Katsaus aloitteisiin

Aina silloin tällöin syynään Kansalaisaloitteet lävitse ja käyn kannattamassa kannattamisen arvoisia (järkeviä, asiallisia aloitteita, joiden tekoon on nähty vaivaa).

Olen iloinen siitä, että esimerkiksi nämä kansalaisaloitteet ovat pääsemässä käsittelyyn:
Järkeä tekijänoikeuslakiin
Tasaarvoisesta avioliittolaista

Kaikki aloitteet eivät kuitenkaan ole kovin järkeviä ja niitä selaillessa tekee lähinnä mieli hakata päätä seinästä lävitse. Tässä muutamia, joista olen hyvin iloinen, että ne eivät koskaan päässeet kovin pitkälle:
Ehkäisypillerien myyntikielto
E-pillerien kielto alle 18-vuotiailta tytöiltä
Aborttikielto
Seksikkyys ei kuulu lapsuuteen - aloite koulupuvuista
Lisävero lapsettomille naisille
Laki ilmaston keinotekoisesta lämmittämisestä kasvihuonekaasuilla
Pitäisikö minun eritellä, miksi nämä aloitteet eivät minusta ole järkeviä? Koska minulla ei toki ole parempaa tekemistä näin kauniina kesäsunnuntaina, niin... eikun onpas. Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa, voi lukaista vaikkapa nämä:

Unottuvuus: Koulupuvuilla kiusaamista vastaan (lisäksi koulupuvut on minusta melko seksikkäitä.)
Tämä päivä: Aborttia vastaan, aborttioikeuden puolesta, Miksi aborttia oikeasti vastustetaan

Muista en nyt suorilta löytänyt nasevia linkkivastauksia, mutta voin lukijakunnan pyynnöstä moukaroida näitä alotteita myöhemmin.

Jottei menisi täysin usko ihmisyyteen, niin lopuksi vielä pari oikeasti tutustumisen arvoista, kannatusta keräävää alottetta:

Muutos opiskelijan oikeuteen saada tuloja opintotukikuukausina
Laki sananvapauden ja yksityisyydensuojan kansainvälisestä turvaamisesta (Lex Snowden)

Ikkunoita transihmisten elämään

Ensin muutamia ymmärtämistä helpottavia käsitteitä:

Cis-miehet/naiset = ihmisiä jotka kokevat kuuluvansa syntymäsukupuoleensa
Transihmiset = yläkäsite transukupuolisille ja transgendereille.
Prosessi / sukupuolenkorjausprosessi = Transihmisen elämään kuuluva käsite, jolla tarkoitetaan joko koko settiä: oman sukupuolisuutensa pohtiminen - transtutkimukset - hormonien aloitus - rintakehän muokkaus (transnaisille tissit ja transmiehiltä tissit pois) - genitaalikirurgia - läpi elämän jatkuva sukupuolisuuden prosessointi & hormonien käyttö. Tai sitten termillä voidaan tarkoittaa vain esimerkiksi vaihetta tutkimusten aloittamisesta genitaalikirurgiaan.
Ftm / Mtf = kuvaa prosessin suuntaa: female to male / male to female. Ftm on siis transmies ja mtf on transnainen.

Kavindu "Kavi" Ade: IT
Pysäyttävä puheperformanssi transmiehenä elämisestä.

Sh*t trans*guys say
Video yksittäisistä, toistuvista asioista transmiehen elämässä.

Sam Killermann: Understanding the Complexities of Gender
Viihteellisellä tavalla kerrottua valistusta sukupuolten moninaisuudesta.

Homonormi
Ajatusleikki, jos homoseksuaalisuus olisi normi ja heterous olisi samalla tavoin epähyväksyttyä, kuin monissa paikoissa on edelleen homoseksuaalisuus.

Espanjalaiset rankaisivat intiaaneja homoseksuaalisuudesta
Jännä historia-lehden juttu.

Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
Toimittajan sanoin:
"On ihmisiä, jotka ovat eläneet sellaisen elämän, että heidän tarinansa on vain kerrottava. Ei siksi, että heidän valintansa olisivat meille muille opetukseksi. Eikä oikeastaan edes siksi, että heidän vaiheensa kertoisivat jotain olennaista. Vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että heidän tarinansa on niin uskomaton."

Dude looks like a lady
Blogi androgyynin transmiehen prosessista.

Välitiloja
Blogi femmen transpojan elämästä.

Laurenonhomo
Blogia räväkän transnaisen elämästä.

Siirtymiä
Ftm-prosessissa olevan ihmisen pohdintoja omasta sukupuolisuudestaan, prosessistaan ja transihmisyydestä yleensä.

Nörttitytöt: Tytöt leikkii poikia
Pohdintaa sukupuolisuuden representaatiosta liveroolipelauksessa eli larppauksessa. Vaikka kyseessä on erityisesti nörttitytöille suunnattu verkkomedia, niin he ymmärtävät myös sukupuolisuuden moninaisuutta.


Ja sitten ihan vain silmänruuaksi joitain komeita transmiehiä ja kauniita transnaisia.

Jos kiinnostaa etsiskellä enemmänkin linkkejä aihetta käsitteleviin paikkoihin, kannattaa tsekata täältä ja täältä.


Muokkaus: 15.8.2013: Lissää

Poor little witch boy
Elämästä homona, joka on kiinnostunut transmiehistä

Kesätyöt ja -lomat

Ihan perus kuulumisia tältä päivää.

Näin jotain unta, jossa oli kiva susi. Syytän eilistä elokuvaa ”Se” jostakin. Siinä oli aivan luvattoman söpö alaskanmalamuutti. Tai husky. Joka sitten räjähti alieniksi, mutta oh well. Niin, asiaan.

Mulla oli tänään viimeinen työpäivä. 

Siivosin yhden ison salin kattoa, joka oli suunnilleen yhdeksän metrin korkeudessa. Olimme tietysti telineillä ja meillä oli turvavaljaat, mutta tuntui se silti alkuunsa varsin korkealta (ja telineet huteralta). Siinä työskennellessä huojuntaan kuitenkin tottui ja viimeiset päivät mentiin jo aika rutinoituneesti. Ekä työkään tuntunut enää yhtä raskaalta, kuin aivan aluksi. Ensimmäisten päivien jälkeen olin monta tuntia aivan kanttuvei ja joskus nukuin muutaman tunnin päikkäritkin. 

Turvavaljaat alkoivat jossain vaiheessa tympiä, ne kuitenkin olivat melko raskaat, mutta pakko niitä oli tietenkin pitää. Oli jokseenkin pysäyttävää käydä yhtenä päivänä syömässä paikasta, josta näki suoraan erään entisen kaupparakennuksen pihaan. Veljeni kaveri kuoli aivan hiljattain pudottuaan rakennuksen katolta. Katto on noin neljässä metrissä. Neljä metriä. Se ei enää telineillä ollessa edes tuntunut missään. Siinä korkeudessa mietti, että kannattaako tässä tasossa työskennellessä edes pitää valjaita. Kyllä. Kyllä kannattaa.

Onneksi emme kuitenkaan joutuneet kokeilemaan valjaita tositoimissa. Epäilen, että huterat telineemme olisivat varmaan kaatuneet päälle, jos sieltä oltaisiin valjainemme tipahdettu.

Tästä päivästä olisi yhtä ja toista valitettavaa (kuten päänsärky, huonot ranskalaiset, sprite joka ei ollut spritea ja eltaantuneenmakuinen kaktusjäätelönkuori), mutta kokonaisuutenaan täytyy todeta, että tämä on ollut ihan mukava päivä.

Saimme eilen hommat valmiiksi ja tänään kävimme purkamassa telineemme. Vähän veemäinen homma, mutta tulipahan tehtyä. 6 euron korkeanpaikanlisä per tunti <3 p="">

Nyt voin alkaa pakkailla ja valmistautua henkisesti lomamatkaan armasta etelänaapuriamme Viroa kohti. Lähden kaverini kanssa sinne ensiviikolla kiertämään vähän läntistä Eestin maata. Saaremaa, Pärnu ja Tallinna olisivat suunniteltuina matkakohteina. Jos vaan isä saisi auton katsottua siihen kuntoon, että se ei kovin luultavasti hajoaisi matkalle. Ei ihan hirvittävästi huvittaisi lähteä vuoden vironopinnoilla tutustumaan paikallisiin autokorjaamoihin. Isä kuulemma tuntee autosanaston viroksi varsin hyvinkin, mutta minulle ei tieto ole vielä periytynyt.

Lempivärini

Lempivärini on vihreä. Sen ehkä huomaa joistain asioista... kuten siitä, miten pukeudun ja mitä värejä valitsen sisustukseen ja ulkoasuihin. Miksi pidän vihreästä kaikkein eniten?

Voiko lempiväriä rationalisoida? Katsotaan.

Vihreä hehkuu minusta aivan eri tavalla kuin sininen tai violetti. Siitä erottaa lukuisia erilaisia sävyjä. Se ei ärsytä silmää niin kuin punainen tai keltainen. Silmät lepää, kun ne katselevat vihreää. Silmäni ovat vihreät. Vihreää pidetään luonnon värinä. Pidän luonnosta. Vihreä ei ole erityisen leimallisesti tyttöjen tai poikien väri. Sittenkin, jos sitä lähdetään arvottamaan jompaan kumpaan suuntaan, niin päädytään useimmiten poikiin. Pidän siitä.

Ilmoitin lempivärini jo hyvin nuorena lapsena. Vihreä. Lääkäri oli ihmeissään ja sanoi, ettei sen ikäisellä ole yleensä mitään selkeää lempiväriä. Pidin minä muistakin väreistä, mutta vihreä oli niistä kaikkein paras. Valitsin aina, jos vain saatoin vihreän asian (mukin, värikynän paperilapun jne.). Silloinkin, kun vihreän sävy ei ollut kaikkein miellyttävin. Pidin erityisesti lapsena eniten kellertävästä limenvihreästä, mutta sen väriset asiat olivat 90-luvun alussa harvassa ja jouduin useimmiten tyytymään mintunvihreään.

Edelleen pidän vihreästä. Pidän myös monista muista väreistä ja väriyhdistelmistä, mutta edelleen vihreä on ylitse muiden. Värimakuni on vallankin vaatetuksessa ja sisustuksessa muuttunut maanläheisempien värejen suuntaan, kun taas lapsena pidin aivan erityisesti kirkkaista väreistä. Kaikkein ultimaattisin lempisävy vihreästä on vaihdellut ja vaihtelee edelleen, mutta lempiväri pysyy samana.

En tiedä missä määrin sitä voi pitää rationaalisena. Onneksi se on asioita, joissa emotionaaliselta pohjalta päättäminen ei haittaa. Vähän kuin se, ottaako kiiwikeksin vai appelsiinikeksin.

Luultavasti ottaisin kiiwikeksin.

Kiiwi on vihreä.

Minuus

Olen moneen otteeseen pyrkinyt verbalisoimaan minuutta noin käsitteenä ja subjektiivisena kokemuksena. Yllättäen minut työnsi suoran vastauksen äärelle, kun yritin ajatella itseäni solumöykkynä. Kuten ystäväni totesi, olemme kaikki enimmäkseen solumöykkyjä läpi elämämme, mutta lähinnä ajattelin silloin itseäni alkiona. Missä määrin se alienin kaltainen olento olen minä? Missä määrin vastasyntynyt vauva olen minä? Missä määrin nelivuotias lapsi olen minä? Missä määrin 15-vuotias teini olen minä? Missä määrin 30-vuotias ihminen olen minä?

Minä olen 22-vuotias. Useimmilla mittareilla arvioituna se on totuus. Mutta vielä vuosi sitten se ei ollut totuus. Silloin totuus oli, että "Minä olen 21-vuotias". 'Minä olen' on kuitenkin eri asia kuin 'minä on'. 'Minä' on käsite, mutta olisi absurdia sanoa 'minä olen käsite'. Joka tapauksessa, minulla on samat geenit läpi elämän. Ainakin enimmäkseen (jatkuvasti tapahtuu mutaatioita, mutta ne ovat enimmäkseen melko huomaamattomia, eivätkä juuri vaikuta mihinkään). Onko 'minä' siis olento, joka kantaa tiettyjä geenejä? Silloin jo äitini vatsassa oleva parisoluinen möykky olisi ollut minä, vaikka sillä ei silloin ole tietoisuutta. Jos geenini kuitenkin vaikka otettaisiin talteen ja minut kloonattaisiin, tämä toinen olento ei silti olisi minä, vaikka sillä olisi samat geenit. En kykene alistamaan tätä toista (kuvitteellista) olentoa yhden minuuden alle tämän kirjoittavan ruumiini kanssa.

Geenit ovat verrattuna minuuteen vähän kuin asunnon pohjapiirros verrattuna kotiin. Siinä geenien ja minuuden välissä on ruumis ja pohjapiirroksen ja kodin välissä asunto. Minusta se, missä vaiheessa solumöykky alkaa olla tämän hetken minuuteni esiaste, on hetki, jolloin sikiöllä/alkiolla on jonkinlaisia kognitiivisia toimintoja. Näkisin minuuden kumpuavan vuorovaikutuksesta ympäristöön. Dna ei ole minuus, sillä minäkokemus ei ole dataa, vaan prosessointia vuorovaikutuksessa johonkin kontekstiin. Nämä asiat yhdessä dna, konteksti ja prosessointi määrittelevät minuutta mielestäni kaikkein oleellisimmin. Niiden lisäksi sitten tietysti tulee myös ruumis, mutta jossain määrin näkisin senkin kontekstin kanssa prosessointina. Ajattelu on prosessointia. Kirjoittaminen on prosessointia. Solujeni liike on prosessointia. Sitten kun jokin prosessointi lakkaa, niin jokin osa minuudesta lakkaa olemasta.

Tämän takia minuus on jatkuvassa liikkeessä. Jos se ei olisi liikkeessä, se ei prosessoisi ja jos se ei prosessoisi, sitä ei olisi. Mitä voimakkaammin se prosessoi kontekstinsa kanssa, sen voimakkaammin se on olemassa.

Eetteritaivaan alla

kansikuva Wsoyn sivuilta

Edellinen lukemani dystopia opetti minut olemaan odottamatta liikoja tältäkään genreltä. Veronica Rossin Paljaan taivaan alla ehkä luokiteltaisiin nykytrendin mukaan dystopiaksi, mutta itse pitäisin sitä pikemminkin pehmeänä scifin ja fantasian yhdistelmänä.

Genreen kuuluvaa derbbiyttä rakkauden ja verenperinnön kanssa kyllä riitti, mutta se ei muuttunut ällösiirappiseksi, ennen kuin vasta ihan viimeisillä luvuilla. Ja jotenkin se oli helppo sallia, kun otti huomioon, että päähenkilöt olivat vihanneet toisiaan suurimman osan kirjasta. Hahmokehitys oli myös varsin luontevasti toteutettu ja juoni nivoutui suhteellisen siististi kasaan.

Maailma oli minusta kiehtova vähine alakulttuureineen ja pidin siitä, miten näkökulmastamme yliluonnolliset asiat saivat maailman sisäiseen logiikkaan täysin sopivan tieteellisen selityksen. Ai niin, älkää lukeko takakantta. Olisi jäänyt minulta hyvä kirja lukematta, jos olisin sen itse tehnyt. Nyt minulla on seuraavakin osa jo lainassa odottamassa lukuvuoroaan.

Vielä sananen kannesta: Se kiinnitti minun huomioni ensimmäisenä tähän kirjaan. Pitelin sitä kirjastossa moneen otteeseen käsissäni, ennenkuin lainasin. Sitä ennen olin lukenut muutamia positiivisia arvioita eri kirjabloggareilta. Kansi tosin olisi kauniimpi, jos siinä oleva tyttö olisi samaan herkullisen pelkistettyyn ja värikylläiseen tapaan piirretty tönkön, shopatun kuvan sijaan.

Muita pohdintoja aja arviointeja kirjasta voi lukea blogeista Kirjavinkit, Luettuja maailmoja ja Yöpöydän kirjat.

Muokkaus, 20.7.2013: Toinen osa

Koska mulla ei ole kovin paljon mitään henkevää sanottavaa tästä, en jaksa tehdä uutta merkintää. 

kansikuva Wsoyn sivuilta

Nimi on hieman harhaanjohtava. Oikeastaan melko paljonkin. Tässä kirjassa olleesta alustuksesta päättelisin, että ikiyöhön päästään seuraavassa osassa. Ja mitä ilmeisemmin on matkattava sen lävitse. Voi tietysti olla, että nimi on symbolinen ja kuvaa sitä synkkyyttä, kun umpirakastunut pari joutuu olemaan erillään.

Se kaihon ja suurien tunteiden määrä alkaa tässä olla samaa luokkaa kuin Nokkosvaltakunnassa. Vähän vähemmällä tunnelässytyksellä olisi kirjan pointsit minusta huomattavasti korkeammat. Kliseisiin sorruttiin tässä teoksessa varsin usein.

Ihan viihdyttävää ja nopeatempoista luettavaa kylläkin. Ei mitenkään super-uniikkia, vaikka eetterit, superaistit ja virtuaalimaailma ovatkin varsin kiehtovia. Ja limbisen järjestelmän toimintahäiriö myös. Se on (imo) jännimpiä asioita eetterin ohella kirjasarjassa. 

Kai se viimeinenkin osa pitää lukaista, kun sen joskus käsiini saan.

Muita blogeja aiheesta: Lukunurkka, Yöpöydän kirjat, Kirjaneidontornihuone

Tasa-arvosta

Yleisestä asevelvollisuudesta

Johdantona voitte käydä lukemassa hesarin pääkirjoitussivulta Similän kolumnin aiheesta. Toisin kuin similä kuitenkin sanoo, niin asevelvollisuus ei suinkaan määräyty kromosomaalisesti, kuten ei sukupuolikaan. Nykyisin sukupuoli määräytyy oikeastaan lääkärin asenteen mukaan. Jos se tulkitsee, että vauvalla on pippeli, niin sit se on poika. Paitsi ettei ole. Sukupuolikokemus ei riipu haarojen, vaan korvien välissä.

Mutta kyllä, minusta asevelvollisuuden pitäisi koskea myös muita ihmisiä, kuin syntymässä miehiksi määriteltyjä, jos meillä kerran "yleinen" asevelvollisuus on. Jos heikompaa heikottaa, niin onhan niitä huomattavasti kevyempiäkin vaihtoehtoja, kuten Similä mainitsi: aseeton palvelus, siviilipalvelus ja niin edelleen. Minä olisin varmaan mennyt sivariin tai sitten aseettomaan palvelukseen. Jos siis eivät olisi lyöneet suoraan C:n papereita kouraan (mikä olisi myös ollut erittäin todennäköistä).

Synnytys

Ensiksikin, tätä ei voi verrata asevelvollisuuteen. Paitsi naisten osalta. 

Synnyttäminen on täysin vapaaehtoista. Kenenkään ei Suomessa ole pakko synnyttää. Jos nainen haluaa biologisen jälkeläisen, niin silloin on valittava oman halunsa ja raskauden&synnyttämisen välillä. Useimmat valitsevat raskauden ja synnyttämisen läpikäymisen. Jos sillä ei ole niin väliä onko hoivattava biologinen jälkeläinen, niin voi kokeilla adoptiota.

Lisäksi synnytyskokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Toisilla synnytys kestää tunnin, toisilla viikonlopun. Toiset kuvailevat sitä elämänsä kamalimmaksi kokemukseksi, toisten mielestä synnytyksen aiheuttamaa kipua liiotellaan. Kaikki on niin kovin yksilöllistä. Raskausajatkin ovat kovin yksilöllisiä. Toisilla iskee hirveät aamupahoinvoinnit ja kroppa menee raskauden ajaksi liki täysin toimintakyvyttömäksi ja toiset eivät edes huomaa olevansa raskaana ennen synnytystä. Ja sitten kaikkea siltä väliltä.

(Ai niin, menkat eivät suoraan tarkoita sitä, etteikö voisi olla raskaana. Joillain on tullut menkat viidennelle kuulle asti. Ne ovat toki poikkeustapauksia, mutta niitä on olemassa. Käyttäkää niitä raskaustestereitä.)

Myös haluaisin mainita, että jälleen, vaginan, kohdun ja muiden synnytykseen tarpeellisten värkkien olemassaolo ei tee kantajastaan naista. Näin ollen myöskään kaikki synnyttäjät eivät ole naisia, eivätkä kaikki niistä halua olla äitejä. On olemassa myös synnyttäneitä isiä. Vaikka Suomen valtio ei virallisesti annakaan korjata "passisukupuolta" ennen sterilisaatiota, se ei poista sitä etteivätkö nämä voisi olla "oikeita miehiä", joiden sukupuolikokemus on samanlainen kuin biologiseen sukupuoleen syntyneillä miehillä. Minusta sterilisaatiopakko on aivan naurettava. Aivan kuin ihmisen pitäisi olla lisääntymiskyvytön voidakseen olla virallisesti sitä, mitä kokeekin olevansa.

Joten ei, synnytys ei ole tasa-arvo-ongelma. Toki se ei estä kehittämästä keinoja tehdä synnytyksestä vähemmän kivuliasta kokemusta. Aihetta sivutaan blogissani myös täällä.

Feminismistä & sovinismista

Kumpikaan niistä ei minun mielestäni aja tasa-arvoa. Toki feminismi edistää joiltain osin tasa-arvoa edistäessään naisten asemaa siellä, missä se on heikompi. Siitä huolimatta molemmat näistä nojaavat hyvin vahvasti sukupuoliseen kahtiajakoon ja joissain määrin myös sukupuolistereotypioihin. Siksi en kannata kumpaakaan niistä. Tasa-arvoa pitää edistää (fyysisestä, kromosomaalisesta ja kokemuksellisesta) sukupuolesta riippumatta sekä myös muiden kuin sukupuolisten ryhmien välistä tasa-arvoa olisi edistettävä. 

Avioliitosta

Perus "avioliitto on miehelle ja naiselle" soopa alkaa ottaa päähän. Ensiksikin minusta on melko perusteetonta kritisoida kansalaisaloitetta uskonnollisesta näkökulmasta, sillä kansalaisaloitteella EI olla puuttumassa uskonnollisten yhteisöjen toimintaan millään tavoin. Joten niiden näkökulman tuominen keskusteluun on täysin tarpeetonta. Uskonnolliset ihmiset saavat toki kertoa ja perustella mielipiteensä aiheesta (sitähän minäkin tässä teen), mutta pelkästään yhteiskunnalliseksi rajattu muutos ei kaipaa hengellistä näkökulmaa.

Sitten mennään terminologiselle tasolle. Joillekin on okei, että rekisteröidyn parisuhteen oikeuksia laajennetaan "mutta eihän sitä nyt voi avioliitoksi alkaa sanomaan!". No miksi ei? Eihän avioliitto ole nykyisinkään kaikissa tapauksissa millään tavoin uskonnollisesti sitoutunut. Miksi pitäisi siis noudattaa myöskään avioliittoon vihkimisessä uskonnollista etikettiä? Millä tavoin se vähentää avioliiton arvoa, jos "homoliitot" saavat käyttää samaa termiä? Eivät homot ole liittoineen yhtään vähempiarvoisia kuin heterotkaan. Ajattelutapa on lapsellisen naurettava. "En mä halua syödä suklaavanukasta, jos toikin saa sitä samaa!"

Lisää aiheista löytyy blogistani täältä. Homoseksuaalisuudesta voi lukea akateemisempaa teologista pohdintaa täältä. Blogista Tämä päivä löytyy pohdintaa jopa useampaan otteeseen.

Harmittaa, kun mä en kaikkiin epäkohtiin varmastikaan ehdi puuttumaan elämäni aikana. Nytkin jäi esimerkiksi etninen puoli käsittelemättä. Pitää palata myöhemmin aiheeseen.

Nokkosia dystopialle

Harvemmin mulla käy näin, mutta nyt täytyy sanoa, että mulla oli jokseenkin kohtuuttoman suuret odotukset tämän kirjan suhteen. Ei sillä, ettenkö olisi pitänyt Siiri Enorannan Nokkosvallankumouksesta, vaan sillä että olisin kaivannut siltä vähän... enemmän.

Olin kuullut jotain kirjasta ennalta ja siksi se oli alkanut kiinnostaa minua. Lisäksi kirjan kansi kirjaston hyllyllä viehätti jollain tapaa esteettistä silmääni.

Jos vain listaan, mistä en pitänyt kirjassa?

1. Rakkausderb. Toisaalta se oli juuri sitä, mitä rakkausromaanilta ja kolmansilta tai kenties viidensiltäkin pyöriltä voi odottaa. Niin suuria tunteita, ettei pieni tunnevammainen kirjallisuudenopiskelija ihan pysty samaistumaan. Tuskaakin oli toki suhteessa positiivisiin tunteisiin varsin... no ehkä joidenkin mielestä jopa liikaa. Vähän tätä pelasti se, että kirjassa oli hyvin purettu heteronormatiivista oletusta. Ei sekään nyt ihan hirvittävästi lukukokemustani nautinnollistanut.

2. Ennakointiderb. Minua vain jotenkin ärsyttää aivan suunnattomasti, kun kirja spoilaa itse itseään. Juuri sen tyyliset viittaukset lukujen/kappaleiden lopussa, kuin "Ja hän lähti, enkä koskaan nähnyt häntä enää" jostain syystä ärsyttävät minua kovasti. Vallankin yhdistettynä minäkertojaan tuntuu todella kornilta, kun sitten myöhemmin sama minäkertoja taivastelee, kuinka sama ihminen onkin kuollut, jonka kuolemaa hän juuri pari lukua sitten ennakoi.

Kirjassa toisaalta kuolee siinä määrin populaa muutenkin, että eipä yksittäisten ihmisten kuolemalle juuri yllätysmomenttia saada. Ennakointia oli kyllä muutenkin ihan riittämiin.

3. Kokonaiskuvan epäselvyys. Ymmärtäisin sen paremmin, jos tämä olisi vasta ollut ensimmäinen osa jostain isommasta kokonaisuudesta, mutta tällaisenaan se on vähän derb. Ja loppu on jopa jossain määrin antikliimaksinen. Toisaalta ihan hyvä, ettei pakollista eeppistä taistelukohtausta ollut pitkitetty turhan massiiviseksi. Ehkä vähän selkeämpi se olisi kyllä saanut olla. Vaikka melko kaoottiseksi kyseisenlaisen tilanteen voisi muutenkin olettaa.

Nokkosketju toimi lakkaamatta, kun joku kaatui, toinen tuli hänen tilalleen, kun luodit loppuivat, niitä tuotiin lisää. Minä katselin sitä kauhuissani ja ajattelin, että olen luonut uuden Korotraton, mutta silloin minä näin Vayun joka tulitti muuri yli kyyneleet kasvoillaan ja minä muistin että mikä oli vielä hyvää. (s. 429)

4. Toinen päähenkilöistä.

Sori. Ylimielinen, päihdeongelmainen, jotain sankarikompleksia sairastava suuri johtaja, jolla on tuskin edes parta alkanut kasvaa ja joka on toki kaikista aivan jumalattoman (tai pikemminkin jumalallisen) ihana, mutta joka kaikissa omissa teksteissään lähinnä velloo syyllisyydentunnossa, ei saanut  mun sympatioita ihan hirveästi puolelleen. En sitten tiedä onko se loppuen lopuksi kovin huono asia. Vayu sen sijaan oli huomattavasti siedettävämpi, vaikka vallankin alkuunsa sen "yhyy, en oo kukaan" -angst ärsytystä aiheuttikin. Se setti "valituista" tai jostain mystisestä verenperinnöstä alkaa muuten myös menettää jossain vaiheessa hohtoaan kyynistyneen fantasiankuluttajan silmissä.

Mutta joo. Varsin kelpoa dystopia-fantasiaahan se on ainakin noin nuorten oikeesti. Ehkä minä olen vaan vähän sivussa sen kohderyhmästä. Pointseja myös ideologisen tason kannanotoille ekologisen ja eettisen puolen jutuista. Luulisi purevan nuorisoon.

On tästä moni tykännytkin melko varauksetta. Muita arvioita kirjasta voi käydä lukemassa muun muassa blogeista Anna mun lukea enemmän, Fifi ja Vinttikamarissa. Hesarissakin oli jotain settiä aiheesta, mutta täytyy sanoa, että olen eri mieltä sangen monessa tulkinnanvaraisista asioista. Ainakin minusta yhteiskunta olisi ollut ihmissuhteita kiinnostavampi, eikä se muutos valtasuhteissa kovin huomaamaton ollut, kun sitä moneen otteeseen alleviivattiin. Ehkä kyse on omista mieltymyksistäni. Myönnän, mulla on fiksaatio maailmoihin, kulttuureihin ja yhteiskunnallisiin juttuihin kirjoissa.

Kuva on kirjailijan omilta kotisivuilta.