Väninää homoudesta

Huomattavasti mielenkiintoisempaa ja kompleksisempaa olisi pohtia esimerkiksi ekshibitionismia, voyerismia, nekrofiliaa tai edes zoofiliaa, kuin sitä, mitä täysi-ikäiset ihmiset tekee vapaasta tahdostaan makuuhuoneessaan. Kuitenkin jostain kummallisesta syystä - krhvenäjäkrhömhöm - homous on taas vaihteeksi pinnalla ja herättää suuria tunteita. Minusta homoudesta väniseminen tuntuu äärimmäisen turhauttavalta.

Miksi homoudesta väniseminen tuntuu turhauttavalta? 
Ensiksikin, koska olen jo varsin monesti kirjoittanut aiheesta ennenkin. Ja myös monet muut ovat niin tehneet ja jokseenkin kaikki homoseksuaalisuutta, niiden ihmisoikeuksia, tasa-arvoista avioliittolakia, muuta vastaavaa vastustavat argumentit on kuultu ja kumottu jo lukemattomia kertoja ennenkin.

Nyt pitäisi sitten selittää ihmisille, miksi Venäjän "homopropagandalaki" on perseestä, kuin sitä ei voisi jokainen ihminen itsekin järkeillä. Yksinkertaisesti sanottuna: koska se mahdollistaa mielivallan ja mielivaltaisen väkivallan käytön.

Vastustajat inisevät "lastensuojelusta", kuin aikana ennen homopropagandalakia olisi ollut täysin laillista ja hyväksyttävää esittää lapsille homopornoa, tai yhtään minkäänlaista pornoa.

Miksi homoudesta sitten pitää edelleen vänistä?
Koska edelleen on merkittäviä puutteita ihmisoikeuksissa tällä kohtaa. Toki myös monessa muussa kohtaa, mutta myös tässä.

Lisää tekstejä homopropagandalaista:
Alaston kriitikko: Venäjän homopropadangalaki ja Pietarin ensikesän Manifesta
Amnesty: Venäjän homopropagandalaki loukkaa sananvapautta
Maailma.net: Venäjän homopropagandalaki otti taas harppauksen eteenpäin
Silinterihatun pohja: Ojasta allikkoon
Yle: Venäjän ylähuone hyväksyi kiistellyn homopropadangalain

Kommentit