Perspektiivivääristymiä

Miksi mä palaan tähän aiheeseen yhä uudestaan? Välillä kaikki näyttää ihan selvältä ja kaikki mun kokemukseni tuntuvat viittaavan samaan suuntaan, mutta sitten taas:

25.5.2012 kirjoitin:

Sitä vastaan minulla ei enää vuosiin ole ollut mitään, että olen fyysisesti nainen. Sen jälkeen kun kehoni kasvoi aikuisen naisen muotoihin, pystyin myös hyväksymään tämän uuden muodon ja jopa pitäämän siitä. (Eli toisin sanoen lakkasin pitämästä kehittyviä rintojani rumina, vammaisina läskipusseina, jotka piti piilottaa isojen huppareiden alle.)

Se, että hyväksyn kehoni fysiikan, ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin sosiaaliset konventiot, jotka fyysiseen sukupuoleeni liitetään. En siis koe olevani väärässä kehossa, vaan ehkä pikemminkin väärässä sosiaalisessa sukupuolessa. En myöskään koe olevani sukupuoleton.

Huijasinko itseäni tuolloin, vai huijaanko itseäni nyt? Vai onko puolessatoistavuodessa kehonkuvani muuttunut niin paljon, että olen lakannut pitämästä rinnoista? Vai onko kyse siitä, että kun olen tajunnut, että mulla on vaihtoehto, en enää halua tätä?

Lapsena mä vihasin kasvavia tissejä. Teininä mä vihasin niitä. Aikuisiän kynnyksellä opettelin arvostamaan naiseutta ja naisellisia muotoja. Ehkä se loi harhaa siitä, että kuuluisin naisen kehoon. En enää vihannut naiseutta. 

Syynä saattoi olla sekin, että aloin seurustella 2009 heteromiehen kanssa. Se on varmasti lisännyt itsetuntoa ja nostanut arvostustani naisellisia osiani kohtaan. Nyt mä kuitenkin näen asiat toisin. Mulle on tärkeää, että olen minä, että miellytän sukupuolirepresentaatiollani itseäni, enkä ketään muuta.

Olisin nyt taipuvainen ajattelemaan, että olen tämän vaiheen kautta oppinut arvostamaan naiseutta ja löytänyt itselleni oikeamman sukupuolisen kategorian.