Aika Sherlock

Päivän läppä: 

- No shit, Sherlock!

- Get some laksative, Watson.

Katsottiin eilenillalla kämppiksen kanssa tämä uusin Sherlock Holmes. Tästä päivityksestä tulee nyt tällainen semielokuva-arvostelu. Löysimme kämppiksen kanssa hämmästyttävän paljon yhteistä Holmesista ja Dr. Housesta. Molemmat ovat neroja, jotka päättelevät pienistä yksityiskohdista ties mitä ja ratkaisevat ”puzzleja”. Toinen kriminaalisia ja toinen lääketieteellisiä. Ja molemmat viis veisaavat ”yleisestä mielipiteestä” tai no... melkein mistään mielipiteistä ja harvemmin kertovat suunnitelmistaan uskollisille kätyreilleen. Myös hahmojen nimissä on jotain samaa: Holmes – House, Watson – Wilson.

Lisäksi molemmat nerot ovat rakastuneet (suht älykkääseen) naiseen, jota eivät voi saada. Miksikö eivät voi saada? Koska ne ovat jotenkin vammapalloja. Ne kyllä rakastaisivat toisiansa, mutta kun asioista pitää tehdä niin monimutkaisia.

Juoni oli ihan ok. Visuaalisesti pidin oikeinkin kovasti elokuvasta. Lopputekstit olivat jotenkin erityisen ihastuttavasti toteutettu. Mutta se musiikki! Voi perse, se oli hanurista. Musiikki ei yleensä tuntunut mitenkään sopivan elokuvan tunnelmaan, tapahtumiin tai oikeastaan yhtään mihinkään siinä kontekstissa. Musiikki olisi voinut sopia paremmin johonkin länkkäriin.

Maata Näkyvissä 2010

MaataNäkyvissä-festareilla oli konserttien välisinä aikoina workshoppeja ja studioita, joissa oli mahdollista keskustella asioista. Kävimme yhdessä studiossa, mistä en oikein saanut mitään uutta irti. 

Siellä käsiteltiin eksistentiaalisia (olemassa oloa koskevia) kysymyksiä Jumalasta, eli sellaista peruskauraa, mikä on käyty läpi jo rippikouluikäisenä tai viimeistään ensimmäisenä isoisvuonna. Koko studion pääsanoma oli: Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta ei voita tieteellisesti todistaa. No shit sherlock. (Get some laksative...) Silti jätimme vallan käsittelemättä kysymyksen, joka oli studion nimi: "Kuka loi Jumalan?"

k18 -workshop (aihe: Uskallanko elää?), jossa kävimme myöhemmin oli huomattavasti antoisampi. Se on sinänsä mielenkiintoista, sillä en otsikon perusteella kokenut aihetta mitenkään erityisen koskettavaksi. Eihän siinä ole mitään ongelmaa uskaltaa elää, se uskaltaako kuolla onkin sitten eri juttu. Menin sinne lähinnä siksi, että toivoin saavani sieltä jotain enemmän kuin perusstudiosta.

En yhtään ihmettele, miksi yksi ihminen sanoi tulleensa sinne, koska tykkäsi sen puhujasta (Ilkka Puhakka). Kyseinen ihminen sanoitti rippikouliveisun Älä pelkää, joka oli riparilla lempikappaleeni jostain syystä. Hän otti tämän kappaleen kertosäkeen esille puheessaan. Kyseinen biisi avautui minulle aivan eri tavalla. Aloin ymmärtää, miksi joskus aikaa sitten kun heräsin yöllä jonkinlaiseen pelkotilaan kyseinen kappale tuli ensimmäisenä mieleeni.

Kerran yöllä (jollain tapaa okkultistisen) pelon vaivatessa hän kuuli kuin joku olisi sanonut: ”Älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa. Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Älä pelkää hän kanssasi kulkee ja johdattaa.” Hämmentyneenä tästä hän otti kynän ja paperia ja pyysi, että saisko uudestaan. Ja hänhän sai sen uudestaan ja kirjoitti ylös.

Oli toinenkin asia, joka luennossa tuntui koskettavan juuri minua. ”Ennenkuin osaa elää, on opittava kuolemaan”, Puhakka kertoi jonkun hänen luennoitsijansa joskus sanoneen. Hän avasi tätä lausahdusta kertomalla, että voidakseen elää, on hyväksyttävä se, että voi kuolla ihan koska hyvänsä ja lakattava pelkäämästä kuolemaa. Kuulostaa ihan järkevältä ja voi olla että pari vuotta sitten se olisi ollut mukamas itsestäänselvyys minulle. Viime aikoina olen kuitenkin syystä tai toisesta miettynyt kuolemaa enemmänkin. Suurin piirtein aina ajaessani pidempää matkaa autolla. Ei se nyt kovin kaukaa haetulta tunnu, kun miettii miten paljon nuoria kuolee liikenteessä.

Jo ennen syntymäämme kaikki päivämme on luetut. Eli Jumala tietää jo meidän syntyessämme kuinka monta päivää me täällä vietämme. Ja mehän vietämme täällä niin monta päivää - kuljimme me sitten kävellen, autolla, laivalla tai venäläisellä lentokoneella. Tämä tarkoittaa sitä, että jollen kuole auto-onnettomuuteen, kuolen johonkin muuhun, kun olen kuollakseni. Nuorena kuolemisen toisena vaihtoehtona olen jostain syystä pitänyt aivokasvainta.

Olen varmaankin katsonut liian monta Dr. Housea.

Festariväsymystä ja kissahörhöilyä

Olin viime lauantaina kipeänä MaataNäkyvissä-festareilla. Ei ehkä paras mahdollinen idea, mutta en mä siihen kuollutkaan. Jotta olisimme ehtineet näkemään myös aamukonsertissa esiintyvän Teran, meidän piti herätä viideltä. Ja uni ei tietysti tullut ennen kahtatoista. Eli olin siis liikkellä väsyneenä ja kipeänä. En kuitenkaan kadu sitä, että olin. Musiikki oli joko hyvää tai ei ainakaan huonoa. Joidenkin bändien esityksistä (vallankin iltakonsertin jälkipuoliskolla) ei kyllä jäänyt oikein mitään mieleen, kun väsymys alkoi painaa liikaa.

Aloitin univelkojen maksamisen bussissa matkalla takaisinpäin. Bussi oli kotipaikkakunnallani kolmen aikaan yöllä, jonka jälkeen alkoi vielä puolen tunnin automatka kohti haja-asutusaluetta. Onneksi poikakaveri ajoi, ei tarvinnut itse kipeänä, puolinukuksissa alkaa ajelemaan.

Oli suorastaan taivaallista päästä omaan sänkyyn. Käsite omasta sängystä on kylläkin muuttunut parin päivän aikana. Vielä ennen viikonloppua se tarkoitti 80x190 hintelää vanerisänkyä, jossa on normipatja, petari, vanha mokkulainen tyyny ja täkki. Perjantaista eteenpäin se on tarkoittanut 160x200 jenkkisänkyä uudella parilla tyynyjä ja peittoja. Tästä saan kiittää äitiäni ja maskun kamppanjatarjousta jenkkisängystä.

Viimeyön nukuin yksin ja heräsin aamulla siihen, että joku yrittää päästä huoneeseeni sisään meidän vintistä. Ehkä pitäisi sanoa jokin. Se ei osannut käyttää ovenkahvaa. Raotin arkun takana olevaa ovea ja päästin meidän kissan katsomaan vierasta. En edelleenkään tiedä mikä siellä oli. Söin lounaan ja kävin päästämässä kissan sieltä pois. Vähän myöhemmin päivällä kissa maukui (toisen) oven takana. Avasin oven ja kissa syöksähti sänkyni alle. Sillä oli varmaan tylsää. Annoin kissan hölmöillä (paitsi kun se raapi sohvaa) ja jatkoin itse dataamista.

Kun enimmäkseen on lepäillyt niin on alkanut olla ihan hyvä olo. Kurkku ei ole kovin kipeä, eikä nenä ihan tukossa. Huulet ovat kuitenkin rohtuneet ja on vielä vähän heikko olo. Luulen, että parannun iltaan mennessä sen verran, että lähden Kauhajoelle.