Kanikanikanikani!

Velipoika Ville
ja poikien päivätorkut

Tänään on siis se suuri, tai ihan normaalinkokoinen päivä, jolloin asuntoomme saapuu kani. Olemme valmistautuneet tähän siten, että kissani velipoika on ollut melkein koko päivän kylässä, jotta taaperot saavat purkaa kaiken energian, mikä suinkin liikenee, toisiinsa.

Kissojen telmiessä putsasin eilen löytämäni kaninhäkin sitruunalla, jotta se lakkaisi haisemasta. Haju ilmeisesti lähtikin hyvin.

Ajattelin, että kun minulla on kissa ja kani, niin ei ole niin suurta huolta, että ne söisivät toistensa ruokia, toisin kuin kaverillani, joka yrittää lihottaa toista kissaansa ja laihduttaa toista. No... mutta kuinkas kävikään. Laitettuani heinät kania varten valmiiksi, huomasin kissani intoutuneen syömään niitä kaverinsa kanssa.

Toivon, että kani ei syö kissanruokaa. Ainakin broilerinsydäntä ja jauhelihaa syövä kani kuulostaa todella pelottavalta.

Heinää! Omnomnom!

Sitten läksin hakemaan kaverini autokyydillä toista, vähän pienempää häkkiä tarvikkeineen. Löysimme helposti paikan, josta häkki kuului hakea, mutta parkkipaikan löytäminen olikin sitten haasteellisempaa. Joka tapauksessa sain häkkini mukaan ja lähdimme häkki takakontissa kohti Haukipudasta, josta haimme kanin.

Kani, musta x-kuviollinen kääpiöluppanaaras lähti matkaan mukanaan tuttua ruokaa, sukupaperit ja kasvattajan suullisen ja kirjallisen evästys uudelle kaninomistajalle. Kasvattajan kanssa oli oikein miellyttävää asioida ja keskustella ja on mukava tietää, että kani tulee hyvistä olosuhteista.

Kanin jälkeen lähdimme etsimään hevostilaa, josta kasvattaja suositteli hankkimaan heiniä kanille. Soitin hevostilalle ja onnistuimme pääsemään... jonnekin päin Haukipudasta. Soitin uudestaan ja luulin olevani jäljillä. En sitten ollutkaan. Seikkailimme hyvän tovin ja päädyimme bensa-asemalle pyytämään karttaa. Hevostilallinen soitti meille uudestaan ja nyt kaksien neuvojen ja kartan avulla lopulta pääsimme perille. Maksuksi heinistä hevostilallinen pyysi askin tupakkaa. Vaihdoimme siis rehuja rehuihin.

Lopulta pääsimme suuntaamaan takaisin kohti Oulua mukanamme kani tarvikkeineen. Asunnolla avasin heti kuljetuskopan oven, mutta kani jäi mieluummin natustamaan sinne heiniä. Annoin kanin syödä heiniään ja valmistelin häkin sitä varten keittiöön.Vein kanin häkkiin ja istahdin katsomaan, kun se tutki häkkiä, söi ruokaansa ja papanoi ympäri häkkiä. Sisäsiisteydessä ilmeisesti olisi siis vielä toivomisen varaa.

Häkin ovi oli koko ajan auki, ja olin laittanut tavarat siten, että häkin ovesta oli helppoa kulkea, mutta jostain syystä se ei näyttänyt kiinnostavan kania. Ilmeisesti se oli tottunut siihen, että häkistä poistutaan vain ihmisten ehdoilla. Siispä nostin kanin häkin viereen... josta se pomppasi takaisin häkkiin.

Luovutin ja annoin kanin tutkia ympäristöään parhaaksi katsomallaan tavalla minun istuessa vieressä ja jutellessa sille samalla kun lueskelin kasvattajalta saamiani hoito-ohjeita.

Muok//
Ai niin. Sieltä eilen dyykkaamastani häkistä löytyneet suolinkaisepäilyt ovat paljastuneet nuudeleiksi. Että semmosta.