Näytelmä

Miksi pitäisi nimittää ihmistä, joka tietää sosiaaliset normit, tietää miten kuuluisi käyttäytyä, mutta jota ei vain kerta kaikkisesti huvittaisi? Ei vain kerta kaikkisesti huvittaisi näytellä sitä roolia, niitä vuorosanoja, mitä kullekin meistä on annettu.

Mä uskon, että mä pysyisin tekemään niin. Mä pystyisin vastaamaan vuorosanojen mukaan, käsikirjoituksen mukaan. Mä tietäisin kyllä, mitä mun pitää sanoa. Mutta kun mä en vain kerta kaikkiaan jaksaisi. Miksei kukaan näe, että tämä on yhtä suurta näytelmää, ilman mitään suurempaa juonta? Ilman mitään, minkä vuoksi pitäisi orjallisesti noudattaa käsikirjoitusta.

Paitsi toiset ihmiset. Ne, jotka pitävät vuorosanojaan ominaan, jotka naiivisti uskovat näytelmään. Eivät näe neljännen seinän läpi tyhjään yleisöön. Jos joku poikkeaa käsikirjoituksesta, näytelmä menee sekaisin. Näytelmä ei palvele ihmistä, vaan ihmisen on palveltava näytelmää. Jokaisen on näyteltävä oma osansa siinä. Ihminen, joka ei suostu kulkemaan käsikirjoituksen mukaan, on pistettävä ruotuun tai poistettava lavalta. Ehkä etsittävä sille sopivampi näytelmä. Parempi rooli.

Mä olen toki aina tykännyt näyttelemisestä. Se on välillä mielenkiintoista. On mielenkiintoista hypätä vieraaseen rooliin, ottaa erilainen status ja esiintyä yleisölle. Mutta tässä näytelmässä, nimeltä Elämäei ole mitään mieltä. Katsomo kaikuu tyhjyyttään ja me näyttelemme näytelmää sen itsensä vuoksi. Emme viihdyttääksemme, emme herättääksemme ajatuksia, vaan ihan vain sen itsensä vuoksi.

En tiedä, kuka tätä edes käsikirjoittaa.