Itävallassa 2012 - osa 5

Perjantai - St. Marien

Tukikohta:tuttavaperheen koti, St. Marienissa

Kirja luettavana: Melissa Marr: Ilki ihana

Tänään kävimme noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan vuoren Schiedenweiher juurella. Ajomatkan lisäksi, varsinaiselle näköalapaikalle oli meidän laiskan puoleisella kävelyvauhdillamme melkein tunnin kävelymatkakin. Näkymät olivat kyllä vaivan arvoiset ja oli hämmästyttävää huomata kulkevansa postikorttimaisemissa.

Paikallinen lohta muistuttava kala

Vesi, kuten näkyy, on todella kirkasta... ja kylmää. Kahlailin hieman kristallinkirkkaassa, turkoosia väriä aavistuksen heijastavassa ja jääkylmässä joessa, jonka vesi oli juomakelpoisen puhdasta. Uimaan en olisi mennyt, senkään takia että siellä oli syvemmälläkin vain suunnilleen polveen asti syvyyttä, mutta hikisten jalkapohjieni verenkierrolle kahlailu tuntui tekevän oikein hyvää. Kamerani muistikortille niin muikeat maisemat eivät tehneet ihan niin hyvää... Luulen, että minun täytyy käydä hommaamassa isompi muistikortti.

Aurinkoisen ja lämpimän kävelyretken jälkeen uiminen ei tosin tuntunut huonolta vaihtoehdolta, mutta onneksi meillä oli käytettävissä matalaa, kylmää jokea mielekkäämpi vaihtoehto tuttavaperheemme takapihalla.

Pienen uintikierroksen jälkeen istahdin aurinkotuoliin lukemaan kiinnostustani automatkojen ajan ylläpitäneen kirjani loppuun. Kaksi kirjaa luettu, nytkö ne loppuivat? Ehei! Eivät vielä! Mielestäni olen varautunut aika hyvin varsin paljon juna/lento/automatkustusta sisältävälle lomareissulle ja minulla on vielä yksi kirja rinkanpohjalla.

Pääsin päivällä myös jutustelemaan mukavia kaneista perheen nuorimmaisen kanssa. Olkoonkin, että tämä ”nuorimmainen” on lähemmäs pariakymmentä ikävuotta. Opin myös, että kaneja ei kannata pitää sylissä, kuten olen tottunut pitämään kissoja, koska ne hermostuvat. Kissojen kanssa kun olen tottunut tarttumaan niitä siten, että ne eivät pääse helposti raapimaan minua säikähtäessään.

Illan jutustelu oli jo muodostunut tavaksi Suomessa, ensimmäistä kertaa tavatessani tämän itävaltalaisperheen. Samaa linjaa jatkoimme täälläkin, tosin emme ole jaksaneet jutella ihan niin myöhään iltaan. Kenties siksi, että me olemme voineet aloittaa iltajutustelun jo paljon aiemmin kuin Suomessa turhankin tiukan aikataulun vuoksi ja toisekseen siksi, että täällä tulee oikeasti pimeää ja väsy aikaisin. Tunnin aikaerollakin saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa. Ainakin on paljon helpompaa herätä yhdeksältä täällä kuin Suomessa.

En tiedä onko siitä mitään konkreettista hyötyä, että jaanaamme tuntikausia mitä erilaisimmista aiheista ja vertailemme niiden ilmenemistä Suomessa ja Itävallassa ja spekuloimme syitä niiden eroavaisuuksiin tai samanlaisuuksiin. Joka tapauksessa, se on ainakin erittäin viihdyttävää.