Transasiaa

Transtyttö saa käyttää tyttöjen vessoja
Minusta on surullista, että ulostaminenkin täytyy sukupuolittaa. Lisäksi minusta on surullista, että tämä oikeasti ylittää uutiskynnyksen, eli on riittävän merkittävä asia, että siitä pitää mainita. No... jokatapauksessa parempi näin, kuin niin, että transtyttö joutuisi käyttämään poikien vessoja. Muistan vielä kuinka minusta tuntui oudolta mennä tyttöjen vessaan, mutta en uskaltanut poikienkaan vessaa käyttää. Tämän seurauksena pyrin koko kouluaikani välttämään vessojen käyttöä. Koko ylä-asteen aikana kävin varmaan alle viisi kertaa vessassa koulussa. Lukion yksi parhaita puolia oli, että vessoja ei ollut sukupuolitettu.

"Väljemmät sukupuoliroolit säästäisivät ihmishenkiä"
Luultavasti. Mutta on toki tärkeämpää, että ihmiset käyttäytyvät, kuten yhteiskunta heitä ohjaa haaroväliensä perusteella käyttäytymään.

Miesten himokkaat katseet loukkaavat
Tämä on samaa sarjaa kuin Normit-sivustolla ollut kirjoitus "Ruumiini ei enää kuulunutkaan minulle". Johonkin muistini syövereihin on syöpynyt muutama vastaava tilanne. Voin sanoa, että tuntui yksinkertaisesti selittämättömän väärältä teini-iässä, että joutuu samaan aikaan identifioiduksi väärään sukupuoleen, että tulee arvotetuksi sen kautta.

Kaikki tytöt eivät kasva naisiksi
"Monet aikuiset vilpittömästi kuvittelevat, että heidän tehtävänsä kasvattajina on kasvattaa tytöistä naisia ja pojista miehiä. “Asiallisena” ja “siistinä” pidetään aina perinteisten sukupuolinormien mukaista vaatetusta ja ulkonäköä. Naisellisia tyttöjä pidetään kypsempinä ja aikuisempina kuin maskuliinisia tyttöjä, miehekkäitä poikia aikuisempina kuin feminiinisiä poikia.

Mielenterveystoimiston hoitaja, joka yritti rohkaista minua sanomalla, että minähän olin kaunis nuori nainen, halusi varmaan myös vilpittömästi auttaa. Ajatellaan, että on vastuullista ohjata “hämmentynyttä nuorta” kohti “hänelle oikeaa” sukupuolta."

Opiskelijoille tietoa sukupuolisuudesta

Kaikki sitä tietoa tosin tarvitsisivat. Oikeasti. Enimmäkseen olen "kaapissa" transgenderiyteni kanssa, koska en jaksa kertoa juurta jaksaen sukupuolisuuden moninaisuudesta jokaiselle tapaamalleni ihmiselle erikseen. Toisekseen siksi, että ihmisille on edelleen niin vitun vaikeaa käsitellä muuta kuin selkeää mies-nainen jakoa. On arkielämässä helpompi olla epätyypillinen nainen, kuin asettautua kokonaan sukupuolidiskurssin ulkopuolelle. Siitä huolimatta, erityisesti teini-iässä jatkuva lokerointi satuttaa.

Blogivinkkejä

Ruokablogeja:

52 weeks of deliciousness
"52 viikkoa, kymmeniä reseptejä ja uusia elämyksiä!"

Chocochili
"Chocochilissä kokkaillaan herkullista kasvisruokaa rennolla otteella."

Lautasellesi - Sinu taldrikule
"Kaksikielinen blogi hyvästä ruoasta - Kakskeelne blogi heast toidust."

Opiskelijaruokaa
"Opiskelijahintaista, helppoa ja nopeaa ruokaa. Halpoja reseptejä usein alle kahdella eurolla, ravintoarvoja ja herkullista makua kuitenkaan unohtamatta."

Kirjallisuusblogeja:

Luutii

Vinttikamarissa

Mustesoihtu

Sarjakuvablogeja:

Enimmäkseen sarjakuvablogit kertovat erinäisten taiteellisten ja maanisdebressiivisten ihmisten elämästä ja pohdinnoista. On siellä poikkeuksiaksin. Ennen kaikkea nämä kuitenkin osaavat kertoa aiheistaan sen verran viihdyttävästi, että haluan stalkata niitä.

Ananaskonvehti

Susi sorakuopassa

Kummitus joka ei jaksanut kummitella

appleBRAIN

Puputukka


Bonuksena ihan vain englanninkielistä sarjakuvaa: 
The Abonimable,
Suloista, viihdyttävää ja kriittistäkin eläinsarjakuvaa, tyylikkäästi toteutettuna. 

Mountain of mazes,
Enemmän ja vähemmän siveellisiä sarjakuvia. Tai siis lähinnä vähemmän.

Oglaf,
Viihdyttäviä, tyylikkäitä ja riettaita sarjakuvia.

Teologisia blogeja ja sekä vastaavia:

etsijä

Uskontojournalismi

Uskonnontutkija

Teologia.fi

Klisepaljastus

Teenpä pienen paljastuksen prosessissa olevasta käsikirjoituksesta. Blogi Ajatusviivallatanssia haastoi kaikki fantasiaa kirjoittavat pohtimaan teoksensa kliseita. Ruodin tällä hetkellä olevan suunnitelman ja kirjoitetut 3-4 lukua Kosmokynän artikkelin klise-listan kautta. Kyllä, kyseessä on fantasiaa.

1. Ennustukset

Ovat teoksessa yksi taikuudenkäytön muoto. Teos myönnettäköön tällä hetkellä tavallaan alkaa ennustuksesta. Tavallaan. Riippuu ennustuksen määritelmästä.

2. Taikaesineet

No niitä ei ole. Ehkä johonkin toiseen maailmaani sijoittuvaan kulttuuriin saattaa liittyä esineitä, joissa katsotaan olevan taikaa. Tässä niitä ei kuitenkaan ole.

3. Matkat

Niitä on nyt jo. Ei tosin millään tavoin epätavallisia matkoja noin kulttuuriin suhteuttaen. Matkustanhan minäkin ihan irl opiskelupaikkakuntani ja synnyinpaikkakuntani väliä. Ja kodin ja työpaikan väliä.

4. Vanhat valkohapsiset velhot

No tuota... Ei ainakaan perinteisimmässä merkityksessä.

5. Uljaat taistelijat ja kauniit taistelijattaret

Vähän sama kuin edellinen. En tosin usko, että uljas tai kaunis olisi sanoja, joita ainakaan päähenkilöni niistä käyttäisi. Tosin epäilen, että kuuluvatko koko sanat ylipäätään päähenkilöni sanavarastoon.

6. Haltijat

Haltioita ei ole. Haltijoita - jotka ovat melkoisen kaukana Tolkien-haltioista - saattaa ollakin. 

7. Hauskat kumppanit

... Yritin oikein miettiä, mutta ei. Ei näytä olevan. Päähenkilöni tosin yrittää välillä kovasti olla hauska.

8. Barbaarit

Riippuu aivan täysin näkökulmasta.

9. Hirviöt

No jonkun mielestä karhukin on varmaan hirviö.

10. Pahan valtakunta

Tuota. On tavallaan. Useampikin. Ne on aina ne muut, jotka on pahoja. (Eli sama kuin kohta 8.)

Kaikkia niitä ehkä voi valmiista tuotoksesta löytää. Ei tosin mitenkään perinteisimmässä muodossaan. Ensiksikin haluaisin sanoa teoksesta, että hyvän ja pahan välisen taistelun sijaan se keskittyy kulttuurien välisiin konflikteihin. Kokonaisuudessaan maailma on varsin kaukana mustavalkoisesta, vaikka sen jotkut asukkaat sitä melko yksioikoisesti tulkitsevatkin. 

Kun tässä vauhtiin pääsin, voisin tutkia räpellykseni myös toisen klisekokoelman kautta, jonka meille tarjoaa blogi Hukkateillä.

• monipuolinen maailma

Maailma ei sijoitu nykyaikaan, eikä keskiaikaan. Miljöö on fennoskandinavia, että sen puitteissa mennään ympäristön monipuolisuuden kanssa. Metsää on paljon. Ihmissudet ovat tulkintakysymys.

• otukset

No niitä on tavallaan. Ja päähenkilökin on yksi niistä. Toisaalta kun kaikki muutkin on, niin se ei tee päähenkilöstä mitenkään erityistä. 

Tuttuja asioita nimitetään kyllä eri nimillä, mutta se johtuu lähinnä siitä että olen perfektionisti, eikä mielestäni kyseiseen maailmaan oikein sovi latinalaisperäiset lainasanat.

• päähenkilö

Perhetaustassa on sekä traagisia piirteitä, että turvallisia piirteitä. Ainakin tästä on kovasti välitetty ja tällä on ollut ympärillä turvallisia aikuisia. Mitenkään aivan erityisen jalo päähenkilö ei koe olevansa.

Päähenkilöllä itsellään on melko terävät kynnet. Eikä se ole kovin pieni.

• kourallinen sivuhenkilöitä: Joku, joka

- on aina päähenkilön tukena ja turvana

No jaa... Lasketaanko äiti? Paitsi ettei se ole aina... Opettaja? No ei sekään. 

- salaa vähän kade päähenkilölle, muttei suostu myöntämään sitä

Öm. Ei vissiin ole.

- tietää aina kaiken, mutta suostuu vain harvoin auttamaan, koska pitää siitä, että päähenkilö joutuu itse järkeilemään asiat

Päähenkilöni äiti on ehkä vähän tuollainen.

- tykkää ryypätä

Sellainen saattaa tulla mukaan, mutta ainakaan näiltä näkymin ei olisi kovin isoa roolia tulossa. Alkoholiongelmia olisi toki mukava käsitellä myös.

- on salaperäinen ja kalskea tummaverikkö mies

Lasketaanko, että päähenkilö kovasti yrittää olla sellainen?

Hahmot rakastuvat, inhoavat, selvittävät ja jättävät selvittämättä suhteitaan. Eivät ne kovin kauaa murjota, koska murjottavat hahmot ovat tympeitä.

• nimet

Nimet eivät ainakaan tässä ensimmäisessä ole erityisen pitkiä ja vaikeaselkoisia. Ainakaan suomalaiselle.

Niille vähän enemmän "pahiksille", jonka kanssa päähenkilöllä on jotain konfliktia olen suunnitellut jonkinlaisia dorkahkoja ruotsinkielisiä nimiä. Ihan vain koska derb.

• matka
Liikkeessä ollan kyllä aina vähän väliä, mutta toistaiseksi mitään erityisiä haasteita ei ole kohdalle osunut. Ei ainakaan enempää kuin minun tavalliselle junamatkalleni.

• paha

Päähenkilön suurin haaste on oppia tulemaan toimeen itsensä kanssa ja saavuttaa yleinen hyväksyntä. Lisäksi sillä tosin on mielipiteitä oikeasta ja väärästä ja se yrittää ratkaista konflikteja. Mutta kuten sanottu. Kirjan keskeisin teema ei ole mikään pahuuden vastainen taistelu.

Jos kirjassa on määriteltävissä "paha", niin myönnettäköön, se ei näytä ihmiseltä. Lähinnä tosin siksi, että kukaan ei näytä. Maailmassa ei ole ihmisiä. 

Päähenkilön läheisilläkin on kaikenlaisia arpia ja epämuodostumia, joten niistä ei voi vetää mitään kovin suoria johtopäätöksiä oikein mistään.

• kuolema

Porukkaa kuolee aika paljonkin, koska kirjan tapahtumat sijoittuvat niin pitkälle aikavälille (ehkä parikymmentävuotta?). Osa varmaan järkyttää ja osa ei. Osasta varmaan pidetään ja osasta ei.

• juoni

Kirjoitan tästä niin pitkän, että siitä tulee kokonaisuus. Ihan sama miten paljon tai vähän siitä syntyy tekstiä. Nyt näyttäisi siltä, että tästä saattaa tulla paljonkin tekstiä.

Yritän välttää trilogiaa. 

Sekasikiömerkintä

Tästä tulee melko sekalainen merkintä vähän kaikesta, mutta yritän (väli)otsikoida sen parhaani mukaan.

Työt:

Tänään oli viimeinen työpäivä tällä työnantajalla. Olin siis kolme viikkoa tekemässä koulujen jälkeistä perussiivousta eräällä ammattioppilaitoksella. Mun teki jossain vaiheessa mieli ostaa sieltä yksi oppilastyönä tehty pöytä, joka oli kuulemma pyörinyt siellä jo ikuisuuden ilman, että kukaan oli kaivannut. Se jäi sitten tekemättä, koska aloin empiä rahatilanteeni suhteen (siis syksyllä ei varmaan ole mitään ongelmaa, mutta talvella saattaa olla toinen ääni kellossa, tai pöydässä...) enkä jaksanut etsiä vastaavaa opettajaa (joka todennäköisesti oli jo kesälomalla). Pöytä taisi jäädä sitten ostamatta. Sääli, sillä se vaikutti kauniilta ja kätevältä.

Mulla on nyt takana kaksi kolmen viikon mittaista siivousjaksoa eri työnantajilla. Kunto on ilmeisesti noussut jonkin verran, eikä mua enää väsytä kovin pahasti töiden jälkeen. Olen myös ylpeä käsistäni. En niinkään siitä, että mitä niillä olen tehnyt vaan siitä, että ne ovat edelleen vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin töiden alkaessa. Se tarkoittaa sitä, että olen tajunnut käyttää käsineitä ja käsirasvaa.

Juhannuksen jälkeen alkaa viikon työrykäys palvelukuljettajana, eli käytännössä kuljetan ruokaa vanhuksille ja kaupungin sisäistä postia eri toimipisteiden välillä. Tuttua hommaa viimekesältä.

Vihertävä unelma:

Tää ei nyt liity viimekeväiseen roolisuoritukseeni kemikaalibasistina mitenkään. Tykkään haaveilla. Haaveilen usein koirista ja muista lemmikkieläimistä, kirjailijanurasta, täydellisestä jäätelöannoksesta ja keuhkoista, jotka ei tee tenää parinkymmenen metrin juoksupyrähdyksen jälkeen. Jatkan jälkimmäisen ruotimista vähän myöhemmin (kuten edellisessä merkinnässä lupailin).

Nyt kuitenkin pitää alustaa tätä päiväunta pienellä oikeastaan kohtalaisen pitkällä pohdinnalla kasvissyönnistä. Siis periaatteena pidän kasvissyöntiä (järkevästi toteutettuna) erittäin kannattavana. Nykyaikaisessa lihantuotannossa on omat selkeät ongelmansa, eikä luomukaan paljon pelasta. 

Luomusta: ensinnäkin sen avulla on edelleen mahdotonta tuottaa kaikille halukkaille lihaa. Toisekseen harvat eettisemmästä lihasta viitsii maksaa sen vaatimaa hintaa. Kolmanneksi, minusta on kyseenalaista onko se niin eettistä lääkitä eläimiä pelkästään "luonnonmenetelmin", kun tehokkaampia antibioottejakin olisi saatavilla. Väärin toki on sekin, mitä monet muut kasvattajat harrastaa, että syötetään karjalle antibiootteja jatkuvasti ihan vain varmuuden vuoksi. (Ei yhtään edistä antibioottiresistenttien bakteeri&viruskantojen syntymistä tai mitään...)

Sen lisäksi kasvisruuan syöminen on loppuen lopuksi ekologisempaa, kuin liharuuan syöminen, vaikka kasvissyönin puoltoargumenteillekin voi esittää kirtiikkiä. Myös hyönteisten syömistä pidän kannattavana. 

Joten, miksi en ole kasvissyöjä? Enimmäkseen samoista syistä kuin en ole ollut hääppöinen karppaaja. Olen laiska, enkä jaksa aina selittää kaikille. Pidän myös monista liharuuista kovasti, eikä minulla ole varsinaisesti ongelmia ajatella, että syön kuollutta eläintä. Minua ei myöskään järkytä, vaikka tietäisin, että lautasellani oleva pihvi on lehmästä nimeltä Ilonasoma ja vaikka olisin rapsutellutkin itse kyseistä lehmää. Se ei siis ole minulle mikään ongelma, vaan juurikin aiemmin mainittu tehotuotanto ja ekologiset kysymykset harmittavat minua lihansyönnissä.

Unelmaratkaisu: Muutan asumaan hevonperseeseen ja alan kasvattaa itse iloisia kanoja ja vuohia omiksi tarpeiksi. Tykkään puuhastella eläinten kanssa, minulle ei varsinaisesti ole ongelma tappaa eläintä (jos voin tehdä sen siististi ja kivuttomasti), nylkeä sitä, tai sen jälkeen syödä sitä. Lisäksi voisin kasvattaa heinäsirkkoja ja jauhomatoja ruuaksi (jos vain löydän jostain ohjeita siihen).

Ongelmat: Raha. Aika.

Mut jos musta tulee joskus menestyskirjailija, nii sit toteutan tän! Ja voisin kans ottaa koiria, kissoja ja frettejä lemmikiksi!

Niin ja jos samassa pihapiirissä/lähellä asuis jotain hyviä ystäviä, niin vois elää kivassa semikommuunissa ja hoitaa toinen toistemme eläimiä ja sellasta...

Muokkaus:
Unohdin vallan mainita eettisemmistä lihavaihtoehdoista: riista ja hevonen. Riista on saanut mukavasti elää lajityypillistä elämää, mitä ei voi sanoa tehosiasta. Tosin Suomen riistavarannot eivät riittäisi, jos sitä syötäisiin samoja määriä kuin tehotuotettuja eläimiä. Hevonen on myös saanut elää lihaeläimelle epätavallisen onnellista elämää (ainakin noin keskimäärin) ja useimmista hevostista on jopa välitetty niiden elämän aikana. Joten tehotuotetulle possulle, broilerille ja naudalle on lihaisiakin vaihtoehtoja.

En nyt tässä edes mene kalatalouteen. Olen tainnut saarnata siitä aiemmin.

Juoksu:

Haluaisin oikeastaan vältellä aihetta, kuten itse juoksemistakin. Olen angstannut nyt varmaan riittävästi koululiikunnan tuomista traumoista. (Jos en blogissa, niin vähintään irl. Pidin joskus luennon aiheesta. Siis ihan oikeasti, oikean luennon, josta sain opareita.) 

Olisi siis varmaan aika sanoa jotain positiivista, tai edes neutraalia... Öm. Olen... juossut...? Joo. Siis pyrin juoksemaan vähintään kahdesti viikossa pienen lenkin (2-3 km) sillä tavoin, että vaihtelen kävelyä, hölkkää, kevyttä juoksua ja nopeaa juoksua. Toivon, että kunto nousee ja juoksun osuus alkaa kasvaa. Sitten varmaan voin alkaa tehdä vähän pidempää lenkkiä.

Ja yritän juoda päivässä 6 lasia vettä, mutta en yleensä muista. 

Mulla on rasitusastma, johon en myöskään muista käyttää lääkkeitä. Saatoin mainita asiasta jossain... joskus... ehkä. Tai sit vaan ajattelin mainitsevani. Sen puoleen ne pef-mittausten pätkät, jotka oon muistanu tehdä antais vähän osviittaa siitä, että ne ei ihan hirvittävästi auta. (Enkä muutenkaan tiedä miten tervettä on pitkällä aikavälillä vetää keuhkoihinsa kortisonia. Tai siis tiedän, mun mummoni veti 30 vuotta. Eikä hän lopettanut lääkkeidenkäyttöä siksi, että astma olisi kadonnut.)

Rasvakudoksesta ja sukupuolisuudesta

Jälleen kerran aion jauhaa teille vanhasta tutusta aiheesta: sukupuolisuuden representaatiosta, eli ilmentämisestä / uudelleentoistamisesta / esittämisestä.

Kuten blogini lukijat tietävät, sukupuolia on määriteltävissä enemmän kuin kaksi. Tai siis yksinkertaisesti kaikki eivät vain sovi kaksinapaiseen järjestelmään. Aiemmassa blogikirjoitsuksessani sivusin lyhyehkösti intersukupuolisuutta ja toisessa kirjoituksessa kerroin omasta sukupuolisuuden kokemuksestani.

Tänään aloin pohtia, että mitä voisi sanoa yleiseksi ohjeeksi oman sukupuolisuutensa representoinnille. Mitkään kovin ahtaat määritelmät ja ohjeet tähän eivät sovi. Lienee myös perusteltua kysyä, miksi pitää antaa ohjeita sille, miten joku määrittelee persoonallisuutensa yhtä osa-aluetta. Sitä kuitenkin harrastetaan yhteiskunnassamme varsin paljon ja työnnän omankin lusikkani soppaan. (Vaikkei oikeastaan ole edes nälkä, mutta kun tekee vähän mieli.)

Tärkeintä sukupuolisuutensa representoinnissa on, että tekee sen tavalla, joka tekee itsen onnelliseksi. Minusta tämä on hyvin käytännöllinen näkökulma ja auttaa ihmistä hyväksymään itsensä ja pienentää riskiä psyykkisiin ongelmiin. Tärkeintä on siis, että voi itse olla tyytyväinen omaan representaatioonsa. Sillä ei ole niin keskeistä merkitystä kumpuaako tyytyväisyys itseilmaisun tarpeesta, vai ympäristön vastakaiusta. Eli on ihan yhtä okei ottaa sukupuolisuuden kuvaaminen välineeksi itseilmaisuun, kuin siihen, että miellyttää jotain tiettyä ihmistä / ihmisryhmää, jos omasta toiminnastaan saa tyydytystä. Erilaisille ihmisille kun sopii erilaiset asiat.

Kuulun itse melko voimakkaasti niihin, jotka ovat ottaneet sukupuolisuuden ilmaisemisen osaksi oman persoonallisuutensa ilmaisua. Jotkut ovat esittäneet epäilyjä, että vähemmän perinteikkäät naiset ja miehet jäävät helpommin pariutumatta. Jos yksittäistapauksia lähdetään tutkimaan, niin omasta varsin kirjavasta ystäväpiiristäni löytyy enemmän ja vähemmän perinteisiä miesten ja naisten edustajia, enkä ole vielä toistaiseksi havainnut mitään varsinaista kaavaa tai syy-seurausyhteyttä pariutumisen ja sukupuolisuuden perinteikkyyden kanssa. Toisaalta läheisiä kavereita on hyvin vaikea verrata stereotypioihin.

Tänä vuonna käymälläni kurssilla Ruumis-Tunne-Teoria -kurssilla oli yhden luennon aiheena lihavan naisen seksuaalisuus. Minulle tuli jonkinlaisena yllätyksenä se, että lihavaa naista pidettiin yleisesti ottaen epäseksuaalisena olentona (tai sitten vaihtoehtoisesti yliseksuaalisena). Kun ajattelin asiaa tarkemmin, niin huomasin yhteiskuntamme jokseenkin toimivan siten. Olen ajatellut itse enemmänkin niin päin, että pyöreys ja pehmeys (eli läski) on naisellinen piirre. Tätä tukee sekin, että naisten rasvaprosentti on luonnostaan suurempi. Läskistä tuleva ylipaino on myös liittynyt mielessäni heikkoihin ruumiinvoimiin, jotka myös yhdistetään naisellisuuteen.

Haluaisin vielä täsmentää, että en ole missään vaiheessa ajatellut laihuuden olevan itsessään suoranaisesti epänaisellista. Olen vain yhdistänyt rasvakudoksen voimakkaammin naiselliseksi piirteeksi ja minusta vähäisellä rasvakudoksella varustetun naisen on helpompi pukeutua miesmäisen näköiseksi, kuin esimerkiksi hyvin runsaan naisen. Ja koska minä olen minä, niin olen siksi pitänyt hoikkuutta omalla kohdallani tavoiteltavampana.

Ylipainoa ja alipainoa on ihmisillä monista erilaisista syistä, jotka voivat olla sisäisiä tai ulkoisia. (Tässä yksi esimerkki mistä kaikesta lihavuus voi johtua.) Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että syyllistämällä tuskin saa mitään hyvää aikaiseksi (jos saisi, niin näitä ongelmia ei oikeasti enää olisi).

Minä olen melko nuoresta ollut lievästi ylipainoinen, silloin tällöin kiikkunut normaalipainon yläpäässä. Siihen on minun itsereflektioni saanut ongittua kaksi pääsyytä: 1. Olen perso herkuille ja 2. Olen laiska liikkumaan. Molemmat näistä ovat siis vähintäänkin hallittavissa riittävällä motivaatiolla. Miksen ole tehnyt asialle tähän mennessä mitään? Yksinkertaista: Mukavuudenhaluni on suurempi kuin tarve laihtua. Lievä ylipainoni ei ole varsinainen terveysriski, mutta todennäköisesti voisin paremmin, jos tekisin remonttia elämäntavoilleni.

Lisäksi minulla on ollut jonkinlainen itseään vahvistava häpeäkierre kaikenlaisen liikunnan suhteen. Liikuin, tai en liikkunut, aina oli jokin pielessä. Joko tunsin itseni naurettavaksi tyttömäisissä liikunnan muodoissa tai joksikin "äijäilyä" yrittäväksi tytöksi miehisemmissä lajeissa (kuten nyrkkeily tai jalkapallo). Jos liikuin altistin kehoni arvioinnille, jos en liikkunut en myöskään kehittynyt asioissa, jotka joutuivat koululiikunnassa joka tapauksessa arvioinnin kohteeksi.

Olen siis tiedostanut vähintäänkin kuusivuotiaasta (todennäköisesti jo vähän aiemmin) olevani painavampi, kuin pitäisi. Muistan katselleeni omaa reittäni ja vertailleeni sitä mielessäni kaverin reiteen koulukyydissä. Muistan ajatelleeni, että olisipa reiteni yhä leveä löhötessään penkillä, kuin mitä se on nyt penkistä ylös nostettuna. Joskus lapsena kuitenkin päätin, että sitten kun olen 20-vuotias, olen hoikka. (No, en ollut.)

Yritin joskus teini-iässä treenata salaa, mutta siitäkään ei oikein tullut mitään. Koska en voinut kertoa kellekään, en myöskään saanut tukea mistään, eikä kukaan voinut edesauttaa treenaamiselle suotuisien olosuhteiden syntymistä.

Aloitin myös karppaamisen joskus vuoden 2011 tienoilla. Enkä oikein koskaan päässyt edes alkuun, koska en halunnut oikein kertoa asiasta kellekään, joten sain aina syödäkseni samaa perunaa ja pastaa kuin muutkin. En haluaisi "nirsoilla" ruuasta. Kun on oikeasti ihmisiä jotka suunnilleen kuolee, jos ne saa väärää ruoka-ainetta, niin tuntuu tyhmältä sanoa, että en mä syö nyt tätä, tätä, tätä enkä tätä, koska mä noudatan dieettiä, jota yhteiskunta ei ole muutenkaan hyväksymässä. Kouluruoka on kaikkein halvin ruokailumuoto ja hiilarit ovat halpoja (ja hyviä). Lisäksi, jos sanon jollekulle karppaavani, koen joutuvani ottamaan vastuun koko vitun karppauksesta noin aatteena ja jos en onnistu pudottamaan painoani, niin se on ilmiselvä todiste kaikille, että ihan huuhaata koko homma.

Joka tapauksessa, 2010 syksyllä, ennen karppauksen aloittamista painoni nousi melko sukkelaan. Sen jälkeen kun aloitin säälittävän wnb-karppaukseni, niin se pysähtyi ja on pysynyt jokseenkin siinä tähän asti.

Eli epäonnistumiseni syyt tiivistetysti: häpeä, kiusaukset ja laiskuus. Siinä järjestyksessä.

No. Nyt aion tehdä jotain. Oikeasti ja salaamatta. Teen asiat porrastetusti, koska jäätelö on kesällä liian hyvää. Eikun siis äkkinäiset elämänmuutokset on vaikea ylläpitää.

1. Tarkkailen mitä syön -- pyrin siis vähentämään ruuasta saamaani kokonaisenergiaa. En myöskään halua olla kroonisesti nälkäinen tai joutua syömään pahaa ruokaa.)

2. Juon enemmän -- Juon vettä tällä hetkellä aivan liian vähän.

3. Nukun -- Itse asiassa mun pitäisi olla jo nukkumassa. Shit.

4. Harrastan enemmän liikuntaa -- kerron tästä myöhemmin lisää, koska kohta 3. (Tämähän ei toki muutoin ole ylipitkä kilometripostaus, jota kukaan ei kuitenkaan jaksa lukea.)

5. Kerron tästä muille -- no tässähän se on sitten tehty

6. Haistatan vitut yhä suuremmalle osalle asioista, joita ehkä pitäisi hävetä.


Ja nyt nukkumaan. Huomenna pitää mennä taas kuudeksi töihin.

1. maailman ongelmia

Ensimmäinen ongelma: Se, että käytämme ilmauksia "ensimmäinen maailma" tai "kolmas maailma" viittaa siihen, että emme suinkaan elä vielä jälkikoloniaalista aikaa, vaan yhä edelleen elämme kolonialismin aikaa ja arvotamme länsimaat "ensimmäiseksi". Toisaalta, kun katsoo menoa noin muutenkin niin eihän se mikään yllätys pitäisi olla, että kolonisaatio jatkuu edelleen.

Toinen ongelma: Haluaisin kirjoittaa luennoitsijallemme esseen elokuvista Latinalaisessa Amerikassa juhannukseksi, mutta ainoa teos, joka sekä löytyy lähikirjastostamme, että sivuaa aihetta on paska. Mua ärsyttää kirjoittajan epäakateeminen ja arvottava tyyli, enkä osaa edes kritisoida sitä kunnolla, kun en tunne itse aihetta riittävän hyvin voidakseni tehdä sen nolaamatta itseäni. Enkä ole tosiaan katsomassa tässä kesälomieni ratoksi kymmeniä latinalaisamerikkalaisia mustavalkoelokuvia.

Kolmas ongelma: Löysin kivan blogin ja parin päivän päässä siitä se lopettaa... Miksi näin käy aina...! Haistakaa morso monitoimikorvillanne.

Neljäs ongelma: Väsyttää.

Viides ongelma: Keksin taas uuden idean romaanille. Eihän niitä olekaan kuin vasta... Hmm... pikaisella laskennalla yhdeksään noin ennestään.

Kuudes ongelma: En keksi seitsemättä ongelmaa ja näin tämä lista näyttää dorkalta.

Miehiä kumppaneineen

Tulipa tässä törmättyä kaikenlaisiin ohjeisiin naisista ja ennen kaikkea niiden käsittelystä. Oma versio tästä on toki eräillä arvon herroilla "Uusi Suomi" sivustolla pyörivissä blogeissaan. Itse olen valitettavasti varsin kaukana jokseenkin kaikista löytämistäni ihanteista ja ne ovat lähinnä herättäneet minut pohtimaan, mitä hyötyä niistä on. Jotkut kuitenkin uutterasti yrittävät näitä ihanteita toteuttaa. Onneksi on miehille ohjeita siihenkin, kuinka kuuluu toimia, jos nainen ei kaikesta huolimatta kuitenkaan toimi toivotusti. En sitten tiedä mitä tulee tehdä tapauksissa, joissa suhteessa ei ole kurinpalauttajamiestä. Ehkä joku jonkun muun sukupuolen edustajista voi täyttää sen paikan ja ojentaa vitsalla tuhmaa tyttöä? Tosin, jos sattuu olemaan, että tarkoin puntaroitu naimakauppa on niin pahasti epäonnistunut, että onkin mennyt kaksi koloa tapin ja kolon sijaan saman katon alle, niin pitää olla pätäkkää, että pärjää.

Noin niinkuin aikuisten oikeasti ja perisuomalaisittain: Mitä vittua?

(Vittu on mielenkiintoinen ilmiö kirosanana, sillä Euroopassa naisten sukupuolielimet eivät ole muualla saaneet läheskään vastaavaa huomiota kirosanakentässä. Vittu on myös siinä määrin vanha kirosana, että se löytyy myös sukukielestämme Virosta. Ja nyt kun olen sanan kirjoittanut riittävän monta kertaa, huomaan, että minulla on vaikeuksia käsittää, miksi sitä pidetään niin kertakaikkisen rumana... Perkeleessä on sentään vahvoja äänteitä ja se kalskahtaa vahvasti suussa. Perkele on siis mitä toimivin voimasana.)

Onneksi olen törmännyt hyviinkin uutisiin tänään. Austraaliassa ollaan virallistamassa kolmas sukupuoli. Kuten äitini totesi vapaasti lainatusti aiheesta: "Hienoa. Silloin niiden olemassaolo tunnustetaan. Jos niiden pitää valita mies tai nainen, niin silloin ei tunnusteta, että on edes olemassa mitään muuta."


(Jostain syystä haluan myös jakaa tämän parivaljakon.)

Vihkisormus

Avokkini kanssa joskus pohdimme, että miksi erinäiset kultasepänliikkeet tapaavat myydä "kihloja" mutta ei "vihkejä". Siis sormuksista puhuttaessa. Tulimme siihen lopputulokseen, että vihkit kuulostaa typerältä.

En aio referoida koko keskustelua tähän. Se vain tuli mieleeni ja kerroin sen hienona alustuksena ja vitun huonona aasinsiltana sille, että aion pohtia sormuksia.

Kohdataanpa jälleen varsin kiertelemättömästi totuus: On varsin todennäköistä, että menen naimisiin joskus. (On myös erittäin todennäköistä, että jos se tapahtuu, niin kymmenen vuoden sisällä ja nykyisen kumppanin kanssa, mutta se on irrelevanttia.)

Mitä siihen kuuluu? Edellämainitun kumppanin lisäksi, siihen kuulunee häät, mutta niitä en ala tässä suunnittelemaan ja ruotimaan. Näkyväksi statussymboliksi tästä jää sormus. Olen pohtinut asiaa, keskustellut aiheesta tämän "erittäin todennäköisen kumppanini" kanssa ja tullut siihen tulokseen, että perinteisten sormusten sijaan hankin niitä vastaavan tatuoinnin nimettömääni.

Tiedän sen olevan melko raflaavaa, mutta aion tehdä sen silti (ja vähän myös siitä syystä), sillä se on mielestäni perusteltua. Esitelläänpä syyt:

1. Taloudellinen

No katsokaa tatuointien hintoja ja sormusten hintoja melkein mistä tahansa liikkeestä. Kunnollinen tatuointi tulee todennäköisesti huomattavasti halvemmaksi, kuin kunnollinen sormus.

2. Eettinen ja ekologinen

Verta, hikeä ja kyyneleitä, sekä vähän kuolleita lapsityöläisiä ja muita kolmannen maailman mitättömyyksiä, niistä on kulta ja timantit tehty. (Tässä yksi kirjoitus aiheesta.) Jalometallien ja kauniiden kivien louhiminen on monilla mittapuilla varsin epäeettistä ja epäekologista. Parempiakin vaihtoehtoja näille myönnettäköön on (kuten kierrätetty kulta ja teollisesti tuotetut timantit).

3. Käytännöllinen

Olen aivan järkyttävän hyvä hukkaamaan asioita. Sormiani en ole onnistunut hukkaamaan vielä kertaakaan. Lisäksi tatuointisormus pysyy aina juuri oikean kokoisena, vaikka sormi sen alla yllättäen paisuisi esimerkiksi tulehduksen tai ihan vain rehellisen lihomisen vuoksi.

4. Hygieeninen

Tiedättekö kuinka paljon bakteereja mahtuu sormuksen alle? Vastaus: ihan vitusti. Toisaalta voidaan myös pohtia, missä määrin nykyinen bakteerikammo on perusteltua. Eviran sivuilla sanotaan sormuksista seuraavaa:

Korujen käyttö voi aiheuttaa elintarviehygieenisen riskin, koska esim. sormuksen alle voi jäädä kosteutta ja kerääntyä likaa, mikä edesauttaa mikrobien esiintymistä käsissä. Ääritapauksessa koru tai sen osa voi irrota ja joutua elintarvikkeeseen.

Ja erään oppilaitoksen sivuilla seuraavaa:

Usein tapahtuva käsien pesu rikkoo sormuksen alle jäävän ihon, mikä saattaa aiheuttaa ihon allergisoitumisen. Lisäksi infektoitumisvaara on suuri.

Nämä tosin ovat oikeasti merkittäviä enimmäkseen ammateissa, joissa joutuu miettimään tavallista enemmän hygienia-asioita. Olen tehnyt itsekin jonkin verran siivousta kesätienistinä, mutta toivon, että saan muutaman vuoden sisällä ihan alan töitä. Mutta esimerkiksi Noron saapuessa kaupunkiin saattaa olla iloinen siitä, että kädet on helppo pitää puhtaina.

5. Henkilökohtainen

No onhan se paljon päheämpi.

Tärkeämpää minulle on tosin se seikka, että olen aivan hirvittävän huono käyttämään koruja. Olen jossain määrin aina vastustanut ajatusta kaikista koruista. Siksi minulla ei ole muun muassa yhtään lävistystä (edes korvakoruille), eikä kovin paljon muitakaan koruja. Enkä oikeastaan edes käytä niitäkään harvoja koruja, jotka minulla on. Osa niistä on tosin muutenkin kohtalaisen epäkäytännöllisiä tai muuten itselleni sopimattomaksi koettuja, koska ne ovat jonkun muun kuin itseni hankkimia.



Off topic:
Ai niin, haluaisin vielä jakaa kanssanne linkkejä opintotuesta, valokuvaajan palkkiosta ja viimeisenä blogiin vuosi sitten kirjoitettu merkintä kesäkissoista. Kaikkia linkkejä saa levitellä.

Sitten vielä loppuun päivän kevennys.

Tummempaa fantasiaa

Netti on ollut katkolla, joten tuli luettua enemmän kirjoja viikon vaihteessa. Tässäpä muutamia:

Kaikki kirjavalintani tässä ovat melko... varmoja valintoja. Kirjailijat ovat minulle ennestään tuttuja ja heidän kirjoittamansa spefi on minulle ennestään tuttua, joten ennakko-odotukseni kirjoille oli, että pidän niistä ainakin jossain määrin. Enkä varsinaisesti joutunut pettymään.

Suzanne Collins: Ylismaan Gregor

Kuvittele maailma, jossa on aina pimeää, ei taivasta ja sitä kansoittaa kalpeat ihmiset kera rottien, hämähäkkien, torakoiden ja lepakoiden. Sellaisen maailman luominen kirjan lehdille ei ole varsinaisesti mainitsemisen arvoinen suoritus, mutta se on, että paikasta on onnistuttu tekemään sellainen, että minä haluaisin mennä käymään siellä. Sen lisäksi Suzanne Collins onnistui kirjansa ”Ylismaan Gregor” lehdillä saamaan minun silmänurkkani kostumaan torakan vuoksi.

Enempää en spoilaa. Toki kirjallisuudenopiskelijana keksisin varmasti myös nuputettavaa teoksesta, mutta omassa lajissaan, nuortenkirjana se on varsin loistava teos. Vaikka kirjan maailmassa loistava valo onkin kortilla.

Suosittelen lämpimästi kymmenestä vuodesta ylös päin spefin ystäville.

Tarkemaa arviointia aiheesta ja juonikuvausta voi lukea esimerkiksi blogeista Nenä kirjassa ja Taikakirjaimet.

Derek Landy: Keplo Leutokalma – Jäänteiset

Jos veljeni syntymäpäiväkahvittelut eivät olisi keskeyttäneet lukuputkeani, olisin saanut luettua tämän vielä samana päivänä Gregorin perään. Keplossa tosin menee minulla pari tuntia kauemmin kun tavallisen nuorten fantasian lukemisessa, sillä kirja on aavistuksen paksumpi ja siihen joutuu keskittymään tarkemmin tapahtuminen edetessä varsin joutuisasti.

Huumoria löytyi luurankoetsivän tämänkertaisesta seikkailusta tuttuun tapaan huomattavasti runsaammin, kuin Collinsin teoksessa, vaikkei sekään minua täysin hymyttömäksi jättänyt.

Asetelma on varsin kiehtova, mutta en halua kertoa siitä enempää, koska se spoilaisi ikävästi lukuiloa. Mietityttää vaan, että paljonko Landyllä riittää maailmaansa näitä mystisiä superolentoja, jotka on suljettu pois häiritsemästä. Ensin Kasvottomat ja nyt Jäänteiset.

Kiinnostavaa kirjassa on myös, että vaikka Keplo Leutokalma on antanut nimensä kirjasarjalle, en silti pitäisi häntä päähenkilönä. En kuitenkaan halua kertoa, ketä pidän päähenkilönä, sillä pelkkä nimivalinta spoilaisi liikaa. (Enkä muista millä nimellä häntä kutsuttiin ensimmäisessä teoksessa.)

Kaiken kaikkiaan varsin kelpoa ja keploa fantasiaa ja suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat pitäneet Artemis Fowlista.

Lisää arviointia aiheesta löytyy muun muassa blogeista Sanalaivueet ja Hallanhenki.

Cornelia Funke: Reckless – Kiveen kadonnut

Vahva avaus fantasiasarjalle. Siirtymäfantasiaa, mutta harvinaisen vähän kädestä pitelevää sellaista Luulen, että haluan lukea tämän myöhemmin uudestaan. Nyt kahlasin sen aikamoisella vauhdilla lävitse.

Pidän tästä jopa enemmän kuin Funken aiemmasta Mustemaailma-trilogiasta. Pidän erityisesti kertomuksen luomasta synkästä vivahteesta tuttuihin satuihin ja yhdestä uudesta näkemyksestä maanalaisesta kansasta.

Hahmosta Kettu, tuli mieleeni Neil Gailmanin käsikirjoittama teos Sandman, jonka luin sarjakuvana tässä pari viikkoa sitten. Koko Reckless kyllä ammentaa aika vapaasti eri kansantaruista ja muista materiaalia, että en olisi yhtään yllättynyt, vaikka ketuiksi muuttuvista naisista olisi jossain enemmänkin juttua.

Suosittelen lämpimästi myös vanhemmille fantasian ystäville.

Aiheesta lisää blogeissa Yöpöydän kirjat ja Sudet eivät nuku talviunta.


Kansikuvat napattu sivustolta Risingshadow.