Pieni infopaketti aiheesta
kesäkissa, koska nyt on kerrassaan mainio vuodenaika vaahdota siitä.
”Kesäkissa on nimitys kissalle, joka hankitaan kesän mökkikaudelle ja hylätään loman päättyessä. Kesäkissoja hankitaan lähinnä lasten ja aikuistenkin väliaikaiseksi iloksi. Kesäkissan hankkijalla ei ole tarkoitusta ottaa kissaa pysyväksi lemmikkieläimeksi. Yleensä kesäkissa elelee omistajiensa kesämökissä tai sen ympäristössä ja sen oletetaan selviytyvän Suomen luonnossa saalistaen oman ruokansa ja löytäen itselleen suojaisan nukkuma- ja lepopaikan.” [1]
Eli siis mökkikauden jälkeen kissa jätetään mökin ympäristöön itsekseen omistajan lähtiessä perheineen kaupunkiin. Sitä kutsutaan
nimelläheitteillejättö.”Metsästyslain mukaan kiellettyä on kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen, ja eläinsuojelulain mukaan eläimen pitopaikan on oltava turvallinen ja sellainen, ettei se vahingoita eläintä eikä vaaranna eläimen terveyttä.” [2]
Eli se on siis laitonta. Kuten on tosin ylinopeuskin, mutta minulla ei ole pienintäkään tarvetta saarnata siitä. Sen lisäksi voisimme viettää hetken pohtien mitä tälle heitteillejätetylle kissalle tapahtuu.
Ensimmäinen ja kenties todennäköisin vaihtoehto on nälkäkuolema/petoeläimen saaliiksi joutuminen. Koska nyyhkymättö ei jotenkin istu blogini sarkastisasialliseen valivalityyliin, pistän
tämän sentimentaalisen kesäkissapläjäyksen linkkinä, jonka takana voi halutessaan käydä kostuttamassa silmänsä.
(Note: Tarkoitan siis runoa artikkelin lopussa.)
Kyllä, minun voidaan syyttää suhtautuvan tunteellisesti eläimiä kohtaan siihen nähden, että ne eivät tunne ja ajattele kuten me. Jep. Olen siitä täysin samaa mieltä, mutta vaikkeivät ne tunne ja ajattelekaan aivan kuin me, ei tarkoita etteivätkö ne tuntisi ja ajattelisi lainkaan JA etteikö olisi meiltä itseämme tiedostavina olentoina pitäviltä ihmisiltä kerrassaan epäinhimillistä toimintaa jättää eläintä kärsimään. Anteeksi mammuttivirke. Takaisin asiaan.
Okei, ensimmäinen vaihtoehto on kuolema. Sillein... ehkä ennen talvea. Tai sitten talvella. Riippuen tuurista ja kissan metsästysskillsseistä. Jos kuitenkin sattuu käymään niin ”onnekkaasti”, että tämä nasupallero on niin parkkiintunut tappaja, että se kykenee elättämään itsensä senkin jälkeen kun puolustuskyvyttömät linnun ja jäniksenpoikaset kasvavat turhan isoiksi ja vikkeliksi ruokalistalle, kesäkissasta tulee ihan ehta villikissa. Siis sellainen villikissa, joka tekee 2-3 pentuetta vuodessa lisää villikissoja, jotka joko kuolevat varhain erilaisissa onnettomuuksissa tai nälkään taai sitten pääsevät itse kypsään ikään tekemään lisää onnellisia luonnon helmassa eläviä villikissoja, jotka häiritsevät Suomen luonnon ekosysteemiä ja luovat maailmaan lisää suloisia kissavihaajia... eikun villikissanpentuja... eikun molempia. Ja usein ihan näin btw vielä sisäsiittoisia sellaisia... kissanpentuja. Niin ja tässä vaiheessa on melko todennäköistä tulla ammutuksi, mikä oikeastaan olisi yksi armeliaimmista kohtaloista villikissalle. Siis jos ampuja on hyvä ja viitsii vähän tutkia onko kyseessä todella villikissa, vai reviiriään laajentava kotikissa.
Niin siis tämä toinen vaihtoehto oli villiintyminen. Sitten siirrymme kolmanteen... Ai, joku ei halua edes kuulla? Ei hätää! Tämä on kiva vaihtoehto! Tosin erittäin epätodennäköinen sellainen. Nimittäin, että joku ystävällinen sielu vie hylätyn kissaraukan eläinkotiin, mistä se saa joko uuden kodin tai asianmukaisesti hoidetun siirtymän miellyttävämmille metsästysmaille. Ja ei, en tarkoita mitään ulkomaata.
Eli lyhyesti ja karrikoidusti kesäkissan vaihtoehtoiset kohtalot: nälkäkuolema, villiintyminen (vaaroineen alkaen sairauksista petojen kautta lyijymyrkytykseen) tai eläinkoti, jonne tulee enemmän kissoja, kuin pääsee kotiin.Olipas mukava vaahdota aiheesta ja kuvitella, että autan tässä muka jotain onnetonta kissaparkaa. Mutta eihän valistuneet blogini lukijat tietenkään mitään kesäkissaa muutenkaan ottaisi, joten hukkaan taitaa mennä tämäkin vuodatus.
