Vesibussi

Vesibussin tunnistaa jo kaukaa kuuluvasta jumputuksesta. Sen erottaa amisautoista siten, että se on todellakin bussi (linja 69), joka kulkee kuskaten opiskelijoita tapahtumiin, kuten Vulcanaliaan ja Wapun rientoihin. Sen ikkunaan on teipattu valtavat kyltit, joissa myös lukee ”vesibussi”.

Voin suositella vesibussia kaikille opiskelijoille ja opiskelijaelämästä kiinnostuneille, tai sitten niille, jotka haluavat päästä halvemmalla. Vesibussikyyti on kahdeksaan saakka ilmainen ja sen jälkeen lysti kustantaa 2,5 euroa. (Koskilinjoilla maksaa 3,2 eetua ennen yhtätoista ja sen jälkeen tulevat yötaksat, eli 6,4.) Saa kuitenkin olla tarkkana, sillä vesibusseja on niitä, jotka menevät hyvinkin tavoitteellisesti Linnanmaa-bilepaikka väliä ja sitten niitä, jotka tekevät hupailukierroksia ja palauttavat sinut sinne mistä lähditkin. Etenkin mikäli olet sattunut menemään viimeiseen vesibussiin, voi siinä vaiheessa alkaa ”halpa lysti” vituttaa, kun pitää alkaa taksia soitella. (Mitä ei luonnollisesti tietenkään ole allekirjoittaneelle tapahtunut, kunhan nyt muuten vaan tiedän taksikyydin Toppilasta yliopistolle maksavan kahdelle hengelle arkiyönä 18 euroa.)

Lämpimästi voin suositella tätä kokemusta, mikäli, sinua ei haittaa seuraavat seikat, tai jopa nautit niistä täysin rinnoin:

Musiikki. Vaikka sen voimakkuus saattaa ylittää mielekkään metelikynnyksen rajasi, ole kuitenkin huoleti, musiikki kyllä tehokkaasti harventaa korvan aistinsoluja niin, että musiikki alkaa jossain vaiheessa kuulua sopivalla voimakkuudella. Se on myöskin toissijaista pidätkö musiikista, joka tyypillisimmillään kertoo siitä, kuinka laulaja toivoo saavansa pimppirasiaa Sannilta. Oikeastaan itse sanoituskin jää toissijaiseksi jytkeen ja bassojen tunkeutuessa kuuloaistisi lisäksi myös muiden aistiesi kautta sisään ja niiden alkaessa korvata omia elintoimintojasi, kuten sydämensykettä. Huomaat myös miten pääsi alkaa hiljalleen nyökytellä ja jalkasi vispata musiikin tahtiin, vaikka sillä ei olekaan paljon tekemistä sen kanssa, mitä itse kappaleesta pidät. Elät musiikkia... tai ”rytmikästä meteliä”, ihan noin katsantokannasta riippuen.

Huojuva ja heiluva meno ympäri kaupunkia. Luonnollisesti punaisissa valoissa kaikkien pitää heiluttaa bussia erinäisiin staff-teekkarien ohjailemiin suuntiin. (Vasen-vasen-vasen! – Alas-alas-alas!)

Olkapäätäsi (tai mikäli satut olemaan minua päätä lyhyempi, niin päätäsi) vasten hinkkaava likaisen haalarin verhoama teekkarinperse. Tämän voi tosin välttää olemalla istumatta. Keskellä pysyy hyvin pystyssä huojuvasta bussista ja tukevasta humalatilasta huolimatta, sillä siellä ei mahdu kaatumaan.

Vähähappinen ilma. No, kun tungetaan vesibussi niin täyteen kännisiä opiskelijoita, niin käytävällä on todellakin niin tiivistä, ettei tasapaino-ongelmaisimmatkaan pääse kaatumaan heiluvassa menossa, mikä onkin hyvä, sillä myös hapen puute saattaa humalatilan lisäksi aiheuttaa lievää huimausta.