Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Junalapset

Viimein edes kirjoitusohjelma suostuu toimimaan. Melko pian Tampereen jälkeen junanetti lakkasi toimimasta ja toimimista on saanutkin odotella sen jälkeen. Musta tuntuu, että mä en pysty hengittämään täällä. Joudun istumaan kahden lapsiperheen välissä ja musta tuntuu, että ne jatkuvasti tunkee mun omaan henkilökohtaiseen tilaan jollain henkisellä tasolla. 

Edessä istuva kersa tuijottaa mua. Vieressä istuvan naisen tytöt istuu mun takana ja ne luultavasti tuijottaa mua myös silloin kun eivät ole liian keskittyneitä kikattamaan keskenään. Ja vekslaamaan ikkunaverhoa. Meidän ikkunaverhoa. Ikkunaverhoa, jonka mä haluaisin pitää ylhäällä estääkseni matkapahoinvointia, mutta jonka ne säännönmukaisesti laskee alas. Se ahdistaa mua huomattavasti enemmän kuin pitäisi. En uskalla sanoa mitään, koska olen liian vittuuntunut ja ahdistunut saadakseni sanottua sitä asiallisesti. Ja jos lapsille ei voi sanoa jotain fiksusti, se luultavasti on parempi olla sanomatta ollenkaan.

Miksi toi verho edes ahdistaa mua niin paljon. Vituttaa. Haluaisin vain repiä sen helvettiin.

Kurkkua kuristaa ja binderi ahdistaa. Sen pois ottaminen tosin luultavasti ahdistaa vielä enemmän. Mä haluaisin huutaa. Mä en voi kuunnella edes musiikkia, koska netti ei toimi. Spotify ei toimi. En voi valittaa kavereille, koska netti ei toimi. 

Mä en pidä lapsista. Tää yksi junamatka on riittänyt vakuuttamaan mut siitä, vaikka olen vuosikaupalla yrittänyt uskotella itselleni toisin. Pidin lapsena sitä hyvin... epäkohteliaana ja loukkaavana, jos joku sanoi minulle päin naamaa, ettei pidä lapsista. Olin sitä mieltä, että kyseisessä ihmisessä on pakko olla jotain todella pahasti vialla. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin lapsista on todella vaikeaa pitää. Noin yleisellä tasolla. Yksittäiset lapset on usein ihan jees. Vallankin tutut. Erityisesti laumoina ne kuitenkin meluaa, räpättää jotain ihan koko ajan. Tuhoaa paikkoja. Juoksentelee ympäriinsä. Tuijottaa. On epäkohteliaita ja muutenkin käytöstavoissa on yleensä parantamisen varaa. Tungettelee. 

Silti se ei oo musta mikään syy olla niille epäkohtelias. Miten niistä voi kasvaa fiksuja aikuisia, jos niitä kohtelee itse kusipäisesti? Oon mäkin joskus ollut lapsi. Turhaa niille on purkaa omaa huonoa oloaan. Siksi mä kirjoitan tätä. Siksi mä kirjoitan tätä hiljaa itsekseni, ottamatta heihin mitään kontaktia, enkä ole syöttämässä rullaverhoa poikittain takapenkin tenaville. Also se on luultavasti laitonta.