Kissa nimeltä Kekkapää

Päivän saldo: Venäytetty nilkka, sämpylöitä, kylmä suihku, neekerinsuukkoja, hajonnut kukkaruukku ja kissa nimeltä Kekkapää.

Olen nyt kotona, viettämässä syksyistä ”perioiditaukoa”ni. Ennen tauolle pääsemistäni kävimme torstaina lävitse näitä tyylikkäitä Waltarianalyysejämme. Mielenkiintoista oli, että ilmi tuli jotain homoeroottisia sävyjä Hartin ja Hellaan välille. Se, mikä tästä oikeastaan teki mielenkiintoista (homoerotiikkaa nyt jokainen vähänkään ficceihin törmännyt näkee kaikkialla) oli se, että aiheen nosti esille opettajamme. Miesopettaja btw, oli se relevanttia tai ei. Olimme kaverini kanssa keskustelleet itse asiassa aiemmin aiheesta, mutta pistäneet sen piikkiin, että olemme internerin homoficcikulttuurin lapsia.

Noh... ilmeisesti siinä oli jotain silmiinpistävää muidenkin näkökulmasta.

Perjantaina lähdin Ouluun tulleiden porukoideni mukana takaisin kotiin. Tänään - tai oikeastaan eilen, sillä kello on yli puolen yön – siivosimme pihaa ja leivoimme. Illemmalla naapurimme tulivat käymään lastensa kanssa.

Kolmivuotias tytöntyllerö aloitti monta suklaasuukkoa, mutta lopetti vain yhden. Katselimme netistä muumeja, silittelimme kissaa ja tyttö kertoi minulle paljon Kekkapäästä. Ensin tämän Kekkapään merkitys oli aika epäselvä, mutta sitten naapurimme kertoi tytön nimenneen pehmokissansa Kekkapääksi.

Aleksis Kivi - dag

… sanoi ruotsinkielisestä päiväkodista (oletettavasti) äitinsä kanssa tuleva lapsi katsoessamme yhtä aikaa lipussa liehuvaa siniristilippua. Jotenkin tuntuu häiritsevältä, jopa lähes perverssiltä puhua Aleksis Kivestä ruotsiksi. Valtavirta-ruotsinkielisten kirjailijoiden keskellä, ensimmäinen suomenkielisen romaanin* kirjoittaja, joka käänsi sukunimensäkin suomeksi. Aleksis Sten.

* Ei teknisesti ihan totta. Eräs naiskirjailija kirjoitti jo ennen Kiveä suomenkielisen romaanikäsikirjoituksen, mutta eihän kunniaa siitä, nyt olisi voinut naiselle antaa! Sehän nyt olisi vielä häiritsevämpää kansallisromantiikan aikana kuin se, että suomalaisista kerrotaan realistiseen tyyliin.

Mutta muihin päivän aiheisiin. Waltarin lukeminen. Menen kolmannessa luvussa ja nyt kirjan tyyli ei enää ärsytä niin paljon kuin aluksi. Henkilöhahmot ovat silti edelleen ärsyttäviä ja tehtävänantomme praktikumiin on valitettavasti analysoida teoksen henkilörakennetta. En osaa sanoa, kuin että ovat kaikki 'vitun ärsyttäviä wnb-boheemeja taiteilijoita'. Tai ehkä boheemeja wnb-taiteilijoita. En ole ihan varma. Suurin osa muistakin kohtalotovereistani on samaa mieltä. Jotkut tosin saavat jotain epämääräisiä kiksejä siitä, että Waltari kirjoitti kyseisen teoksen, nimeltä Suuri illusioni 19-vuotiaana.

Katselin muuten eilen Pirates of the Caribbeanin viimeisimmän osan (ja tajusin btw että onneksi tämän elokuvan nimeä ei ole suomennettu. Karibian merirosvot kuulostaa jotenkin... säälittävältä). Elokuvan voisi (spoilaamatta juurikaan) tiivistää näin: Se josta, Jack Sparrow oikeasti välittää on Angelica. Se, josta Angelica oikeasti välittää on Mustaparta. Se, josta Mustaparta oikeasti välittää on... no, Mustaparta. Lisäksi eeppistä musiikkia, ja miekkailukohtauksia sekä muita visuaalisesti näyttäviä kohtauksia, lankeava pappi, seireeni-merenneitoja, Sparrown randomeja pelastautumisia, peukkuja näyttävä kuningas Yrjö jotain sekä muuta hyvin eeppistä. Tykkäsin.

Hyvin kulttuurillispainottainen blogikirjoitus tämä. Hmm... jos vaikka kertoisin tupareista, joissa olin viikonloppuna. Noh, en tosin muista paljon muuta, kuin että keskustelimme lingvistisistä, uskonnollisista, kulttuurillisista ja yhteiskunnallisista jutuista. Ja menimme nukkumaan puoli neljän hujakoissa. Olin siellä yötä, sillä epäilin, että bussiyhteydet sunnuntain vastaisena yönä puoli neljän maissa ovat aika... olemattomat. Hauskaa oli. Ja vegaania.

Ai niin... Ja sain muuten tuon runoanalyysin valmiiksi ajoissa. Ja minua nauratti kirjastossa, kun huomasin tuon "ASD tajunnanvirtaa *HERB DERB* ei jaksa enää..." tekstin analyysini lopussa. Se ei päätynyt opettajalle asti.

Tehtävälistaa

Näitä on aina paljon hauskempi kirjoitella kuin oikeasti tehdä...

Käydä kaupassa: Suoritettu. Nyt tuntuu, kuin olisin tehnyt suurenkin uroteon. Melkein kuukauden tarpeet kaikkea ei-niin-helposti-pilaantuvaa ostettu. Tällä huikealla korttelin mittaisella matkalla Lidlistä kämpille olkapääni onnistui kipeytymään.

Valkopyykkien ja suihkuverhon pesu: Suoritettu. Jos ihmettelette, miksi suihkuverho on täytynyt pestä, niin selitys siihen on varsin yksinkertainen. Se on käynyt vähän ulkoilemassa. Selitys siihen... ei enää ole yhtä yksinkertainen. Mutta siihen liittyy hyvin läheisesti fuksisuunnistus.

2-3 sivun runoanalyysi: Sivu kirjoitettu. Riittäisiköhän, jos kirjoittaisin helvetin isolla fontilla toiselle sivulle: ASD tajunnanvirtaa *HERB DERB* ei jaksa enää... Lähetin runosta pätkiä entiselle kämppikselleni. Hänen hyvin hienotunteinen analyysinsä runosta oli: ”hyi vittu mitä paskaa”. Niin ja tosiaan tämä pitäisi palauttaa huomenna.

Siivous: No mä olen jo järjestänyt tavarat... Ja kämppikseni on siivoillut hyvinkin ahkerasti. Sen huone, eteinen ja keittiö ovat varsin siistejä. Vessakin kohtalaisen. Luulen, että pilasin sen vessansiivouksen... mutta hätä ei lue lakia... tai oikeastaan yhtään mitään muutakaan.

Laittaa työpöytä kuntoon: Minulla on pöytälevy. Olen ostanut siihen jo kaksi jalkaa ja jopa ruuvit, millä voin kiinnittää sen pöytälevyyn. Vielä tarvitsisin toiselle puolelle sellaisen tyylikkaan laatikoston, mihin pöytälevy voisi nojailla ja akkuporakoneen, että saan nuo ruuvit kiinni. Mutta kyllähän mä tuolla muutossa jo hyödyksi olleista pahvilaatikoista kootullakin pöydällä vielä jonkin aikaa pärjään! Jos otan vaikka tavoitteeksi, että teen tämän ennenkuin porukat tulevat tänne päin Suomea vierailulle omalla syyslomallaan.

Lukea Waltarin Suuri illuusioni: Olen aloittanut. *Not amused or impressed* Olen miettinyt, onkohan meidän opettajalla joku tarkoitus siinä, että se pistää meidät lukemaan tuollaisista wnb-boheemeista nuorista mieshenkilöistä? Armaan pääsykoekirjamme Kuperat ja koverat päähenkilö oli jotenkin kovin samankaltainen...

Hopspops

HOPSia, eli henkilökohtaista opintosuunnitelmaa tuli pohdittua viime viikolla. Olen siis miettinyt, että ottaisin pääaineeni kirjallisuuden rinnalle pitkäksi sivuaineeksi graafisen suunnittelun ja lyhyeksi sivuaineeksi suomen kielen. Useimpien mielestä tuo graafinen suunnittelu on jotenkin todella kummallinen kirjallisuuden rinnalle. Omaopettajani sen sijaan suorastaan riemastui graafisesta suunnittelusta. 'Loistavaa', 'fantastinen kombinaatio' ja 'lisää tällaisia' tuli kuultua useammin kuin kerran. Sen sijaan suomen kieli, jota monet pitävät suorastaan itsestään selvänä sivuaineena ja täysin loogisena kirjallisuuteen yhdistettynä sai osakseen hölmistyneen ilmeen omaopettajaltani ja kysymyksen, jonka voisi tiivistää näin: ”Hö... miksi ihmeessä?”

Selitin sitten, että vaikken itseäni opettajana vakituisesti näekään, niin se voi silti olla ihan järkevä valinta, jos aikoo tehdä vaikka rahan takia sijaisuuksia ja muuta sellaista. Yhtä kaikki, se ei ilmeisesti ollut yhtä innostavaa.

Olen miettinyt nyt myös vironkieltä, viestintää tai elämänkatsomustietoa sivuaineiksi. Yleinen teologiakin olisi muutoin, mutta se on saatavana vain maksullisena avoimen yliopiston kautta.

Olen huomannut myös, että kalenterini... no, olisi vähättelevää sanoa täynnä. Ensisiikonloppu on triplabuukattu täyteen. On roolipelitapahtumaa, rokokkootupareita, komiikkatapahtumaa ja kotonakin vissiin voisi käydä.