Nurkkaänkyrä vähemmän änkyränä
Tällä viikolla kävin rokotuttamassa Abrahamin Ouluvetissä. Abra oli oikein kiltisti eläinlääkärissä, vaikka yhdessä välissä alkoikin pelottaa kun joku koira alkoi huutaa kuin syötävä. Bussi oli myös hyvin pelottava ja pihisevät paineilmalla toimivat takaovet. Eläinlääkärin takahuoneeseen olisi kuitenkin pitänyt päästä tutkimaan. Eläinlääkäri katsoi käsiäni ja totesi, että kissa ilmeisesti antaa käsitellä. Katsoin eläinlääkärin käsiä ja tuumin mielessäni että kaikki näköjään ei.
Kani Aalo "Nurkkaänkyrä" Delia on alkanut pitää kissoista. Se vaikuttaa huomattavasti aiempaa seurallisemmalta ja ottaa selkeästi kontaktia kissoihin. Nyt päästän jo melko huolettomasti kissat ja Aalon samaan huoneeseen Oulussa, ollessani itse paikalla. Kani selkeästi hakeutuu kissojen seuraan ja kissat kanin. Välillä kissojen meno näyttää tosin melko hurjalta, mutta kania ei näytä haittaavan. Yritän pitää silmällä, että leikki ei ylly liian rajuksi, kani saa omaa rauhaa silloin kun se sitä haluaa ja että kissat eivät mene häkkiin. (Ensinnäkään sen takia, että haluan sen olevan kanille yksinomaan rauhoitettu, turvallinen paikka ja toisekseen sen takia, että ne ovat ihan mahdottomia levittelemään puuputua ympäriinsä.)
Kani Aalo "Nurkkaänkyrä" Delia on alkanut pitää kissoista. Se vaikuttaa huomattavasti aiempaa seurallisemmalta ja ottaa selkeästi kontaktia kissoihin. Nyt päästän jo melko huolettomasti kissat ja Aalon samaan huoneeseen Oulussa, ollessani itse paikalla. Kani selkeästi hakeutuu kissojen seuraan ja kissat kanin. Välillä kissojen meno näyttää tosin melko hurjalta, mutta kania ei näytä haittaavan. Yritän pitää silmällä, että leikki ei ylly liian rajuksi, kani saa omaa rauhaa silloin kun se sitä haluaa ja että kissat eivät mene häkkiin. (Ensinnäkään sen takia, että haluan sen olevan kanille yksinomaan rauhoitettu, turvallinen paikka ja toisekseen sen takia, että ne ovat ihan mahdottomia levittelemään puuputua ympäriinsä.)
Nyt olen vanhempieni luona käymässä ja tunnin päästä pitää lähteä junalle takaisin Ouluun. Olen liikkeellä Aalon kanssa, Abran ollessa kaverilla hoidossa. Kani oli oikein kiltisti koko matkan. Aluksi, kun laitoin sen kuljetuskoppaan ja suljin oven, kani pureskeli ristikko-ovea närkästyneesti. Sitten kun lähdimme uusiin ja pelottaviin paikkoihin, se totesi häkin olevan oikeastaan mukavan suojaisa ja sieltä löytää kaikenlaisia herkkuja. Kätkin kanille matkapuuhaksi heinän ja pihlajanoksan lisäksi muutamia tuoreen persiljan ja sitruunamelissan lehtiä, kuivaa leipää ja omenanpaloja.
Luulen, että maalla olo on tehnyt kanille ihan hyvää, vaikka uusi paikka olikin aluksi vähän pelottava. Nyt Aalo arvostaa "luomupurua", jota isä haki jostain kuivikkeeksi. Kani jopa kieriskeli siinä ja yritti haudata itseään siihen. Myös keittiössä oleva iso tukeva matto on kiva, koska siinä ei tassut luista. Ja on kivaa saada niin paljon tuoreita juttuja, kuten porkkanannaatteja, voikukan lehtiä ja omassa maassa kasvanutta salaattia. Kumma kyllä, kanin maha ei vielä vaikuta menneen löysälle, vaikka se on saanut enemmän tuoretta nyt kuin koskaan. Ihan mahtava juttu on myös kissat, joita vanhemmillani on kolme kappaletta. Kani ilahtuu aina silminnähden, kun joku kissoista tulee keittiöön. Kaksi kissaa näyttää pelkäävän kania ja kolmas yrittää uhitella sille ja purra sitä. Tänään ne tosin makoilivat sopuisasti yhdessä sängyssäni. (Kuvia tulee myöhemmin.)
Sen jälkeen kun (ruuaksi maatalossa kasvatettuja kaneja käsittelemään tottunut) isäni alkoi nostella Aaloa korvista, se on alkanut arvostaa kummasti enemmän pehmeämpää käsittelytapaani. Itse asiassa olen huomannut nyt miten varovasti käsittelen kania vaikka kissoihin verrattuna, joihin minulla on paljon enemmän tuntumaa ja varmuutta ja olen yrittänyt ehkä jopa liiankin pitkälle asti välttää säikyttämästä (=alkamasta potkia) kania ottaessani sitä syliin. Nyt en enää päästä sitä heti alas, vaikka se vähän ensin potkisikin. Korvista en kuitenkaan ala sitä nostella.
Luulen, että maalla olo on tehnyt kanille ihan hyvää, vaikka uusi paikka olikin aluksi vähän pelottava. Nyt Aalo arvostaa "luomupurua", jota isä haki jostain kuivikkeeksi. Kani jopa kieriskeli siinä ja yritti haudata itseään siihen. Myös keittiössä oleva iso tukeva matto on kiva, koska siinä ei tassut luista. Ja on kivaa saada niin paljon tuoreita juttuja, kuten porkkanannaatteja, voikukan lehtiä ja omassa maassa kasvanutta salaattia. Kumma kyllä, kanin maha ei vielä vaikuta menneen löysälle, vaikka se on saanut enemmän tuoretta nyt kuin koskaan. Ihan mahtava juttu on myös kissat, joita vanhemmillani on kolme kappaletta. Kani ilahtuu aina silminnähden, kun joku kissoista tulee keittiöön. Kaksi kissaa näyttää pelkäävän kania ja kolmas yrittää uhitella sille ja purra sitä. Tänään ne tosin makoilivat sopuisasti yhdessä sängyssäni. (Kuvia tulee myöhemmin.)
Sen jälkeen kun (ruuaksi maatalossa kasvatettuja kaneja käsittelemään tottunut) isäni alkoi nostella Aaloa korvista, se on alkanut arvostaa kummasti enemmän pehmeämpää käsittelytapaani. Itse asiassa olen huomannut nyt miten varovasti käsittelen kania vaikka kissoihin verrattuna, joihin minulla on paljon enemmän tuntumaa ja varmuutta ja olen yrittänyt ehkä jopa liiankin pitkälle asti välttää säikyttämästä (=alkamasta potkia) kania ottaessani sitä syliin. Nyt en enää päästä sitä heti alas, vaikka se vähän ensin potkisikin. Korvista en kuitenkaan ala sitä nostella.
