Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2012.

Eka saikku ja 5 pentua

Eipä olekaan hetkeen tullut kirjoiteltua. Ei sillä, etteikö kirjoitettavaa olisi varmaan ollut, mutta aika ja innostus ei oikein tahtonut riittää. Joka tapauksessa itse asiaan.

Juhannuksesta jäänyt univelka ja joku kesäpöpö tuottivat yhdistelmän, mikä pisti minut sänkyyn päiväksi. Keskiviikkona oireet olivat jo selvillä, enkä oikein jaksanut keskittyä mihinkään ja meinasin nukahtaa vähän väliä rattiin, mikä ei ole kovinkaan turvallista, kun ajaa vielä työkseen autoa. 

Onnistuin vähän kämmimään tuosta sairaslomasta ilmoittamisen ja niillä tuli kiire saada minulle sijainen. Noh, mistäs sitä ihminen voisi kaikkea tietää. Vallankin, kun ei ajatus tahtonut muutoinkaan kulkea. Torstain olin siis ensimmäistä kertaa sairaslomalla parantelemassa lenssuani. Perjantaiksi, eli täksi päiväksi olo oli jo vahvistunut niin, että menin takaisin töihin.

Torstaina siis lähinnä nukuin ja hoidin kissanpentujamme. Kyllä, kuten otsikosta on voinut jo päätellä, kissamme pennut ovat löytyneet. Kissa toi ne juhannuksena kotiin ja ne ovat siitä saakka olleet pesuhuoneessamme tottumassa ihmisten kanssa elämiseen. Terveen oloisia karvapalloja, jotka eivät paljon muuta teekään kuin leikkivät nyt kun ne alkoivat vahvistua saatuaan riittävästi ruokaa. (Pieni todennäköisesti uudestaan tiineenä oleva narttukissa ei ehkä pysty ihan täysipainoisesti ruokkimaan maidolla viittä kasvavaa pentua.) Yllättävän hyvin se on kuitenkin niistä pitänyt huolta, sillä luulen, ettei niitä kovin montaa enempää voinut syntyäkään ja maisemat ovat täynnä petoja. (Naapurimme oli nähnyt pihallaan supikoiran.)

Kolmella pennuista on jo koti tiedossa, joten enää kaksi valloittavaa karvapalloa vailla kotia. Toivon kovasti, että niillekin löytyy hyvä koti/hyvät kodit.

Ja koska kuvat ovat kivoja:
Takana pentunimeltään Mustikka ja
edessä Hevikatiksi kutsuttu.
Nelli-emo ja kaksi lyhytkarvaista pojannassikkaa.


Pikku Leijonanharjas
Etualalla Pikku-Karvinen.



Pentunimeltään tämä utelias ja
hyvin kiipeileväinen kaveri on Trolli.

Myöhemmin pennut saavat uusilta omistajiltaan todennäköisesti uudet nimet, mutta siihen asti niitä kutsutaan meillä näin.


Kesäkissoista

Pieni infopaketti aiheesta kesäkissa, koska nyt on kerrassaan mainio vuodenaika vaahdota siitä.

”Kesäkissa on nimitys kissalle, joka hankitaan kesän mökkikaudelle ja hylätään loman päättyessä. Kesäkissoja hankitaan lähinnä lasten ja aikuistenkin väliaikaiseksi iloksi. Kesäkissan hankkijalla ei ole tarkoitusta ottaa kissaa pysyväksi lemmikkieläimeksi. Yleensä kesäkissa elelee omistajiensa kesämökissä tai sen ympäristössä ja sen oletetaan selviytyvän Suomen luonnossa saalistaen oman ruokansa ja löytäen itselleen suojaisan nukkuma- ja lepopaikan.” [1]

Eli siis mökkikauden jälkeen kissa jätetään mökin ympäristöön itsekseen omistajan lähtiessä perheineen kaupunkiin. Sitä kutsutaan nimelläheitteillejättö.

”Metsästyslain mukaan kiellettyä on kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen, ja eläinsuojelulain mukaan eläimen pitopaikan on oltava turvallinen ja sellainen, ettei se vahingoita eläintä eikä vaaranna eläimen terveyttä.” [2]

Eli se on siis laitonta. Kuten on tosin ylinopeuskin, mutta minulla ei ole pienintäkään tarvetta saarnata siitä. Sen lisäksi voisimme viettää hetken pohtien mitä tälle heitteillejätetylle kissalle tapahtuu.

Ensimmäinen ja kenties todennäköisin vaihtoehto on nälkäkuolema/petoeläimen saaliiksi joutuminen. Koska nyyhkymättö ei jotenkin istu blogini sarkastisasialliseen valivalityyliin, pistän tämän sentimentaalisen kesäkissapläjäyksen linkkinä, jonka takana voi halutessaan käydä kostuttamassa silmänsä.
(Note: Tarkoitan siis runoa artikkelin lopussa.)

Kyllä, minun voidaan syyttää suhtautuvan tunteellisesti eläimiä kohtaan siihen nähden, että ne eivät tunne ja ajattele kuten me. Jep. Olen siitä täysin samaa mieltä, mutta vaikkeivät ne tunne ja ajattelekaan aivan kuin me, ei tarkoita etteivätkö ne tuntisi ja ajattelisi lainkaan JA etteikö olisi meiltä itseämme tiedostavina olentoina pitäviltä ihmisiltä kerrassaan epäinhimillistä toimintaa jättää eläintä kärsimään. Anteeksi mammuttivirke. Takaisin asiaan.

Okei, ensimmäinen vaihtoehto on kuolema. Sillein... ehkä ennen talvea. Tai sitten talvella. Riippuen tuurista ja kissan metsästysskillsseistä. Jos kuitenkin sattuu käymään niin ”onnekkaasti”, että tämä nasupallero on niin parkkiintunut tappaja, että se kykenee elättämään itsensä senkin jälkeen kun puolustuskyvyttömät linnun ja jäniksenpoikaset kasvavat turhan isoiksi ja vikkeliksi ruokalistalle, kesäkissasta tulee ihan ehta villikissa. Siis sellainen villikissa, joka tekee 2-3 pentuetta vuodessa lisää villikissoja, jotka joko kuolevat varhain erilaisissa onnettomuuksissa tai nälkään taai sitten pääsevät itse kypsään ikään tekemään lisää onnellisia luonnon helmassa eläviä villikissoja, jotka häiritsevät Suomen luonnon ekosysteemiä ja luovat maailmaan lisää suloisia kissavihaajia... eikun villikissanpentuja... eikun molempia. Ja usein ihan näin btw vielä sisäsiittoisia sellaisia... kissanpentuja. Niin ja tässä vaiheessa on melko todennäköistä tulla ammutuksi, mikä oikeastaan olisi yksi armeliaimmista kohtaloista villikissalle. Siis jos ampuja on hyvä ja viitsii vähän tutkia onko kyseessä todella villikissa, vai reviiriään laajentava kotikissa.

Niin siis tämä toinen vaihtoehto oli villiintyminen. Sitten siirrymme kolmanteen... Ai, joku ei halua edes kuulla? Ei hätää! Tämä on kiva vaihtoehto! Tosin erittäin epätodennäköinen sellainen. Nimittäin, että joku ystävällinen sielu vie hylätyn kissaraukan eläinkotiin, mistä se saa joko uuden kodin tai asianmukaisesti hoidetun siirtymän miellyttävämmille metsästysmaille. Ja ei, en tarkoita mitään ulkomaata.

Eli lyhyesti ja karrikoidusti kesäkissan vaihtoehtoiset kohtalot: nälkäkuolema, villiintyminen (vaaroineen alkaen sairauksista petojen kautta lyijymyrkytykseen) tai eläinkoti, jonne tulee enemmän kissoja, kuin pääsee kotiin.

Olipas mukava vaahdota aiheesta ja kuvitella, että autan tässä muka jotain onnetonta kissaparkaa. Mutta eihän valistuneet blogini lukijat tietenkään mitään kesäkissaa muutenkaan ottaisi, joten hukkaan taitaa mennä tämäkin vuodatus.

Kesämoi

Satunnaisia huomioita, satunnaisessa järjestyksessä.

• Tänään ensimmäinen päivä kesätöissä ruokaa ja postia kuskatessa. Se on ihan mukavaa hommaa, mutta kiirusta saa pitää.

• Kissalla on noin kolmeviikkoiset pennut, mitkä se meni tekemään johonkin hiiteen. Pitäisi etsiä ja tuoda ihmisten ilmoille. Sitten ne voi kouluttaa sisäsiisteiksikin ja etsiä kodit.

• Sain ilmeisesti asunnon seuraavaksi vuodeksi.

• En ole jaksanut pitää lämmitystä päällä huoneessani, joten siellä on kylmä. Oikeastaan se ei edes haittaa. Kunhan ilmoitin.

• Koska ystäväni toistuvasti rinnastavat minua erinäisiin trollaus-aiheisiin asioihin, katson tärkeäksi tiedottaa trololo-miehen kuolemasta. Hänen muistonsa kunniaksi.

(Itse tosin aina kuulen epämääräistä ”je je je jejeje jejeje jee”-settiä, enkä mitään”trololoo”ta, mutta oh well...)