Korkeaällökulttuuria ja arkiväsymystä

Minua väsyttää. Herään vähän ennen viittä aamuisin ehtiäkseni töihin. Olen töissä puoli kolmeen ja tulen kotiin. Pari tuntia jaksaa vähän lueskella tai kirjoitella, mutta sitten alkaa väsyttää niin, ettei jaksa enää mitään. Eilenkin oli niin kuuma, ettei saanut edes nukuttua, joten koomasin sohvalla talon viileimmässä nurkassa kahdeksaan asti.

Huoneeseeni laitettiin jonkinlainen jäähdytin. Puoleen yöhön mennessä se oli saanut lämpötilan laskettua 22 asteeseen ja pääsin nukkumaan. Sitten viideltä taas ylös ja oravanpyörään.

Oikeasti. Mä saan kammettua itseni kyllä ylös ja mä jaksan ihan hyvin viiden tunnin yöunilla - mutta en kolmea viikkoa putkeen. Viikonloppuisinkaan ei ole saanut ihan määrättömästi nukkua, joten alan olla aika tööt.

Musta myös tuntuu, että olen tulossa kipeäksi, enkä pidä siitä yhtään.

Jotain kuitenkin on tullut tehtyä, vaikkakin kovin passiivisesti, tässä viikolla: Luin Ville Tietäväisen sarjakuvaromaanin Näkymättömät kädet ja katsoin mainitsemisen arvoisen elokuvan Parfyymi.

Suosittelen lämpimästi kumpaakin, vaikka vallankaan Näkymättömät kädet ei mikään varsinainen hyvän mielen kulttuurielämys ole. Se kertoo fiktion keinoin siitä todellisuudesta, mitä kolmannen maailman ihmiset oikeasti elävät. Se myös saattaa vähentää lukijansa iloa halvoista espanjalaisista vihanneksista.

Parfyymi oli elokuvana varsin virkistävä kokemus (aamuviideltä en tosin ollut ihan samaa mieltä). Sitä ei voi syyttää turhan imeläksi, kliseiseksi tai tylsäksi, mutta vähän hitaampikin katsoja pysyy silti varsin mainiosti kärryillä siinä, mitä tapahtuu. Ällötyskerroin on tosin suurempi kuin Tietäväisen teoksella.

Ja kyllä, pidän elokuvia ja sarjakuvaromaania nykyaikaisena korkeakulttuurina.