Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Pakollinen 1000 katsojan merkintä

Tänään havaitsin, että blogiani on katsottu yli 1000 kertaa. Kiitoksia teille siitä.

Kiitoksia myös Venäjän tiedustelupalvelulle/mafialle niistä sadasta kahdeksastakymmenestä yhdestä kerrasta.

Sitten voisin mennä syömään ja leikkauttamaan kissaltani palleja.

Normipäivä.

"Syysloma"

Päivän lukuvinkki: Google-runoilija

Pihalla sataa niin rankasti lunta, etten näe ikkunastani naapuriin asti. Se ei toisaalta ole mikään ihan ihme ja poikkeuksellisen rankka lumisade, sillä olen vanhempieni luona käymässä ja naapurimme asuu kilometrin päässä. Abraham on kanssani samaa mieltä siitä, että siellä on ihan koiranilma. Vielä pari tuntia sitten taivas oli harsopilvien läikittämä, mutta sininen ja ilma kaunis. Kävin hakemassa sahalta puruja kanille ja ajattelin, että ehkä voisin käydä vielä vähän poimimassa ruohoa, kun aurinko on sulattanut yöllä kertyneen huurteen paremmin. Mutta ei sitten. Onneksi kävin eilen hakemassa kolme korillista ruohoa, voikukanlehtiä, porkkanannaatteja ynnä muuta vastaavaa pihalta sisälle kuivattavaksi.

Tultuani elikoideni kanssa vanhempieni luo viettämään syyslomaa - anteeksi perioiditaukoa - kani söi heinää ja joi vettä ihan valtavasti. Ilmeisesti se oli uutta ja jännän makuista. Nyt heinänkulutus on laskenut takaisin tavanomaiseen.

Abraman sähisi Petterille ja Karviselle ensin, mutta parissa päivässä se oli taas tottunut niihin ja yrittää jatkuvasti innostaa niitä leikkimään kanssaan. Nellille, emolleen Abra ei sähissyt, vaan tuli innostuneesti katselemaan. Emon alkaessa nuolla tätä, Abra vetäytyi kauemmas: "Mää oon jo iso poika. Kova jätkä. Äiti, sä nolaat mut".

Kissat ja kani tulevat hienosti toimeen, eikä kumpikaan yritä tappaa kumpaakaan. Kissat tosin aina välillä epäilevät kanin olevan vaarallinen ja kanilla on paljon asiaa, josta se viestittää tömäyttelemällä nurkassa takajalkaansa.

Koko lauma yrittää aina seurata mua minne ikinä menenkin. Luulen, että joku niistä osaa avata ovia (veikkaan Petteriä), sillä varmasti jätin koko kaartin alakertaan ja tulin itse ylös, omaan huoneeseeni. Hetken kuluttua Abraham hyppää sängylle Petterin katsellessa oviaukosta. Ja jokin yrittää nakertaa sänkyni alla lattialistaa. Tämä on siis tapahtunut jo useampana iltana. Ensimmäisellä kerralla ajattelin, että heh, joku voisi vaikka pelätä mörköjä, jotka metelöivät sängyn alla tai yrittävät tunkea naaman kautta peiton alle.

Ja joo, ei tää ihan lomaa ole. Mulla on tehtävänä kaksi 15-sivuista esseetä ja luettavana yksi englanninkielinen artikkeli, josta pitää tehdä kaksi power point -esitystä: yksi englanniksi ja yksi suomeksi.

Muokkaus: 17:47 //
Nähtiimpä Abrahamin ensireaktio lumeen. Se katseli hämmentyneenä ympärilleen: "Mitä on tämä valkea kylmä aine". Ja lähti sitten teputtamaan ympäriinsä ihmetellen, miksi tassut jäätyy ja kastuu samaan aikaan. Sitten se totesi, että lumi on jännä, koska sitten voi pissata minne vain ja silti riittää tarpeita sen peittämiseen. Vähän ajan kuluttua sen päällä lepäsi lumikerros, sillä pienenä pölvästinä, se ei osannut pudistella lunta yltään, kuten aikuiset kissat. Pyyhkäsin lumet mustasta turkista ja toin pölvästin takaisin sisälle.

Tekniikkanero kissanpoika

Abraham hyppäsi puolivoltin poikakaverini näppäimistön päälle. Tämän seurauksena jotkin asetukset mystisesti muuttuivat ja yhtäkkiä viivan tilalle tuli kysymysmerkkiä ja päinvastoin. Poikakaverini huusi kissalle lähtiessään huoneesta: "Korjaa se, kun kerran sekoititkin!".

Istun toisella puolen huonetta ja katson sivusilmällä, kun kissa menee toteuttamaan määräystä. Se tassutti näppäimistöllä ja hyppäsi pois. Poikakaveri on tullessaan takaisin hieman rauhoittunut ja sanoo: "Oikeastaan ne voi olla ihan hyvin niinkin päin, kun toinen näppäimistä on toiminut vähän huonosti ja nyt ne toimii molemmat hyvin. Pitää vaan muistaa, että ne on nyt noinpäin..."
"Myöhäistä, Abra kävi jo "korjaamassa" ongelmaa", sanon. Poikakaverini katsoo tietokonettaan ja toteaa pöllämystyneen näköisenä: "Se laittoi sen sammumaan."

Hajosin täysin ja sanoin: "Se buuttas sen! Siinä on vika, joten se pitää buutata! Täydellinen mäkinkäyttäjän logiikka! Kissani on applehipsteri!". Käynnistettyään koneen poikakaverini toteaa kaiken toimivan normaalisti. Paitsi, että kysymysmerkki toimii nyt ensimmäistä kertaa kuukauteen kunnolla. "Tuo perhanan kissa korjas mun koneen."

Meillä on tosiaan kissa, joka osaa noutaa hiuslenkkejä ja korjata tietoteknisiä ongelmia.

Arkkiviholliseni iskee jälleen


Universumi ei todellakaan halua mun olevan ajoissa. Tänään, kun eliminoin kaikki keksimäni syyt olla myöhässä luennolta failasin silti. Heräsin hyvissä ajoin. Keräsin kaikki tarvitsemani tavarat mukaan. Menin sellaisen kaverin kanssa yhtä matkaa, jolla alkaa tentti varttia aikaisemmin kuin minulla luento, joten olin varmasti aikaisessa. Varmistin kolmesta eri lähteestä (kalenterista, oulun yliopiston lukkarista ja weboodista), että olen oikeassa salissa. Sitten tarkistin meidän kurssisuunnitelmasta, että tänään pitäisi olla jotain. Silti jäin yksin luokkahuoneeseen ihmettelemään.

Eikö meillä ole tänään luentoa jostain syystä X, jota minulle ei ole kerrottu / en vain jostain syystä viime luennolta muista? Onko luento siirretty? Ja ennen kaikkea, MISSÄ HELVETISSÄ TÄSTÄ ON ILMOITETTU, KUN KAIKKI MUUT OSAAVAT TEHDÄ OIKEIN?! Tarkistin sähköpostin, tarkistin optiman, tarkistin Oulun yliopiston sivut ja yritin jopa saada opettajaa kiinni kielikeskuksesta, joka ei myöskään ollut enää siellä, missä sen olisi pitänyt.

Ei, en näillä viisi tuntia nukkumaan päässeillä aivoillani vaan tajua. Aivoilla, jotka olisivat voineet nukkua täydet yöunet, jos olisin tiennyt tästä. Edes kakara, joka yleensä alkaa vapaapäivinäni huutaa naapurissa aamu seitsemältä, ei tänään huutanut. Olisin saanut nukkua häiriöittä. Olisin....

Vittu mitä kafkaa.

Yön satoa

Kello on kolme yöllä ja olen kuunnellut ennen aamukahdeksaa huutavaa kakaraa, hakenut töitä, käynyt kaupassa ja saanut englanninkielisen, ensitorstaina pidettävän esitelmäni perfektionistista luonnettani tyydyttävään kondikseen ja peelonnut ympäri internettiä koluten kaikkea hyvin randomia.

Tässäpä siis teille yön satoa:

Yön taidepläjäys
Yön ällöttävin tapa kuolla
Yön addiktoivin peli

Puhelinmyyjistä

En ole enää pitkään aikaan yrittänyt olla mitenkään erityisen ilkeä puhelinmyyjille. Kakarana, kun puhelinmyyjä jatkoi höpötystään vielä sen jälkeen, kun ilmaisin selkeästi olevani ala-ikäinen, laitoin puhelimen luurin kukkapöydälle (sillä olin kuullut jostain, että on hyvä puhua kukille) ja menin katsomaan telkkaria käyden aina välillä kuuntelemassa, joko se lopetti.

Myöhemmin olen tajunnut, että hekin ovat vain ihmisiä ja usein vieläpä opiskelijoita, jotka vain haluavat saada jotenkin räävittyä kelan tukia enemmän tililleen. Meidän molempien aikaa säästääkseni sanon yleensä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, että kiitos, ei kiitos ja katkaisetn puhelun. Viimeksi minulle yritettiin kaupata internetyhteyttä samasta firmasta, kuin mistä jo vuokraamme kuuluva internetyhteys on. Yleensäkään en osta mitään, en siksi, että "ne on kaikki kusetusta", vaan siksi että minun on vaikea keskittyä puhelimessa mihinkään, saati sitten tehdä päätöksiä.

Joskus silti tulee naurettua joillekin puhelinmyyjätapauksille. Ihan vain, koska ne kolahtavat minun huumorintajuuni siitä huolimatta, että monet tuttavani ovat kyseistä työtä itsekin tehneet. Kaverini kertoi, että eräs mieleenjäävimmistä tapauksista puhelinmyyjänä oli, kun joku ilmoitti, (johonkin telvisio korttiin liittyen luultavasti) ettei hän tarvitse, sillä katsoo telkkarista vain pornoa.

Viimeisin tapaus sattui muutamia minuutteja sitten, kun joku soitti kaverilleni. En tiennyt kuka oli kyseessä, mutta epäilin, että puhelinmyyjä, sillä kaverini kysyi jotain tyyliin: "Niin mistä soitat?". Sanoin kaverin vieressä (mahdollisimman ärsyttävällä äänellä) "Haluaisimme tarjota sinulle Seiskan kolmeksi kuukaudeksi...!". Kaverini katsoo puhelintaan hämmentyneenä ja sanoo: "Mää luulen, että se kuuli sut. Se löi luurin korvaan."

Arkkiviholliseni Universumi ja Optima

Olen hiljalleen alkanut epäillä, että universumi ei halua minun olevan ajoissa. Siis ainakaan hyvissä ajoin. Suurimmaksi osaksi päädyn ensimmäisille luennoille nippanappa ajoissa. Milloin kaveri, jonka kanssa olen menossa yhtä matkaa, on myöhässä, milloin kissa oksentaa matolle, rahapussi / kännykkä / avaimet on hukassa tai pupu ripulilla.

Eilen - maanantaiaamuna siis - päätin, että tämän viikon aloitan olemalla ajoissa. Pistin herätyskellon soittamaan varttia tavallista aikaisemmin, enkä mennyt kenenkään kanssa yhtä matkaa. En myöskään jäänyt ikuisuudeksi etsiskelemään rahapussiani, joka näytti olevan hukassa jälleen kerran.

Tulin luentosaliin peräkanaa opettajan kanssa. En siis ollut varsinaisesti myöhässä, mutta en aikaisessakaan. Eli juuri kuten yleensäkin. Sitten, kun minulla ei ollut rahapussi mukana, en voinut ostaa ennen kahdeltatoista alkavaa luentoani eväitä, joten ajattelin mennä valmiiksi viron harjoitusryhmälle varattuun luentosaliin odottamaan.

Paskanmarjat. Ne olivat ilmeisesti siirtäneet luentomme sijaintia kesken kurssin. Asiasta ei ollut tiedotettu edellisellä luennolla omani, eikä vieruskaverin muistin mukaan. Silti suurin osa porukasta oli eksynyt oikeaan paikkaan. Olin hämmentynyt. Tarkistin sähköpostista, eikä sinnekään ollut tullut mitään viestiä. Sitten tajusin, etten ollut aloittanut vielä vuosittaista taisteluani arkkiviholliseni, Optiman, alias Virtuaalisen oppimisympäristön kanssa. Sinne ilmeisesti oli ilmoitettu asiasta.

Kuten viimevuonnakin, huomaan vihaavani Optimaa jo ennenkuin olen avannut sitä kertaakaan.

8 tunnustusta

Haluan tunnustaa teille jotain. Olen ottanut tunnustuksen vastaan ja nyt teen sen itsekin. Eli näitä blogeissa kiertäviä "haasteita", miltä tämä blogi on toistaiseksi välttynyt. Eikun... oli mulla yksi, mutta derbbasin sen, enkä saanut sitä valmiiksi.

Tunnustuksen säännöt:


« Kiitä tunnustuksen antajaa. »
« Jaa tunnustus kahdeksalle blogille. »
« Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta. »
« Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. »


Näistä tunnustuksista saamme kiittää Nafisania, joka haastoi minut tähän. En tiedä löydänkö kahdeksaa ihmistä, joiden bloggailuja kehtaan näillä häiritä, joten haastan niin monta, kuin mitä teitä armaita bloggaajaystäviäni satun keksimään. (Jos joku kokee itsensä loukatuksi, kun ei tullut haastetuksi, tai haluaa muuten vaan tehdä tämän, niin kommenttia saa laittaa!)




Annan tunnustuksen teille:

» Laura: Förillä pahki

Kirja: Suzanne Collins – Matkijanärhi


Jos joku nyt on onnistunut missaamaan tämän uutisista, niin kyseessä on siis Nälkäpeli-trilogian päätösosa. Kerron omia ajatuksiani koko kirjasta, en spoilaa yksityiskohtia, mutta haluaa uskoa lopun täydelliseen yllätyksellisyyteen, ei välttämättä kannata lukea tätä niin kutsuttua "arvostelua"ni.


Luettuani osan en heti osannut vastata oliko kirja mielestäni hyvä vai huono. Mietin, mikä on hyvän kirjan määritelmä. Kuten kaverini sanoi äitinsa todenneen "Taideteos on hyvä, jos se saa primääriset prosessit resonoimaan."

Samankaltaiseen lopputulokseen tulin itsekin yön aikana. Tosin olisin ilmaissut asian ehkä pikemminkin, että kirja on hyvä, jos se pakottaa minut lukemaan itsensä yhdeltä istumalta loppuun - saa itkemään ja nauramaan (monesti myös samaan aikaan) ja näkemään jälleen kerran lyhyeksi jääneen yön unia, jotka kuuluvat päähenkilölle. Päähenkilölle, jonka psyykkeen murtumista on saanut seurata koko trilogian ajan. 

Moni ehkä pitäisi loppua onnellisena. Päähenkilö menettää paljon, mutta ei kaikkea ja asettuu kiltisti geneeriseen spefin ”onnelliseen loppuun”. Kiltisti, nujerrettuna, sirpaleina. Minusta loppu ei ole onnellinen – mikä on erittäin realistista ottaen huomioon olosuhteet. Sota rikkoo ihmisiä. Sisäisessä logiikassaan kirja toimii minusta aivan täydellisesti.

Se on siis minusta erittäin hyvä ja viihdyttävä kirja. Se ei kuitenkaan tee onnelliseksi. Minua ei ainakaan tehnyt. Se jätti tyhjän olon. En halua kiusata näitä ihmisiä enää enempää. Älä Collins kerro enää heistä, jooko? Anna heidän olla.

Ehkä minä vain eläydyn liian vahvasti kirjan kertojaan.

Suosittelisinko tätä itselleni? En uskaltaisi olla suosittelematta. Lukisin sen kuitenkin sanoisin minä itselleni mitä tahansa. Ihan kuten luin Vuonna 1984 ja kuten tulen lukemaan joskus Metro 3033:n.

Lainaus, joka ei aiemmat kirjan osat lukeneilla spoilaa mitään. Katkelma on bongattavissa ensimmäisen luvun ensimmäisestä kappaleesta, joka kertoi jo minulle, että viimeisestä tulee spefille tyypilliseen tapaan sarjan synkin osa.

”Tuijotan kenkiini, katson kuinka ohut tuhkakerros laskeutuu niiden kuluneelle nahkapinnalle. Juuri tässä oli ennen se sänky, jossa nukuin yhdessä siskoni Primin kanssa. Keittiön pöytä oli tuolla. Hiiltyneeksi kasaksi sortunut savupiippu on kiintopiste, jonka avulla voin päätellä, missä mikäkin tila oli. Mitenpä muutenkaan tässä harmaassa meressä tietäisi paikat.”

Satunnaisista sarkasmia

Minun varmaan pitäisi pyytää jo tässä ihan alussa anteeksi ja selittää, että tunnen oloni sarkastiseksi, koska olen nukkunut liian vähän ja senkin ajan nähnyt Catnissille tarkoitettuja painajaisia. Jotenkin tajuan sen, mutta minua ei kiinnostaisi tehdä sitä. Senkään takia, että se kuulostaisi itsessään sarkastiselta ja todennäköisesti joku vetäisi siitäkin herneen nenäänsä. Toisaalta, jos riittävän moni ihminen lukee tämän, ihan varmasti joku vetää jotain jonnekin hengityselimiensä suunnalle tai ainakin trollaa tekevänsä niin, joten voin ihan yhtä hyvin pyytää tässä anteeksikin. Anteeksi poliittisesti epäkorrektit ja sarkastiset kommenttini, joita kirjoitan tähän blogimerkintään. Tarkoitus on viihdyttää, ei loukata, vaikka nauru usein liitetäänkin varjopuoleltaan alistamiseen ja nöyryyttämiseen. [1]

Käsittelen mielelläni lisää syytä väsymykseeni, mutta se ansaitsee minun valvottamisellani ihan oman blogimerkinnän, joten tyydyn tässä toteamaan, että luin viimeyönä Nälkäpeli-trilogian viimeisen osan nimeltään Matkijanärhi.

Pian tulee lunta!
Jo pelkkä otsikko saa minut toteamaan puoliääneen: ”No shit Sherlock”. Ihanko totta? Voisiko ensilumi tänäkin vuonna sataa lokakuun puolessa välissä tai vähän sen jälkeen? Vai menisikö tällä kertaa ihan marraskuun puolelle? Hui kauhea, miten jännittävää ja ennalta-arvaamatonta. Sitten voidaan alkaa uutisoida siitä, miten ”Talvi yllätti autoilijat”. (Ja miksi minun päässäni alkoi soida tämän kertosäe? )


Tunnettu professori mollasi perussuomalaisten naamoja: "Karmean näköisiä"
Per Looks
Kieltämättä suurin osa tästä otannasta ei sovi estetiikan tajuuni. Osaan äänestäjistä voi tietysti tämäntyyppinen esittelykuva vedotakin. Jotkut korostavat kuvien välittävän henkilöiden aitoutta ja persoonaa. Minusta molempia voi tuoda ilmi esteettisesti miellyttävämminkin, vaikka ei missin ulkonäöllä olisikaan varustettu. Jos heidän persoonansa on todella sitä, mitä se minusta tuntuvat viestittävän kuvillaan, se kieltämättä ei houkuttaisi professorin sanoin pyytämään näitä fb-kavereiksi. Ei sillä, että muutenkaan pyytäisin tuntemattomia fb-kavereiksi.

Ei sillä, että kokoomuksen edustajien ”samaan muottiin kaikki” asettelu tai ”vihreiden hymyilkäämme kaikki ylipirteästi” olisi ihmeemmin sympatioitani voittanut puolelleen. Olisiko mitenkään mahdollista koota visuaalisesti miellyttävää ja persoonallista, mutta asiallista kokoelmaa? Ei sillä, että niitä silti äänestäisin, jos ei kannanotot miellytä, mutta ihan vain esimerkiksi siitä, miten tämä osa edustavuudesta pitäisi hoitaa. Poliitikkojen työtä on kuitenkin merkittävältä osalta edustavuus. Kansan edustaminen on poliitikkojen tehtävä. Toisaalta edustaa tarkoituksellisen huolittelemattomalla ”edustus”kuvalla varustettu ehdokas osaa kansasta. Se, miten suurta osaa, nähdään jälleen seuraavissa vaaleissa. Siksi demokratia on olemassa.

Ulkonäkö siis – haluttiin sitä tai ei ja oli se oikein tai ei vaikuttaa kokonaisvaikutelmaan, jonka perusteella äänestäjä valitsee ehdokkaansa. Sama se on tavallisten pulliaisten kanssa. Ihminen muodostaa ensivaikutelmansa kolmessa sekunnissa. Sen vaikutelman muuttamiseen menee huomattavasti kauemmin kuin kolme sekuntia; kauemmin kuin menee kirjoittaa äänestyslipukkeeseen numero. Se on tosiasia, vaikka sen myöntäminen ääneen julkisesti onkin poliittisesti epäkorrektia. Onneksi blogini ei olekaan julkine- eeikun hetkinen!

Tutkimus: Söpöjen eläinkuvien katselusta on hyötyä!
No selittäisi ainakin, miksi niin monet tykkäävät käyttää writtenkitteniä.

Asunnonomistaja: Näin varaudut tulvaan!  
Tai sitten hankit alunalkaenkin asuntosi jostain, missa tulviakseen puolen Suomea pitäisi olla veden alla. Ei niitä taloja suotta mäkien ja harjujen päälle aikoinaan rakenneltu, vaikka järvenrantatontti onkin kovassa huudossa.

Tuore tutkimus: Väkivaltaiset videopelit tekevät nuorista aggressiivisempia
Joojoo ja väkivaltaakaan ei ollut olemassa ennen 1990-lukua. Ei, sillä ei voi olla mitään tekemistä asian kanssa, että jo muutenkin väkivaltaiset nuoret hakeutuvat muita hanakammin väkivaltapelien pariin. Videopelit pitäisi kieltää lailla, kun Breivik:kin kerran niitä pelasi! Niin! Ja kirjat kans, kun sekin luki niitä! Ja Hitlerkin luki! Ja Stalin! Lukeneisuus on selvästi merkki siitä, että ihmisestä tulee ennemmin tai myöhemmin pahuuden ruumiillistuma.

Näin Jessica Alba suosii suomalaista
Omg. Sillä on sininen puhelin! Kysytään lähtiskö se persujen ehdokkaaksi! Todellinen patriootti! Ainakin se varmaan osaisi näyttää edustavalta. Minulla ei tosin ole hajuakaan kuka tämä arvon julkimo on, mutta tämän pienen otannan (=yhden kuvan) perusteella sanosin sen miellyttävän enemmän valtaväestön estetiikan tajua. Mitä siitä, ettei se osaa edes suomea, ei Mannerheimkään osannut. Ja saanut Marskin tapaan koulittu ulkomailla. Tosin enemmänkin edustavana olemiseen, eikä sotataitoihin, mutta eikö se nykyään olekin tärkeämpää? Okei nyt alkaa mennä asiattomaksi. Mun ei pitäis lukea keltaisen lehdistön tuotoksia.

BB: Uusi asukas Petteri laittoi Teijan ruotuun: "Räyhääminen loppu!"
Okei tämän nauratti. En viitsinyt pilata syntynyttä hupaisaa mielikuvaa lukemalla itse juttua. Yleensähän se siis menee niinpäin, että minä puutun Petterin räyhäämiseen ja heitän sen ulos ”talosta”. Vaikka aiempien vuosien BB-uutiset ovat lähinnä kuulostaneet rasittavilta ja olen ignoorannut ne parhaan kykyni mukaan, nyt olen ihan omaksi viihdytyksekseni lueskellut otsikoita kaimani edesottamuksista ystävieni kaimojen kanssa. Tämä ylläoleva on kyllä tähän mennessä paras. En mä silti yhtään täyttä minuuttia kestäisi edelleenkään itse ohjelmaa katsoa.