Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2011.

Lapin yliopiston pääsykokeet

Päällimmäiseksi tunteeksi jäi ihan hyvä fiilis, kun oli kirjallinen ja kuvalliset tehtävät, sekä haastattelu takana. Arvioin, että tänne minulla olisi parhaat mahdollisuudet päästä; 15 otetaan sisään neljästäkymmenestä. Eli pitäisi olla parempi kuin yli puolet. Mikään töistä ei tuntunut ihan flopilta. Paitsi ehkä yksi.

En saanut tänään silti iloista postia. Pisteet olivat ihan hanurista ja jäivät neljä pistettä siitä, millä olisi päässyt sisään. Sain lähes parhaat (täydet pisteet) työstä, johon olin käyttänyt vähiten aikaa.

Otti aikansa niellä karvas tappio, kirota oma virhearvioni ja laskea toiveet Ouluun, josta tulee viikon päästä tiedot. Epätoivoiselta tuntuu silti, kun lytätään se vaihtoehto, joka näytti todennäköisemmältä.

Juliste vs. kuorma-autoilu

Olen jäänyt tänään pahasti tavoitteestani tehdä Lapin yliopiston ennaltavalmisteltavaa tehtävääni. (Ja sen sijaan, että tekisin sitä nyt, kirjoitan tietenkin blogimerkintää...)

Aamun rapsuttelin keittiömme seinasta lakkaa pois, jotta se voidaan vahata. Sitten lähdimme kylälle. Muuten äite olisi voinut mennä yksinkin, mutta meidän piti mennä kuulemma kuorma-autoksi rekisteröidyllä pakullamme ja äitellä ei ollut korttia toisin kuin minulla.

Ajellessamme kummastelimme edellä kahdeksankympin alueella kuuttakymppiä ajelevaa henkilöautoa. No normaalitilanteessahan olisin vain mennyt ohitse, enkä jäänyt hämmästelemään, mutta nyt oli kaksi asiaa toisin kuin yleensä: olin liikkeellä isommalla autolla (jolla olin ajanut vain kerran aiemmin) ja toisekseen kyseinen henkilöauto ajeli ”turvallisesti mahdollisimman kaukana tien molemmista reunoista”. Arvelin, että ei meillä kai niin kiire ole, että kannattaisi lähteä yrittämään ohitusta kapeahkolla tiellä sitä keskellä ajavasta autosta.

Meidän piti tuoda listoja ynnä muuta vastaavaa pitkää tavaraa rautakaupasta. Loppuen lopuksi ostimme vain kolmenlitran purkin maalia. Nauroin, että jes, tämänhän takia me tarvitsimme tämän auton.

No myöhemmin sitten ostimme myös keittiöömme uuden pöydän, jonka toimme sillä kotiin. Kävimme myös ruoka- ja vaatekaupassa, sillä äite tajusi, että huomenna pitää mennä ylioppilasjuhliin ja tarvitsee ostaa juhlavaatteita. Kaikenlaisia muita vaatteita sitten tulikin ostettua paitsi niitä varsinaisia juhlavaatteita. No kai kaapinperältä jotain löytyy... kuten aina ennenkin.

Reissun jälkeen tein kanakeittoa ja siinä se päivä olikin sitten mennyt, jonka suunnittelin käyttää julisteentekoon.