Luonnelauantai: itsereflektiivisyys
Ette varmaan ole huomannutkaan, että reflektoin paljon omaa toimintaani ja päänsisäisiä tapahtumiani. Pohdin niiden syitä ja sitä, miten ne vaikuttavat muihin toimijoihin ja omaan käyttäytymiseeni.
Se voi olla voimakkaasti synnynnäinen ominaisuus, mutta ehkä myös sillä on vaikutuksensa, että olen lapsesta saakka poikennut jossain määrin kokemusmaailmaltani muista ihmisistä. Sen lisäksi siis, että minulla on myös ollut (ja osittain on edelleen) valtava tarve tulla ymmärretyksi oikein. Aina, kun joku ilmaisee, että ei ymmärrä, eikä haluakaan ymmärtää jotain, minusta tuntuu jollain epämääräisellä tavalla pahalta. Vaikka itse asia ei edes koskisi minua.
Sivuraiteille menevää pohdintaa:
Ymmärtäminen, hyväksyminen ja jonkin asian pitäminen oikeana ovat kolme täysin toisistaan erillistä asiaa. Voin ymmärtää vaikkapa pedofiilisten halua ja hyväksyä sen, että nämä ihmiset kokevat sellaista, eikä sitä voi poistaa heistä ja heidän kokemuksensa on täysin todellinen. He eivät sen vuoksi ole lähtökohtaisesti mitenkään huonompia ihmisiä sen tähden. Siitä huolimatta en pidä sitä halua oikeana tai rakentavana, enkä voi hyväksyä muiden vahingoittamista näiden halujen toteuttamiseksi.
Ymmärtäminen ja hyväksyminenkin ovat täysin eri asioita. Tavallaan ymmärrän, miksi veljeni alkoi polttaa tupakkaa, vaikka en sitä hyväksykään. Hyväksyn sen, että jotkut ovat aivan älyttömän kiinnostuneita ja innostuneita vaikkapa jääkiekosta, mutta en ymmärrä sitä. En myöskään näe jääkiekkoa vääränä asiana, vaikken itse sitä ymmärräkään. Sen sijaan näen väkivallan, johon äärimmäinen fanittaminen joskus eskaloituu pahana asiana, mutta pidän sitä vääränä nimen omaan väkivallan, enkä fanituksen kohteen takia. Sama uskontojen tai uskonnottomuuden kanssa.
Ymmärtäminen on vaatii itsereflektiota ja empatiakykykä. Se vaatii sitä, että tunnistaa itsessään niitä piirteitä, mitä toisessa on, vaikka ne olisikin suuntautuneet eri tavalla. Tämän vuoksi väitän, että aseksuaalin on vaikeampi ymmärtää heteroseksuaalisia ihmisiä tai homoseksuaalisia ihmisiä kuin jälkimmäisten toisiaan.
Nykyisen heteronormatiivisuuden vuoksi monet aseksuaalit kuitenkin ymmärtävät useita heteroita paremmin erilaisiin seksuaalivähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä. Tällöin heitä yhdistävä tekijä on marginaalisuus. Erilaisiinkin marginaaliryhmiin kuuluvat ihmiset myös usein tunnistavat marginaalisuutta toisistaan. Ehkä se on myös syy, miksi minun kaveripiirini on sellainen kuin se on.
Muun muassa nämä ovat niitä asioita, joita olen reflektoinut omassa pienessä mielessäni. Mutta takaisin itse asiaan.
Itsereflaktiivisyyteni siis on nivoutunut voimakkaasti myös minua ympäröivään maailmaan ja käsittelen ympäröivän maailman tapahtumia sen kautta, millaisia päänsisäisiä prosesseja itse käyn läpi.
(Metaitsereflektiota!)
Kirjailijoille korostunut itsereflektiivisyys on ilmeisesti kohtalaisen tavallista. Ei siis mikään ihme, että olen kiinnostunut kirjoittamisesta. Se on hyvä tapa purkaa päänsisäisiä prosesseja. Meillä on tänäsyksynä ollut luentosarja Tove Janssonista. En ala purkamaan tarkemmin auki, mitä kaikkea olemme käsitelleet, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan tutkimuksiin hänen töistään. Tove ilmeisesti käsitteli melko paljon omia kokemuksiaan narratiivisin (tarinallisin) keinoin.
Mieheyden ja naisuden ulkopuolelle asettuminen, jotkut neuroepätyypilliset piirteet ja kenties lähtökohtaisesti jo jokin toisenlainen näkökulma maailmaan ovat sellaisia, jotka ovat ruokkineet entisestään itsereflektiivisyyttäni.
Se voi olla voimakkaasti synnynnäinen ominaisuus, mutta ehkä myös sillä on vaikutuksensa, että olen lapsesta saakka poikennut jossain määrin kokemusmaailmaltani muista ihmisistä. Sen lisäksi siis, että minulla on myös ollut (ja osittain on edelleen) valtava tarve tulla ymmärretyksi oikein. Aina, kun joku ilmaisee, että ei ymmärrä, eikä haluakaan ymmärtää jotain, minusta tuntuu jollain epämääräisellä tavalla pahalta. Vaikka itse asia ei edes koskisi minua.
Sivuraiteille menevää pohdintaa:
Ymmärtäminen, hyväksyminen ja jonkin asian pitäminen oikeana ovat kolme täysin toisistaan erillistä asiaa. Voin ymmärtää vaikkapa pedofiilisten halua ja hyväksyä sen, että nämä ihmiset kokevat sellaista, eikä sitä voi poistaa heistä ja heidän kokemuksensa on täysin todellinen. He eivät sen vuoksi ole lähtökohtaisesti mitenkään huonompia ihmisiä sen tähden. Siitä huolimatta en pidä sitä halua oikeana tai rakentavana, enkä voi hyväksyä muiden vahingoittamista näiden halujen toteuttamiseksi.
Ymmärtäminen ja hyväksyminenkin ovat täysin eri asioita. Tavallaan ymmärrän, miksi veljeni alkoi polttaa tupakkaa, vaikka en sitä hyväksykään. Hyväksyn sen, että jotkut ovat aivan älyttömän kiinnostuneita ja innostuneita vaikkapa jääkiekosta, mutta en ymmärrä sitä. En myöskään näe jääkiekkoa vääränä asiana, vaikken itse sitä ymmärräkään. Sen sijaan näen väkivallan, johon äärimmäinen fanittaminen joskus eskaloituu pahana asiana, mutta pidän sitä vääränä nimen omaan väkivallan, enkä fanituksen kohteen takia. Sama uskontojen tai uskonnottomuuden kanssa.
Ymmärtäminen on vaatii itsereflektiota ja empatiakykykä. Se vaatii sitä, että tunnistaa itsessään niitä piirteitä, mitä toisessa on, vaikka ne olisikin suuntautuneet eri tavalla. Tämän vuoksi väitän, että aseksuaalin on vaikeampi ymmärtää heteroseksuaalisia ihmisiä tai homoseksuaalisia ihmisiä kuin jälkimmäisten toisiaan.
Nykyisen heteronormatiivisuuden vuoksi monet aseksuaalit kuitenkin ymmärtävät useita heteroita paremmin erilaisiin seksuaalivähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä. Tällöin heitä yhdistävä tekijä on marginaalisuus. Erilaisiinkin marginaaliryhmiin kuuluvat ihmiset myös usein tunnistavat marginaalisuutta toisistaan. Ehkä se on myös syy, miksi minun kaveripiirini on sellainen kuin se on.
Muun muassa nämä ovat niitä asioita, joita olen reflektoinut omassa pienessä mielessäni. Mutta takaisin itse asiaan.
Itsereflaktiivisyyteni siis on nivoutunut voimakkaasti myös minua ympäröivään maailmaan ja käsittelen ympäröivän maailman tapahtumia sen kautta, millaisia päänsisäisiä prosesseja itse käyn läpi.
(Metaitsereflektiota!)
Kirjailijoille korostunut itsereflektiivisyys on ilmeisesti kohtalaisen tavallista. Ei siis mikään ihme, että olen kiinnostunut kirjoittamisesta. Se on hyvä tapa purkaa päänsisäisiä prosesseja. Meillä on tänäsyksynä ollut luentosarja Tove Janssonista. En ala purkamaan tarkemmin auki, mitä kaikkea olemme käsitelleet, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan tutkimuksiin hänen töistään. Tove ilmeisesti käsitteli melko paljon omia kokemuksiaan narratiivisin (tarinallisin) keinoin.
Mieheyden ja naisuden ulkopuolelle asettuminen, jotkut neuroepätyypilliset piirteet ja kenties lähtökohtaisesti jo jokin toisenlainen näkökulma maailmaan ovat sellaisia, jotka ovat ruokkineet entisestään itsereflektiivisyyttäni.
Kommentit
Lähetä kommentti