Omilleen muuttamisesta

Pohdin ja teoretisoin nyt siis sitä, milloin nuoren kuuluu muuttaa pois kotoa ja voiko vanhempiensa/huoltajiensa luona asuva nuori aikuinen itsenäistyä. Inspiraation tähän pohdintaan kirvoitti kysypois.comin eräs kysymys ja sen aiheuttama kommenttiketju. 

Minusta siinä ei varsinaisesti ole mitään outoa, että ihminen asuu vanhempiensa luona vielä täysi-ikäisenäkin. Suomessa itse asiassa ihmiset muuttavat omilleen keskimäärin hyvin varhain verrattaen vaikkapa keski- ja etelä-Eurooppaan, jossa Suomen tilannetta suorastaan kummastellaan ihmisten asuessa yleensä jopa kolmekymppisinä vanhempiensa luona. Kolmekymppistä, tervettä vanhempiensa luona asuvaa suomalaista taasen kummeksutaan täällä päin kovastikin.

Aiemmin siinä ei ollut varsinaisesti mitään outoa, että aikuinen asui vanhempiensa kanssa samalla tilalla. Usein niin kävikin, että poika alkoi siirtyä tekemään isännän hommia oman isänsä alkaessa heikentyä ja otti sitten kotitilansa haltuun, hankki emännän ja sitten samalla tilalla asui vanha pariskunta, uusi pariskunta ja todennäköisesti pian lapsiakin. Omat vanhempani ovat vielä eläneet (juuri ja juuri) tätä aikakautta. Isäni on asunut samassa talossa koko ikänsä, jossain vaiheessa vain tämän vanhemmat muuttivat pois (kaupungin keskustaan, lähemmäs palveluita).

Nykyään tämä on muuttunut vähintäänkin hyvin harvinaiseksi ja vanhempiensa luona asuvaa aikuista pidetään jollain tapaa epäkypsänä, joka tarvitsisi omilleen muuttamisen aikuistumisriitin ollakseen oikeasti aikuinen. Minä en kuitenkaan lähtisi leimakirveellä tällaista paiskomaan vanhempiensa luona asuvien niskaan. Itse asiassa vanhempiensa luona asuva aikuinen saattaa olla paljon ”omillaan asuvia” ikätovereitaan kypsempi. Näin saattaa hyvin olla vallankin perheissä, joissa lapsi joutuu olemaan (mahdollisesti jo melko nuoresta) omien vanhempiensa omaishoitaja, joko virallisesti tai epävirallisesti. Jos jostain fyysisestä tai psyykkisestä vammasta johtuen omat vanhemmat eivät kykene enää hoitamaan arkeaan kuten ennen, en pitäisi millään tapaa tuomittavana jäädä näiden luo ”lorvailemaan”.

Vanhempiensa luona asuva nuori aikuinen voi yhtä hyvin itsenäistyä ja oppia huolehtimaan omista asioistaan kuin omillaan asuva, jos vanhemmat osaavat antaa nuorelle aikuiselle vastuuta sen mukaan kuin tällä on taloudellista ja psyykkistä kanttia ottaa vastaan. Vanhemmat voivat alkaa siirtää nuoren hankintoja (vaatteet, puhelinlaskut, bensat autoon jne) tämän oman kukkaron vastuulle. Samoin kotitöitä voi alkaa jakaa siirtäen vastuuta yhä enemmän nuorelle. Vuokran maksaminen omille vanhemmilleen on myös yksi vaihtoehto, vallankin mikäli raha on näillä tiukassa ja nuori käy töissä. Näin toimien nuoresta tulee itse asiassa paljon itsenäisempi kuin nuoresta, joka ei asu vanhempiensa luona, mutta kuitenkin saa näiltä jatkuvasti rahaa. Samalla järjestely tulee myös yhteensä paljon halvemmaksi. Tilastollisesti, kun kolme (tai useampi) aikuinen ihminen asuu yhdessä, ne tarvitsevat vähemmän resursseja arjen pyörittämiseen, kuin että he eivät asuisi yhdessä.

Omakohtaista kokemusta ylemmästä minulla ei kuitenkaan ole. Kuten blogimerkinnöistä näkee muutin omilleni saatuani paikan Oulun yliopistosta, noin 500 kilometrin päästä kotoani. Tällöin luonnollisesti kotona asuminen ei varsinaisesti ollut edes vaihtoehto, joten omilleen muuttaminen ei varsinaisesti edes tuntunut päätökseltä, vaan pikemminkin väistämättömältä tosiasialta. Paikan hakeminen ylipäätään näin kaukaa oli silti ratkaisu, johon ei välttämättä kaikki vanhempiensa luona asuvat uskaltaisi tehdä. Pelko vanhempien luota pois muuttamisesta ei kuitenkaan saisi olla mielestäni esteenä lähteä opiskelemaan alaa, jota oikeasti haluaisi tehdä työkseen. Silloin olisi minusta syytä tehdä töitä oman itsenäistymisensä eteen.

Sitten tiivistetty vastaus siihen itse kysymykseen, milloin minun mielestäni on aika muuttaa pois kotoa: Se on silloin, kun huoltajien luona asuminen on yksilön tulevaisuuden tiellä.