Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Meditaatioguru

Mulla on nyt meditaatioguru. En ole yleensä ollut mikään ohjattujen meditointien ystävä, mutta tämä hiljainen ja monitulkintainen guruni on ollut kuin nenä päähän. Guru ei anna valmiita ohjeita ja iskulauseita, mitä noudattaa elämässä, ne täytyy itse löytää.

Säännöllisen epäsäännöllisesti istahdan guruni oppien ääreen meditoimaan ja irtautumaan arjesta. Toisinaan guru vain makaa hiljaa paikallaan ja toisinaan hän puuhastelee jotain näennäisen merkityksetöntä. Se on kuitenkin ollut sangen opettavaista.

Tähän mennessä olen oppinut gurultani:
- Asioita voi ja kannattaakin kellottaa ja pistää kalenteriin, koska kaikkea ei vaan voi muistaa.
- Kaikkea ei kuitenkaan voi aikatauluttaa. Voi vain tarttua tilaisuuksiin, kun niitä tarjotaan, jos se tuntuu hyvältä. Tilaisuuksiin ei myöskään ole pakko tarttua.
- Venyttely on hyväksi ruuan päälle. (Ja joskus ehkä päälläkin.)
- Kuuntele itseäsi. (Jos paleltaa, mene lämpöön, jos on kuuma, hakeudu viileään ja juo vettä.)
- Voi samaan aikaan olla lihaksikas ja osata levätä.
- On hyvä venytellä ja liikuskella aina silloin tällöin (vaikkei olisi pakko).
- Vähällä pärjää, mutta koskaan ei ole niin paljon, että olisi lopullisesti tyytyväinen.
- Matkustaminen on stressaavaa.
- Muutto uuteen kämppään on vain samat kamat uudessa paikassa.

En valitettavasti voi suositella tätä kyseistä gurua kellekään (haluan pitää hänet itselläni), mutta jos joku muu haluaa päästä samankaltaisten oppien ääreen, niin suosittelen lämpimästi käärmeen hankkimista.