Käyttöohje

Tämä on siis blogi, joka ei ole erikoistunut yhtään mihinkään. Paitsi minun elämääni. Ja minun elämääni sattuu kuulumaan taidetta, kirjallisuutta, itsereflektiota, eläimiä, mielipiteitä, töitä, ajankohtaisia uutisia ja satunnaisesti vähän kaikkea. Joo niin ja oon muunsukupuolinen ja käsittelen myös sitä toisinaan.

Sen verran ajattelen kuitenkin käyttäjämukavuutta, että tunnisteiden avulla on mahdollista erotella tekstivirrasta varsinaiset blogitekstit, muut kannanotot, kuvaukset ja pohdinnat aiheen mukaan.

Ai niin. Blogi sisältää jonkin verran kiroilua ja pohdintaa raskaammista (ja kummallisista) teemoista, mutta muuta epäilyttävää materiaalia ei pitäisi olla. Linkkien takana olevasta sisällöstä en vastaa, mutta enimmäkseen en linkitä mitään kovin järkyttävää. Vallankaan varoittamatta etukäteen. Enimmäkseen.


Helpottaakseeni omaa, ja satunnaisen kävijän elämää, olen tägännyt aika tunnollisesti seuraavia asioita:

Juuri minusta:
Henkilöhistoria -tägillä on merkitty postaukset, joissa pohdin omaa historiaani ja sitä, miten minä olen päätynyt siihen pisteeseen, missä nyt olen. Mulla on ollut omat vaikeammat jaksoni, joita ruodin muun muassa mielenterveys -tägillä varustetuissa postauksissa.
Itsereflektio -tägillä olen merkannut valtavan kasan postauksia, joissa tosiaan lähinnä pohdin sitä kuka olen, miksi olen ja miten olen. Kokemuksiani värittää muun muassa koulukiusaaminen ja transprosessi. Haaveitani ja unelmiani käsittelen pilvilinna -tägin postauksissa. Suoritan myös toisinaan pienimuotoisia ihmiskokeita itselläni ja raportoin niistä Kokeilu -tägillä.

Yleisempää pohdintaa:
Sukupuolisuus, Parisuhde & Seksuaalisuus -tägien takaa löytyy juuri sitä pohdintaa, mitä voi odottaakin.
Yhteiskunta on laajempi tägi vähän kaikenlaiselle yhteiskunnalliselle pohdinnalle ja mielipiteilylle.

Taide:
Luova toiminta -tägin takaa löytyy kaikki sekalaiset taiteellisemmat rykäykseni
Lyyrinen - tägi ohjaa pääasiassa kirjoittamiini runoihin
Unet - tägi johtaa yllätyksettömästi näkemiini uniin. Lisää uniani löytyy täältä.

Muuta tagilistaa voi selata, kun klikkaa tuolta alta "Tunnisteet"-tekstiä.

Kommentit