NaNo

Ei mulla tässä muuta.

Season of the Villain!

Olen ollut näin syksyn mittaan mukana eräässä lyhytfilmiproduktiossa, ystäväni perustaman Studio Korppikelan leivissä. Enimmäkseen olen tehnyt Studio Korppikelalle näyttelijän ja webmasterin & -designerin hommia. Tämänhetkinen, työn alla oleva projekti on Season of the Villain, joka kertoo parodisoiden ja satirisoiden superpahisten elämästä. (Lisää tietoa löytyy nettisivuilta.) Kansainvälisen katsojakunnan vuoksi sarja ilmestyy englanniksi puhuttuna ja tekstitettynä. Nettisivut ovat sekä englanniksi, että suomeksi.

Ensimmäinen jakso tätä kerrassaan tyylikästä ja kunnianhimoista, netissä ilmestyvää, ilmaista sarjaa, ilmestyy tämänhetkisten tietojen mukaan ensisunnuntaina. Sen jälkeen jaksoja putoilee sitä mukaa, kun niitä saadaan editoitua valmiiksi.

Sitä odotellessa voitte vaikka katsoa teaseriä:



Tai traileria:



(Huom. Molemmat on mahdollista katsoa koko näytöllä ja HD:nä! Suosittelen lämpimästi.)


Enjoy!

Parafilioista

Koska homous on liian main stream. Käsittelen siis tässä pohdiskelevassa tekstissä omia mielipiteitäni "seksuaalisuuden vinoumista". Teksti itsessään on kirjoitettu jo hyvän aikaa sitten. (Ehkä pari vuotta sitten?), mutta koska tarkkaa päivämäärää en muista ja täsmennän tässä samalla muutoinkin muutamia juttuja, julkaisen sen nyt.

Zoofilia

” On vaikea esittää älyllisesti kestäviä argumentteja eläinseksiä vastaan, jos hyväksyy aikuisten välisen seksin, jossa käytetään ehkäisyä.”
- Vapaasana.net

Ei ole. Ensinnäkin, monien eläinten värkit ovat hyvin ratkaisevasti erilaiset kuin ihmisen ja yhdyntä saattaa aiheuttaa eläimelle kipua. Noin ikäänkuin itsestään selvänä asiana todetusti. Sitten, kun mennään seksin harjoittamisen muotoihin ja/tai lajeihin, joille se ei aiheuta kipua, vaaditaan jo hieman enemmän perusteluita negatiiviselle mielipiteelle.

Eläin on minun mielestäni verrattavissa pikemminkin lapseen, kuin toiseen aikuiseen. Eläintä ei voi pitää esineeseen verrattavissa olevana, mutta sitä ei voi myöskään pitää vastuullisena omista teoistaan ihmisen lailla. Minusta on myös kyseenalaista arvioida, että onko eläin halukas seksiin. Mikäli jollain keinolla voidaan olla varmoja siitä, että eläin on halukas, toiminta ei aiheuta sille kipua tai muutakaan haittaa, se voi olla hyväksyttävissä eläimen omistajan luvalla.

Ajatuksen tasolla ihmiset leikitelkööt, millä mielivät, mutta teot ovat täysin oma asiansa. Siksi en tuomitse eläin/lapsi/nekro/minkä hyvänsä -pornon piirtämistä – siinä ei oikeasti vahingoiteta ketään. En myöskään lähde sille linjalle, että tämä ”hämärtäisi ihmisten arviointikykyä, mikä on sopivaa ja mikä ei”. Jos ne jonkun aikuisen ihmisen arviointikykyä tämä hämärtää, on minusta hieman kyseenalaista onko tämä yhteiskuntakelpoinen yksilö. Ja puhun siis nimenomaan aikuisista, eihän pornografiaa – minkäänlaista sellaista - pitäisi joutua lasten nähtäväksi. Sotapelitkin ovat täysin sallittuja täysi-ikäisille, eikä niitä suhteellisen paljon pelaavan poikakaverinikaan käsitys ihmishengestä tai sodan luonteesta ole mitenkään vinoutunut.

Pedofilia

”Lääketieteellisesti pedofilian määrittely kuuluu: Asianosaisen sukupuolinen kiinnostus kohdistuu yksinomaan pikkulapsiin. Pedofiliasta puhutaan silloin, kun lapsi joutuu jonkun muun kuin oman vanhempansa tai siihen rinnastettavan henkilön hyväksikäyttämäksi.”
- Wikipedia

Eli 60 vuotias + 13 vuotias = EI PEDOFILIAA, vaan efebofiliaa, eli kiinnostusta esimurrosikäisiin tai juuri sen ylittäneisiin. Se ei silti tarkoita, että pitäisin ko. suhdetta hyväksyttävänä (vaikka 13 –vuotias olisikin halukas), sillä murrosikäiset ovat edelleen hyvin epävarmoja seksuaalisuutensa kanssa ja saisivat minun puolessani kasvaa ja vaikka masturboimisen kautta tutustua omaan kehoonsa rauhassa.

Ja itse aiheesta: se on todistetusti traumatisoivaa ja haitallista lapsille, joten pidän tämän parafilian toteuttamista vääränä. En kuitenkaan ole kaduilla julistamassa pakkosterilisaatiota pedofiileille, tai toimittamassa heitä kaikkia keskitysleirille. Pedofiili tarvitsee hoitoa ja apua tämän ongelmansa kanssa. Noitavainot niiden vuoksi nostavat kynnystä tunnustaa ongelmaa itselleen ja hakea apua siihen - ennen kuin jotain ehtii sattua. 

(Steriloinnin voi käsittääkseni ottaa aikuinen ihminen tietyssä iässä (joka tosin on hieman kyseenalaisen korkea) niin halutessaan, mutta huomauttaisin, ettei aikuisen ihmisen sterilisaatio kuitenkaan poista haluja, vaikka saattaakin vähentää niitä. Joten en näe ylipäätään sen ottamista mitenkään tarpeellisena muista kuin ehkäisyksellisistä syistä.)

Aglamatofilia

Eli seksuaalinen kiinnostus nukkeihin ja patsaisiin. Jollei tätä kukaan ulkopuolinen joudu tahtomattaan katselemaan, niin antaa mennä. Se ei vahingoita ketään. Samoin nämä auto-, nahka-, lateksti- yms. fetissit saavat minulta vihreää valoa, kuten myös dendrofilia, eli seksuaalinen kiinnostus puihin. Mikäli tästä viimeisimmästä on todettavissa jotain haittaa puulle, niin silloin sen voisi kai jossain määrin tuomita, ainakin jollei puu seiso omalla tontilla.

Myös autoseksuaalisuus, eli seksuaalinen mielenkiinto ainoastaan itseään kohtaan ja koprofilia(ulosteet) menee minun mielestäni samaan kategoriaan.

Makrot ja mikrot

Eli seksuaalinen mielenkiinto erityisen suuria, tai pieniä ihmisiä kohtaan. Monessa tapauksessa jopa niin suuria tai pieniä, että niistä on mahdollista korkeintaan fantasioida. Jollei mene ketään kääpi- anteeksi, kasvurajoitteista henkilöä raiskaamaan, niin ei siitä kai haittaakaan kenellekään ole? Fantasioida saa, kuten aiemmin totesin ja mikäli jätti- tai pikkuihmiset (täysissä järjen voimissaan olevat aikuiset tietenkin) ovat halukkaita, niin ei minulla ole siihen vastaan sanomista. Samaa sarjaa tämän kanssa on gerontofilia, seksuaalinen mielenkiinto vanhuksiin.

Ekshibitionismi ja voyerismi

Ah, nämä kun saisi jotenkin yhdistettyä, niin siinä olisi täydellinen parivaljakko, joiden keskinäinen toiminta ei loukkaisi kenenkään oikeuksia. Jos toinen osapuoli nauttii esittelemisestä ja toinen katsomisesta, niin ei siinä ole mitään pahaa. Jos taas jompikumpi osapuoli ei nauti, niin silloin pidän molempien toimintaa tuomittavana. Miksi? Minusta jokainen saa harrastaa seksiä kaikessa rauhassa, yksityisyyden suojassa. Toisaalta, jokaisella pitäisi myös olla oikeus olla näkemättä seksiä (tai ylipäänsä muiden vehkeitä), ellei halua.

Nekrofilia

Kansanomaisesti ilmaistuna, kuolleiden jyystäminen, hyväksyttävää vai ei? Tämä on jo astetta vaikeampi tapaus, sillä kehon omistaneelta henkilöltä on vähän paha kysäistä noin kuoleman jälkeen, mitä mieltä hän on ruumiinsa käytöstä. Kuollut keho on toisaalta, no, kuollutta. Sen hyväksikäyttäminen voitaisiin rinnastaa elottomaan esineeseen. Herää kysymys, onko ihmisellä oikeutta ruumiiseensa kuoleman jälkeen.

Järki puoltaisi toisaalta sitä tosiseikkaa, että ihminen itse tuskin tekee ruumiillaan yhtään mitään kuoleman jälkeen. Onko se niin kovin paljon pahempi juttu, että ihminen tyydyttää elottomaan lihaan tarpeensa, kuin että ainakin sadat madot syövät ja lisääntyvät siinä?

Tunne kysyy, mitä minä ajattelen, että omaa ruumistani käytettäisiin vaikka barbarana ja heitettäisiin kaatikselle – enhän minä sillä kerran mitään tee. Toisaalta ei ne madotkaan hirveämmin houkuttele.  Joku voisi perustella nekrofilian vääryyttä "luonnottomuudella". Itse asiassa monet eläimet harrastavat nekrofiliaa. (Leppäkertut esimerkiksi.) Jotkin eläimet, kuten rukoilijasirkkakoiras voivat paritella vain ilman päätä. Luonnollisuusargumentti on muutoinkin erittäin... huono, perustelemaan minkään moraalista oikeutta tai vääryyttä.

Jotkin ihmiset kuitenkin sanovat, ettei heidän kuolleen ruhonsa käyttäminen näihin tarkoituksiin haittaisi. (Tähän ne perusteet, mitkä olivat tuolla ylempänä järjen kohdalla.) Minusta nämä henkilöt voisivat kirjoittaa tästä jonkun testamentin, sellaisen elinluovutuskortin tapaisen. ”Kuoleman jälkeen vapaa seksuaalisiin tarkoituksiin.” Onhan kehoja tieteenkin käyttöön luovutettu niiden entisten omistajien vapaasta tahdosta. Tällaisen mahdollistavaa systeemiä vain tuskin on olemassa, vaan kyseinen toiminta taitaa mennä juridisesti "ruumiin häpäisyksi" siitä riippumatta, mitä vainaja itse on ollut eläessään mieltä.

Sunshine award

Tästä tunnustuspaketista ja kukkasesta saamme kiittää Nafisania.

1) Mistä unelmoit?
Kirjan kirjoittamisesta, kandin kirjoittamisesta, omasta pihasta

2) Kolme tärkeintä asiaa arjessasi?
Tärkeät ihmiset, oma ala ja lemmikit

3) Jos ryhtyisit kaksoiskansalaiseksi, mikä olisi toinen kotimaasi?
Jos saisin valita ihan mistä vaan, niin ehkä Australia, mutta todennäköisimmin se olisi Viro. Eikä siinäkään mitään vikaa ole.

4) Elämäsi parhain saavutus?
Postformaalien operaatioiden vaiheeseen pääseminen.

5) Suosikkiharrastuksesi?
Kirjoittaminen. Luominen.

6) Suosikkimusiikkisi?
Vaihtelee suuresti riippuen siitä, millä tuulella satun kulloinkin olemaan. Melkein kaikista tyyleistä löytyy jotain minusta hyviä kappaleita.

Haastan: Sinut!

Ihan oikeasti, sinut. Tiedän kyllä kuka tätä lukee. (Isoveli valvoo.) Tulen nuputtamaan, jos tätä ei löydy blogistasi.

Lisäksi laitan loppuun näytteen suomalaisesta laatujournalismista:

Runonkaltaisia aineksia

Lisäilin jotain, mitä voisi ehkä jossain yhteydessä nimittää runoiksi. Listaan tässä samalla kaikki blogiin lisätyt runot. Viimeksi lisätyt on kursivoitu.



»  Verbalisoinnin vaikeus
»  Ajatuksia jotka eivät ole omiani
»  Toinen, josta tuli ensimmäinen
»  Humanistin tenttilaulu
»  Jälkistruktualismi

»  Jos kuulisit kaiken

»  Unisirpaleita

»  Runon lukeminen
»  Aavistuksien maa
»  Perässähiihtäjän on helpompaa
»  Tiedän paremmin
»  Sanat
»  Talvi
»  Päivänä numero X
»  Omistettu ihmisille

Sarjakuvasuositus Nanotiedoteen kera

 Pakollinen Nano-väliaikatiedote: Nyt mulla on tällä hetkellä 37 tuhatta sanaa kasassa NaNoWriMossani.

Olen lisäksi suunnitellut huomiselle englanninkielisen diaesityksen artikkelista ”Deconstructing the hero”, jossa käsiteltiin sarjakuvaa, nimeltä Watchmen. Voisin muuten suositella lämpimästi tätä sarjakuvaa. Jos minun pitäisi valita, että joku saisi lukea eläessään vain yhden supersankarisarjakuvan, niin se olisi tämä. En teitä viattomia lukijoitani spoilaa kertomalla ihan tarkkaan miksi. No vähän voisin kuitenkin kertoa noin yleisellä tasolla sarjakuvasta.

Vaikka se ei varsinaisesti mässäilekään väkivallalla – viittaa siihen sen verran, kuin on tarpeellista tarvittavan informaation perille viemiseksi, se ei silti tosiaan sovellu herkimmille lukijoille. Se käsittelee hyvin raskaita aiheita ja teemoja, eikä varmaankaan ole kaikkein keveintä iltaluettavaa (ei henkisesti, eikä fyysisesti, se on kuitenkin melko suurehko opus kokonaisuudessaan). Se myös saattaa ensin tuntua vaikealukuisuudelta moniäänisyytensä tähden.

Kaiken kaikkiaan odotan innolla tämän uudelleenlukua. Kuten artikkelissani sanotaan, tämä teos suorastaan vaatii uudelleenlukua. Sen aikana tapahtuu niin sanottu retroaktiivinen defamiliarisaatio (anteeksi kökkö suomennokseni), eli lukija huomaa ymmärtävänsä uudelleen asioita, jotka se jo kertaalleen luuli ymmärtäneensä. Sarjakuvan lomaan on hyvin ovelasti punottu vihjeitä tulevasta ja viittauksia, jotka avautuu vasta toisella lukukerralla (jos vielä silloinkaan).

Artikkelini kirjoittaja, Iain Thompson toteaa, että Watchmen osoittaa hyvin selkeästi, miten kaikki muut supersankarisarjakuvat failaavat yrittäessään tehdä sankareistaan realistisia. Itse asiassa kaikkein realistisimmat supersankaritulkinnat ovat inspiroituneet Watchmenin synkeästä realismista. Alan Mooren, sarjakuvan käsikirjoittajan sanoin: ”Such works are Watchmen's deformed bastard grandchildren.”. (Hieno mies tämä Alan Moore, btw.)

Suosittelen siis oikein lämpimästi lukemaan tämän Alan Mooren ja Dave Gibbonsin luoman sarjakuvaromaanin, joka on suomennettu nimellä Vartijat. 

//Muok:
Nyt on muuten hauska päivämäärä vielä noin puolisen tuntia!
21.11.12

Minä + junailu = syntax error

Olin matkalla Ouluun. Istuin nätistä paikallani tyytyväisenä siitä, että olin kerrankin tullut hyvissä ajoin junalle. Olin ostanut junamaatista kivasti lipun lemmikkieläinpaikalle. Ihan oikealle lemmikkieläinpaikalle, jonne sai jopa tuoda lemmikkejä. On oikeasti käynyt joskus niinkin, että olen ostanut lemmikkipaikan vaunusta, alueelta, jonne ei saa viedä lemmikkejä. Se, miten tämä edellämainittu on mahdollista on vieläkin pienoinen mysteeri.

Minulla siis oli paikka, olin oikeassa vaunussa ja oikeassa junassa. Junassa, joka olisi Oulussa vieläpä niin, että olisin siellä järkevään aikaan, jolloin kulkee vielä hyvin busseja. Uskon jopa, että minulta ei unohtunut kotiin mitään. Kuten jälleen kerran, jotain kuitenkin vain täytyi mennä pieleen.

Syvennyin täydellisesti kirjoittamaan Nanowrimoani, sillä olin aikataulusta jäljessä. Sanoja piti saada, eikä siinä mitään. Sain hyvän flow:n päälle. Vaunussa mikään ei häirinnyt kirjoittamistani. Ei sattunut edes ärsyttävän kimeällä äänellä vikiseviä koiria samaan vaunuun. Flow katkesi kuitenkin äkisti katsoessani ikkunasta pihalle. Pimeydessä näkyi teksti: ”Oulu”. Paniikki iski.

Keräsin kamani kasaan niin nopeasti kuin pystyin ja juoksin pihalle. Pihalla keräillessäni kamojani kasaan juna alkoi tehdä lähtöä. Siinä samassa tajusin, että olin Ylivieskassa. Teksti ”Oulu” oli valotaulussa, joka ilmaisi junan lopullisen määränpään. Ihmettelin, kuinka ihminen voi olla niin tyhmä.

Katsellessani Ouluun kiitävän junani perään raahasin kamani (ja kanini) Ylivieskan rautatieaseman odotustilaan. Totesin, että seuraava juna Ouluun menee tunnin päästä ja istahdin kirjoittamaan.
En tiedä kuinka kauan mahtaa viedä Ylivieskasta Ouluun. Luulen kuitenkin, että jos junani lähtee kymmenen maissa täältä, en välttämättä ehdi enää sunnuntai-illan viimeiseen bussiin. Nettiäkään ei tietysti ole, joten blogimerkintä lisätää myöhemmin blogiin ja merkataan kirjoitushetkeksi kello yhdeksän sunnuntai-iltana.

Terveisiä vaan Ylivieskan rautatieasemalta. Eikä edes yhtään vituta, että huomenna alkaa aamu läsnäolopakollisella luennolla kello kasilta aamulla. Vittu. En kyllä käytä junia enää yhtään useammin kuin on tarvis. Miksi mä aina failaan?

Muok// Itse asiassa havaitsin juuri, että minulla ei ole luentoa kasilta. Vaan minulla olisi virosta tentti neljältä. Luulen, että menen siihen toiseen tenttiin, joka on viikon päästä. Nyt mulla ei kerta kaikkiaan riitä resurssit mennä tenttiin. Tämä on kieltämättä kerrassaan hienoa havaita nyt, eikä vasta kasilta aamulla yliopistolla – vittuuntuneena siitä, että heräsin turhaan niin aikaisin.
Sain myös tietää, että junan saapumisen jälkeen itse asiassa menee vielä bussi kivasti. Enkä joutunut tällä kertaa maksamaan ylimääräistä derbbailuistani. Luojalle ja konnarille kiitos siitä. 

Päivän X-kuulumiset

Päivän Nanokuulumiset:
Minulla on nyt kasassa sanoja 13 tuhatta ja risat. Ehkä pääsen tänään vielä 14 tuhanteen. Tänään olen kirjoittanut enimmäkseen asioita keskeneräisistä kirjoitusprojekteistani. Olen selittänyt yhden varsinaisen fantariasaagan juonikulun ja toisen saagan hahmokehityksen kulun. En ole ihan varma, mitä seuraavaksi selittäisin. Minulla olisi vielä yksi keskeneräinen maailma, mistä en ole kertonut vielä tässä nanossani. Ehkä alan selittää vielä siitäkin. Siihen sisältyy paljon lingvistiikkaa.

Päivän opiskelukuulumiset:
Olisi pakollisiin viestintäopintoihin sisältyvä englanninkielinen esitelmä tehtävänä ja pidettävänä. Opettaja ihmetteli, miksi minulla on niin paljon sanastotason ongelmia, vaikka sanastoa mittaava kokeeni meni ihan hyvin. Minä taas ihmettelen, miksi kokeeni meni niin hyvin, vaikka minulla on niin paljon sanastotason ongelmia. Itse asiassa minusta tuntui kokeessa, etten ymmärtänyt juuri mitään ja suurin osa vastauksistani oli lähinnä valistuneita arvauksia. Kaiketi. En osaa sanoa.

Ai niin, tajusin juuri, että minulla on tänäkin viikonloppuna tekemistä (viimeviikonloppuna oli improkurssi). Minulla on nimittäin luovan kirjoittamisen kurssi. Se siitä vapaasta viikonlopusta, jonka voisin käyttää pelkästään englannin esitelmän tekemiseen. Onneksi esitelmä ei kuitenkaan ole vielä ensiviikolla, joten minulle jää vielä toinen viikonloppu (joka ei tosin sekään ole vielä kovin vapaa).

Päivän eläinkuulumiset:

Abra yrittää omia kaikki veljensä kamat. Ja ruuat.

Päivän tulevaisuussuunnitelmat:
Menivät pieleen. En siis saanut sitä harjoittelupaikkaa. Pitää keksiä jotain muuta.

Päivän yleiset kuulumiset:

Olen siivonnut ja kirjoittanut. Alkoi ahdistaa, kun kaikkialla oli rojua ja pahvilaatikoita ja tekemättömiä asioita. Vielä kun saisin kasattua työpöytäni, niin kaikki olisi hyvin. Olisi myös ihan kvia saada pari pöytälamppua toimimaan, mutta oh well. 

Puhdistus ja tapaaminen

Päivän blogiviittaus: Nam nam.

Päivän uutinen: Pelataan laivanupotusta!

Kävin tänään katsomassa Puhdistuksen valkokankaalla. Se oli melko... toimiva. Ja ahdistava. Vallankin aluksi. Sitten aivoni tavallaan pääsivät jyvälle siitä, missä mennään ja se ahdisti vähän vähemmän. Aivoni turtuivat elokuvan syöttämään "pahuuteen". Raiskaus siellä, raiskaus täällä, hiiala hiiala hei! Ja kasa ruumiita joukkoon! No en ehkä noin paljon. Se ei ole mikään kiva pikku satunen, vaikka loppu antaakin jotain toivoa. Toisaalta tavallaan kaipaisi jotain epilogia; mitä sitten tapahtui. Mutta toisaalta... kaikki osaavat kuvitellakin sen. Epilogi voisi latistaa tarinan. Tämän tarinan ei jotenkin kuulu päättyä: "Ja sitten he kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti." Tarina on pikemminkin kuvaus pyrkimyksestä selviytyä vallitsevissa olosuhteissa, ihmisenä, kaikkine inhimillisine tunteineen. 

Kävin myös tapaamassa ihmistä, joka saattaa ottaa minut työharjoitteluun. Virallisesti tapaamista ei kutsuttu työhaastatteluksi, mutta se se kai käytännössä oli, vaikka yritinkin suhtautua siihen luontevammin (sillä uskoisin sen olevan tarkoituksena, siinä että sitä ei kutsuta työhaastatteluksi). Hakijoita kyseiseen pestiin oli ilmeisesti paljon. Mutta ne eivät kuulemma olleet haastatelleet kaikkia, joten mulla on varmaan suuremmat tsäänssit kuin heillä.

Olisi kiva päästä sinne, sillä luulen, että tästä nimenomaisesta paikasta olisi hyötyä tulevaisuudessa, joko kokemuksena mahdollisesti oman yrityksen tekemiseen joskus hamassa tulevaisuudessa, tai sitten ihan vain muita vastaavia tehtäviä samassa konseptissa tai jossain muussa konseptissa. Lisäksi se vaikutti muutoinkin kiinnostavalta. Niistä näkee, että ne panostavat siihen, että jutut (= kirjat, nettisivut, julisteet, muut sellaiset) näyttävät hyvältä, mikä ilahduttaa suuresti visuaalista ihmistä. Muutoinkin haastattelijani tuntui painottavan yrityksen laatua.

Mutta joo. Ei tässä kai auta kuin pitää peukkuja. Ja mennä nukkuun. On koko päivän väsyttänyt ihan tautisesti. Ehkä olenkin tulossa kipeäksi. Sitä on liikkeellä.  

Nanosivupersoonia ja viikonpäiviä

Tänään aamukahdeksan luennolla vironopettajani kysyi minulta, mikä viikonpäivä on. Se on erittäin hyvä kysymys, minä en nimittäin tiennyt. En millään kielellä. Vastasin, että ”Ma ei tea” ja opettaja todennäköisesti tulkitsi sen siten, että en muistanut sitä viroksi. En tiedä kumpi oikeastaan olisi ollut nolompaa. Se, ettei oikeasti tiedä, mikä viikonpäivä on, vai se ettei osaa niitä kielellä, jolla oppi ne jo muutama vuosi sitten. Esmaspäev – teisipäev – kolmapäev – neljapäev – reede – laupäev – pühapäev. Melko loogisia (ehkä reedeä lukuunottaatta) ja osaan ne etu- ja takaperin vaikka unissani. Mutta maanantaina, kello kahdeksalta ei raksuta opiskelijalta, joka on tottunut nukkumaan muutamaa tuntia pidempään.

Nano etenee. Hitaammin, kuin mitä toivoisin, mutta eteneepä ainakin. Minulle on ilmaantunut sivupersoonia. Ainakin ne näyttävät hengaavan kirjoituksissani mukana tämän nanon ajan. Minulla on tällä hetkellä ainakin kaksi identifioitua sivupersoonaa. Toinen on nimeltään Kuusisto ja lajiltaan ilmeisesti unipantteri. En vielä saanut selvyyttä siitä onko unipantteri mahdollisesti nisäkäs ja mitä sukupuolista diskurssia Kuusisto haluaa noudattaa. (Todennäköisesti se ei halua noudattaa mitään niistä.) Kuusisto on kriittinen aina siihen asti, että mikään ei ole hyvin. Kuusiston mielestä ilmeisesti kaikki on suolesta, vallankin minun kirjoitukseni. Luulen, että se on personifikoitunut itsekriitikkoni.

Toinen sivupersoonani on ilmeisesti nimeltään Sieni ja se haluaa suunnitella mulle hahmoja. Sekin on melko kriittinen, mutta vittuilunsa lomassa se kuitenkin edistää asiaa ja antaa luovia ratkaisuja.

Sitten mulla on ilmeisesti vielä kolmas sivupersoona, joka huutaa mulle aina välillä ”OMSTART!”. En tiedä vielä, mikä tai kuka hän on, sillä hän ei ole halunnut esittäytyä. Asialla saattaa olla lievästi jotain tekemistä sen kanssa, että olin ollut speksin improkurssilla koko viimeviikonlopun. Päivät improsin, illat ja yöt kirjoitin ja aamuisin nukuin tai yritin herätä. Se myös selittää sitä, miksi olin tänäaamuna niin kujalla.
Ei mulla kai tänään (vielä toistaiseksi muuta) sanottavaa blogiin ole. Paitsi, että mulla tuntuu olevan kroonisesti nälkä. Se tosin saattaa johtua siitäkin, että olen syönyt keskimäärin viiden tunnin välein, enkä kiinnitä kyseiseen ruumiintoimintoon huomiota, ellei minun ole nälkä. 

Toimintatorstai

Torstai on tosiaan ollut toimintaa täynnä. Tämän  kirjoitushetkeen mennessä olen ilmeisesti unohtanut jo puolet. Keskittymiskykyni on vissiin nolla tänään. Syytän syyslomaa. Sen jälkeen kaikki on ihan sekaisin. Luennot on siirretty eri paikkoihin ja eri aikoihin. Paitsi, että jotkut ei olekaan siirretty.

Unohdin, että minulla on tänään sarjakuvakurssin luento, koska se oli mystisesti kadonnut kalenteristani. Ei se sinänsä valtaisa menetys opinnoilleni ole, sillä kurssilla ei ole edes läsnäolopakkoa, mutta kun se kurssi olisi vain oikeasti niin kiinnostava, että oikein mielelläni istuisin niillä luennoilla. Tällä kertaa se olisi käsitellyt japanilaista sarjakuvaa.

Virossa tajusin lisää uusia hienoja lingvistisiä asioita. Ennen tätä olen siis tajunnut vironkielen avulla, että suomenkielen sana talous on johdettu sanasta talo ja kani tarjoittaa pörröisen eläimen lisäksi myös panttilainaamoa. Tänään tajusin, että "seis" on sanasta "seistä". Rakastan lingvistiikkaa.

Iltalisäys:
Tämän jälkeen menin sitten suoraan ainejärjestömme kokoukseen, missä todettiin tekemäni julisteen olevan hyvä ilman muutoksia (mikä tarkoittaa, että mun ei tarvitse murehtia enää siitä). Sieltä jatkoin sitten suoraan Pahkispeksin miittinkiin, missä päivitin tietoni siitä, mihin kaikkeen olin lupautunut: nettisivujen design, taitto, eräs toinen tietokonehomma speksiin liittyen ja sitten olen vielä vissiin osana lavastusporukkaa. Vähältä piti etten lupautunut vielä sanoitustiimiinkin. Niin siis sen lisäksi, että näyttelen.

Sieltä sitten edelleen suoraan saunaan ja sieltä vähän vähemmän suoraan kaverin luokse kirjoittelemaan Nanoa.

Ai niin, olen hakenut harjoittelupaikkaa eräästä lastenkirjallisuutta tuottavasta konseptista. Se vaikuttaisi kerrassaan sopivalta pestiltä minulle, mutta jää nyt nähtäväksi saanko sitä. Hakijoita oli ilmeisesti ollut varsin runsaasti.

Huonoa palvelua ja kastraatti

The Eläinbloggaus

Koska elikoista on aina niin kivaa jaanata. 

Tultuamme syyslomanvietoltamme takaisin Ouluun, kani havaitsi heiniensä laadun olevan surkeaa ja palvelun muutoinkin olematonta. Väkirehupelletitkään eivät näytä kelpaavan. Porkkanaa se sen sijaan on alkanut vähän syödä (jos sen suikaloi sopivasti). Tuoreruoka uppoaisi erittäin hyvinkin ja sitä se tuleekin kerjäämään aina huomatessaan minut jääkaapin lähettyvillä.

Se sen sijaan on ihan kiva uudistus Oulun kodissa, että nurkkaan on laitettu kumolleen pahvilaatikko, jonka sisälle pääsee parista siihen leikatusta reiästä. Pahvilaatikossa on myös pehmikkeenä pyyhe. Myös avokkini arvostaa, sillä nyt se tietää, mitä kani järsii nurkassa ollessaan, sillä ainoat vaihtoehdot ovat pyyhe tai pahvilaatikko. Tärkeintä lienee, että vaihtoehtojen joukkoon ei kuulu lattialista.

Sitten tähän rakastettavaan toiseen vintiöömme, jonka avokkini juuri heitti ulos olohuoneesta. Se ilmeisesti halusi osallistua turhan ahkerasti raapimispuun kiristykseen. Nyt se on muutonkin alkanut vaikuttaa pirteämmältä. Tänään oli tosiaan se suuri päivä, kun Abrahamista tuli kastraatti. Tai siis eilen oli.

Toimenpiteeseen valmistauduttiin kahdentoista tunnin paastolla ja parin tunnin juomattomuudella. Eläinlääkäri teki perustarkistuksen ja totesi eläimen olevan terve. Sitten pistettiin takalistoon piikki, jota kissa ei äänestä päätellen oikein arvostanut. Heti päästessään se loikkasi toimenpidepöydältä alas ja meni tuolin alle luimuilemaan. Eläinlääkäri lähti huoneesta ja kissa hiipi avoimeen kuljetuskoppaansa nukkumaan. Asettauduttuaan sinne, se jäi paikoilleen, eikä reagoinut edes viereisestä huoneesta kuuluvaan koiran parkumiseen. Eläinlääkäri kävi hakemassa nukkuvan kissan ja vei sen toiseen saliin leikattavaksi. Täällä en päässyt seuraamaan toimenpidettä, kuten pienemmällä paikkakunnalla sijaitsevassa eläinlääkärissä, jossa kissamme Petteri muutama vuosi sitten leikkautettiin. Silloin operaatio oli suurin piirtein, että viilto jalkoväliin, tavara ulos ja knipsaistaan pois. Tyttökissalla operaatio on ilmeisesti vaativampi ja se näkyy hinnassakin. Kissan leikkauttamisesta joutuu yleensä maksamaan 60-150 euroa riippuen paikkakunnasta, eläinlääkäriasemasta ja kissan sukupuolesta. Yleisesti ottaen halvinta on leikkauttaa poikakissa pienellä paikkakunnalla.

Positiivinen yllätys oli, ettei tarvinnut maksaa kuin vähän reilu 80, eikä sitä yhdeksääkymmpiä, mitä eläinlääkäriaseman hinnastossa luki. En muista enää miksi. Liittyi vissiin kipulääkkeeseen. Petterin leikkauttaminen maksoi muistaakseni vähän reilu 60 euroa, mutta sille ei ilmeisesti annettukaan herätettä, kuten Abrahamille annettiin.

Ero kissalla herätteen kanssa ja ilman herätettä on näiden kahden tapauksen perusteella seuraava:

Petteri nukkui koko kotimatkan. Herättyään kopassa, se päätti lähteä sieltä ja nukahti puoleen väliin. Sitten se päätti raapia raapimispuuta ja nukahti tassu kiinni raapimispuuhun. Siihen mennessä kun olin itse päässyt koulusta muutamia tunteja myöhemmin ja tulin kotiin, se oli jo alkanut (yrittää) nukkua kuten kissan torkkuvat päikkäreitä; tassut käännettynä sisäänpäin, kissan rintakehän alle ja pää pystyssä. No Petteriä väsytti liikaa tähän asentoon, joka oli muuten täydellinen, mutta sen naama oli kiinni lattiassa. Nostin kissan syliin ja se tuntui viileämmältä kuin tavallisesti, koska nukutusaine laskee ruumiinlämpöä. Petteri oli vielä hyvin pitkään tokkuraisen oloinen.

Abraham oli hereillä takaisintullessa. Se katseli maailmaa hämmentyneen näköisenä. Se ei juuri muutoin liikuskellut, mutta vaikutti haluavan seurata maailmaa. Hirvittävästi se ei tosin näyttänyt mitään älyävän. Heti kotiin päästyämme se alkoi käveleskellä ja katsella ympärilleen. Sen takapuoli tosin näytti vähän laahaavan, eikä se jaksanut hyppiä mihinkään. ”Vahinkoja” joista eläinlääkäri oli varoitellut ei kuitenkaan tullut, vaan kaikki tavara tuli nätisti hiekkalaatikkoon.

Välillä se istui ja katseli silmät lautasina ympärilleen, kuin olisi nähnyt jotain näkymättömiä perhosia. Sylissä se ei kuitenkaan viihtynyt. Muutoinkin kissa vaikutti yleisesti ottaen olevan vähän kujalla kaikesta, vaikka yrittikin kovasti olla mukana. Muutaman tunnin päästä uskalsin antaa jo vähän ruokaa ja se katosikin varsin äkkiä kupista. Parin tunnin päästä annoin vähän lisää, eikä sekään pitkäksi aikaa jäänyt kuppiin mätänemään.

Nyt leikkauksesta on liki 12 tuntia ja kissa vaikuttaa varsin virkeältä ja tarmokkaalta. Sen touhut ovat tosin jotenkin kumman päällekäyviä. Esimerkiksi se välillä käy jalkojeni kimppuun ja tosiaan yrittää osallistua turhan innokkaasti raapimispuun asennon korjailuun. Pupukin vaikutti arvostavan tokkuraista Abraa enemmän.

Tilkkutäkki NaNoWriMo

Aloitin NaNoWriMon, eli National Novel Writing Monthin, jonka aikana olisi tarkoitus kirjoittaa 50 tuhatta sanaa sisältävä romaani. Romaanin kielellä tai sisällöllä ei ole väliä, vaan NaNon sivusto laskee ainoastaan sanamäärän. Toisaalta se on hieman epäreilua suomeksi tai jollain muulla pitkäsanaisella kielellä kirjoittavia kohtaan, sillä englanninkielellä tuo sanamäärä täyttyy huomattavasti helpommin kaikkien artikkelien lukeutuessa sanoiksi. Esimerkiksi voi laskea montako englanninkielen sanaa vaaditaan suomenkielen ilmaisuun ”juoksentelisinkohan”. 

Joka tapauksessa kirjoitan NaNoani suomeksi. Onpahan ainakin haastetta. Toisin kuin viimevuonna, tänävuonna ensisijainen tavoitteeni ei ole kirjoittaa yhtenäistä tarinaa, vaan vain ylipääätän kirjoittaa tuo sanamäärä, sillä minulla on paljon erinäisiä asioita kirjoitettavana. Liitän NaNoWrimooni siis jokseenkin kaikki tekstituotokset, joita tämän kuukauden aikana kirjoitan. Tähän sisältyy muun muassa esseet ja blogimerkinnät (kuten tämä tässä). Tämä blogimerkintä on siis samalla NaNoni ensimmäinen ”luku”.

Koska NaNoni siis sisältää paljon erilaisia kirjoituksia, erilaisista aiheista, ilman oikeastaan muuta yhtäläisyyttä kuin että ne ovat tekstejä, olen antanut tämän vuoden NaNolleni nimeksi ”Tilkkutäkki”. Se kuvastanee NaNoni luonnetta.