Kauhukeskiviikko

Olen nyt törmännyt moniin piirroselokuviin, joita ei mitä ilmeisemmin pitäisi näyttää lapsille, mutta joita lapset ovat katsoneet silti ja jotka ovat erittäin häiritseviä ja traumatisoivia. Tässä muutama niistä.

Plague dogs
Kertoo koe-eläiminä olleista koirista, jotka karkaavat tutkimuslaboratoriosta. Häiritseviä kohtauksia, psyykeen järkkymistä ja muuta mukavaa.

Watership down
Kanit joutuvat etsimään uuden elinalueen. Kaikki eivät selviä matkasta. Lisäksi mukana on outoja harhoja ja natsipupuja. Tätä ainakin tuli Suomessakin joskus telkkarista.

Felidae
Kulmakunnan kissoja tappaa joku tai jokin ja juuri mestoille muuttanut, naurettavan hyvännäköinen kastroimaton kolli alkaa selvittää tapausta. Se myös näkee todella häiritseviä unia. Siis oikeasti.

Tyhmä eläin ja molopää maailma

Isän kanssa tulee välillä keskusteltua kanista ja sen tarpeellisuudesta.

*Isä tulee huoneeseen ja kani menee häkkiin piiloon*

Minä: Sen mielestä sä olet molopää.

Isä: Itse se on molopää. Syö mun kaikki datasiirtokaapelit ..tana.

Minä: Ei oo sen vika, ettei ne ole oksia.

Isä: Tyhmä eläin.

Minä: Eläimet keskimäärin on suhteellisen tyhmiä meidän näkökulmastamme.

Isä: Toiset on tyhmempiä kuin toiset.

Minä: No en mä mitään bordercollieta kuvitellutkaan ostaneeni... Mutta ei välttämättä monelle ajokoiralle jää älyssä kakkoseksi.


Mutta minä pidän kanista. Maailmassa ja kotimaassanikin on monet asiat huonosti ja monella turvaton olo. Kuitenkin, kun katson keskellä keittiön lattiaa itseään sukivaa, pientä suhteellisen tyhmää ja arkaa eläintä on hirvittävän vaikea uskoa, että maailmassa olisi mitään hätää ja pahaa. Ehkä se on itsepetosta, mutta maailmantuskainen ihminen tarvitsee sitä. Ehkä mekään ei olla niin fiksuja.

Palmunaamantai

Meillä kävi yksi virpoja. Sekin oli kaverini ja kanimme ehti syödä sen vitsan ennen varsinaista virpomisrituaalia. Noita sai silti palkkionsa.

Oon ollut varmaan viikon 'tulossa kipeäksi'. Kurkku tuntuu karhealta, nenä vuotaa ja tuntuu, ettei jaksa tehdä mitään. Tätä edeltävänä viikonloppuna oli speksin tehoviikonloppu ja olin koko viikonlopun siis näyttelemässä. Tänään on muuten promokuvien otto. 

Jostain kumman syystä on meinannut nuo viron hommat jäädä roikkumaan. Eilen tein kaksi rästissä olevaa kirjoitelmaa. Pitäisi vielä tehdä vironluennoitsijalle referaatit kahdesta elokuvasta, joiden katselun lintsasin. (Mitäs laittaa elokuvankatselukerrat maanantaiaamu kahdeksaksi? Olen muutenkin nähnyt kyseiset elokuvat jo aikaisemmin.)

Illalla jäi taas tuolit sopivasti pöydän viereen ja kani oli käynyt yön aikana syömässä aamiaisleipäni.

Nyt istun mikroluokassa ja odotan kaverini Anssi Kela vasemmalla korvalla, että speksimme tuottaja saa julisteemme tulostettua.  

Tulostimme... jotain. Tulostimen kanssa oli ongelmia ja julisteessa oli muutamia derbbauksia. Se oli muun muassa vähän hassun kokoinen.

Kanikuvia

Lukijoiden pyynnöstä!

Ei vaan, olen jo aiemmin suunnitellut laittavani esille kuvia myös toisesta asuntoni karvalapsesta. Kuvia onkin kertynyt jonkun verran, mutta suurimmassa osassa niistä huonon valon tai kameran vuoksi pupuseni näyttää lähinnä mustalta möhkäleeltä, joka voisi yhtä hyvin olla vaikka saapas.

Tässä siis muutamia elokuulta saakka kertyneitä kanikuvia, joissa Aalo jopa näyttää kanilta:

"Höpsis. Ei sinun häkkiä tarvitse siivota. Pidän siitä tällaisena!"

Eräänä päivänä, kun avasin roskiksen, minua odotti yllätys...

Sitten, vastaus kysymykseen siitä, miten kissat ja kanit tulevat keskenään toimeen:

Suuren osan aikaa, niitä ei kinosta. Kumpaakaan.

Joskus sitten vähän kinostaa...

 

Naapurin Villeäkin kiinnostaa...

Vähän enemmänkin....

Liikaakin.

Ei Ville ole ainoa, jota joskus kiinnostaa...

Osaavat ne olla nätistikin.

Entäs sitten "The vihaan kaikkea" - Petteri?

Ei sekään jaksa aina vihata.

Tuoreen kaninomistajan ihmetykset

Minulla on nyt ollut vähän alle puoli vuotta kani. Naaraspuolinen kääpiöluppakorva, kasvattajanimeltään Delia. Kotona sanotaan Aalo. On muutamia asioita, joita olen tänä aikana ihmetellyt ja osaan olen saanut vastauksen.

Ensin selvitetyt ihmetykset:

Kotiutuminen:
Kani ei halua tulla ulos häkistä.
Tämä oli heti ensimmäisiä yllätyksiä, joka tuli välittömästi kanin saavuttua. Päättelin, että sitä pelottaa. Annoin sen olla rauhassa häkissä, jossa sillä oli ruokaa, vettä, kuivikkeita pohjalla ja jonkinlainen tunneli.  Lukiessani hoito-ohjeita huomasin maininnan siitä, että kani kaipaa rauhaa ja aikaa totutteluun.

Seuraavana aamuna se uskalsi tulla ulos häkistä syödessäni aamupalaa. Olin rajannut sen "ydinreviirin" keittiöön, jossa se on saanut kulkea vapaasti siitä lähtien. En pitänyt kiirettä sen silittämisen ja syliin ottamisen kanssa. Alkuunsa istuin vain lattialla (joko yksin tai kissan tai kaverien kanssa) ja annoin herkkuja (mm. porkkanaa ja omenaa) kädestä.

Nykyään kani ei pidä siitä, että siltä on suljettu jotain pois. Häkissä se voi olla suljettunakin kiltisti silloin kun imuri on käynnissä, mutta heti äänen lakattua alkaa kalterien jyrsiminen. Keittiöstäkin se olisi jatkuvasti poistumassa.

Kanin silmät vuotavat.
Muutoin se vaikutti täysin terveeltä, ainoastaan sen silmät vuotivat. Kasvattaja arveli, että se johtui olosuhteden muutoksesta. Kasvattajalla se oli ollut ulkotilaa vastaavassa ilmassa ja kerrostalon sisäilma on merkittävästi kuivempaa. Koska se loppui itsestään, oletan kasvattajan olleen oikeassa.

Ääntely:
Se on hiljaa.
Niin. Enimmäkseen kanit ovat melko hiljaisia. Eniten meteliä niistä lähtee yleensä, kun ne kaivavat jotain. Illalla, kun olen menossa nukkumaan kani joskus keksii viereisessä huoneessa alkaa kuopsuttaa jotain innokkaasti.

Murahtaminen:
Kanit osaavat murahtaa. Oletan sen tarkoittavan, että ne eivät pidä jostain. Jos otan sen kiinni kantaakseni toiseen paikaan se joskus urahtaa.

Ähkiminen:
Ääni, joka on jotain "eh"-äännähdyksen ja hiljaisen röhkimisen väliltä on ilmeisesti täysin normaalia ääntelyä. Aalolta olen kuullut sitä lähinnä, jos on ihan hiljaista ja kani pomppii ympäriinsä. Paikalla ollessaan se ei pidä sellaista.

Käytös:
Se kaivaa mua.
Tarkoittaa ilmeisesti uteliaisuutta. Kanit myös kaivavat ihan vain siksi, että ovat kaneja. Aalo tykkää kaivaa pahvilaatikoita.

Se puri mua.
Olen uskonut sen näykkäisyn tarkoittavan närkästystä vallitsevaan tilanteeseen ("Jalkasi on tiellä, en pääse kulkemaan" tai "laske minut alas, en halua olla sylissä enää"), mutta ilmeisesti se on myös jonkinlainen uteliaisuuden osoitus.

Korkeat, hyppytemput
Oletin, että se on joko innoissaan, tai sitten se vain... kaneilee. Kanikasvattajien mukaan kyseessä on merkki hyvästä olosta.

Kissojen jahtaamainen häntä pystyssä
Oletan, että se liittyy jotenkin kanien pariutumiseen. Ainakin sen elkeistä päätellen. Kastroituja kissapoikia parempaakaan kavalieerimateriaalia ei nyt ole saatavilla. Kissa puolestaan oli vain iloinen, kun "kani haluaa leikkiä mun kaa!!".

Karvan nyppiminen
Sen "pesäkolosta" löytyi ehkä nyrkin kokoinen tokkelo karvaa. Se kuulemma liittyy valeraskauteen, eikä ole vaarallista.

Vielä mysteeriksi jääneet:

Paikallaan oleminen silitettäessä
En ole vieläkään aivan varma, että tarkoittaako se sitä, että kani pitää niskasta rapsuttelusta, vai sitä, että se on halvaantunut kauhusta tai jotain.

Kissanhiekkalaatikko-fiksaatio
En tiedä, miksi Aalo välttämättä haluaisi mennä kissanhiekkalaatikkoon, siitä riippumatta mitä siellä on, vai onko ollenkaan mitään. Ehkä se vain tykkää laatikoista. Joka tapauksessa asetimme laatikon niin, että Aalo ei pääse sinne, koska paakkuuntuva kissanhiekka voi olla vaarallista kaneille.

Kootut eläinanekdootit

Keskustelimme Viron jatkokurssilla tänään lemmikkieläimistä ja kaikenlaisista eläimistä, mikä toimi innoituksena tällekin epämääräiselle blogimerkinnälle.

Olin parina kesänä vapaaehtoistyössä Virossa. Kävimme siellä tuttujen kanssa Tarton lähellä olevassa eläintarhassa. Siellä häkeissä kyltti, missä luki mitä eläimiä missäkin häkissä on. Yhdellä alueella huomasimme, että siellä oli paljon häkkejä joissa oli kaikissa sama kyltti. Kysyimme vironkieliseltä tutultamme, mitä häkeissä on. Kasvillisuuden seasta oli vaikea spotata mitään eläintä.
"Aa! See on vaarallinen eläin se!" tuttu sanoi ja tiirailimme varoen häkkeihin. Aikamme katseltuamme, meille alkoi hiljalleen valeta, minkä sorttinen otus tämä "tühi puur" oikein on... Emme vain olleet ilmeisesti nähneet niin sanotusti metsää puilta.

Puhuimme myös sisustamisesta. Minusta sisustaminen on ihan kivaa. Se olisi tosin mukavampaa, mikäli  eräällä toisella ei olisi niin kovin minun visiostani eriäviä sisustusvisioita. Enkä puhu nyt avopuolisostani.

Kani ei ole ainoa, joka täällä kritisoi tekemisiäni silloinkin, kun avokkini on poissa. Kissani mielestä, mun oli tänäaamuna facettamisen sijaan ehdottoman tarpeellista mennä katsomaan chromen asetuksia. Mä en ymmärrä miten toi kissa osaa sellasia näppäinyhdistelmiä, mistä sen omistaja voi vain haaveilla...

Kissani on siis teknologianero, kanini sisustusekspertti ja minulla ei vissiin ole muuta virkaa taloudessa, kuin tuoda ruokaa ja viedä kakkat. Tai siis ei. Koska töissä käyvä ihminen tienaa paremmin kuin opiskelija, myös se ostaa talouteen useammin ruokaa. Minä siis lähinnä vien kakkaa. Sitten kun ne oppii tekemään tarpeensa vessanpönttöön, niin minä olen täysin tarpeeton - joskin (ainakin kissan mielestä) mukava nukkuma-alusta. 

Huonoa palvelua ja kastraatti

The Eläinbloggaus

Koska elikoista on aina niin kivaa jaanata. 

Tultuamme syyslomanvietoltamme takaisin Ouluun, kani havaitsi heiniensä laadun olevan surkeaa ja palvelun muutoinkin olematonta. Väkirehupelletitkään eivät näytä kelpaavan. Porkkanaa se sen sijaan on alkanut vähän syödä (jos sen suikaloi sopivasti). Tuoreruoka uppoaisi erittäin hyvinkin ja sitä se tuleekin kerjäämään aina huomatessaan minut jääkaapin lähettyvillä.

Se sen sijaan on ihan kiva uudistus Oulun kodissa, että nurkkaan on laitettu kumolleen pahvilaatikko, jonka sisälle pääsee parista siihen leikatusta reiästä. Pahvilaatikossa on myös pehmikkeenä pyyhe. Myös avokkini arvostaa, sillä nyt se tietää, mitä kani järsii nurkassa ollessaan, sillä ainoat vaihtoehdot ovat pyyhe tai pahvilaatikko. Tärkeintä lienee, että vaihtoehtojen joukkoon ei kuulu lattialista.

Sitten tähän rakastettavaan toiseen vintiöömme, jonka avokkini juuri heitti ulos olohuoneesta. Se ilmeisesti halusi osallistua turhan ahkerasti raapimispuun kiristykseen. Nyt se on muutonkin alkanut vaikuttaa pirteämmältä. Tänään oli tosiaan se suuri päivä, kun Abrahamista tuli kastraatti. Tai siis eilen oli.

Toimenpiteeseen valmistauduttiin kahdentoista tunnin paastolla ja parin tunnin juomattomuudella. Eläinlääkäri teki perustarkistuksen ja totesi eläimen olevan terve. Sitten pistettiin takalistoon piikki, jota kissa ei äänestä päätellen oikein arvostanut. Heti päästessään se loikkasi toimenpidepöydältä alas ja meni tuolin alle luimuilemaan. Eläinlääkäri lähti huoneesta ja kissa hiipi avoimeen kuljetuskoppaansa nukkumaan. Asettauduttuaan sinne, se jäi paikoilleen, eikä reagoinut edes viereisestä huoneesta kuuluvaan koiran parkumiseen. Eläinlääkäri kävi hakemassa nukkuvan kissan ja vei sen toiseen saliin leikattavaksi. Täällä en päässyt seuraamaan toimenpidettä, kuten pienemmällä paikkakunnalla sijaitsevassa eläinlääkärissä, jossa kissamme Petteri muutama vuosi sitten leikkautettiin. Silloin operaatio oli suurin piirtein, että viilto jalkoväliin, tavara ulos ja knipsaistaan pois. Tyttökissalla operaatio on ilmeisesti vaativampi ja se näkyy hinnassakin. Kissan leikkauttamisesta joutuu yleensä maksamaan 60-150 euroa riippuen paikkakunnasta, eläinlääkäriasemasta ja kissan sukupuolesta. Yleisesti ottaen halvinta on leikkauttaa poikakissa pienellä paikkakunnalla.

Positiivinen yllätys oli, ettei tarvinnut maksaa kuin vähän reilu 80, eikä sitä yhdeksääkymmpiä, mitä eläinlääkäriaseman hinnastossa luki. En muista enää miksi. Liittyi vissiin kipulääkkeeseen. Petterin leikkauttaminen maksoi muistaakseni vähän reilu 60 euroa, mutta sille ei ilmeisesti annettukaan herätettä, kuten Abrahamille annettiin.

Ero kissalla herätteen kanssa ja ilman herätettä on näiden kahden tapauksen perusteella seuraava:

Petteri nukkui koko kotimatkan. Herättyään kopassa, se päätti lähteä sieltä ja nukahti puoleen väliin. Sitten se päätti raapia raapimispuuta ja nukahti tassu kiinni raapimispuuhun. Siihen mennessä kun olin itse päässyt koulusta muutamia tunteja myöhemmin ja tulin kotiin, se oli jo alkanut (yrittää) nukkua kuten kissan torkkuvat päikkäreitä; tassut käännettynä sisäänpäin, kissan rintakehän alle ja pää pystyssä. No Petteriä väsytti liikaa tähän asentoon, joka oli muuten täydellinen, mutta sen naama oli kiinni lattiassa. Nostin kissan syliin ja se tuntui viileämmältä kuin tavallisesti, koska nukutusaine laskee ruumiinlämpöä. Petteri oli vielä hyvin pitkään tokkuraisen oloinen.

Abraham oli hereillä takaisintullessa. Se katseli maailmaa hämmentyneen näköisenä. Se ei juuri muutoin liikuskellut, mutta vaikutti haluavan seurata maailmaa. Hirvittävästi se ei tosin näyttänyt mitään älyävän. Heti kotiin päästyämme se alkoi käveleskellä ja katsella ympärilleen. Sen takapuoli tosin näytti vähän laahaavan, eikä se jaksanut hyppiä mihinkään. ”Vahinkoja” joista eläinlääkäri oli varoitellut ei kuitenkaan tullut, vaan kaikki tavara tuli nätisti hiekkalaatikkoon.

Välillä se istui ja katseli silmät lautasina ympärilleen, kuin olisi nähnyt jotain näkymättömiä perhosia. Sylissä se ei kuitenkaan viihtynyt. Muutoinkin kissa vaikutti yleisesti ottaen olevan vähän kujalla kaikesta, vaikka yrittikin kovasti olla mukana. Muutaman tunnin päästä uskalsin antaa jo vähän ruokaa ja se katosikin varsin äkkiä kupista. Parin tunnin päästä annoin vähän lisää, eikä sekään pitkäksi aikaa jäänyt kuppiin mätänemään.

Nyt leikkauksesta on liki 12 tuntia ja kissa vaikuttaa varsin virkeältä ja tarmokkaalta. Sen touhut ovat tosin jotenkin kumman päällekäyviä. Esimerkiksi se välillä käy jalkojeni kimppuun ja tosiaan yrittää osallistua turhan innokkaasti raapimispuun asennon korjailuun. Pupukin vaikutti arvostavan tokkuraista Abraa enemmän.

Nurkkaänkyrä vähemmän änkyränä

Tällä viikolla kävin rokotuttamassa Abrahamin Ouluvetissä. Abra oli oikein kiltisti eläinlääkärissä, vaikka yhdessä välissä alkoikin pelottaa kun joku koira alkoi huutaa kuin syötävä. Bussi oli myös hyvin pelottava ja pihisevät paineilmalla toimivat takaovet. Eläinlääkärin takahuoneeseen olisi kuitenkin pitänyt päästä tutkimaan. Eläinlääkäri katsoi käsiäni ja totesi, että kissa ilmeisesti antaa käsitellä. Katsoin eläinlääkärin käsiä ja tuumin mielessäni että kaikki näköjään ei.

Kani Aalo "Nurkkaänkyrä" Delia on alkanut pitää kissoista. Se vaikuttaa huomattavasti aiempaa seurallisemmalta ja ottaa selkeästi kontaktia kissoihin. Nyt päästän jo melko huolettomasti kissat ja Aalon samaan huoneeseen Oulussa, ollessani itse paikalla. Kani selkeästi hakeutuu kissojen seuraan ja kissat kanin. Välillä kissojen meno näyttää tosin melko hurjalta, mutta kania ei näytä haittaavan. Yritän pitää silmällä, että leikki ei ylly liian rajuksi, kani saa omaa rauhaa silloin kun se sitä haluaa ja että kissat eivät mene häkkiin. (Ensinnäkään sen takia, että haluan sen olevan kanille yksinomaan rauhoitettu, turvallinen paikka ja toisekseen sen takia, että ne ovat ihan mahdottomia levittelemään puuputua ympäriinsä.)

Nyt olen vanhempieni luona käymässä ja tunnin päästä pitää lähteä junalle takaisin Ouluun. Olen liikkeellä Aalon kanssa, Abran ollessa kaverilla hoidossa. Kani oli oikein kiltisti koko matkan. Aluksi, kun laitoin sen kuljetuskoppaan ja suljin oven, kani pureskeli ristikko-ovea närkästyneesti. Sitten kun lähdimme uusiin ja pelottaviin paikkoihin, se totesi häkin olevan oikeastaan mukavan suojaisa ja sieltä löytää kaikenlaisia herkkuja. Kätkin kanille matkapuuhaksi heinän ja pihlajanoksan lisäksi muutamia tuoreen persiljan ja sitruunamelissan lehtiä, kuivaa leipää ja omenanpaloja.

Luulen, että maalla olo on tehnyt kanille ihan hyvää, vaikka uusi paikka olikin aluksi vähän pelottava. Nyt Aalo arvostaa "luomupurua", jota isä haki jostain kuivikkeeksi. Kani jopa kieriskeli siinä ja yritti haudata itseään siihen. Myös keittiössä oleva iso tukeva matto on kiva, koska siinä ei tassut luista. Ja on kivaa saada niin paljon tuoreita juttuja, kuten porkkanannaatteja, voikukan lehtiä ja omassa maassa kasvanutta salaattia. Kumma kyllä, kanin maha ei vielä vaikuta menneen löysälle, vaikka se on saanut enemmän tuoretta nyt kuin koskaan. Ihan mahtava juttu on myös kissat, joita vanhemmillani on kolme kappaletta. Kani ilahtuu aina silminnähden, kun joku kissoista tulee keittiöön. Kaksi kissaa näyttää pelkäävän kania ja kolmas yrittää uhitella sille ja purra sitä. Tänään ne tosin makoilivat sopuisasti yhdessä sängyssäni. (Kuvia tulee myöhemmin.)

Sen jälkeen kun (ruuaksi maatalossa kasvatettuja kaneja käsittelemään tottunut) isäni alkoi nostella Aaloa korvista, se on alkanut arvostaa kummasti enemmän pehmeämpää käsittelytapaani. Itse asiassa olen huomannut nyt miten varovasti käsittelen kania vaikka kissoihin verrattuna, joihin minulla on paljon enemmän tuntumaa ja varmuutta ja olen yrittänyt ehkä jopa liiankin pitkälle asti välttää säikyttämästä (=alkamasta potkia) kania ottaessani sitä syliin. Nyt en enää päästä sitä heti alas, vaikka se vähän ensin potkisikin. Korvista en kuitenkaan ala sitä nostella.

Matolääkkeitä ja Aalo Delia

Abrahamin leikkikaverin hiekkalaatikosta löytyi tällä viikolla elämää, joten otimme asiaksemme madottaa kehvelit tänäviikonloppuna. Aiemmin olen madottanut pentuja Mirrixillä, koska sitä ei ole niin helppoa sylkeä ulos ja se on helppo sekoittaa ruokaan mukaan. Nyt kuitenkin ostin tablettimuotoista Axiluria, jonka pitäisi olla tehokkaampaa. Noin kaksi kiloiselle vintiölle annostus on puoli tablettia päivässä, kolmen päivän kuurin ajan.

Perjantaina työntäessäni ensimmäisen puolikkaan suuhun, kissa näytti hämmentyneeltä ja nieli pillerin mukisematta, kehräten koko ajan. Lauantaina se oli jo vähän paremmin valmistautunut ja sai syljettyä pillerinpuolikkaan ensin ulos. Hieroin siihen sen lempi purkkiruokaa ja lykkäsin takaisin suuhun, jolloin kissa nieli kiltisti. Ja kehräsi edelleen koko toimituksen ajan. Tänään minä olin paremmin valmistautunut ja hieroin viimeiseen tabletinpuolikkaaseen purkkiruokaa jo etukäteen. Työnsin sen kurkkuun ja pidin kissan suuta kiinni, kunnes se näytti nielaisevan. Sinne meni. Yllättävän helposti koko satsi, kissan edelleen kehrätessä. Palkintona kiltistä lääkkeenottamisesta rapsuttelin kissaa kaikkien puolikkaiden jälkeen.

Eilen kävimme ulkoilemassa leikkikaverin kanssa. Vaikka yksin Abraa onkin näyttänyt jännittävän kovasti (ja Koskilinjojen bussi on takuulla pahin hirviö ikinä), niin nyt se näytti hiffaavan ulkona leikkimisen riemut.

Jännittävän ulkoseikkailun jälkeen kepulit
olivat hyvin hellyydenkipeitä ja väsyneitä.

Olen hiljalleen totuttanut myös Aalo Delia nimen saanutta pupua näihin vintiöihin. Enimmäkseen kissat osaavat olla nätisti, mutta aina välillä Abralta näyttää unohtuvan, että kani ei oikein ymmärrä sellaisen
leikkimisen päälle, että sorrataan tassulla. Yksi ilta toin kanin sylissäni myös olohuoneeseen, joka on tähän asti ollut vain kissojen aluetta. Jossain vaiheessa kani alkoi haluta alas sylistäni (mistä se ilmoitti puremalla farkkujani) ja päästin sen kissojen riemuksi lattialle.

Kani oli kiinnostava, mutta myös melko pelottava. Ainakin silloin, kun se pomppi suoraan kohti. Enimmäkseen kissat seurasivat kania sen tutkiessa ympäristöään ja välillä painelivat karkuun kanin lähtiessä tulemaan kohti. Vaikka Abra onkin ottanut kanin melko hyvin (paremmin kuin voisin kuvitella esimerkiksi porukoideni kissan Petterin ottavan), näyttää kuitenkin olevan vielä matkaa siihen, että voisin pitää näitä edes valvotusti samassa tilassa jatkuvasti.

Heiniä ja lihapullia

Lisää eläinkuulumisia. Pahoittelen. Yrittäkää ymmärtää, olen juuri saanut kaksi uutta lemmikkiä omaan asuntoon ja kun poikakaverini on vielä syyskuun kotipaikkakunnalla etelässä, molemmat ovat lokaluuhun asti käytännössä minun (sekä eläimet että asunto). Opiskeluistakaan ei ole vielä niin kiva kirjoittaa, kun on ollut vasta yksi luento ja muutenkin kaikki alkaa kunnolla vasta ensiviikolla. Ja kaverini osaavat itse kirjoittaa elämästään halutessaan, joten en ruodi heidän asioitaan.

Ja nyt Abra alkoi itkeä oven takana, että selvästikin kirjoitan makuuhuoneessa tietokoneella, enkä huomioi pientä kissaa nyt ollenkaan. Joten siis siirryn olohuoneen puolelle kirjoittamaan.

... jotta kissa voi kaikin tavoin yrittää häiritä kirjoittamistani, mutta on ainakin hiljaa... kehräämistä lukuun ottamatta.

Minusta tuntuu, että Abraham alkaa nyt olla vähemmän ruipelon oloinen, kuin mitä se kotona oli. Kotona se ei toisaalta suostunut syömään ollenkaan penturuokia, vain vähän jauhelihaa ja jonkin verran aikuisten kissojen purkkimössöruokaa, jossa ei ole lihaa varmaan nimeksikään. Vertasin sitä pieneen lapseen, joka suostuu syömään vain hampurilaisia. Noh, nyt Abra syö ihan hyvin (koska voin paremmin kontrolloida sen syömisiä) ja ainoa, joka käy syömässä sen ruokia on Ville-veli, jolle varmaan sopii mainiosti sama ruokavalio kuin Abrallekin. Kotona taas Petteri aina söi Abran ruuat ja lihoi entisestään.

Abra siis syö tällä hetkellä pääasiassa tekemiäni raakoja lihapullia ja Latzin penturuokaa. Lihapullat sisältävät naudan- tai broilerinjauhelihaa, kurkkua/kaurahiutaleita, E-vitaminisoitua kalaöljyä, kananmunankeltuaista, jauhettua kananmunankuorta ja tilkan jotain maitotuotetta (esim rahkaa, kermaa tai jogurttia). Sen lisäksi Abraham saa seipuuroa (seitä, kaurahiutaleita&leseitä, maitoa, vettä, kalaöljyä ja ripaus merisuolaa), broilerinsydämiä, lihasuikaleita (sitä lihaa, mikä kulloinkin on sattunut olemaan tarjouksessa) ja kuivanakuina Sanabelle kitteniä sekä Applawsia. Eniten kissa näyttää tykkäävän jauhelihasta ja lihasuikaleista ja vähiten Sanabellen nakuista.

Kani ei ilmeisesti oikein hiffaa heinätelinettä. Ainakin se syö heinää mieluummin kaikkialta muualta kuin sieltä. Otin tänäaamuna häkin siivouksen jälkeen heinätelineen pois ja laitoin heinät helpommin saataville. Tarkoitushan kuitenkin olisi, että kani söisi heinää enemmän kuin sitä vilja-väkirehupellettisekoitusta. Ilmeisesti eilen kani sai liian paljon uusia asioita (näkkäri, pieni leivänpala, basilikanlehti, persilja), sillä yöllä se oli tehnyt löysempiä papanoita. Koska omenat ovat myös lakanneet olemasta ehdotonta herkkua (mutta kelpaavat kuitenkin sapuskaksi), olen laittanut niitä pieniä paloja tavallisen ruuan joukkoon. Porkkana ei näytä kelpaavan enää lainkaan, joten en enää tuputa sitä. Kokeilen sitten uudestaan, jos saan jostain naatillisia porkkanoita.

”Uutiset ovat ajankohtaisia vain yhden päivän”

Opiskelukuulumiset:
Tänään oli lukuvuoden ensimmäinen luentoni. Se käsitteli sarjakuvia. Kuten aina kirjallisuutta opiskellessa, ensimmäisellä luennolla pohditaan tutkimuskohteen määritelmää ja erilaisia tapoja määritellä se ja lopuksi todetaan, ettei mikään määrittelytapa ole kovin hyvä. Esimerkiksi miten määritellä sarjakuva:

1. Kuvasarja, joka kertoo tarinan:
Okei hienoa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös luolamaalaukset on luettavissa sarjakuviksi.

2. Hahmogalleria, joka pysyy samana:
Niin, missähän jatkuvassa sarjakuvassa hahmorepertuaariin ei oikeasti tulisi muutoksia matkan varrella?

3. Sarjakuva on dialogin ja kuvan yhdistelmä:
Entäs sarjakuvat, joissa ei ole tekstiä?

Loppuen lopuksi näistä kriteereistä kaikkein vähiten harmia on ehkä siitä, että hyväksymme sarjakuvia tehtäneen jo kivikaudella. Ja tämä olis siis vain yksi teoria jonka aukkoja pohdimme. Tulkaa itse kirjallisuuden kursseille, jos haluatte kuulla enemmän.

Minun myös pitäisi saada yhteys omaopettajaani, sillä minun pitäisi saada jostain humanistiselta tiedekunnalta maksusitoomus, että voin ottaa avoimen yliopiston kautta sivuaineen. Ja minun pitäisi käydä kelalla kinuamassa asumistukea, mutta opiskelijapalvelut ovat ihan tukossa, koska Vulcanalia.


Eläinkuulumiset:
Kani oli tänään jo tyytyväisen oloisena sylissäni muutaman minuutin. Kissa ei tosin arvostanut toimintaa, josta se oli jätetty ulkopuoliseksi ja se itki oven takana. Kissa itsekin sai tosin tänään spesiaalitoimintaa viedessäni sen aamulla pienelle tutkimusretkelle ulos valjaiden kanssa. Siellä oli paljon morsoja (muun muassa parkkipaikan takana, tiellä kulkeva Koskilinjojen bussi), jota piti paeta puskaan piiloon. Myös puhelimeen puhuva mies oli pelottava. Ja melkein kaikki muukin. Ulkoilmasta oli ilmeisesti parasta nauttia sylistäni ympäristöä kuikuillen. Onhan se toki kamalaa, että tassut kastuvat kostealla nurmikolla. Mitä nyt herra Silkkihansikas sisällä aina plätkyttää tassuilla omaa vesikuppiaan huvikseen.

Kanilla ei vielä ole nimeä. Minä oli päättänyt jonkun nimen ja kasvattaja on laittanut papereihin jonkun toisen nimen, mutta en tiedä sopiiko kumpikaan niistä sille. Välillä kani tuntuu Eekoolta saamaltani vulpixilta, pokemonissa, sillä sekin on varsin omapäinen ja menee nukkumaan kun aikoisi tehdä jotain tärkeää sen kanssa. Noh jää nähtäväksi. Kenties poikakaverillanikin on jotain sanottavaa asiaan.

Tutustumista kanin kanssa

Vaikka kanin ensimmäinen ilta menikin häkissä nyhjöttäessä, seuraavana päivänä se jo vaelsi uteliaasti pitkin keittiötä, jonne olin laittanut heinää tarjolle ja pari laatikkoa piilokoloiksi. Kissan olen pitänyt muutoin poissa keittiöstä, mutta olen antanut sen tulla sylissäni katsomaan kania ja ne ovat pari kertaa haistaneet toisiaan. Kerran kissa tosin pääsi kaverinsa kanssa livahtamaan raolleen jääneestä ovesta keittiöön. Huomatessani tilanteen, Abra oli puolittain häkissä nuuskien paikallaan möllöttävää kania ja Abran kissakaveri tuijotti tapahtumaa häkin sivulta.

Olemme Abrahamin kanssa viettäneet jonkin verran aikaa keittiön lattialla istuen ja kania tuijotellen. Nyt Abra näyttää jollain tapaa sisäistäneen, että pitää antaa kanin itse tulla haistelemaan.

Itseeni ja muihin ihmisiin olen totuttanut kania istumalla lattialla ja syöttämällä sille pieniä paloja omenaa, josta se näyttää pitävän. Tänään ostin persiljaa ja näkkileipää, joista molemmista kani näyttää pitävän. En ole uskaltanut antaa kovin paljon uusia ruokia kerrallaan, vaikka ilmeisesti kani kuitenkin voi syödä ainakin pieniä määriä vähän kaikenlaista. (Vaikka onhan se kiellettyjen asioiden listakin kohtalaisen pitkä.) Kasvattajan mukaan sen vatsa menee kuitenkin herkästi sekaisin, jos ruokavalio muuttuu liian äkisti.

Ai niin... ja kanille on jo vakiintunut lempipapantamispaikka. Sitten kun zooplussan lähetys elikoidenruokaa tulee, kani saa samassa lähetyksessä vessalaatikon. Häkistä tosin varmaan pitää siirtää jotain pois, että se mahtuu sinne mukavasti.

Eläinmielipiteitä

Kanin mielipide häkistä:
En tule ulos täältä. Tämä hyvä. Ulkona on pelottavia asioita.

Kanin mielipide Pesäluolasta:

Hieno voimanharjoitteluteline. Menen sen sisälle siirrelläkseni sitä ympäri häkkiä. Paras paikka sille kuitenkin on pesänurkkani vieressä, ihan fleecen raunalla, niin että voin nukkua pää sen sisällä.

Kanin mielipide papanoistaan:
Niiden pitää olla sillain sopivasti ympäri häkkiä, että niitä voi sitten etsiä itse makupaloiksi puupurun seasta.

Kissan mielipide kanista:
SIIS NIINKU KIINNOSTAVINTA EVÖR! Mutku teija on iha tymä eikä anna sorrata sitä tassulla tai mennä kans häkkiin... eikä anna edes pikkuisen kokeilla tassulla :C

Kanikanikanikani!

Velipoika Ville
ja poikien päivätorkut

Tänään on siis se suuri, tai ihan normaalinkokoinen päivä, jolloin asuntoomme saapuu kani. Olemme valmistautuneet tähän siten, että kissani velipoika on ollut melkein koko päivän kylässä, jotta taaperot saavat purkaa kaiken energian, mikä suinkin liikenee, toisiinsa.

Kissojen telmiessä putsasin eilen löytämäni kaninhäkin sitruunalla, jotta se lakkaisi haisemasta. Haju ilmeisesti lähtikin hyvin.

Ajattelin, että kun minulla on kissa ja kani, niin ei ole niin suurta huolta, että ne söisivät toistensa ruokia, toisin kuin kaverillani, joka yrittää lihottaa toista kissaansa ja laihduttaa toista. No... mutta kuinkas kävikään. Laitettuani heinät kania varten valmiiksi, huomasin kissani intoutuneen syömään niitä kaverinsa kanssa.

Toivon, että kani ei syö kissanruokaa. Ainakin broilerinsydäntä ja jauhelihaa syövä kani kuulostaa todella pelottavalta.

Heinää! Omnomnom!

Sitten läksin hakemaan kaverini autokyydillä toista, vähän pienempää häkkiä tarvikkeineen. Löysimme helposti paikan, josta häkki kuului hakea, mutta parkkipaikan löytäminen olikin sitten haasteellisempaa. Joka tapauksessa sain häkkini mukaan ja lähdimme häkki takakontissa kohti Haukipudasta, josta haimme kanin.

Kani, musta x-kuviollinen kääpiöluppanaaras lähti matkaan mukanaan tuttua ruokaa, sukupaperit ja kasvattajan suullisen ja kirjallisen evästys uudelle kaninomistajalle. Kasvattajan kanssa oli oikein miellyttävää asioida ja keskustella ja on mukava tietää, että kani tulee hyvistä olosuhteista.

Kanin jälkeen lähdimme etsimään hevostilaa, josta kasvattaja suositteli hankkimaan heiniä kanille. Soitin hevostilalle ja onnistuimme pääsemään... jonnekin päin Haukipudasta. Soitin uudestaan ja luulin olevani jäljillä. En sitten ollutkaan. Seikkailimme hyvän tovin ja päädyimme bensa-asemalle pyytämään karttaa. Hevostilallinen soitti meille uudestaan ja nyt kaksien neuvojen ja kartan avulla lopulta pääsimme perille. Maksuksi heinistä hevostilallinen pyysi askin tupakkaa. Vaihdoimme siis rehuja rehuihin.

Lopulta pääsimme suuntaamaan takaisin kohti Oulua mukanamme kani tarvikkeineen. Asunnolla avasin heti kuljetuskopan oven, mutta kani jäi mieluummin natustamaan sinne heiniä. Annoin kanin syödä heiniään ja valmistelin häkin sitä varten keittiöön.Vein kanin häkkiin ja istahdin katsomaan, kun se tutki häkkiä, söi ruokaansa ja papanoi ympäri häkkiä. Sisäsiisteydessä ilmeisesti olisi siis vielä toivomisen varaa.

Häkin ovi oli koko ajan auki, ja olin laittanut tavarat siten, että häkin ovesta oli helppoa kulkea, mutta jostain syystä se ei näyttänyt kiinnostavan kania. Ilmeisesti se oli tottunut siihen, että häkistä poistutaan vain ihmisten ehdoilla. Siispä nostin kanin häkin viereen... josta se pomppasi takaisin häkkiin.

Luovutin ja annoin kanin tutkia ympäristöään parhaaksi katsomallaan tavalla minun istuessa vieressä ja jutellessa sille samalla kun lueskelin kasvattajalta saamiani hoito-ohjeita.

Muok//
Ai niin. Sieltä eilen dyykkaamastani häkistä löytyneet suolinkaisepäilyt ovat paljastuneet nuudeleiksi. Että semmosta.

Kaninhäkin hankinta

Minulle on huomenna tulossa kani. Tai siis haen kanin huomenna. Tähän päivään mennessä olin hankkinut kania varten asuntooni peräti... puruja kuivikkeeksi ja pari omenaa porukoidemme omenapuusta. Minulla ei ollut häkkiä, ei heiniä, eikä oikeastaan mitään, mitä minun ei olisi pitänyt jo hankkia kissaa varten. Kuljetuskoppa siis oli ja valjaat sekä kampa, mutta ei juuri muuta kanintarviketta.

Päivällä kävin sitten ostamassa kaupasta paketin heinää siltä varalta, etten löytäisi huomenna saadessani auton käyttöön sitä maatilaa, jota kaninkasvattaja suositteli heinien hankintaa varten. Huomenna on myös tarkoitus käydä hakemassa huuto.netistä huutamani häkki tarvikkeineen, joten en minä ihan hukassa ollut. Oli silti pienoinen yllätys havaita keittiömme ikkunasta, että kappas roskakatoksemme edessä lojuu suuri kaninhäkki. Ilmaisesta häkistä ja kerrassaan uskomattomasta säkästä ilahtuneena kipitin alas ja hain häkin asuntooni, jossa ensimmäisenä suihkuttelin siitä ylimääräiset ja harvinaisen epämääräisen näköiset liat pois ja pesin sen sitten mäntysuovalla. Sitten hinkkasin pinttymäkohtia taikasienellä ja totesin, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Häkin kuivuttua paikkasin kummallisen näköisen suorakaiteen mallisen reiän pohjasta ilmastointiteipillä. Samalla vuorasin myös pinttymäkohdat samaisella teipillä.

Kaverini oli sitä mieltä, ettei tällaista tapahdu oikeassa maailmassa. Ei kai kukaan löydä päivää ennen kanin hankkimistaan ilmaista häkkiä. Tai ehkä juuri oikeassa maailmassa tätä tapahtuu. Kirjaa kirjottaessani en laittaisi tällaista tapahtumaan, sillä se tuntuisi liian epätodennäköiseltä. Tai sitten minä olen jonkun sellaisen kynästä, joka ei piittaa todennäköisyyksistä.

Myöhemmin sain tosin todeta, että ilmaisellakin on ilmeisesti hintansa. Tämän operaation jälkeen katsoin häkistä tulleita, viemärin päälle jääneitä moskia ja totesin niiden joukossa olevan jotain äkkiseltään spagetin näköistä. Ne kuitenkin suipponivat päätä kohdin ja olivat valkoisempia, joten spagettia ne eivät varmaan olleet. Kissanomistajalle tämä näky aiheuttaa automaattisesti lieviä kylmiä väreitä ja saa pohtimaan löytyisikö lääkekaapista vielä suolinkaisiin tehoavia matolääkkeitä. Pötköt olivat kovettuneita ja päästessään veden kanssa kosketuksiin löystyivät (takaisin?) löllöiksi, mutta eivät onneksi liikkuneet itsekseen. 

Siinä sitten iltapuhteena desinfioin käteni, häkin, vessan ja käteni uudestaan. Ja päätin aloittaa uuden loishäädön elikoilleni kahden viikon päästä. Suosittelen sitä myös kissamme leikkikaverina tuolloin käyneelle kissalle. Ai niin... pitäisi myös varata eläinlääkärille aika rokotuksia varten.