Lisää edellisistä

Koska huomaan unohtaneeni kirjoittaa jotain. Se on tajunnanvirran huonoja puolia. Ei, homoudesta minulle ei ole mitään sanottavaa, mutta presidenttiydestä:

Trendinä on ollut, että presidentin valtaoikeuksia kavennetaan. Pääministerillä on enemmän valtaa kuin presidentillä. Pääministerin on valinnut Eduskunta ja presidentti hänet tehtäväänsä nimittänyt. Pääministerin (sekä muiden valtioneuvoston jäsenten) tulee olla 'rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia ja nauttia eduskunnan luottamusta'. [1]

Eli kansan valitsemaa presidenttiä suurempi valta on pääministerillä, jota ei ole valinnut pääministeriksi kansa, vaan ylempi taho (joka tosin on kansan valitsema). Toisaalta on mielestäni hyvä, että tärkeää hommaa hoitaa mieluummin pätevä kaveri, kuin kansaa miellyttävä kaveri. Toisaalta, se osa minusta, jonka päähän on iskostettu demokratian olevan paras ja ainoa järkevä hallitsemistapa (tai ainakin vähiten huono kaikista tähän mennessä kokeilluista), on erittäin näreissään tästä.

Mikä on oikein? No kukahan hitto senkin nyt sitten tietää?

Sitten uudelleen sarkasmiin. Olen huomannut, että sarkastiseen mediakirjoitukseen, esimerkiksi kolumniin suhtautuminen jakaa ihmiset karkeasti viiteen ryhmään:

1. Se pelottava ryhmä, joka ei tunnista sarkasmia sarkasmiksi ja on samaa mieltä kirjoittajan esittelemän karikatyyrin kanssa.
2. Ryhmä, jonka jäsenet eivät myöskään tunnista tekstiä sarkastiseksi ja ilmoittavat kirjoittajan olevan idiootti, koska ovat eri mieltä asiasta.
3. Ryhmä tunnistaa jo sarkasmin, mutta pitää sitä mauttomana.
4. Ryhmä pitää kirjoitusta hauskana ja oivaltavana sarkastisuudessaan ja ihmettelevät (valittaen ja huvittuneena), että miksei ihmiset tunnista sarkasmia, vaikka sillä humauttaisi otsaan.
5. Ryhmä tunnistaa myöskin sarkasmin, mutta tekeytyy ryhmäksi 1 tai 2. Useammin ryhmäksi 1, provosoidakseen ryhmää 2 tai korostaakseen kirjoittajan sanomaa. Valaakseni itseeni uskoa ihmiskunnan älykkyyteen, toivon hartaasti tämän olevan todellista ryhmää 1 suurempi.