Kalasääski

Ihan vain, koska haluan linkata teille livekuvaa virolaisen kalasääsken elämästä.

Sitten tämä, koska minusta oli ainakin mielenkiintoista lukea melko hyvin pohdittua ja teologisesti argumentoitua tekstiä homoseksuaalisuudesta kristinuskon näkökulmasta.

Tämä, koska Supernatural.

Tämä, koska luonto on jännä asia.

Ja tämä, koska minusta kaikkien pitäisi tietää, miksi Viro on Viro, eikä Eesti.

Koulukiusaaminen

Aamulehden etusivu (sekä mielipidekysely, johon vastanneista 75 % ilmoittavat olleensa koulukiusattuja) kirvoitti minut jälleen kerran pohtimaan omia kouluaikojani. Kyllä, olen ollut hyvin monilla mittapuilla koulukiusattu. Näin teräväkielisen ihmisen on tosin turha yrittää samaistua pelkän uhrin rooliin.

Olin porukan ulkopuolella. En sopinut joukkoon. Kirjoitin aiheesta pidemmänkin tekstin joskus. Alla katkelma siitä.

Olin kuullut, että entisellä ala-asteellani, kun jotakuta oli kiusattu jatkuvasti, muita oli pakotettu olemaan kilttejä sille. Se kuulosti kammottavalta. Teennäinen ystävyys oli minusta monta kertaa kamalampaa kuin lukea kirjaa ilman ystäviä. 

-- 

Olin heti puolustuskannalla vittuilemassa pienimmästäkin heitosta tai ehkä kaverilliseksikin tarkoitetusta herjasta. En osannut suhtautua muihin ikäisiini rennosti. Halusin, että ne olisivat suhtautuneet minuun toisin, mutta oma käytökseni tuskin auttoi asiaa. Aloin myös tiedostaa sen ja se tuntui ahdistavalta. 

Ysillä tytöt alkoivat olla välillä laajoissa, monen eri luokan tyttöjä käsittävissä porukoissa, joista kukaan ei enää ajanut minua pois. Seisoin mukana, mutta en jaksanut seurata keskustelua. Pian huomasin seisoneeni viisi minuuttia paikoillani laattoja tuijotellen, kun muut olivat hiljakseen siirtyneet eteenpäin ja minä olin jäänyt ulkopuolelle. En tiennyt oliko se tietoista vai tiedostamatonta eristämistä, mutta yhtä kaikki se vahvisti vaikutelmaa, että en kuulunut joukkoon.

Mutta mitä koulukiusaamiselle voi tehdä? En minä ainakaan tiedä. Oloa helpottaa huomattavasti, jos on edes yksi hyvä ystävä, mutta ei ketään voi pakottaa ystävystymään.

Koulukiusaamisen edessä olo tuntuu edelleen jotenkin kädettömältä. Kaikkein ilmeisimpään, tönimiseen ja muuhun sellaiseen on vielä melko helppo puuttua, mutta miten saada ihmiset hyväksymään erilaisuus ja ottamaan erilaisetkin toverit mukaan?

Rooleja monenlaisia

Tällä päivällä on ollut nyt ihan riittävän randomi alku. Saa nähdä, miten se vielä jatkuu... Ensiksi herään ja valmistaudun kasin luennolle - jota ei sitten olekaan. Sitten vain takaisin nukkumaan.

Onnistuin jopa nukahtamaan.

Unessa havaitsin, että minulla on tyttöystävä. Tai ihminen, josta oli tulossa tyttöystävä. Mietin, että mitäköhän tästäkin taas tulee, sillä olen mitä ilmeisemmin esiintynyt miehenä. Jossain vaiheessa varmaan pitäisi asiasta mainita. 

Itse tositoimissa sitten havaitsin, että minun hienolla logiikallani, minä ilmeisesti olin mies ja minulla oli penis. Viisi penistä itse asiassa. Siististi pystysuuntaisessa jonossa viisi hyvin eri kokoista tappia. Onneksi ne eivät lepotilassa vieneet kovin paljon tilaa.

Jostain syystä se ei tuntunut edes yhtään kummalliselta, että niitä oli viisi. Tietenkin niitä oli viisi.

Tyttöystäväni vanhemmat olivat mitä ilmeisemmin rikkaita ja niillä oli ihan hillitön luksusasunto, jossa oli monta uima-allasta. Syvin uima-allas oli sellainen, että sinne mentiin parvekkeelta ja uima-allas jatkui maahan saakka. Lisäksi oli vielä muutama melko syvä uima-allas. 

Kävimme saunassa ja uimassa.

Perheen ainoa kummallisuus eivät olleet uima-altaat. Perheen isä oli homo ja äiti (ilmeisesti siksi) pahasti puutteessa ja noita. Äiti teki taikavoimillaan itsestään tyttärensä näköisen ja tyttärestään itsensä näköisen, mutta osasin varoa, koska perheen isä varoitti minua. 

Tästä selkkauksesta ilmeisesti suuttuneena tyttö katosi. Yhtäkkiä kaikkialla oli todella pahaenteinen tunnelma. Uima-altaat olivat pimeänä ja niiden kaikkien pohjalla näytti äkkiä olevan jotain. Tutkin kaikki läpi useampaan kertaan. Tytön tavarat olivat vielä tallella, joten se ei ollut poistunut talosta. Pelkäsin itsemurhaa. Vanhemmat alkoivat tehdä jotain täysin tavallisia juttuja, eivätkä enää edes puhuneet koko tytöstä. 

Mietin, että mitäs helvettiä ja lähdin etsimään tarkemmin talosta. Löysin sen entisestä jauhokomerosta (joka oli täsmälleen samanlainen, kuin synnyinkotini jauhokomero), jossa hän istui kahden kissanpennun kanssa. Kissanpennut muistuttivat Petteriä ja Abrahamia, paitsi että Petteri oli vielä Abraakin nuorempi. Kannoin sankarillisesti tytön komerosta, koska minusta tuntui, että niin piti tehdä.


Että tuota... sellaista. Sitten heräsin ja selvitimme lopullisesti poikakaverini kanssa syökö zeekeri heinää vai lihaa.

muok//

Päivän esitys meni aivan huikeasti. Yleensä toinen esitys tuppaa menemään enemmän ja vähemmän mönkään, kun ihmiset ei enää osaa enskarin jälkeen jännittää, mutta tää meni ihan nappiin.

Vanhempani olivat katsomassa, eivätkä ihmeemmin ilmeisesti hätkähtäneet roisimpaakaan läppää.

Olen huomannut, että jotenkin lavalla jännitys ja täpinä katoaa. Kun vastanäyttelijöihin voi luottaa, niin kaikki replatkin tulevat kuin itsestään, vaikka omstartit vähän sekoittaisivatkin pakkaa. Ennen ensi-iltaa oli ihan jäätävä täpinä mulla sillain tuntia paria ennen esitystä ja pompin kaikkialle, mutta lavalla kaikki rullasi.

- Omstart! Fairy puhdistaa myös sisäisesti!

- Omstart! Ei tartte mennä huomenna kasiksi luennolle!

- Omstart! Kyllä täytyy.

- Okei :(


Että sellaista.

Wordle

Löysin tässä hienon sivun nimeltä Wordle. Sinne voi pastettaa linkkejä tai tekstejä, joista se muodostaa sitten esteettisiä sanakokonaisuuksia. Suurimmat sanat ovat niitä, mitä on kyseisessä pätkässä käytetty eniten. Minun blogini etusivu antaa tällaisen kuvan minulle:

Suosittelen klikkaamaan täysikokoisen kuvan nähdäkseen.

Minun eeppisesti edelleen keskenolevan Dracula-esseeni pastettaminen antaa minulle tällaisen kuvan:

Jotenkin siitä huomaa, että se on vielä kesken...

Ja sitten vielä, koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa tämä vähintään yhtä paljon kuin minun dracula-esseeni, niin vielä hieno wordle keskeneräisen fantasiaprojektini suunnitelmaluonnoksesta:

Kenraali Lasinpesuneste

Päivällä oli speksin kernaaliharkat. (Lippuja btw saa vielä tilattua. Sivuilla ohjeet.) Säätämistä. Ei kuulemma mennyt liian hyvin. Eli meni hyvin. Huhun mukaan, jos kenraali menee liian hyvin, niin ensi-ilta menee väistämättä pieleen. Teatterissa on muuten paljon taikauskoiselta kuulostavia vastaavanlaisia sääntöjä. On muun muassa tiettyjä asioita, joita ei pidä mainita (tosin niitä ei yleensä tiedäkään kuin alan harrastajat). Ei myöskään saa harjoitella kumartamista. (Järjestystä kyllä, mutta ei itse kumartamista.) Ja muuta sellaista pientä.

Tein myös hämmentävän huomion: Kaikkien niiden speksinteon aikana juotujen ES jälkeen, havaitsin, että battery maistuu oikeastaan ihan hyvältä. Pitäisiköhän minun huolestua... Ehkä siinä vaiheessa kun alan vedellä lasinpesunestettä. Se olisi jo vähän turhan kovaa metodinäyttelemistä.

Kävin kaverin kanssa kaupassa ja menimme tekemään legendaarisesti "raneja kanakastikkeessa". (Jälleen jotain meemimäisiä asioita, joihin olen törmännyt vasta speksiä tehdessä.) Meistä vain tuntui siltä, että pitää syödä jotain speksissä mainittua, kun ollaan koko päivä spekseilty.

Kaverin kirjahyllyä katsellessa totesin, että: "Sulla on toi kirja! Mullakin on toi kirja, mut mä en muista onko se hyllyssä", johon kaverini vastasi: "On se. Mun hyllyssä".

Sitten päätimme värjäillä vähän toistemme päitä. Otin tälle kerralle platinablondin juurikasvua varten. Lopputulos: Juurikasvu tavallista haaleamman keltainen juurikasvu ja harmaat rastat. No tuota. Tukkaahan se vain on. Ja mä joskus mietin, että miltähän harmaat rastat näyttäisi. Kaverini tukka sai aavistusta vaaleamman sävyn, joka ei ollut ihan kuin ström- pakkauksessa luvattiin.

Että sellaista tänään. Nyt voisi sitten syödä jäätelöä. Sitä tuskin onnistun failaamaan... Paitsi laittamalla kastikkeeksi sitä lasinpesunestettä tai jotain... tolua.


Muok//
Da fuq... Nyt oikeesti kissa! Se onnistui muutaman sekunnin aikana poistamaan DVD:n tietokoneesta (näppäimellä, jonka kanssa en itse ole koskaan saanut sitä onnistumaan), vaihtamaan näytön resoluutiota ja oli jo lisäämässä jotain linkkiäkin mun aikajanalle. Halvatun teknologianatiivi sukupolvi.

Muok 2//
Meillä ei ole näköjään pakastinta. Meillä on joku... kivetyskone. Tai ainakaan siihen jäätelöön ei sellaisenaan olisi mikään rautasahaa tehottomampi pystynyt. Mikrossa pyöräyttäminen auttoi kummasti. Kaverini totesi, että olen tainnut tehdä sitä ennenkin. Sanoin, että niin olen. Kuten huomaat, se jäätelöpaketti oli jo vajaa.

Lipastolla lentäen

Aamuni alkoi herätyskellon selostuksella Suomen maa- ja metsätalousministeriön kyseenalaisista toimista. Se jatkui liian kuumalla teellä, jolla poltin kieleni. Sitten potkaisin lähteissäni jalkani keittiötason kulmaan ja olen nilkuttanut koko päivän.

Väsäilin kiireesti vironkirjoitelmaa. Kirjoitelmani oli kirjasuosituksista (tosin en tiedä ihan tarkkaan tehtävänantoamme, sillä olen hukannut ohjeistusmonisteen). Huomasin myös, että lienee parempi jättää jotain asioita kääntämättä. Ainakin minusta näyttäisi tyhmältä kertoa Vartijoiden yhdestä hahmosta Yöpöllöstä Öö-öökullina. Derb.

Sitten täytin nopeasti vielä yhten työhakemuksen. (Olen srustaillut nyt niitä melko kasan.) Ja huomasin, että on jotenkin jännä täyttää lomaketta, jonka on itse koodannut.

Menin syömään, jolloin havaitsin, että opiskelijakorttini oli unohtunut kotiin. Syötyäni lensin (tai ainakin toivoin voivani lentää, koska jalkaan sattui edelleen) mikrohalliin viimeistelemään PahkiSpeksin käsiohjelmaa ja hakemaan koekappale painosta.

Koekappale ei näyttänyt ihan kamalalta ja ajattelin jälleen lentämistä kiiruhtaessani takaisin yliopiston toiselle puolelle viron luennolle. En ollut ehtinyt lähettämään aamulla väsäämääni kirjoitelmaa opettajalle, mutta muutoin luento meni melko hyvin.

Sitten takaisin yliopiston toiselle puolelle katsomaan, että vihko on ok ja viemään sitä painoon ja sieltä sitten takaisin humanistiselle puolelle, puolisen tuntia myöhässä elokuvahistorian luennolta.

Sieltä matka jatkui ainejärjestön kokoukseen ja hups minä vahingossa taas koko päivä lipastolla. Onko tämä paha? (Olin tosiaan eilenkin. Ja olisin varmaan ollut sunnuntainakin, jos olisin päässyt sisään.)

Noh, parin viikon päästä ainakin speksijutut ovat (toivottavasti) onnellisesti ohi. Tältä erää.