Minun poikani saa olla isosisko

 Ja juoda kaljaa päiväkodissa, jos se niin haluaa. Ihan lastenoikeesti. Jos se minusta on kiinni.

Ehkä tätä provokatiivista alkua pitäisi lieventää jollain. Ainakin voisin kertoa koko tarinan.

Olen tällä hetkellä töissä pesemässä ikkunoita eräällä päiväkodilla. En tiedä, saati muista siellä pyörivien mussukoiden nimiä, enkä niitä sen puoleen saisi kertoakaan. Enkä kyllä osaisikaan yhdistää oikeaa nimeä ja naamaa niihin satunnaisiin keskustelunpätkiin, joita silloin tällöin satuin töiden lomassa kuulemaan viereisistä huoneista.

Tänään lapset halusivat leikkiä kotia ja he jakoivat rooleja. Joku päiväkodin henkilökunnasta castattiin ilmeisesti äidiksi ja joku lapsista halusi olla isä. Sitten päättäväinen ääni ilmoittaa, että hän haluaa olla isosisko. Epäileväisempi ääni, joka ilmeisesti kuului tämän castingin isälle, kysyi, että eikö tämä haluaisi mieluummin olla isoveli, kun oli poika. En kuullut tarkalleen, miten keskustelu jatkui, mutta en sen jälkeen kuullut enää isoveljeä mainittavan. Isosiskon kyllä monestikin ja ilmeisesti tämä lapsonen sai tahtonsa läpi jalkovälinsä oletettujen killuttimien olemassaolosta riippumatta. Siinä vaiheessa hymyilin itsekseni ja totesin, että lapset mukautuvat varsin hyvin siihen, että ihmiset kokeilevat erilaisia rooleja.

Leikki jatkui ja isosisko jäi kotiin laittamaan ruokaa, kun isä lähti hakemaan kaljaa kaupasta. Tyrskähdin hiljaa töideni lomassa ja yritin olla hihittelemättä, kun päiväkodin hoitaja, ilmeisesti myös perheen äiti alkoi kinaamaan lapsen kanssa:
"Mutta ei lapset juo kaljaa. Lapset juo mehua."
"Mä oon isä ja mä juon kaljaa."
"Kalja on pahaa."
"Kalja on HYYVÄÄÄ."
"... lapset juo mehua."

Musta tuntuu, että nämä lapset ovat oivaltaneet jotain hyvin oleellista roolihahmojen ja niitä esittävien ihmisten välisestä suhteesta. Ja sitä ei minusta pitäisi mennä sekoittamaan.