Huonoa palvelua ja kastraatti

The Eläinbloggaus

Koska elikoista on aina niin kivaa jaanata. 

Tultuamme syyslomanvietoltamme takaisin Ouluun, kani havaitsi heiniensä laadun olevan surkeaa ja palvelun muutoinkin olematonta. Väkirehupelletitkään eivät näytä kelpaavan. Porkkanaa se sen sijaan on alkanut vähän syödä (jos sen suikaloi sopivasti). Tuoreruoka uppoaisi erittäin hyvinkin ja sitä se tuleekin kerjäämään aina huomatessaan minut jääkaapin lähettyvillä.

Se sen sijaan on ihan kiva uudistus Oulun kodissa, että nurkkaan on laitettu kumolleen pahvilaatikko, jonka sisälle pääsee parista siihen leikatusta reiästä. Pahvilaatikossa on myös pehmikkeenä pyyhe. Myös avokkini arvostaa, sillä nyt se tietää, mitä kani järsii nurkassa ollessaan, sillä ainoat vaihtoehdot ovat pyyhe tai pahvilaatikko. Tärkeintä lienee, että vaihtoehtojen joukkoon ei kuulu lattialista.

Sitten tähän rakastettavaan toiseen vintiöömme, jonka avokkini juuri heitti ulos olohuoneesta. Se ilmeisesti halusi osallistua turhan ahkerasti raapimispuun kiristykseen. Nyt se on muutonkin alkanut vaikuttaa pirteämmältä. Tänään oli tosiaan se suuri päivä, kun Abrahamista tuli kastraatti. Tai siis eilen oli.

Toimenpiteeseen valmistauduttiin kahdentoista tunnin paastolla ja parin tunnin juomattomuudella. Eläinlääkäri teki perustarkistuksen ja totesi eläimen olevan terve. Sitten pistettiin takalistoon piikki, jota kissa ei äänestä päätellen oikein arvostanut. Heti päästessään se loikkasi toimenpidepöydältä alas ja meni tuolin alle luimuilemaan. Eläinlääkäri lähti huoneesta ja kissa hiipi avoimeen kuljetuskoppaansa nukkumaan. Asettauduttuaan sinne, se jäi paikoilleen, eikä reagoinut edes viereisestä huoneesta kuuluvaan koiran parkumiseen. Eläinlääkäri kävi hakemassa nukkuvan kissan ja vei sen toiseen saliin leikattavaksi. Täällä en päässyt seuraamaan toimenpidettä, kuten pienemmällä paikkakunnalla sijaitsevassa eläinlääkärissä, jossa kissamme Petteri muutama vuosi sitten leikkautettiin. Silloin operaatio oli suurin piirtein, että viilto jalkoväliin, tavara ulos ja knipsaistaan pois. Tyttökissalla operaatio on ilmeisesti vaativampi ja se näkyy hinnassakin. Kissan leikkauttamisesta joutuu yleensä maksamaan 60-150 euroa riippuen paikkakunnasta, eläinlääkäriasemasta ja kissan sukupuolesta. Yleisesti ottaen halvinta on leikkauttaa poikakissa pienellä paikkakunnalla.

Positiivinen yllätys oli, ettei tarvinnut maksaa kuin vähän reilu 80, eikä sitä yhdeksääkymmpiä, mitä eläinlääkäriaseman hinnastossa luki. En muista enää miksi. Liittyi vissiin kipulääkkeeseen. Petterin leikkauttaminen maksoi muistaakseni vähän reilu 60 euroa, mutta sille ei ilmeisesti annettukaan herätettä, kuten Abrahamille annettiin.

Ero kissalla herätteen kanssa ja ilman herätettä on näiden kahden tapauksen perusteella seuraava:

Petteri nukkui koko kotimatkan. Herättyään kopassa, se päätti lähteä sieltä ja nukahti puoleen väliin. Sitten se päätti raapia raapimispuuta ja nukahti tassu kiinni raapimispuuhun. Siihen mennessä kun olin itse päässyt koulusta muutamia tunteja myöhemmin ja tulin kotiin, se oli jo alkanut (yrittää) nukkua kuten kissan torkkuvat päikkäreitä; tassut käännettynä sisäänpäin, kissan rintakehän alle ja pää pystyssä. No Petteriä väsytti liikaa tähän asentoon, joka oli muuten täydellinen, mutta sen naama oli kiinni lattiassa. Nostin kissan syliin ja se tuntui viileämmältä kuin tavallisesti, koska nukutusaine laskee ruumiinlämpöä. Petteri oli vielä hyvin pitkään tokkuraisen oloinen.

Abraham oli hereillä takaisintullessa. Se katseli maailmaa hämmentyneen näköisenä. Se ei juuri muutoin liikuskellut, mutta vaikutti haluavan seurata maailmaa. Hirvittävästi se ei tosin näyttänyt mitään älyävän. Heti kotiin päästyämme se alkoi käveleskellä ja katsella ympärilleen. Sen takapuoli tosin näytti vähän laahaavan, eikä se jaksanut hyppiä mihinkään. ”Vahinkoja” joista eläinlääkäri oli varoitellut ei kuitenkaan tullut, vaan kaikki tavara tuli nätisti hiekkalaatikkoon.

Välillä se istui ja katseli silmät lautasina ympärilleen, kuin olisi nähnyt jotain näkymättömiä perhosia. Sylissä se ei kuitenkaan viihtynyt. Muutoinkin kissa vaikutti yleisesti ottaen olevan vähän kujalla kaikesta, vaikka yrittikin kovasti olla mukana. Muutaman tunnin päästä uskalsin antaa jo vähän ruokaa ja se katosikin varsin äkkiä kupista. Parin tunnin päästä annoin vähän lisää, eikä sekään pitkäksi aikaa jäänyt kuppiin mätänemään.

Nyt leikkauksesta on liki 12 tuntia ja kissa vaikuttaa varsin virkeältä ja tarmokkaalta. Sen touhut ovat tosin jotenkin kumman päällekäyviä. Esimerkiksi se välillä käy jalkojeni kimppuun ja tosiaan yrittää osallistua turhan innokkaasti raapimispuun asennon korjailuun. Pupukin vaikutti arvostavan tokkuraista Abraa enemmän.