Pimppeli pom

Viitaten blogin otsikkoon: pahoittelen, oli aivan pakko. Tai ei ollut, mutta enpä oikeastaan parempaakaan otsikkoa keksi. Aion siis puhua munasarjoistani ja muista vastaavantasoisista yksityisasioista.

Minulla on monirakkulaiset munasarjat. Tämä selvisi minulle tänään gynekologilla, kun menin ihmettelemään, miksi en ole tullut vielä raskaaksi.

Se, missä määrin näillä kahdella on yhteys, selviää tarkempien tutkimuksien myötä. On olemassa "Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä" eli PCOS, mutta ei vielä tiedetä liittyykö minun tapauksessani tähän sitä itse oireyhtymää, eli onko minulla vain monirakkulaiset munasarjat, eli PCO. Duodecimin mukaan diagnoosi oireyhtymästä voidaan asettaa, jos potilaalla on kaksi seuraavista oireista: kuukautishäiriö, hyperandrogenismi, monirakkulaiset munasarjat.

Jälkimmäinen nyt on siis todettu. Kuukautishäiriöt ovat nimensä mukaisesti häiriöitä normaalissa kuukautiskierrossa; PCOS tyypillinen häiriö on ovulaation puuttuminen. Hyperandrogenismi on puolestaan "mieshormonien liikatuotanto". Eli mun kroppa tuottaa enemmän testosteronia, kuin sen tämän malliseksi kropaksi kuuluisi tuottaa. Kumpikin tekee lisääntymisestä vaikeampaa.

Tilastojen mukaan kahdellakymmenellä prosentilla PCO:sta kärsiviä ei ole siinä lisänä syndroomaa. On mahdollista, että minulla on syndrooma ja on mahdollista, että minulla ei ole. Koska asiaa vasta tutkitaan, en halua spekuloida sen enempää, että onko minulla sitä vai ei.

Jos mulla on PCOS, niin on mahdollista, että en kykene lisääntymään.

Jännittävää tässä on se, että oikeastaan suhtaudun tähän kuin mihin tahansa uuteen kiinnostavaan tietoon kehostani. En tiedä, eikö mulle vain ole jotenkin mennyt kaaliin se, että tämä voi olla jotenkin iso ja elämää mullistava asia, vai onko lisääntyminen mulle ylipäätään helpohkosti hylättävä tulevaisuuden polku. Kyllä mä pystyn näkemään tulevaisuuden sekä lapsien kanssa, että ilman lapsia. Tai ei-biologisten lasten kanssa.

Mä olen elänyt 25 vuotta ilman lapsia. Kai on ihan loogista, että pystyn elämään jatkossakin ilman? Juridisesti olisin riittävän vanha adoptoimaan (ei sillä, että minulla olisi rahaa). Juridisesti en olisi riittävän vanha päättämään, etten halua biologisia lapsia. Se on hassua.

Jollain lailla tuntui jopa helpottavalta tietää, että mulla on PCO. Vaikka se voi tarkoittaa, etten voi lisääntyä. Ja että se melko varmasti tarkoittaa, että mulla on isompi riski saada diabetes ja monia muita sairauksia, kuten kohdunkaulansyöpä tai aivoinfarkti.

Siitä huolimatta se jotenkin käy järkeen. Tai ehkä järki ei ole oikea sana. Mun intuitio vaan sanoo, että näin se on ja kuuluukin olla. Olen hyvin pitkään ajatellut, että minun kehostani on jotain omituisesti. Lähdin gynekologille ylipäätään ajatuksella, että katotaan nyt, onko mulla edes munasarjoja. Olen pitänyt nuoresta saakka ihan mahdollisena, että olen esimerkiksi intersukupuolinen. Mullahan voi olla vaikka laskeutumattomat kivekset tai jotain. Kun luin ensimmäisen kerran henkilöstä, jolla oli PCOS, pystyin tunnistamaan joistain kohdista itseni. Mietin jopa, että olisiko mulla PCOS.

Joku osa minusta oli helpottunut tajutessaan, että lääkäri yrittää selittää mulle, että mulla on PCO. Joku osa minusta oli helpottunut tajutessaan, että on ihan oikeasti mahdollista, että en välttämättä koskaan koe raskautta ja synnytystä. Kahta asiaa, jotka olisivat minulle hyvin raskaita fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Kahta asiaa, joita olen jollain tapaa pelännyt siitä lähtien, kun tajusin millä tavoin minun olisi ne lapset tehtävä, jos niitä haluaisin.

Samaan aikaan joku osa minusta miettii kovasti, pitäisikö minun olla jotenkin järkyttyneempi tästä. Ehkä tarvitsen lisää aikaa prosessoida tätä lapsettomuusaspektia.