Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.

BOOM ja nyt minua jännittää

Viime vuonna, tähän aikaan speksivuotta tunsin miellyttävää täpinää ja olin innoissani ensi-illasta. Edellisenä päivänä ei tuntunut juuri miltään, eikä kenraalikaan ollut kovin paha.

Eilen ei jännittänyt. Oli kenraali, aikataulut vähän pissi ja niin edelleen, mutta kaiken kaikkiaan oli ihan rento fiilis. Nyt, täysin tyhjästä minua jännittää. Ja aivan vitusti. Viimevuosi ei ole edes mitenkään verrannollinen tähän. (Vaikka mä olin itse näyttelemässä.) Käytännössähän tää prokkis ei enää oikein mitenkään riipu mun panoksesta. No joo, juonnan loppukumarrukset, mutta se ei edes jännitä. Oikeasti. Luultavasti oon lavalla vaan ihan mielissäni.

Ehkä tää tekemättömyys onkin pahempaa. Mä en voi tehdä mitään. Tai ainakin tuntuu vähän siltä. Kroppa silti haluaisi koko ajan puuhailla jotain.

Menin nukkumaan kahdelta. Heräsin puoli kuudelta. Rakkaat aivoni, se oli PASKA IDEA. Mutta ei. Ei vaan voi nukkua enää. Sen lisäksi huomaan, että mulla on vatsa sekaisin. Ja aivot käy ylikierroksilla. Ja kroppa käy ylikierroksilla.

AAA... Hidastakaa tempoa. Pliis? Missä täällä on volyyminappula?


Muok:
Joo siis tänäiltana on speksin ensi-ilta, jos se ei käynyt vielä selväksi.

Pääsin kaverin luo purkamaan jännitystä. Nyt on jo ihan hyvä fiilis. Saan kohta alkaa kanavoida tätä tekemiseen.

Tästä tulee eeppistä...

Paloja pilvilinnoista: lukeminen

On niiiin paljon kirjoja, jotka mä haluaisin lukea. Olen tehnyt jo jotain listaa, mutta aattelin pistää tähän nyt oikeasti päivitetyn listan niistä, mitkä minun pitäisi lukea ihan vain siksi koska K I R J A L L I S U U S.  A W E S O M E   K I R J A L L I S U U S  syyt.

KRhm. Niin siis...


Markus Zusak: Kirjavaras

Siis miettikää: fantasiakirja, jossa ei ole mitään muuta fantasiaa kuin se, että kertoja sattuu olemaan Kuolema. Andropomorfinen Kuolema. Niin ja sit tietysti vielä natsit ja holokausti. MUT KUOLEMA.

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Olin kohtalaisen varma Harry Pottereiden päätyttyä kolmesta asiasta: 1) Kirjailija ei koskaan halua enää kirjoittaa fantasiaa 2) Eikä hän voi kirjoittaa mitään muuta omalla nimellään, mutta 3) Hän tulee kirjoittamaan jotain muuta pseudonyymillä. Olin väärässä. Ja oikeassa. Hän oli kirjoittanut myös jotain ihan muuta kuin fantasiaa psudonyymillä. Mulla vaan jotenkin oli fiilis, että Rowling ei halua identifioitua niin vahvasti fantasiakirjailijaksi. Mutta siis taitava kirjoittajahan Rowling on ja useimmat ammattikirjoittajat kirjoittavat muutakin kuin yhdentyyppistä tekstiä töikseen. Olen siis myös ammatillisesti kiinnostunut.

Max Brooks: World war Z 

"The Oral History of Zombie Wars". Eli siis dokumentatiivisesti kirjoitettu teos kuvitteellisesta zombiesodasta ympäri maailmaa. Päähenkilö käy haastattelemassa ympäri maailmaa keskeisiä henkiinjääneitä henkilöitä saadakseen kuvaa Z-sodan synnystä ja kehityksestä. Ei muuten mikään tyhmä zombikirja. Siinä on aika hyvin otettu huomioon monenlaisia maailmanpoliittisia, psykologisia ja biologisia seikkoja. [Täällä lisää syitä.]

Dmitri Gluhovski: Metro 2034

Pimeät metrotunnelit. Uhat, joita ei näe. Uhat, jotka näkee, mutta joita ei ymmärrä. Ihmiskunta luomakunnan kruununsa menettäneenä metrotunneleissa kuin rotat. Selviytyminen. Ihmisyys. Missä menee on hirviöyden ja ihmisyyden raja? Onko missään mitään mieltä?

Katri Rauanjoki: Muuri 

Luennoitsijamme mielestä se oli älykäs ja hyvä kirja, joka on saanut aivan liian vähän huomiota julkaisupaikkansa marginaalisuuden vuoksi (pieni ei-helsinkiläinen kustantamo). Luennoitsijamme lienee ammattilainen, joten pitäähän tämä katsastaa ihan mielenkiinnosta. Lisää syitä: tässä ja tässä.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

En muista enää miksi, mutta jostain syystä haluan aivan ehdottomasti lukea tämän kirjan. Ja sen, mikä kertoi mehiläisistä. Tai jostain. Ei, ei minulla ole huono muisti.

Hugh Howey: Siilo

Se on kuulemma jännimpiä, mielenkiintoisimmin rakennettuja ja koukuttavimpia sarjassaan viime aikoina ilmestyneitä. Kirjallisuuspiirit kohkaavat tästä kovastikin. Tässä jotain.

Tove Jansson: Taikatalvi 

Oikeasti. Tove oli jännä tyyppi ja mun pitäisi tuntea hänen tuotantoaan paremmin. Siis sitä oikeaa, ei sitä siloteltua muumi-animaatiota. Sanan ja kuvan yhdistämisessä hän oli varsin... täydellisyyttä tavoitteleva. Ei niinkään täydellistä vastaavuutta, vaan sitä, että teksti ja kuva täydentävät toisiaan. Taitatalvi on nyt vain yhtenä esimerkkinä. Muunkin tuotannon lukeminen olisi varmasti hedelmällistä.

Juhana Pettersson: Sokerisamurai 

Kaverini suositteli tätä minulle ja sillä on jännä nimi. Tarvitaanko siihen muuta? No ehkä vähän. Se myös kuvaa mielenkiintoisesti mediaa ja suosiota. Lisää aiheesta löytyy täältä.

Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas 

Kvanttivaras oli jännä. Se voi olla vaikealukuinen, mutta jostain syystä se oli silti minulle helppoa seurata. Se pomppi nopeasti paikasta ja asiasta toiseen. Se käytti paljon minulle täysin uutta termistöä, mutta siitä huolimatta rakastan sitä. Ja loppuun oli jätetty cliff hangeri. Pitäähän se seuraavakin osa lukea. Eikös vain?

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Ostin tämän kirjan kaverilleni. Olen nähnyt kirjailijan aiemmasta kirjasta "Ystävät hämärän jälkeen" tehdyn elokuvan ja pidin siitä. Ihan mielenkiintoista, tummempaa fantasiaa.


Eikä nyt yhtään johdu omista preferensseistäni se, että tässä on lähinnä spekulatiivista fiktiota.

Ruumis ja käytäntö 2

Työrupeaman jälkeen tuntui jo viime kerralla jännältä. Lihakset tuntuivat lämpimiltä ja liikkuminen tuntui hyvältä. Juoksin bussipysäkille, mutta en siksi, että olisin ollut myöhässä bussista (oikeastaan minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, koska busseja edes menee), vaan siksi että se vain yksinkertaisesti tuntui hyvältä ajatukselta. Ja se oli ihan kivaa.

Sivumainintana: Aloitimme taas kaverini kanssa 11 viikon juoksuharjoitukset. Toivottavasti meillä menee viimekertaa paremmin, jolloin luovutimme ehkä puolessa välissä. Nyt olen huomannut, että minuutin juoksee suhteellisen kevyesti ja vaivattomasti. Sen jälkeen meinaa loppua happi. Tästä voin siis päätellä, että juoksuni bussipysäkille kesti vähemmän aikaa kuin minuutin. Olen myös oppinut, että minuutti on pitkä aika. Jo 30 sekuntiakin on pitkä aika, jos on valinnut asentonsa huonosti.

Mutta niin, itse asiaan. Olen havainnoinut, että irtaudun jotenkin ruumiistani. En sillä perinteisellä ruumiistairtautumissysteemillä, vaan ikäänkuin käsitteellisesti. Siis minuus ja ruumis tuntuvat täysin erillisiltä alueilta. Ruumis on työvälineeni. Minä on jossain muualla. Jossain sen sisällä. Minua maalaavat arkkariopiskelijat eivät maalaakaan minua, vaan tulkintaa ruumiistani.

Toisaalta katsellessani ruumistani ja teknisesti taitavampia ja vähemmän taitavia tulkintoja siitä huomaan kehoristiriitani selkeytyvän. Peilikuva minusta, binderi ja muut tavalliset vaatteeni päällä näyttää luonnolliselta. Se näyttää siltä, miltä sen pitäisikin näyttää. Alastomassa ruumiissani näen paljon asioita, jotka eivät tunnu olevan oikeissa kohdissa. En kuitenkaan katso niitä kauhistellen tai järkyttyneenä, vaan uteliaana ja tutkien.

Ruumiini tuntuu olevan voimakkaammin läsnä. Se tuntuu samaan aikaan luonnolliselta ja epämiellyttävältä. Ehkä se vain johtuu omasta mukavuusalueestani. Kainalot hikoaa. Vähän paleltaakin. Pitkissä asennoissa jäsenet puutuu. Joskus voimakkaammin kuin osaa arvatakaan. Nyt minulla alkaa olla hiljalleen tajua siitä, mitä ei kannata tehdä. Jos yhtään mikään tuntuu miltään heti alkuunsa, se tulee olemaan helvettiä kymmenen minuutin jälkeen. Seisonta-asennoissa polvia ei kannata laittaa lukkoon. Se alkaa tuntua ikävältä. Ylipäätään nivellukot tuntuu kauemmin ikävältä kuin kipeät lihakset.

Opettaja vaikuttaa pitävän kierto-asennoista, eli niistä kun hartialinja on eri suuntaan kuin lantio. Kädet ei saa olla yhdessä ja on kiva jos ne on jotenkin eri päin. Sillä tavoin, että asento ei ole symmetrinen. Jäsenien pitää olla vähän levällään, ettei malli ole yhtenä myttynä. Silloin sitä on ilmeisesti kiinnostavampi maalata.

Paloja pilvilinnoista: fantasiakyvyt

Koska mikään muista tällä hetkellä listallani olevista pilvilinna-aiheista ei nappaa, niin teen tällaisen fantasia-aiheisemman pilvilinnapäivityksen. Mitä yliluonnollisia kykyjä olisi kiva osata?

Fyysisen sukupuolisuuden muuntaminen
Minusta olisi hirvittävän kivaa, jos voisin muuntaa kehoni sukupuolisuutta. Esimerkiksi liukua naisellisen ja miehisen ruumiin välillä ja hallinnoida tiettyjä hormoneja ja niiden välistä suhdetta. Luulen nimittäin, että minusta olisi mukavaa liukua tällä välillä ja kokeilla välillä ääritapauksiakin. Olisi ehkä myös helpompi hahmottaa omaa sukupuolisuuttaan ja etsiä sitä sopivinta ruumista. Voi myös olla, että sopivin ruumis varioisi vielä silloinkin.

Ajatusten jakaminen
Joskus sanoiksi pukeminen on vain hirvittävän työlästä. Olisi niin paljon nopeampaa, helpompaa ja kivempaa, jos voisi vain jakaa suoraan oman ajatuksen, ilman sanoja välillä. Tämä tietenkin vaikuttaa ironiselta ottaen huomioon, että aion kuitenkin ammattikirjoittajaksi ja olen verbaalisesti varsin kyvykäs ihminen. Aina ei kuitenkaan ole aikaa ja tilaa muotoilla ajatuksia sanoiksi ja lauseiksi. Silloin olisi kiva, jos olisi ajatusjaon kaltainen tehokas viestintätapa käytettävissä. Joskus sanat on vaan liian kömpelöitä. Tai sit en vaan osaa nonverbaalista viestintää.

Omien tavaroiden jäljittäminen
Voi morso mulla menee hermo siihen, että aina kun oon lähdössä johonkin, huomaan, että vähintään yksi seuraavista on hukassa: älynjatke, rahapussi tai avaimet. Viimeksi mulla oli parisen viikkoa reppu hukassa. Tänäaamuna löysin sen sattumalta. Ja pari viikkoa sitten hukkasin hattuni. Onneksi kaverini löysi sen luentosalista, jonne olin sen jättänyt.

Teleportaatio
Koska oon laiska.

Sisältöanalysoija
Olis kiva tietää miten paljon vitamiineja, proteiineja ja muuta moskaa vetää naamaansa päivittäin. Jos vois jotenkin analysoida syömänsä ruuan, niin sit tietäis paremmin, että jos vaikka uupuu jotain vitamiinia, että mitä pitäis syödä. Sais myös jotain käsitystä siitä, mitä oikeesti pistää suuhunsa.

Kehon tunteminen
Olis hirveen kiva tietää, mitä esimerkiksi kissani tuntee ja kokee. Joskus myös muista ihmisistä olis kiva tietää. Lisäksi olisi ihan hyödyllistä tietää ajoissa, että eläimeen sattuu ja se pitäisi viedä eläinlääkäriin katsottavaksi.

Parantaminen
Tietysti jos osaisi itse parantaa, niin ei tarvitsisi maksaa kalliista eläinlääkäristä. Tai lääkäristä. Musta on kiva muutenkin itse pohtia ensin, millä asioita voisi helpottaa, ennenkuin menee vaivaamaan lääkäriä. Lääkärit kuitenkin joutuu toimimaan paitsi tietojansa ja taitojensa myös lääkefirmojen ohjeistuksen ja rahan varassa.

Superaistit
Tietysti omien tavaroiden jäljittäminen ja kehon tunteminen onnistuisi sitenkin jos olisi vaikka aivan supertarkka hajuaisti. Toisaalta mulla on nyt jo varsin tarkka noin ihmiseksi ja se on toisinaan melko häiritsevää. Olisi myös kiva jos näkisi 3D:nä ilman silmälaseja.

Osata käyttää vanhempien mikroa
Oikeasti. Alan olla vakuuttunut, että siihen tarvitaan suoraan fantasiamaailmasta olevia kykyjä.

To Do Lista

Ensiksi ajattelin kirjoittaa tänne kaikista asioista, mitä koen laiminlyöväni. Tämä on ehkä kuitenkin vähän rakentavampi tapa lähestyä asioita.

Opiskelu:

- Kirjoituskurssin hommat (ottaa selvää niistä ja tehdä ne)
- Keskustella Optimassa
- 0/10 Essee elokuvasta.
- Lukea viestinnän tenttiin.
- 5/20 Essee Metro 2033:sta

Speksi:

Jotain ehkä sen ajankäytöstä elämässäni kertoo varmaan se, että 1) vietin viikonlopustani 24 tuntia tehden speksijuttuja ja 2) näiden kahden kohdan välissä hoidin puolisen tuntia speksin juttuja. Ja joudun varmaan hoitamaan vähän lisää ennenkuin saan edes tämän kohdan valmiiksi... 

Niin siis, minun pitäisi:

- Taittaa käsiohjelmat (onneksi tässä on apua)
- Karhuta kaikki materiaalit siihen
- Huolehtia, että julisteet tulee ajallaan ja oikeanlaisina (onneksi ei tarvitse tehdä niitä)
- Lisätä sivuille mainoksia
- Muistaa, mitä muuta mun pitikään tehdä

Ainejärjestö:

- Luultavasti jotain, mutta ei mitään muistikuvaa mitä

Muut:

- Liikkua, syödä oikein, pudottaa sitä painoa
- Pitää huoli eläimistä
- Ehkä joskus siivotakin
- Hakea kesätöitä

Niin ja mulla oli joku parisuhdekin. Ehkä pitäisi jättää aikaa sillekin.

Ruumis ja käytäntö

Olen tällä hetkellä kurssilla nimeltä "Ruumis - liike ja teoria". Tai siis minun olisi pitänyt aamulla kello 8-10 olla siellä. En ollut, koska olin liian kiireinen olemaan alasti.

Kaikki kurssini siis haluaisivat olla tiistai-, keskiviikko- tai torstaiaamuisin. Valitsin niistä pakollisiin kieli- ja viestintäopintoihin kuuluvan kirjoituskurssin ja tämän yllämainitun kurssin. Ensimmäinen, koska se mun on aivan pakko saada suoritettua ja jälkimmäinen, koska se on kiinnostava, siitä saa paljon noppia (nopareita, opareita, opintopisteitä) ja koska siellä ei ole täysin välttämätöntä olla läsnä. Tai on siellä teoriassa 80% läsnäolopakko, mutta käytännössä kukaan ei valvo sitä.

Joten ilmoittauduin alastonmalliksi arkkitehtuurin osastolle.

Nyt istun kylpytakissa, villasukat jalassa arkkitehtuurin osaston talossa Apaja, jossa on muun muassa maalausluokka ja ruokala. Olen noin 20 minuutin pätkissä istumassa, makaamassa, seisomassa korokkeella, arkkarifuksien edessä samalla kun opettaja on joko kahvilla tai selostaa opiskelijoille mittasuhteistani, nivelistäni tai värien käytöstä.

Ensiksi oli puolisen tuntia crogue-piirroksia, 30 sekuntia - 5 minuuttia kerrallaan. Sitten teimme lounastaukoon saakka 15-20 minuutin pätkissä pitkäkestoisempaa asetelmaa, missä istuin samassa paikassa koko ajan (paitsi tauot, merkkasimme asentoni teipillä alustaan). Huomasin, että vaikka se aluksi tuntui suhteellisen helpolta, alkoi toinen jalkani siinä ensimmäisen vartin jälkeen puutua.

Mielenkiintoinen huomio myös oli, että itse asiassa minua kiinnostaa kohtalaisen vähän se, millainen vartalo minulla on tai miten muut näkevät minut. Aina tauoilla vilkaisin vähän, mitä opiskelijat olivat piirrelleet ja täytyi tunnustaa, että asennot eivät ole kaikkein mairittelevimpia. Huomasin kuitenkin katsovani niitä lähinnä taideteoksina, enkä niinkään... henkilökohtaisesta aspektista. Henkilökohtaisestikin koin lähinnä uteliaisuutta.

Kehoni ei ole "mallin mitoissa" siinä mielessä kuin ilmaisu yleensä tavataan ottaa. Itse asiassa kehoni ei ole edes normaalipainoinen. Ne seikat vaikuttivat olevan kuitenkin kaikille osapuolille yhdentekeviä. Paitsi ehkä yhdelle, jonka mielestä olin ilmeisesti turhan vaikea piirtää edestä päin.

Keskityin kuitenkin paljon enemmän siihen, että pystyisin pysymään paikoillani, samassa asennossa ja pitää painopisteen sillä tavalla, että joudun jännittämään lihaksia mahdollisimman vähän/tasaisesti, että mihinkään kohtaan ei tule hirvittävän paljoa enempää rasitusta.

Toinen, mitä huomasin on, että en voi tuijottaa samaa pistettä ihan koko aikaa, tai alkaa vähän huimata tai ehkä pikemminkin näkökenttä sumentua, jolloin on vaikeampaa pitää kehoa tasapainossa. Mikä tahansa asento tuntuu aluksi ihan helpolta, mutta pidemmän päälle alkaa rasitus tuntua jossain päin kehoa. Ihmistä ei ilmeisesti ole luotu olemaan paikoillaan pitkiä aikoja kerrallaan. Tai ainakaan minä en ole tottunut.

Luulen, että huomenna löydän itsestäni uusia lihaksia. Luultavasti löydän tässä tulevien torstaiden aikana ruumiistani ja minäkuvastani jotain muutakin jännää.

Paloja pilvilinnoista: matkustaminen

Viro:
Pärnu, Tartu, Võru, Rakvere, Viljandi... Paljon hienoja paikkoja.

Islanti:
Ihan vain generaalisti. Voisi olla jännä.

Australia:
Koska se on jännä. Siellä on jänniä eläimiä (jotka haluaa tappaa sut), aurinkoa (joka haluaa polttaa sut) ja kaikkea jännää (mikä haluaa vahingoittaa). Endeeminen eläimistö, pitkät välimatkat, trooppinen ilmasto ja hiekkarannat (joissa on luultavasti myös jotain, joka haluaa vahingoittaa). Okei, mä en tiiä oonko mä itsetuhoinen tai jotain, mutta jostain syystä olen lapsesta saakka pitänyt sitä hirvittävän kiinnostavana maana.


Kuuba:
Tämäkin on jännä.

Intia:
Jännä.

Joo... oon jännän äärellä.

Minä

Olen 23-vuotias muunsukupuolinen, joka juuri vanhasta muistista kirjoitti ensin, että 22. Olen 170 senttiä pitkä ja painan 83,3 kiloa tämänaamuisen vaa'an mukaan.

Minulla on tänään syntymäpäivä, mikä jostain syystä tuntui illalla jotenkin huonolta asialta. Syytän hormoneita. Minulla ei ole mitään ikäkriisiä. 23 on ihan hyvä ikävuosi olla. Silti illalla ahdisti ajatus siitä, että tänään on syntymäpäivä ja tänään pitäisi tehdä jotain erikoista ja lykätä entisestään niitä kaikkia asioita, mitkä pitäisi saada tehtyä.

Aamulla ei tunnu enää ollenkaan niin huonolta. Kello noin soitti 9.20, syntymäaikanani ja menin facebookiin toteamaan, että sinne oli tullut neljätoista onnentoivotusta jo siihen mennessä. Jo puolet enemmän kuin viimevuonna, jolloin olin piilottanut syntymäaikani facesta syntymäpäiväni ajaksi, koska jatkuvasti syntymäpäiväonnitteluja tilkuttava fb ahdisti liikaa.

Minua oikeastaan hymyilyttää. Voisin vaikka syödä aamupalaa ja mennä taittamaan ainejärjestön lehden loppuun. Sitten voisi vaikka tehdä jotain kivaa.

Saa nähdä, mitä huomenna joutuu kestämään naistenpäivän vuoksi. Ehkä pitäisi panostaa tavallista enemmän siihen, että menisin läpi miehenä?



Muoks:

Aa. Tajusin juuri, että kolmosia on kakkialla. Mä en yleensä lähde mihinkään numerologian juttuihin mukaan, mutta musta tää on jo vähän hassua. Tai ainakin mainitsemisen arvoista.

Mun ja mun veljeni  ikäero on 3 vuotta, 3 kuukautta ja 3 päivää.

Kaikkien entisienkin osoittedeni numerot ovat olleet kolmella jaollisia. 9, 12 A 30, 3 A 12...

Sen hämärän numerologiikan systeemin mukaan mun syntymäajasta tulee kolme.

Paloja pilvilinnoista: sukupuolta koskeva lainsäädäntö

Jos minä voisin muokata (kohtalaisen mielivaltaisesti) Suomen lainsäädäntöä, millaisia uudistuksia tekisin? Kirjoitan tässä lähinnä siitä, mistä itse tiedän jonkin verran. Olen tietoinen siitä, että myös monia muita uudistuksia olisi tarpeellista tehdä, mutta niistä kirjoittakoon ne, jotka asioista uskovat jotain tietävänsä.

Eli nyt kirjoitan enimmäkseen sukupuolisuuteen liittyvästä lainsäädännöstä. Luultavasti tulen myöhemmin kirjoittamaan asiasta vielä tarkemminkin, mutta tässä olisi muutamia unelmiani:


Avioliitto:
Avioliittoinstituutio ei ole meidän yhteiskunnassamme sidoksissa mihinkään uskontokuntaan. Vaikka kirkoilla onkin vihkimisoikeus, myös uskontokuntiin kuulumattomat voivat päästä avioliitto instituutioon, vaikkakin maistraatin kautta. Saman oikeuden laajentaminen koskemaan myös muita kuin mies-nainen pariskuntia olisi minusta oikeus ja kohtuus. Ainakin ihmisoikeus. Tämä on siis täysin riippumatta siitä, millainen käsitys kristinuskolla on avioliitosta. Yhteiskuntajärjestelmä ei voi nojata minusta yksin minkään yksittäisen uskonnon käsitykseen avioliiton kaltaisesta yhteiskunnan perusyksiköstä. Olen tietoinen siitä, että yhteiskunnassa sääntöjä on mahdollista muuttaa - myös epäsuotuisaan suuntaan, mutta niin on missä tahansa ihmisten järjestelmässä - myös uskontojen piirissä.

Olen myös tietoinen siitä, että oikeastaan pitäisi sallia myös ns. "lukumääräneutraali avioliitto", tosin mieluummin käsittelisin sitäkin useammista parisuhteista koostuvana verkostona. Eli siis tarkoitukseni olisi sanoa, että avioliiton pitäisikin minusta olla kahden ihmisen välinen sopimus, mutta minusta yksilön pitäisi voida luoda useampia vastaavia sopimuksia. Toisin sanoen lakia pitäisi minusta muuttaa siten, että voi olla avioliitossa samaan aikaan useamman eri henkilön kanssa. Se tietysti tosin aiheuttaisi lisäjärjestelyjä myös perinnön suhteen.


Translaki:
Tämä tarvitsisi minusta pikaisia muutoksia. Ensiksikin pitäisi poistaa ihmisarvoa loukkaava vaatimus sterilisaatiosta juridista sukupuoltaan korjaaville. (Asiasta tietämättömät: mikäli ihminen haluaa korjata sukupuolensa toiseksi, kuin kätilö on sen väestötietojärjestelmään ilmoittanut, ihmisen pitää hankkia todistus siitä, että on lisääntymiskyvytön.)

Toisekseen on kohtalaisen nöyryyttävää, millaisen prosessin ihminen joutuu käymään läpi, voidakseen korjata sukupuoltaan fyysisesti. Tämä on aihe, josta Suomi saa vähän väliä kannanottoja ihmisoikeusjärjestöiltä ympäri maailmaa.
Kirjoitin transsukupuolisten prosessista tarkemmin blogiini Verkonpeittoon. Asiasta on myös lisää mm. täällä.

Mikä olisi sitten hyvä? Minusta ihmisen pitäisi voida määritellä itse oma sukupuolisuutensa. Aiheesta vähän lisää pohdintaa seuraavassa kohdassa:


Sukupuoli:
Virallinen, juridinen sukupuoli. Minun mielestäni sitä ei pitäisi antaa vauvoille. Sukupuolta ei pidä minun mielestäni häivyttää - se on kuitenkin keskeinen osa ihmisen identiteettiä, mutta sen kirjaamista viralliseksi pitäisi minusta viivyttää ainakin ihmisen murrosikään saakka.

Sellainen voisi olla toteutettava systeemi, että kaikki lapset merkitään neutraaleiksi/sukupuoleltaan vahvistamattomiksi. Murrosikään mennessä voisi johonkin jotain ylös, vallankin mikäli kehdysforian takia olisi tarvetta fyysisille korjauksille jo tässä vaiheessa.

Virallinen vahvistus sukupuolisuudesta olisi ehkä kuitenkin vasta 16-18-vuotiaana. Sukupuolisuudestaan epävarmoille, tai asiaa pohtiville voisi järjestää jotain protuleirien / rippileirien tapaisia identiteettileirejä, joilla nuori voisi pohdiskella omaa identiteettiään tuetusti.

18-vuotiaana ihminen voisi valita sukupuolisuudekseen esimerkiksi vaihtoehdoista: mies, nainen, neutraali, muu.

Luultavasti tällaisessa tapauksessa lainsäädäntö, tai ainakin arkikieli tarvitsisi jonkinlaista, erillistä ilmausta biologiselle sukupuolelle, vallankin kun aletaan keskustella murrosiän muutoksista. Ehkä naistyypillinen ja miestyypillinen vartalo olisivat jokseenkin käyttökelpoisia ilmauksia.


Asevelvollisuus:
Myönnän, minua ei olisi huvittanut mennä armeijaan ja luultavasti olisin mennyt sivariin, jos minun olisi ollut pakko valita. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että Suomi tarvitsee yleisen asevelvollisuuden, mutta sen pitäisi olla oikeasti yleinen - eli olla sukupuolesta riippumaton. Palkka-armeijaa en pidä hyvänä vaihtoehtona ja Natosta en tiedä riittävästi, että osaisin ottaa siihen kantaa, mutta minusta on kohtalaisen epäreilua ylläpitää järjestelmää, jossa ihminen pakotetaan sukuelimiensä perusteella johonkin.

Ja edelleen, jos ei asepalvelus nappaa, aina voi valita siviilipalveluksen tai aseettoman palveluksen.

Ulostuloa ja ajelua

Kävin sosiaalityöntekijän puheilla transpolilla tiistaina. Istuin siellä kolme ja puoli tuntia jaarittelemassa elämäntarinastani, sukupuolikokemuksestani ja odotuksistani prosessille. Aina yhteisymmärrys sos.työntekijän kanssa ei ihan pelannut, mutta ainakin hän kovasti yritti ymmärtää. Pyysin häntä lähettämään selontekonsa istunnosta myös minulle, niin voin tarvittaessa täsmentää tai korjata.

Tuntuu, että multa vaadittaisiin jotain aivan yli-inhimillisen täydellistä ja "normaalia" suhtautumista kaikkeen. Sos.työntekijän mielestä oli jotenkin todella kummallista, että en ollut puhunut aiheesta mitään isäni kanssa. Isäni tietää asiasta, mutta hänellä ei ilmeisesti ole mitään sanottavaa siihen. Enkä minäkään tiedä, mitä siitä pitäisi puhua. Sen sijaan veljeni kanssa olen puhunut aiheesta, mutta mun pitäisi puhua lisää. Miksikö? No, olen kertonut hänelle asiasta jo kolmesti, mutta epäilen, että hän ei vieläkään ole ihan tajunnut. Isä taas ilmeisesti on tajunnut ja hän on keskustellut aiheesta äidin kanssa. Veli ilmeisesti ei.

Serkulleni ulostulo oli suhteellisen helppoa. Hän sanoi, että hänen mielestään oli oudompaa, kun mulle alkoi kasvaa tissit, kuin se että haluan eroon niistä.

Ajelin tiistaina veljeni kanssa Ouluun ja perjantaina kävimme Syötteellä laskettelemassa. Itse lasketteluhan on alkuunsa melko perseestä, ennenkuin opin, mikä reitti on sellainen, että en saa turpaani mäeltä, joka muuttuukin äkisti pulkkamäestä pystysuoraksi helvetinkuiluksi. Siitä huolimatta, että se löytyy tältä listaltani. Ehkä se olisi pitänyt pistää asioihin, joita haluaisin osata? No olenpa nyt paria kokemusta ja mustelmaa rikkaampi. Plus lihakset huusivat eilen hoosiannaa. Lopuksi oli kuitenkin jo ihan suht kivaa.

Mutta siis automatkoilla on hyvää aikaa puhua. Plus niin jopa kannattaa tehdä, koska muuten univajeinen ihminen nukahtaa rattiin. Puhuin veljeni kanssa. Nyt hän (ehkä) tajuaa. Ehkä. Luultavasti hän on jo unohtanut asian siihen mennessä, kun se tulee uudestaan puheeksi. Huoh.