Pyöräilyä, pokemon ja pyykkiä
Ei nyt oikein luista suksi... tai ehkä pikemminkin rullaa pyörä. Heräsin aamulla iloisesti – joo en enää valehtele, tuota ei usko tosikkokaan. Heräsin aamulla, aikaisin. Pääsin yllättävää kyllä hyvin ylös, kävin suihkussa ja lähdin pyöräilemään yliopistolle päin, kohti ainejärjestön kokousta. Aivan, jotain oleellista jäi välistä pois ja kroppanikin huomasi sen ja alkoi kapinoida. Aamupala nimittäin. Ajattelin, että voin hyvin syödä sen yliopistolla, niin ei tarvitse siihen varata aikaa ja voin nukkua vähän pidempään.
No olisi ehkä kannattanut. Jogurtin syömiseen menee korkeintaan kymmenen minuuttia, mutta kun en syönyt, kulutin tavalliseen puolen tunnin matkaan tunnin. Polkupyöräily ensimmäistä kertaa pitkään aikaan & pakkanen & ei aamupalaa. Meinasin hyytyä puoleen väliin. Tai ehkä kuukahtaminen vastaisi enemmän todellisuutta. Istahdin hetkeksi ja kaivoin repusta hedelmäsokeritabletin, joita olen alkanut pitää niidne kätevyyden vuoksi mukana. Jonkin aikaa sitä imeskeltyäni, alkoi heikotus helpottaa ja jatkoin ilois- no jatkoin kuitenkin pyörällä loppuun saakka.
Kokouksen jälkeen oli luento, josta ei jäänyt juuri muuta mieleen, kuin kaverini tyylikkäät muistiinpanot luennosta: ”pokemon.” Siinä olikin jokseenkin kaikki oleellinen muistettava. Luennoitsija tosin lätisi jostain 1800 luvun ja 1900 luvun kirjallisuustutkijoista ja runosta, joka oli enimmäkseen copy-pastettu vanhasta tietosanakirjasta, eikä maininnut sanallakaan pokemonia. Pohdimme samalla myös kumpi mahtaisi voittaa vaaleissa, Haavisto vai zombie-Kekkonen. Veikkaisin zombie-Kekkosta. Se voisi kieltämättä virkistää ulkopolitiikkaa... tai ainakin lisätä sen kiinnostusta nuorison parissa.
Sitten kirjoittelimme hienon reportaasin Utajärvestä, jossa kävimme taannoin tekemässä juttua. Se ilmestyy seuraavassa ainejärjestömme lehdessä. Pyöräilin kotiin ja pistin pyykit pyörimään. Sitten unohdin ne ja muistin uudestaan vähän yli puolen yön. Hakiessani niitä pyykkituvasta, joku ystävällinen ja energiankulutuksesta huolehtiva henkilö sammutti käytävältä lamput. Oli oikein hauskaa kävellä talon toiselle puolelle käytävässä, jossa on randomeja käännöksiä, ei valokatkaisijoita ja pimeää kuin tontun perseessä. Anteeksi, se ei ollut valehtelua, se oli sarkasmia. En näköjään voi kirjoittaa kappalettakaan ilman sitä.
Ilahduin tosin tänään internetissä, kun eräs anonyymi kehui minua fiksuksi. Tosin näillä kahdella ei niinkään ollut mitään syy-seuraussuhdetta toisiinsa nähden, ne vain sattuivat tapahtumaan samaan aikaan, kun kyseinen henkilö tunnustautui trolliksi, mikä valoi minuun uskoa siitä, että maailmassa on yksi idiootti vähemmän... tai ainakin yksi vähemmän idiootti.
Joo ja kello on kohta yksi yöllä ja pitäisi pyykitkin ripustaa... taidan päättää tämän blogimerkinnän tähän. Puolustuksekseni kuitenkin vielä sanon, ettei huomenna ole luentoja... tai siis tänään.
No olisi ehkä kannattanut. Jogurtin syömiseen menee korkeintaan kymmenen minuuttia, mutta kun en syönyt, kulutin tavalliseen puolen tunnin matkaan tunnin. Polkupyöräily ensimmäistä kertaa pitkään aikaan & pakkanen & ei aamupalaa. Meinasin hyytyä puoleen väliin. Tai ehkä kuukahtaminen vastaisi enemmän todellisuutta. Istahdin hetkeksi ja kaivoin repusta hedelmäsokeritabletin, joita olen alkanut pitää niidne kätevyyden vuoksi mukana. Jonkin aikaa sitä imeskeltyäni, alkoi heikotus helpottaa ja jatkoin ilois- no jatkoin kuitenkin pyörällä loppuun saakka.
Kokouksen jälkeen oli luento, josta ei jäänyt juuri muuta mieleen, kuin kaverini tyylikkäät muistiinpanot luennosta: ”pokemon.” Siinä olikin jokseenkin kaikki oleellinen muistettava. Luennoitsija tosin lätisi jostain 1800 luvun ja 1900 luvun kirjallisuustutkijoista ja runosta, joka oli enimmäkseen copy-pastettu vanhasta tietosanakirjasta, eikä maininnut sanallakaan pokemonia. Pohdimme samalla myös kumpi mahtaisi voittaa vaaleissa, Haavisto vai zombie-Kekkonen. Veikkaisin zombie-Kekkosta. Se voisi kieltämättä virkistää ulkopolitiikkaa... tai ainakin lisätä sen kiinnostusta nuorison parissa.
Sitten kirjoittelimme hienon reportaasin Utajärvestä, jossa kävimme taannoin tekemässä juttua. Se ilmestyy seuraavassa ainejärjestömme lehdessä. Pyöräilin kotiin ja pistin pyykit pyörimään. Sitten unohdin ne ja muistin uudestaan vähän yli puolen yön. Hakiessani niitä pyykkituvasta, joku ystävällinen ja energiankulutuksesta huolehtiva henkilö sammutti käytävältä lamput. Oli oikein hauskaa kävellä talon toiselle puolelle käytävässä, jossa on randomeja käännöksiä, ei valokatkaisijoita ja pimeää kuin tontun perseessä. Anteeksi, se ei ollut valehtelua, se oli sarkasmia. En näköjään voi kirjoittaa kappalettakaan ilman sitä.
Ilahduin tosin tänään internetissä, kun eräs anonyymi kehui minua fiksuksi. Tosin näillä kahdella ei niinkään ollut mitään syy-seuraussuhdetta toisiinsa nähden, ne vain sattuivat tapahtumaan samaan aikaan, kun kyseinen henkilö tunnustautui trolliksi, mikä valoi minuun uskoa siitä, että maailmassa on yksi idiootti vähemmän... tai ainakin yksi vähemmän idiootti.
Joo ja kello on kohta yksi yöllä ja pitäisi pyykitkin ripustaa... taidan päättää tämän blogimerkinnän tähän. Puolustuksekseni kuitenkin vielä sanon, ettei huomenna ole luentoja... tai siis tänään.
Kommentit
Lähetä kommentti