Itävallassa 2012 - osa 7

Sunnuntai – Dachstein - Krippenstein
Tukikohta: tuttavaperheen koti, St. Marienissa

Kirja luettavana: K.P. Yohannan Taivaallinen mies

Hissimatka ylös
tuntui vatsanpohjassa.

Sunnuntaina kävimme jääluolassa ja ”viidessä sormessa” katselemassa näkymiä. Luolassa oli oikein mukavan viileä ja siellä oli varsin miellyttävää viettää se vajaa tunti jäämuodostumia katsellen, kun ulkona oli päälle kolmisenkymmentä astetta lämpöä. Oikeastaan vähän aikaa sen jälkeen, kun olimme tulleet ulos sieltä, olisi tehnyt mieli mennä takaisin. 

Jäinen... muodostuma...

Matkamme kuitenkin jatkui yhä vaan ylemmäs. Vaikka suurimman osan matkasta teimmekin vaunujen avulla, oli kävelyäkin riittämiin. Jalkani vielä muistuttivat minua siitä, että olivat tehneet töitä eilenkin... ja toissapäivänä... ja sen enempää ne eivät varmaan muistakaan.

Kamerastani alkoi loppua tila ja jouduin aina välillä poistamaan huonompia otoksia, jotta olisin saanut mahtumaan lisää huikaisevia maisemia. Onneksi löysimme illalla sopivan johdon, jonka avulla sain siirrettyä kuvat koneelle ja samalla vapauttaa tilaa kameran muistikortilta.

Kuvien lisäksi, myös eräs toinen matkailijan luonnonvara alkoi loppua, nimittäin puhtaat vaatteet. Vallankin ne vaatteet, jotka kärsivät eniten hikoilusta. Onneksi tuttavaperheemme äiti oli kuitenkin niin ystävällinen, että hän pesi vaatteemme ja nyt meillä on rinkalliset hyväntuoksuisia vaatteita.

Takaisin päästyämme meillä kaikilla oli todella nälkä, mutta onneksi perheen nuorimmainen, joka muuten on kokki, oli valmistanut äitinsä kanssa varsin herkullisen ja riittävän aterian. Ensin tosin hieman pelästyin havaitessani liki kaikkien ruokien olevan valmistettu kalasta tai muista merenelävistä. En onnekseni ole sentään allerginen kalalle, mutta muuten koen useimpia kalaruokia kohtaan varsin voimakkaita antipatioita.

Huoleni oli tosin tällä kertaa täysin turha, sillä ruuat olivat mitä herkullisimpia. Kalan lisäksi tarjolla oli muun muassa friteerattuja vihanneksia, sekä jonkinlaista itävaltalaista erikoisuutta: friteerattuja perunamuussipalleroita manteleiden kanssa. Söimme ja jutustelimmee pitkään, minkä jälkeen kävin vielä uimassa kauniisti valaistussa altaassa.

Aamulla suuntaamme junalla Wieniin, joten pitää nousta aiemmin kuin mitä tänään. Pitää myös pakkailla rinkat, joten lopettelen tältä erää.

Itävallassa 2012 - osa 6

Lauantai - St. Marien
Tukikohta: tuttavaperheen koti, St. Marienissa

Kirja luettavana: K.P. Yohannan Taivaallinen mies

Kirjoittamisajankohtani menee senkun myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Nyt kello on paikallista aikaa vartin yli yksi, eli Suomen aikaa vartin yli kaksi, yöllä.

Kävimme tänään katsomassa muutamia itävaltalaisia järviä, koska emme tietenkään ole Suomessa ollessamme nähneet riittävästi järviä... vuorimaisemilla kehystettynä. Näkymät olivat kyllä varsin huikaisevat, kuten voitte nähdä:

Järvimaisemien bongailun lisäksi teimme pienen patikkaretken Blombergsteinin huipulle, noin 800 metrin korkeuteen, josta oli myös varsin huikaisevat maisemat.

Kiipeäminen ylös helteisenä päivänä oli aikamoinen koettelemus astmaatikonkeuhkoilleni, mutta alaspäin käveleminen oli huomattavasti helpompaa. Senkun vaan rullasi menemään. Tulimme takaisin hieman eri reittiä, joka kulki läpi jonkinlaisen luonnon kivipuutarhan, missä oli pieniä tunneleita. Jollen olisi ollut niin hirvittävän väsynyt ja hikinen, olisin ehkä nauttinut niistä enemmänkin. Luulen, että jalkani tulevat huomenna muistuttamaan minua tästä reissusta.

Emme ehtineet kauaa lorvia tuttavaperheemme luona, lähinnä käväisimme suihkussa ja vaihdoimme vaatteet ennen kuin lähdimme grillijuhliin. Nyt sieltä juuri saapuneena täytyy sanoa, että väsyttää liiaksi, että jaksaisin sepustaa enempää.

Itävallassa 2012 - osa 5

Perjantai - St. Marien

Tukikohta:tuttavaperheen koti, St. Marienissa

Kirja luettavana: Melissa Marr: Ilki ihana

Tänään kävimme noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan vuoren Schiedenweiher juurella. Ajomatkan lisäksi, varsinaiselle näköalapaikalle oli meidän laiskan puoleisella kävelyvauhdillamme melkein tunnin kävelymatkakin. Näkymät olivat kyllä vaivan arvoiset ja oli hämmästyttävää huomata kulkevansa postikorttimaisemissa.

Paikallinen lohta muistuttava kala

Vesi, kuten näkyy, on todella kirkasta... ja kylmää. Kahlailin hieman kristallinkirkkaassa, turkoosia väriä aavistuksen heijastavassa ja jääkylmässä joessa, jonka vesi oli juomakelpoisen puhdasta. Uimaan en olisi mennyt, senkään takia että siellä oli syvemmälläkin vain suunnilleen polveen asti syvyyttä, mutta hikisten jalkapohjieni verenkierrolle kahlailu tuntui tekevän oikein hyvää. Kamerani muistikortille niin muikeat maisemat eivät tehneet ihan niin hyvää... Luulen, että minun täytyy käydä hommaamassa isompi muistikortti.

Aurinkoisen ja lämpimän kävelyretken jälkeen uiminen ei tosin tuntunut huonolta vaihtoehdolta, mutta onneksi meillä oli käytettävissä matalaa, kylmää jokea mielekkäämpi vaihtoehto tuttavaperheemme takapihalla.

Pienen uintikierroksen jälkeen istahdin aurinkotuoliin lukemaan kiinnostustani automatkojen ajan ylläpitäneen kirjani loppuun. Kaksi kirjaa luettu, nytkö ne loppuivat? Ehei! Eivät vielä! Mielestäni olen varautunut aika hyvin varsin paljon juna/lento/automatkustusta sisältävälle lomareissulle ja minulla on vielä yksi kirja rinkanpohjalla.

Pääsin päivällä myös jutustelemaan mukavia kaneista perheen nuorimmaisen kanssa. Olkoonkin, että tämä ”nuorimmainen” on lähemmäs pariakymmentä ikävuotta. Opin myös, että kaneja ei kannata pitää sylissä, kuten olen tottunut pitämään kissoja, koska ne hermostuvat. Kissojen kanssa kun olen tottunut tarttumaan niitä siten, että ne eivät pääse helposti raapimaan minua säikähtäessään.

Illan jutustelu oli jo muodostunut tavaksi Suomessa, ensimmäistä kertaa tavatessani tämän itävaltalaisperheen. Samaa linjaa jatkoimme täälläkin, tosin emme ole jaksaneet jutella ihan niin myöhään iltaan. Kenties siksi, että me olemme voineet aloittaa iltajutustelun jo paljon aiemmin kuin Suomessa turhankin tiukan aikataulun vuoksi ja toisekseen siksi, että täällä tulee oikeasti pimeää ja väsy aikaisin. Tunnin aikaerollakin saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa. Ainakin on paljon helpompaa herätä yhdeksältä täällä kuin Suomessa.

En tiedä onko siitä mitään konkreettista hyötyä, että jaanaamme tuntikausia mitä erilaisimmista aiheista ja vertailemme niiden ilmenemistä Suomessa ja Itävallassa ja spekuloimme syitä niiden eroavaisuuksiin tai samanlaisuuksiin. Joka tapauksessa, se on ainakin erittäin viihdyttävää.

Itävallassa 2012 - osa 4

Torstai – Linz

Tukikohta: tuttavaperheen koti, St. Marienissa

Kirja luettavana: Melissa Marr: Ilki ihana

Motellimme aamiaisella mieleeni nousi jälleen yksi kysymys. Miten kroissantit voivatkaan olla niin hyviä? Miksi tuo rasvan ja hiilareiden yhdistelmä maistuu niin taivaalliselta ja läskejä hellivältä? Tuhdin aamupalan aineksena se oli kyllä varsin erinomainen ja keskiviikkonakin meni aamiaisen jälkeen varsin pitkälle päivään, ennenkuin oli nälkä uudestaan. Itse asiassa iltaan. Välissä olimme lähinnä juoneet ja syöneet yhden jäätelön. Sitten seitsemän maissa ihmettelimme, kun ei meinaisi mitään jaksaa tehdä... Jaa-a, miksiköhän..?

Joka tapauksessa pakkasimme tavaramme, postitimme korttimme ja lähdimme junalla Salzburgista, vuorten keskeltä, hieman tasaisammalle maalle Linziin. Matkalla sain luettua matkalukemistooni kuuluvan Torey Haydenin kirjan Lapsi muiden joukossa. Kyllä, tietenkin minulla on kirjoja mukana täälläkin. Ahmin kirjoja vielä enemmän kuin jäätelöä ja sitäkin ahmin enemmän kuin pitäisi.

Kävimme Linzissä varsin suuressa kirkossa ja jonkinlaisessa ”tulevaisuusmuseossa”, jossa saimme muun muassa tutkia silmän liikettä, sekä opimme miten robottihyljettä kuuluu paijata.
Randominformaatio 4: Robottihyljekään ei pidä siitä, että sitä vetää viiksistä.

Koska rinkat selässä oli melko raskasta kävellä, lähdimme melko pian itävaltalaisen tuttavamme mukana St Marieniin. Loppu päivästä kuluikin rattoisasti ystäväperheen kanssa jutustellen ja hyviä ruokia mutustellen.

Itävallassa 2012 - osa 3

Keskiviikko – Salzburg

Tukikohta: motelli Salzburgissa

Kirja luettavana: Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa

Salzburg, eli Suolalinna, joka onkin varsin dominoiva osa kaupunkikuvaa. Tässä valokuvia itse linnasta "miljoonasta" eri kulmasta:

Linna näköalapaikalta kuvattuna,

Suolalinna Mirabelleplaziltä päin nähtynä.

Eilinen kävelyretki vesiputousta katsomaan alkoi tuntua jaloissa, mutta emme tietenkään antaneet sen häiritä kierrostamme kaupungissa. Koska poikakaveriani oli jäänyt edelliseltä kerraltaan suuresti harmittamaan, ettei itse linnassa ollut tullut vierailtua, oli siellä tietenkin vierailtava. Ennen suolalinnaa, käväisimme kuitenkin Mirabelleplazilla, eli eräässä varsin kauniissa puistossa, joka sattui juuri tänään olemaan aivan täynnä piknikväkeä.

Randominformaatio 3:

15.8 on katolinen juhlapyhä, Marian taivaaseenastumispäivä, joka on Itävallassa kansallinen vapaapäivä, joten tavalliset kaupat eivät ole silloin auki... kuten saimme yllättäen huomata.

Pakollista makroilua.

Päätimme säästää aikaa ja jalkojamme, joten menimme linnaan
oikeassa alakulmassa näkyvällä "festungsbahn"illa, eli linnoitusjunalla.

Vaikka itse pytingistä saakin monenmoisia tyylikkäitä kuvia, avautui sieltä myös varsin komeat maisemat:

Vaan olipa linnan sisälläkin nähtävää:

Kuten monenlaisia pienoismalleja

Posliininen pienoismalli

Pienoismallin linnan osan
rakentamisesta

Sotilaiden varusteita,

...useampiakin erilaisia,

häpeäpaaluja...

häpeänaamareita...

jokin, jonka käyttötarkoitusta, en uskalla arvailla...

... monenlaisia ruoskia ja muita kidutusvälineitä, jotka saavat minut ihmettelemään, miten ihminen osaakin olla kekseliäs miettiessään, miten tuottaa tuskaa muille.

 Linnasta löydettyjen kidutusvälineiden tarkoitus ei ollut saada uhria tunnustamaan - tuomiot oli heille jo langetettu - vaan yksinkertaisesti rankaista ja tuottaa tuskaa.

Esimerkiksi tämän vasemmalla näkyvän harmittoman kärrynpyörän näköisen esineen tarkoituksena on murskata luita ja katkoa raajoja. Yksi kaikkein pelätyimpiä esineitä vankien keskuudessa.

Helpotuksen huone... tai komero.

Sitten mukavampiin aiheisiin, kuten hygieniaan ja hallitsijoihin. Tuohon parivaljakkoon, joiden ei voi sanoa kulkeneen aina käsi kädessä.

Tärkeiden miesten viiksien standardikoko

Vähemmän tunnettu fakta:
Juuri kun olet onnistumassa ottamaan
tärähtämättömän kuvan, hämärästi
valaistusta kohteesta,
jostain tulee aasialainen tielle.

Ja koska emme tietenkään voi saada kävelemisestä tarpeeksemme, kävimme myös katselemassa muuten vaan näköalapaikkoja. Sen lisäksi meillä ei ollut juuri parempaakaan tekemistä, sillä suurin osa kaupoista olikin yllättäen kiinni. 

Paitsi katolisista juhlista, myös monesta muusta asiasta näkee, että ollaan katolisessa maassa. Ikoneja ja krusifikseja on varsin tunnustuksellisesti vähän kaikkialla, sekä kirkollisissa paikoissa, että yksityisten ihmisten pihamailla ja talojen seinissä. Se tuntui hieman yllättävältä, kun on tottunut Suomessa siihen, että suurin osa uskonnollisista tunnusmerkeistä on jollain tapaa siivottu pois. Ristejä voi vielä nähdäkin, mutta tyhjinä ja lähinnä symbolisina. Uskonnollisuus on jotenkin verhotumpaa.

Lisää eroavaisuuksia Suomeen, sydäntäni, tai ainakin herkkusuutani lähellä olevista asioista: jäätelöt. Kiinnitin jo ensimmäisenä päivänä huomiota siihen, että kaupoissa myydään hyvin vähän yksittäispakattuja jäätelöitä. Toisaalta, kukapa nyt kaupasta haluaisi jäätelöitään ostaa, kun joka kadunkulmasta saa samaan hintaan irtopalloja.

Sitten kuvina muuta randomia, mitä päivä toi tullessaan:

Pakollinen makrokuva, osa x

"Cave canem!", eli "Varo koiraa!"
Jätimme paikan rauhaan, vaikka luurankokoira
herättikin kiinnostukseni.

Humanistipallon kuninkaallinen
sukulainen kenties?

Kattopuutarha. (Minäkin haluan!)

Yllättäen bångattu å.

Köynnöstä ja piikkilankaa-a-aa...

Matkalla näköalapaikalta alas...

Sweedy, "originaali ruotsalainen karkkikauppa"

... joka myy suomalaisia karkkeja.