En vihaa, mutta inhoan

On muutamia asioita, joita olen huomannut alkaneeni inhota. Yksi näistä on Vesterinen yhtyeineen. Pari kesää sitten näillä oli joku hittibiisi Hokkasen Timosta, mitä ne jaksoivat jatkuvasti veivata radiossa. Ja joka ikinen hiton kerta se jäi mulle päähän soimaan varmaan pariksi päiväksi. (Ja alkoi aina uudestaan, kun joku mainitsikin sen biisin). Samanlaisia inhontunteita koin myös kun niiltä alkoi soimaan viimevuoden aikana biisi jostain kuvasta, jossa joku kiljuu riemusta viimeistä kertaa. Jostain täysin selittämättömästä ja käsittämättömästä syystä inhoan kyseisen bändin biisejä. Muuta hieman samantyylistä musiikkia kuten Zen Caféta kuuntelen taas ihan mielelläni.

Toinen, mitä aloin huomata inhoavani suunnilleen samoihin aikoihin oli lasagne. Se tuoksuu aina aivan vastustamattoman hyvältä. Ja sitten otan sitä aivan liikaa lautaselleni ja huomaan kahden haarukallisen jälkeen, että ruokahaluni on kadonnut. Koska en voi uskoa, että kaksi haarukallista lasagnea pitäisi minut kylläisenä haarukoin väkipakolla loputkin sisään. Lisäksi on rumaa jättää ruokaa, sehän opetetaan jo ala-asteella... Näin lasagne on assosioitunut minulla jo niin vahvasti, että jo kun kuulen, että on lasagnea ruokana, ruokahaluni katoaa välittömästi.

Hieman tuoreemmat inhokit löytyivät tarkalleen ottaen vuoden vaihteessa. ”Syvällisten” keskustelu kännisten ihmisten kanssa. Ne eivät kuuntele yhtään mitä sanot. Ainoat argumentit, joita ne osaavat heittää pohjautuvat ad hominemiin, olkinukkeen, kaltevaan pintaan tai ovat joltain muulta lainattuja ja jotka pitää saada tuoda esille, vaikkeivät ne liittyisi aiheeseen mitenkään. Niin ja tähän liittyy myös se, että pitää osata haukkua vastapuolta kyynilliseksi (tai kyyniseksi, jos äidinkieli on paremmin hanskassa), kun tämä tyrmää omat väitteet tai kehtaa väittää jonkun olevan liian kännissä. Kaikkein hauskimpia, mihin minä olet törmännyt on: ”Vai pelkäätsä filosofisia keskusteluja?” Teki siinä vaiheessa kysyä, että saatsä tolla replalla useinkin pillua. Sitten keskustelu lipsui jo omaan seuranhakuuni, jonka oleminen pois päältä ei ilmeisesti ollut vielä auennut tälle:
”Et sä sieltä miestä saa.”
”No ei ole tarviskaan.”
”Ai, ootko sä sit niin päin kallellaan?”
”Vain siinä tapauksessa, jos yrität iskeä.”

Sitten takaisin aiheeseen, viimeisin löytämäni inhokki on auton tuulilasinpyyhkijöiden kitinä. Se on vain uskomattoman ärsyttävä ääni. Kuten myös monet muut vinkuvat äänet kuten liitu taulua vasten, hyttysten ininä, kenkien kitinä lattiaa vasten...