieraissa kielissä ja niiden opiskelu on vaatinut minulta henkistä psyykkaamista paljon enemmän kuin vaikkapa biologian tai äidinkielen opiskelu. Siitä huolimatta, että järkitasolla tiedän vallan mainiosti, miksi vieraita kieliä kannattaa opiskella. Minua oikeasti harmitti ala-asteella, kun ikäluokaltani vietiin mahdollisuus saksankielen aloittamiseen viidennellä.

Toisen kotimaisen kielen opiskelua sen sijaan en ole koskaan ymmärtänyt. Suomessa on ruotsinkielistä väestöä, mutta siinä vaiheessa, kun aloitin ylä-asteen olin törmännyt paljon enemmän Suomessa asuviin vironkielisiin. Ja nyt, kun olen Oulussa törmään paljon enemmän esimerkiksi arabiaan, venäjään ja swahiliin. Joskaan en ole ihan varma, sillä en näitä kieliä osaa suunnilleen sanaakaan. Ruotsia olen kuullut vain ruotsinkielisen päiväkodin liepeillä. (Mikä tosin oli vielä kohtalaisen usein silloin, kun asuin siinä vieressä.)

Ruotsissa matkustaessaan on turha edes kuvitella kykenevänsä kommunikoimaan ruotsiksi paikallisten kanssa. Ensinnäkin siksi, että minä en ymmärrä heitä ja toisekseen siksi, että he eivät ymmärrä minua. (Kolmannekseen siksi, että he vaihtavat saman tien englantiin.)

Fakta kuitenkin on, että minun on pakko käydä tämä virkamiesruotsin kurssi, josta muistan viiden vuoden päästä vielä vähemmän, kuin tällä hetkellä kirjoittamastani lukioruotsista. Ainakaan minua ei huvita alkaa lykkäämään opintojani sen vuoksi. Eli virkamiesruotsin suorittaminen on tarpeellista, vaikkakin lähinnä siksi, että saan tutkintoni valmiiksi. Tämän ajatuksen avulla saan sen suoritettua, vaikka siinä ei minusta edelleenkään ole mitään järkeä.

Jos joku haluaa lukea lisää aiheesta, suosittelen seuraavia linkkejä:
Pakkoruotsi.net
Unohdettu Tarkkailija: Ruotsiako?
Tämä päivä: Top 3 huonointa perustelua pakkoruotsille
Vae Victis: Ruotsinpakottajien argumentit ovat yhtä ilmatiiviitä kuin pieru, Pakkoruotsi on hanurista - vapaa kielivalinta ftw

Näytelmä

Miksi pitäisi nimittää ihmistä, joka tietää sosiaaliset normit, tietää miten kuuluisi käyttäytyä, mutta jota ei vain kerta kaikkisesti huvittaisi? Ei vain kerta kaikkisesti huvittaisi näytellä sitä roolia, niitä vuorosanoja, mitä kullekin meistä on annettu.

Mä uskon, että mä pysyisin tekemään niin. Mä pystyisin vastaamaan vuorosanojen mukaan, käsikirjoituksen mukaan. Mä tietäisin kyllä, mitä mun pitää sanoa. Mutta kun mä en vain kerta kaikkiaan jaksaisi. Miksei kukaan näe, että tämä on yhtä suurta näytelmää, ilman mitään suurempaa juonta? Ilman mitään, minkä vuoksi pitäisi orjallisesti noudattaa käsikirjoitusta.

Paitsi toiset ihmiset. Ne, jotka pitävät vuorosanojaan ominaan, jotka naiivisti uskovat näytelmään. Eivät näe neljännen seinän läpi tyhjään yleisöön. Jos joku poikkeaa käsikirjoituksesta, näytelmä menee sekaisin. Näytelmä ei palvele ihmistä, vaan ihmisen on palveltava näytelmää. Jokaisen on näyteltävä oma osansa siinä. Ihminen, joka ei suostu kulkemaan käsikirjoituksen mukaan, on pistettävä ruotuun tai poistettava lavalta. Ehkä etsittävä sille sopivampi näytelmä. Parempi rooli.

Mä olen toki aina tykännyt näyttelemisestä. Se on välillä mielenkiintoista. On mielenkiintoista hypätä vieraaseen rooliin, ottaa erilainen status ja esiintyä yleisölle. Mutta tässä näytelmässä, nimeltä Elämäei ole mitään mieltä. Katsomo kaikuu tyhjyyttään ja me näyttelemme näytelmää sen itsensä vuoksi. Emme viihdyttääksemme, emme herättääksemme ajatuksia, vaan ihan vain sen itsensä vuoksi.

En tiedä, kuka tätä edes käsikirjoittaa.

Sutta ken pelkäisi

Iltalehti taas nerokkaana uutisoi suden tappamasta koirasta.

Metsästäjäparka siellä valittaa, miten lasten rakas lemmikki julmasti tapettu ja siksi susikanta on "lisääntynyt räjähdysmäisesti".

Ensiksikin, olen lukuisia kertoja itkenyt auton alle jääneiden kissojen ja kissanpentujen vuoksi. Ratkaisu tilanteeseen ei kuitenkaan ole "ammutaan kaikki autot" vaan "ei päästetä kissoja autotielle". Jos pitää kissaansa vapaana, on tiedostettava riski, että se voi jäädä auton alle, tai kettu voi viedä, tai naapurin ajokoira.

Samalla tavoin on ihmisten hyväksyttävä se, että jos koiran päästää irralleen metsään valvomatta tai löysästi valvottuna, sen voi susi syödä tai se voi vaikka hukkua jokeen. Joka vuosi metsästyskoiria hukkuu jokeen ja joka vuosi niitä myös ammutaan metsästäjien omista harhautuneista luodeista tai lopetetaan ihan vain siksi, että koira ei ollutkaan niin hyvä metsäkoira, kuin oli toivottu.

Susiviha tässä tilanteessa on siis täysin perusteetonta ja näyttää lähinnä uhmaikäisen lapsen kiukuttelulta. Sillä erotuksella, että näillä uhmaikäisillä on tappavia aseita.

Että kyllä susia sietääkin lemmikinomistajien pelätä ja suhtautua asiaan sen vaatimalla kunnioituksella ja varovaisuudella. Ihmisille nuo taas eivät ole tehneet Suomessa mitään, sataan vuoteen, tai oikeastaan koskaan. En laske susivihan ajan "tilastoja" kovinkaan luotettaviksi. Sudet on aina olleet helppo syntipukki.

Kyllä, olen pahamaineinen "susien suojelija", joita on itse suojelutoimintaakin pahamaineisemmalla natsikortilla vastutettu.

Lisää aiheesta:
Tämä päivä: Susien vaarallisuus ja pelon narratiivi
Tämä päivä: Ne pelottavat sudet

Ja kyllä, olen siinä mielessä "ulkonäkökeskeinen", että minusta sillä on väliä millä tavalla asiat ilmaisee. Jos asian kertoo huonosti argumentoiden ja kirjoitusvirheitä, sekä tunnepitoisia sanavalintoja viljellen, minun on hyvin vaikea asettautua tekstin väitteiden puolelle. Jos joku onnistuu kaivamaan jostain tekstin, jossa vastustetaan susia ilman huonoa tunne-argumentointia ja paskaa kielioppia, luen sen oikein mielelläni.

Väninää homoudesta

Huomattavasti mielenkiintoisempaa ja kompleksisempaa olisi pohtia esimerkiksi ekshibitionismia, voyerismia, nekrofiliaa tai edes zoofiliaa, kuin sitä, mitä täysi-ikäiset ihmiset tekee vapaasta tahdostaan makuuhuoneessaan. Kuitenkin jostain kummallisesta syystä - krhvenäjäkrhömhöm - homous on taas vaihteeksi pinnalla ja herättää suuria tunteita. Minusta homoudesta väniseminen tuntuu äärimmäisen turhauttavalta.

Miksi homoudesta väniseminen tuntuu turhauttavalta? 
Ensiksikin, koska olen jo varsin monesti kirjoittanut aiheesta ennenkin. Ja myös monet muut ovat niin tehneet ja jokseenkin kaikki homoseksuaalisuutta, niiden ihmisoikeuksia, tasa-arvoista avioliittolakia, muuta vastaavaa vastustavat argumentit on kuultu ja kumottu jo lukemattomia kertoja ennenkin.

Nyt pitäisi sitten selittää ihmisille, miksi Venäjän "homopropagandalaki" on perseestä, kuin sitä ei voisi jokainen ihminen itsekin järkeillä. Yksinkertaisesti sanottuna: koska se mahdollistaa mielivallan ja mielivaltaisen väkivallan käytön.

Vastustajat inisevät "lastensuojelusta", kuin aikana ennen homopropagandalakia olisi ollut täysin laillista ja hyväksyttävää esittää lapsille homopornoa, tai yhtään minkäänlaista pornoa.

Miksi homoudesta sitten pitää edelleen vänistä?
Koska edelleen on merkittäviä puutteita ihmisoikeuksissa tällä kohtaa. Toki myös monessa muussa kohtaa, mutta myös tässä.

Lisää tekstejä homopropagandalaista:
Alaston kriitikko: Venäjän homopropadangalaki ja Pietarin ensikesän Manifesta
Amnesty: Venäjän homopropagandalaki loukkaa sananvapautta
Maailma.net: Venäjän homopropagandalaki otti taas harppauksen eteenpäin
Silinterihatun pohja: Ojasta allikkoon
Yle: Venäjän ylähuone hyväksyi kiistellyn homopropadangalain

Etenemistä läskien kanssa

Kesäkuisessa blogimerkinnässäni Rasvakudoksesta ja sukupuolisuudesta olen määritellyt listan asioita, joita aion hiljalleen tehdä läskieni eteen. Niistä nyt tässä ehkä keskeisimmät oli:

1. Tarkkailen mitä syön

Reilu viikko sitten latasin kännykkääni sovelluksen "Fitness friend", joka laskee päivittäiseksi kalorintarpeekseni noin 1600. Sovellukseen voi laittaa kaiken päivän aikana syödyn ja se laskee paljonko kaloreita uupuu päivittäisestä tarpeesta. Lisäksi se jaottelee energian hiilareihin, proteiineihin ja rasvoihin.

Olen toistaiseksi pyrkinyt siihen, että näiden suhde olisi suunnilleen sellainen, että yksi kolmasosa energiasta tulisi kustakin alueesta. 1/3 hiilareista, 1/3 proteiinista ja 1/3 rasvasta. Mitenkään hirvittävän neuroottiseksi en ole tämän vuoksi alkanut, mutta noin suuntaa antavana se vaikuttaa jokseenkin toimivalta.

Keskimäärin syön päivittäin nyt vähemmän, mitä kulutan. Mikäli sovelluksen laskelmat siis pitävät paikkaansa.

2. Juon enemmän
Juon nykyisin noin puolesta litrasta litraan teetä päivässä. Se hillitsee nälkää ja on nestettä. Pelkkää vettä juon edelleen turhan harvoin. Maitoa ja mehua kyllä aika hyvin.

3. Nukun
Olen alkanut nukkua aika lailla sopivasti. Se tosin saattaa olla kyseenalaista, että onko kello 02-10 kaikkein paras aika nukkua, mutta ainakaan en tunne itseäni väsyneeksi. Toistaiseksi tämä lienee ihan ookoo.

4. Enemmän liikuntaa 

Hyvin vähän enemmän on tullut harrastettua tätä. Kuitenkin yritän tehdä edes jotain viitenä päivänä viikossa. Kuten vaikka käydä uimassa tai parin kilometrin lenkillä. Enemmänkin kyllä voisi. Kun kaverilta loppuu kesätyöt, niin voisi aloittaa ehkä sen kanssa uudestaan yhdentoista viikon juoksuohjelman. Olen myös ajatellut, että tänäsyksynä voisi aloittaa jonkun oikean liikuntaharrastuksen.

Syöminen on siis se, mihin olen toistaiseksi kiinnittänyt eniten huomiota. Minusta myös tuntuu, että se on vaikuttanut jotain. Ainakin vyötärö tuntuu vähän kapeammalta kuin ennen. Eikä ole ihan niin turpea olo. Vaakani on kuitenkin rikki, joten painosta en toistaiseksi osaa sanoa mitään. 

Trollausfail kirjastossa

Tiedättekö ne ihmiset, jotka menevät keskustelupalstalle kyselemään, mikä on se biisi, jossa soitetaan, että dum-dum-dumdidum? Näitä parodioiden menin kysymään kirjastonhoitajalta, että tietäisikö se, mikä on se kirja, jonka kannessa on semmonen musta juttu *epämääräistä viittoilua käsillä* ja kirjailijan nimi alkaa F:llä tai K:lla. Ehkä.

Kirjastonhoitaja oli hyllyjen välissä etsimässä jotain toista teosta. Hän vilkaisi minua, ojensi kätensä viereiselle hyllylle, antoi minulle sieltä kirjan ja jatkoi omaa etsintäänsä. Hämmentyneenä jäin katsomaan tummaa kirjan kantta, jossa luki "Karin Fossum" ja vähän pienemmällä: Minä näen pimeässä.

Tuli kyllä vähän backtrolled-olo. Lainasin kirjan.


Olen nyt siis lukenut Karin Fossumin Minä näen pimeässä. Oikeastaan osuvampi nimi olisi ollut: "Minä näen pimeässä, vaikkei sillä olekaan mitään merkitystä, eikä sitä millään tavoin selitetä". Ehkä se olisi ollut liian pitkä nimi. Ehkä.

Itse kirjan teemat ovat varsin mielenkiintoisia. Myös vähän trolleja. Kaiken kaikkiaan tämä oli varsin kiinnostava lukukokemus.

Jos haluaa lukea jotain vakavammin otettavaa arvostelua aiheesta, niin suosittelen vierailemaan Tarukirjassa. En oikeastaan edes suosittele vierailemaan muualla. Paitsi, jos ei aio lukea kirjaa, mutta haluaa tietää, mitä siinä tapahtuu.

Metavideopostaus

Nyt murskaan teidän kaikkien käsityksen siitä, minkänäköinen ja -kuuloinen ihminen täällä ruudun takana kirjoittaa. Tein nimittäin heinon videopostauksen. Muahhahhaa... Paitsi, että osa lukijoista kyllä taitaa tuntea mut ihan kasvokkainkin. Oh well... Voi kaivo...

En jaksa eritellä, mikä kaikki siinä on pielessä. Te voitte tehdä sen alhaalla kommenteissa. Voitte myös kertoa oman mielipiteenne videopostauksista. Tai postauksista ylipäätään. Tai videopostausten kommenteista. Mitä metampi, sen parempi.

Tallentaessani projektia iMovie soi minulle hyvät naurut ilmoittaessaan:

Luodaan suurta elokuvaa... Kyllä. Sitähän tämä juurikin on.

Epänainen

Mä olen niin kauan yrittänyt ajatella olevani nainen ja yrittänyt sovittaa itseni naiseuden käsitteeseen ja naiseuden käsitettä itseeni, että mulla on vieläkin toisinaan vaikeuksia tajuta, etten ole nainen. Tai siis lähinnä saan edelleen välillä innostuneita ahaa-elämyksiä ja oivallan, että niin, enhän mä oikeastaan ole nainen.

Tykkään kyllä vyötäröstä. Joskus on kiva, kun on tissit. Joskus mekkokin on ihan hauska. Minulla on melko voimakas hoivavietti. Monet "miesten jutut" näyttäytyy minulle typerinä. En halua olla osa mitään stereotyyppistä äijäporukkaa. En halua tehdä typeryyksiä tai tieten tahtoen satuttaa itseäni (ainakin, ellei sillä ole mitään järkevää funktiota). En halua alistaa itseäni miehille asetetuille odotuksille tämän enempää. On helpompaa rikkoa naiseuteen liitettäviä odotuksia, kuin mieheyteen liitettäviä. Miehisyyden ja miehisten toimintojen kyseenalaistaminen on heikkoutta, häpeällistä ja monia muita negatiiviseksi miellettyjä adjektiiveja.

Siitä huolimatta, en ole nainen, enkä koe olevani nainen. Jotta minä voisin olla nainen, pitäisi naiseuden määritelmää laajentaa siten, että minä mahtuisin sinne. Laajentaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että naiseus ja mieheys alkaisivat ristetä siinä määrin, että näiden välillä ei oikeastaan olisi enää mitään eroja.

Mutta naisissa ja miehissä on eroja. Kysykää vaikka niiltä miljoonilta sukupuoliristiriitaa kokemattomilta ihmisiltä. Myös monet transsukupuoliset ovat sitä mieltä, että sukupuolten välillä on eroja. Sen kieltäminen olisi sukupuolikokemuksen kieltämistä. Ja sukupuolikokemuksen kieltäminen taas on juuri sitä, mitä transihmisille tehdään ja mitä minä pidän yksiselitteisesti vääränä.

Joten sekä minulle, että yhteiskunnalle on helpompaa myöntää asia faktana muiden joukossa: Minä en ole nainen.

Mulla on kaunis ruumis. Jos mä olisin nainen, mä pitäisin kovastikin mun ruumiista. Mä pitäisin mun pyöreästä takapuolesta, pehmeästä ihosta, runsaista reisistä, isoista tisseistä ja kaikesta sellaisesta, mistä nykyään kropassani en pidä. No ehkä vatsamakkarat häiritsisivät silti.

Joskus on ihan jännää ja kivaa tuntea itsensä kauniiksi naiseksi. Tyrmäävän kauniiksi. Mutta mua ahdistaa se, että se on jotain, mitä multa odotetaan. Haluaisin tehdä sen odottamatta ja yllättäen, sekä täysin omilla ehdoillani. En silloinkaan halua näyttää stereotyyppiseltä naiselta. Haluan näyttää omintakeiselta naiselta. Naiselta, joka ei pelkää näyttää persoonaansa. Joskus hipiltä.

En pidä miesten odotuksista, enkä naisten odotuksista. En halua itselleni penistä, joka ei kuitenkaan olisi "funktionaalinen", eikä siinä olisi samaa herkkyyttä. Jos minulla olisi syntyjäni penis, niin tuskin haluaisin ainakaan eroon siitä.

Koska minulla ei ole penistä, enkä sellaista pyri hankkimaankaan, en koe luontevaksi käyttää esimerkiksi miesten pukuhuonetiloja. Onhan se mieheys ehkä vähän pelottavaakin. Se on kokonaan uusi konsepti, sellainen missä en ole vielä koskaan kunnolla ollut. Joskus melko väkivaltainenkin konsepti. Olisi ehkä ahdistavaa joutua jumiin miehisyyteen.

Ehkä kuitenkin olen enemmän mies kuin nainen. Olen vain mennyt siitä, mistä aita on matalin: naiselle oletettu keho ei herätä huomiota naisten pukuhuoneessa. Maskuliinisuutta naisissa arvostetaan enemmän kuin feminiinisyyttä miehissä. (Vai miksi luulette, että Jutta Urpilainen on alkanut puhua matalammalla ja rauhallisemmalla äänellä, mutta tuskin kukaan arvovaltaa saanut mies korkeammalla äänellä? On muutoinkin tutkittu, että johtoasemassa olevat naiset alkavat jossain vaiheessa madaltaa ääntään joko tietoisesti tai tiedostamatta tullakseen "vakavammin otetuiksi".)

Mussa kuitenkin on jotain naisellisuutta. Muunsukupuolisuutta / transgenderiyttä / genderfluidiutta on niin kovin työlästä selittää kaikille. Jos mä olisin vaikka lepakko, niin mulla ei varmaankaan olisi mitään ongelmaa olla sitä julkisesti. Tai jos mä olisin selkeästi transmies. Silloin mä vain hyppäisin yhdestä kategoriasta toiseen. Jotkut varmaan vihaisivat minua sen vuoksi, jotkut esittäisivät ylisymppistä ja monia ei asia kiinnostaisi juuri lainkaan. Kaikilla kuitenkin olisi joku käsitys siitä, mikä mä olen. Jos taas mä sanon olevani transgender, ihmisten ensireaktio usein on: "Mikä se on?". Eivätkä ne selityksen jälkeenkään tahdo tajuta. On niin kovin vaikea olla julkisesti jotain, jolle ei ole mitään valmista muottia olemassa.

Tämä on myös syy, miksi olen huomannut, että oikeastaan mua ei haittaa, jos joku sukupuolisuuden moninaisuutta ymmärtävä ihminen kertoisi toiselle aihetta tajuavalle, että olen transgender. Sen sijaan mua kyllä suututtaa, jos asialla jotenkin retostellaan ja kauhistellaan ja niin edelleen. Ymmärtämättömien puhe satuttaa.

Mietin kuitenkin, että voisin jossain vaiheessa tulla ulos muunsukupuolisena. Sukupuolisuuden pohtiminen kuitenkintoisinaan aiheuttaa ahdistusta. Ja ennenkuin aloin taas pohtia enemmän aihetta, luulin olevani kovinkin tasapainoinen ihminen. Mietin välillä, että olisinko mä onnellisempi, jos mä vain yksinkertaisesti pysyisin kaapissa? Pysyisin muiden silmissä epätyypillisenä naisena? Tuntisin silloin päivittäin kiusaantuneisuutta mies-nainen jaottelusta ja ragettaisin satunnaisesti stereotypioista. Se ei kuitenkaan koskettaisi minua samalla tavalla, syvältä, kuin tämän "todellisen sukupuoleni" virheellinen arviointi. Voisin pitää sukupuoli-identiteettini yksityisasiana ja käyttää naisille tarkoitettuja tiloja, koska minulla on naissukupuolelle oletettu ruumis. Kukaan ei ihmettelisi. Ketään ei kiinnostaisi, ellen itse asiasta hälisi tai aiheuttaisi pukeutumisellani tarkoituksella sukupuolihämmennystä. Mua luultaisiin lesboksi ja voisin hämmentää ihmisiä pussailemalla poikakaveriani.

Olisi kuitenkin mukavaa, jos mua ei jatkuvasti oletettaisi naiseksi. Haluaisin, että mulla on tissit, jotka voi kätkeä. Haluaisin, että mulla on keho, joka on riittävän androgyyni, että voin pukeutumisellani muuttaa sitä mihin suuntaan kulloinkin haluan. Mennä läpi yhtä lailla miehenä kuin naisena.

Naistenvaatteet on mulle asu, rooliasu. Tai ehkä auto, jolla mä pääsen helpommin paikkoihin, kuten sukupuolitettuihin vessoihin tai pukuhuoneisiin. (Oikeasti, olen joutunut välillä vaatekaapilla miettimään, että mitä laitan päälleni, että uskallan tarvittaessa käyttää vessaa / pukuhuonetta.) Onhan autot joskus kyllä tyylikkäitäkin. 

Unisex-vaatteet tai miestenvaatteet on puolestaan mulle koti. Aion jatkossa kantaa kotia vähän enemmän mukanani. Ja ylpeänä sisustaa sitä vähän vähemmän dorkaksi.

Randomeja dialogeja

Kesällä on ollut hauskaa ja kaverien kanssa on tullut keskusteltua hyvin häiritseviä, hupaisia tai muutoin kiinnostavia dialogeja sekä irl, että url... Tässä muutamia:

Kirjoista:

Minä: Koulussa mä luin kirjoja, kun en jaksanut sen sosiaalisia kuvioita.

Werwetti: Mieti, joskus joku saattaa lukea samassa tarkoituksessa MEIDÄN kirjoja. Meidän sankarit saattavat joskus lievittää jonkun toisen yksinäisyyttä, turhautumista ja epätoivoa.

Minä: Se kuulostaa aivan fantastiselta.

W: Sainkohan just uuden syyn lisää kirjoittaa?

-~-~§~-~-

*W lukee ääneen romaanikässäriään*
"... osa heistä ei ollut yhtä onnekkaita, vaan he tajusivat jokaisen henkäyksen vievän heitä kohti kuolemaa..."

Minä: Jokainen henkäys vie meitäkin lähemmäs kuolemaa... Mutta toisaalta se, ettei hengitä, veisi sinne nopeammin.

-~-~§~-~-

Matkustus:

Minä: 
Tää on vissiin sit sovittu. Pitää sillon Kokkolassa käydä sit ruokakaupassakin. Että jeekaapissa on tiistaiaamuna jotain muutakin kuin valo.

Ja mantelimaitoa.

Ja suolakurkkuja.
Tai kyllähän me noilla pärjätään!

Avokki: Ja tyrnimehua...

M: Blenderiin ja aamiaispirtelö on valmis.

A: No hyhhyh...

M: Olis kyllä varmaan aika eeppisen kamalaa.

A: Vitamiinipommi, kirjaimellisesti

M: "Räjäyttää makuhermosi helvettiin!"

-~-~§~-~-

VR ja hommat hoituu... Nyt tuli pendossa kuulutus, joka olisi ihan hyvin voinut olla edellisessä PahkiSpeksissäkin: "Juna pysähtyy odottamaan ratatyön valmistumista".

Joku lapsi täällä vaunussa on päässyt elämän syvinten kysymysten äärelle: "Miksi aina meidän juna...?"

-~-~§~-~-

Minä ja ystäväni Virossa:
Minä: Jos me saatais aina euro, kun meitä luullaan lesbopariksi, niin oltaiskohan me jo rikkaita?

LN: Ei varmaankaan, mut olis niillä jo kaljoilla käyty.

Tekniikka

LN: En muista milloin viimeksi näin niin paljon salamoita. Mutta suurin osa meni multa ohi kun nukuin.

Minä: Ihan meidän yläpuolella meni sellanen poikittainen salama ja kuulu jäätävä rysäys.
Telkkari, modeemi ja isän tietokone sano morjens.

LN: Yy. Sellaiset ei oo kivoja.

Minä: Surffailen puhe-elimen netillä.

LN: Onneksi on puhe-elin.

Minä: Se on hieno elin.
Älynjatkeinternetmunapuhe-elin.

-~-~§~-~-

Minä: Mää voin facebookatakin tien päältä nykyään
Koska älynjatkeinternetmunapuhelin.

L: Fallossymbolipuhelin on hyvä.

Minä: Tää on vähän niinkuin yhdistetty puhelin ja lelu.
Täydellinen miehille, jotka eivät kehtaa räplätä genitaalejaan julkisesti.

L: Uskon.

-~-~§~-~-

Minä:
Mää piilotin Facelta mun sukupuolen, että se lopettaisi niiden ällöstereotyyppisten mainosten syöttämisen.
Se ei auttanut. Sitten vaihdoin sukupuolekseni tietoihin "mies", edelleen piilotettuna.
Nyt se mainostaa mulle jotain "stand-to-pee" laitteita...
Ja tennareita.

L: Haluanko mää tietää mikä on stand-to-pee-laite...

-~-~§~-~-

Kuntoilusta:

W:n statuspäivitus: Oho, treenasin niin raskaasti sun kanssa, että silmästä katkes verisuoni. :(

Minä: Hymiö ei ihan kuvaa todellisuutta. Tyyppi täällä nauraa paskasesti ja sanoo olevansa ylpeä itsestään.

W: Huumori on defenssikeino.

M: Mutta sisäisesti vuodat verta vai? Eiku nii...

W: Kirjaimellisesti VUODAN sisäisesti verta.

Random: W, ehkä tuo sinun fitnessvillitys on menny liian pitkälle.

W: Mä juoksin kilsan :(
 ... Mut ehkä mun pitää rajottaa. Huomenna juoksen puoli.

Kanttarellikastike

Tein eeppisen hyvää kanttarellikastiketta äidin ohjeiden mukaan. Koska olen reilu jätkä, laitan ohjeen tännekin.

Tarjoiluehdotus

Ainekset:

Litra kanttarellejä
tilkka öljyä, voita tai mitä sitten paistamiseen tykkääkin käyttää
1 kokonainen pieni sipuli varsineen
2 rkl jauhoja
1/2 l kermaa
suolaa ja pippuria

Ohje:

Laita sienet kuumalle pannulle rasvan kanssa. Me käytimme pakastettuja kanttarellejä, joita ei ole käsitelty muutoin, kuin puhdistettu roskista sienestysreissun jälkeen. Samalla, kun kanttarellit ovat pannulla, voi pilkkoa valmiiksi sipulin varsineen.

Kun kanttarelleistä tulleet nesteet haihtuneet pannulta, voi laittaa sipulit joukkoon. Kun sipulit on kuulotettu ainekset pannulta siirretään kattilaan ja se levylle, joka ei ole ihan täysillä. Kattilaan laitetaan myös kerma ja seoksen kuumennuttua sekoitetaan jauhot joukkoon. Me käytimme venhäjauhoja, mutta uskoisin, että myös muilla jauhoilla voi saada onnistuneen kastikkeen aikaiseksi.

Kun kastike on saostunut, lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan.

Vinkki: Vegaaniin versioon voi kokeilla kerman tilalle esimerkiksi mantelimaitoa, jolloin suurustamiseen tarvitaan vähän enemmän jauhoja.

HS uutisoi

Joskus luulin, että Hesari on vakavasti otettava lehti, joka on asiallinen ja suhteellisen luotettava. Sitten aloin lukea sitä.

<  rant-alert >

Mainitakseni muutamia aivopieruja tässä näiltä päiviltä (ja vähän varhaisemmiltakin), opintotukikeskustelu. Kuten Pia Kuosmanen facebookissaan asiaa kommentoi:

"Kiitos erityisesti seuraavista tekemistänne jännistä johtopäätöksistä:1) heikentämällä opintotukea saadaan opiskelijat valmistumaan nopemmin
2) jo kertaalleen keväällä tehdyt heikennykset eivät ole riittäviä, vaan vaaditaan rakenteellista uudistamista
3) hallitus tekee viimeinkin järkeviä päätöksiä ja Paavo Arhinmäki oli ainoa syy, miksi näitä ei aiemmin tehty 

Ensin ei uutisoida opintotukimielenosoitusta, sitten ei anneta palstatilaa opiskelijoiden näkemyksille ja lopulta tehdään ihan omatoimisesti asennekasvatusta pääkirjoitusten ja toimittajien tulkintojen kautta."

Sitten kaikki transihmisyyteen liittyvät artikkelit:

Sukupuolenkorjausta hakevien määrä kasvussa
Muutoin tästä voisi jo melkein antaa pointsit kotiin, mutta ihan lopussa on onnistuttu vielä väläyttämään:

"Naiset katsovat usein saavansa rintojen poistosta ja hormonihoidoista riittävän hyödyn", Mattila kertoo. 

Naiset. SIIS MITÄ VITUN NAISIA TRANSMIEHET MUKA OVAT?

Okei joo, ei ole Hesarin vika, jos asiantuntijana haastateltu Mattila on oikeasti ollut niin urpo, että on mennyt tuollaista laukomaan, mutta jotain rotia voisi siihen laittaa, mitä siltäkin lainaillaan. Samantyylisiä derbbauksia transihmisiä koskevissa jutuissa on ollut ennenkin. On muun muassa annettu ymmärtää, että eunukki olisi transnaisille joku hyväkin ilmaus, pidetty transsukupuolisuutta itsessään sukupuolena, käytetty sukupuolenkorjausleikkausta genitaalileikkauksen synonyyminä, viitattu transmiehiin naisina tai transnaisiin miehinä ja kaikkea sen sellaista.

Mun reaktio tähän saattaa näyttää ylimitoitetulta, mutta transihmisillä on oikeasti vaikeaa jo ilman sitäkin, että mediassa jatkuvasti pelleillään jotain terminologian kanssa. Ja ihan oikeasti, termeillä ON väliä. Vallankin journalismissa.