Mulla oli joskus enemmänkin sanottavaa, mutta jostain syystä se korvautuu nykyisin varsin nopeasti kevyen välinpitämättömällä apatialla. Whatever.
Tällä hetkellä elämässä on paljonkin asioita, jotka voisivat ahdistaa. Jostain syystä ahdistus kuitenkin kuolee välinpitämättömyyteen. Siinä mielessä se on hyvä, että olen periaatteessa toimintakykyinen. Mikään ei vain motivoi. Mikään ei hirvittävästi innosta ja jos hetken innostaakin, niin sekin korvautuu jossain vaiheessa välinpitämättömyydellä ja apatialla. Pakotan itseni tekemään juuri sen, mitä on pakko tehdä, jotta pysyy pinnalla. Jotta ketään ei kiinnosta.
Miksi ketään ei saa kiinnostaa? Ketään ei saa kiinnostaa, koska siitä ei loppuen lopuksi ole kellekään mitään etua. Kelaa ei saa kiinnostaa, koska ainoa asia, mitä ne tekee silloin, on katkaisee tuet. Turha kuvitella, että tässä tilanteessa pääsisin jollekin sairaslomalle. Tai saisin julkiselta puolelta jotain mielenterveysapua, kun mua paskemmassakin jamassa olevia ihmisiä potkitaan takaisin kotiin, koska niillä menee liian hyvin.
Vanhempia taas tän ei tarttis kiinnostaa, koska ne ei kuitenkaan osaisi ratkaista tätä mitenkään rakentavasti. Ne luultavasti tyrkyttäisivät jotain sellaista, mikä vain pahentaisi tilannetta entisestään. Kuten töitä synnyinpaikkakunnaltani. Mielenterveyteni tuskin paranee sillä, että myyn vähän lisää mielenterveyttäni. Vaikka raha eittämättä tarpeeseen tulisikin.
Kavereillani on omiakin mielenterveyshuolia. About kaikilla niistä. Ja niillä joilla ei ole, ei myöskään ole yleensä edellytyksiä ymmärtää sellaisia. Otanpa tästä itseäni niskasta ja alan motivoituneeksi ihmiseksi, joka käy tunnollisesti tenteissä ja... Oonko mä edes ollut sellainen joskus? Mä en enää ees tiiä.
Sama se. En mä kuitenkaan osaisi tunnetason paskoja selittää päin naamaa. Ainakin se yleensä vaatii joko sen, että oon jo käsitellyt asiat sen verran hyvin että osaan jo sanallistaa ja esittää ne tai sitten, että paketoin sen tiiviisti johonkin läppään. Tai parhaimmillaan molempia. Ongelma on, että läpänheitto on mun ihan noin niinkuin yleinen tapa kommunikoida, kommentoida niin omaa, kuin muidenkin toimintaa. Ja joskus ihan vaan heittää läppää siksi, koska siihen tarjoutuu tilaisuus. Ja sit hämmennyn, kun joku haluaa tulkita kaiken läpänheittoni joksikin avunhuudoksi.
Ei sillä. Luultavasti se olisi ensimmäinen tapa, jolla pyytää apua mulla muutenkin. En noin yleisesti ottaen ole kovin hyvä pyytämään apua. Yritä nyt sitten ottaa tästä selvää.