Älyn Jumala
Noin kymmenen vanhasta viiteentoista ikävuoteen olin jonkinsorttinen ateisti. En olisi halunnut mennä rippileirille, mutta äitini puhui minut ympäri. Päätin, että ”okei ihan sama vaikka minä 'aivopesuleirille' menisinkin”. Leireillä on yleensä hauskaa ja miten voi vastustaa jotain, mitä ei edes kunnolla tunne. Tällaisin ajatuksin ja tietoa vastaanottavaisin mielin lähdin riparille.
Riparilla oivalsin, että pystyin itse kumoamaan jokaisen oman uskoa vastustavan älyllisen väitteeni:
”Miksei Raamatussa mainita dinosauruksia?”
– Mainitaan siellä, joskin ne jostain käsittämättömästä syystä on nimetty virtahevoksi ja krokotiiliksi täysin kuvausten vastaisesti.
”Miten Jumala voi olla olemassa, kun kirkko sitä ja tätä?”
– Jumala ei ole sama asia kuin kirkko. Kirkko on pönäkkä, ihmisen luoma byrokraattinen rakenne, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut tukea jaa edistää uskoa. Pää-asia ei kuitenkaan ole kirkko, vaan usko itsessään.
”Miksi maailmassa on pahuutta, jos Jumala on hyvä?”
– Ihmiselle annettiin kyky valita myös väärin, minkä vuoksi jouduimme maailmaan, jossa on kurjuutta.
Tästä seurasi älyllisen hyväksynnän aika. Hyväksyin, että uskovaiset saattavat olla oikeassakin. Ainakaan he eivät olleet ehdottomasti väärässä. Tästä seurasi hiljalleen älyllisen puolustamisen aika, joka on vasta nyt päättymäisillään. Viisaat filosofit filosofiankirjoissa sanoivat, että usko ei olisi uskoa, jos se olisi tietoa. Uskoa on mahdotonta älyllisesti puolustaa. Ajattelin, että tietenkin uskoa voin älyllisesti puolustaa, kun en voinut sitä älyllisesti vastustaakaan. Sitten huomasin saman - joskin käänteisen kierteen, joka alkoi riparilta; huomasin osaavani jälleen kerran kumota jokaisen älyllisesti uskoa puolustavan väitteeni.
”Pahuus johtuu syntiinlankeemuksesta.”
– Missä vaiheessa se tapahtui? Siinä kun ihminen oppi tekemään tulen? Kyllä kurjuutta oli varmasti ennen sitäkin.
”Se oli silloin paratiisissa. Ehkä ihmisen sielu/henki heitettiin paratiisista tähän maailmaan vasta, kun se taivaassa/paratiisissa oli valinnut väärin”
Riparilla oivalsin, että pystyin itse kumoamaan jokaisen oman uskoa vastustavan älyllisen väitteeni:
”Miksei Raamatussa mainita dinosauruksia?”
– Mainitaan siellä, joskin ne jostain käsittämättömästä syystä on nimetty virtahevoksi ja krokotiiliksi täysin kuvausten vastaisesti.
”Miten Jumala voi olla olemassa, kun kirkko sitä ja tätä?”
– Jumala ei ole sama asia kuin kirkko. Kirkko on pönäkkä, ihmisen luoma byrokraattinen rakenne, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut tukea jaa edistää uskoa. Pää-asia ei kuitenkaan ole kirkko, vaan usko itsessään.
”Miksi maailmassa on pahuutta, jos Jumala on hyvä?”
– Ihmiselle annettiin kyky valita myös väärin, minkä vuoksi jouduimme maailmaan, jossa on kurjuutta.
Tästä seurasi älyllisen hyväksynnän aika. Hyväksyin, että uskovaiset saattavat olla oikeassakin. Ainakaan he eivät olleet ehdottomasti väärässä. Tästä seurasi hiljalleen älyllisen puolustamisen aika, joka on vasta nyt päättymäisillään. Viisaat filosofit filosofiankirjoissa sanoivat, että usko ei olisi uskoa, jos se olisi tietoa. Uskoa on mahdotonta älyllisesti puolustaa. Ajattelin, että tietenkin uskoa voin älyllisesti puolustaa, kun en voinut sitä älyllisesti vastustaakaan. Sitten huomasin saman - joskin käänteisen kierteen, joka alkoi riparilta; huomasin osaavani jälleen kerran kumota jokaisen älyllisesti uskoa puolustavan väitteeni.
”Pahuus johtuu syntiinlankeemuksesta.”
– Missä vaiheessa se tapahtui? Siinä kun ihminen oppi tekemään tulen? Kyllä kurjuutta oli varmasti ennen sitäkin.
”Se oli silloin paratiisissa. Ehkä ihmisen sielu/henki heitettiin paratiisista tähän maailmaan vasta, kun se taivaassa/paratiisissa oli valinnut väärin”
– No huhhuh. Kaikkea skeidaa sitä ihmisen mieli jaksaakin kehittää puolustaakseen täysin järjenvastaista uskoa.
Kun olin jonkin aikaa järkeillyt tätä ketjua päähäni naksahti uusi oivallus, joka tuntui nyt henkilökohtaiselta. Kaikki uskoa puolustavat väitteet on tehty uskosta käsin. Eli ensin on ollut usko, sitten ihminen on alkanut hakea sille perusteita, jotta voi rakentaa itselleen mielekkään maailmankuvan. Toisinasanoen uskoa itseään ei voi synnyttää älyllisin perustein. Tämä on myös syy, miksei ateistin ja uskovaisen välinen väittely yleensä kanna hedelmää. Uskovaisella on usko ja ateistilla ei. Jos usko ei perustu järjelle, miten siitä voisi käydä hedelmällistä älyllistä keskustelua? Jumala on uskovalle ihmisen järkeä suurempi.
Kun olin jonkin aikaa järkeillyt tätä ketjua päähäni naksahti uusi oivallus, joka tuntui nyt henkilökohtaiselta. Kaikki uskoa puolustavat väitteet on tehty uskosta käsin. Eli ensin on ollut usko, sitten ihminen on alkanut hakea sille perusteita, jotta voi rakentaa itselleen mielekkään maailmankuvan. Toisinasanoen uskoa itseään ei voi synnyttää älyllisin perustein. Tämä on myös syy, miksei ateistin ja uskovaisen välinen väittely yleensä kanna hedelmää. Uskovaisella on usko ja ateistilla ei. Jos usko ei perustu järjelle, miten siitä voisi käydä hedelmällistä älyllistä keskustelua? Jumala on uskovalle ihmisen järkeä suurempi.